huoli äidistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jybis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

jybis

Aktiivinen jäsen
18.12.2006
9 237
0
36
nyt oon pikkasen funtsinu tätä hommaa,siis äitiä.
pääsi tänään pois sairaalasta ja huomenna on menossa juttelemaan lääkärin aknssa.
kokeilevat vielä niitä solumyrkkyjä.
Mutta se lääkemäärä,ja ne lääkkeet mitä äitini vetelee päivässä.
On kortisonia,diapamia,oxygen ja joku toinen oxy-alkuinen lääke.
Hirveesti kulääkkeitä tms. ja osa semmosia joita käytettiin isän läpilyönti kipuihin.
sitten oli vielä muitakin..en muista nimiä.

ja niin järkyissä pöllyissä äiti on että eilen toivotti mulle hyvää sunnuntai iltaa ja tänään soitti ja ihmetteli miten veljensä tuli häntä hakemaan kun piti tulla vasta sunnuntaina :o

tänään sitten oltiin äidin suunnalla ja kun en ollut kuullut tästä mitään niin ajettiin hänen talonsa ohi.
Järkytys oli suuri kun parvekkeella oli äidin lisäksi joku nainen ja räkäkännissä oleva meis joka ei tilaltaan pysynyt pystyssä vaan otti tukea äidistä joka taas horjahti pahan näkösesti kaidetta päin.

Menin oven taakse,oven avaaminen kesti pidemmän aikaa.
(eivät olleet parvekkeella enää,jätin miehen kyttäämään pihalle)
en tiedä laitettiinko siellä pulloja piiloon vai mitä.

Äiti avasi oven ja menin sisälle,tää mies oli kuulema tullut hakemaan vaan äidin tilinumeroa kun oli äidille velkaa.
Nää kaksi ihmistä olivat olkkarissa,puheen perusteella myös toinen oli kännissä.äiti kävi snaomass aheille että minä tulin,eivät reagoineet mitenkään.
hirveet selitykset oli äidillä,sanoin hänelle ettei tuollanen seura ole hänelle hyväksi ja tein lähtöä.Äiti halasi ja itki,halusi nähdä piakkoin uudestaan.
pitäis sopia päivä ja aika ettei sitten kaverit pölähdä sinne.Epäilyttävää.

Jotenkin tulee semmonen fiilis että kuolemaa tekevän ihmisen ei tarvis olla tommosten seurassa,johan siltä lähtee kaikki pamit ja muut oxyt jos joku känniääliö ne sieltä keksii napata.

en suko että äiti ottaa noiden lääkkeiden kanssa,seuraukset olis aika karmivat.mä oon vaan niin pettynyt!
tänään pääsi kotiin ja heti siellä on jotain karkeloporukkaa! :|

mä oon jotenkin pettynyt äitiin,luulin että tuo sairaus olis vihdoinkin pysäyttänyt sen..tai sitten oon pettynyt jo valmiiksi siihen että huomaan ettei asiat olekkaan muuttuneet ollenkaan :ashamed:

ja äiti on niin pöllyissä välillä ettei se ymmärrä mitä muut puhuu,eli sille on turha edes puhua järkeä tai muuta.
 
Alkoholismi on sairaus jota ei niin vaan pysäytetä, valitettavasti. Eikä nuo kovat kipulääkkeet ainakaan hyvää tee alkoholin kanssa ja alkoholisti kyllä ne ottaa, ihan varmasti. Tsemppiä sinulle!
 
eli siis äitisikö on jo valmiiksi liikkunut näissä "epäilyttävissä" porukoissa? Jos näin on, niin eipä siihen varmaan paljon pysty vaikuttaa. Noi lääkkeet kyllä vetää pään sekaisin ja äitisi on tosi helposti hyväksi käytettävissä. Kokemusta on. Kukaan ei käyttänyt omaa äitiäni hyväksi, mutta kun oli sairaalassa kauheessa lääkeainepöpperössä niin ei muistanut jälkeenpäin mitään, mitä oltiin esim. puhelimessa puhuttu tai saati, et oltiin käyty sairaalassa hänen luonaan..
 
juu tuo oxynorm oli se toinen.
sitä pitkävaikutteista saa kokoajan ja toista tarvittaessa.

juomisen takia meillä meni välit pari vuotta sitten.toivottavasti nyt tajuaa olla juomatta (ja pääsis vaikka eroon) lääkkeiden takia.teki nimittäin joskus sitä että jätti lääkkee tottamatta että sai juoda.
kai tässä pitää vaan luottaa siihen että äiti ei juo.
Äidin kaveripiiri koostuu näin mutu tuntumalla ajateltuna noista paikallisista kapakkaporukoista.en tiedä onko siellä yhtään semmosta ihmistä joka sitten vaikka hautajaisiin tulee tai muuta.
tekee vaan pahaa kattoa kun ihminen on noin huonossa kunnossa ja sitten tommoset ryyppyremmiläiset ei tajua pysyä poissa :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sommarcat:
eli siis äitisikö on jo valmiiksi liikkunut näissä "epäilyttävissä" porukoissa? Jos näin on, niin eipä siihen varmaan paljon pysty vaikuttaa. Noi lääkkeet kyllä vetää pään sekaisin ja äitisi on tosi helposti hyväksi käytettävissä. Kokemusta on. Kukaan ei käyttänyt omaa äitiäni hyväksi, mutta kun oli sairaalassa kauheessa lääkeainepöpperössä niin ei muistanut jälkeenpäin mitään, mitä oltiin esim. puhelimessa puhuttu tai saati, et oltiin käyty sairaalassa hänen luonaan..

hyvä esimerkki oli perjantaina kun äidin 2 kaveriä oli tuloss akäymään ja äiti sitten käännytti ne pois kun oltiin veljen aknssa siellä.nähtiin ekaa kertaa päälle 2vuoteen.
sitten myöhemmin meidän täti kysyi että keitä ne oli niin ensin äiti väitti niitä lääkäreiksi,sitten en olikin potilaita ja siivoojia.sitten kun muistutettiin niin sanoi vaan "ai joo"..eli ei edes älynnyt koko hommaa.

täytyy alkaa vähän enemmän pitää silmällä sitä porukkaa ja äitiä.tässä suht lähellä liikutaan niin voishan siellä käydä useemmin ja vähän kattoa perään.
parisen vuotta on noissa ympyröissä mun käsittääkseni pyörinyt.

 
Mutta jos äitisi kaikki kaverit ovat tuota "ryyppyremmiä", olisi hän varmasti kovin yksinäinen, jos kukaan kaveri ei voisi käydä hänen luonaan. On myös hyvin vaikea kieltää heitä tulemasta.
 
ajattelin kirjottaat ähän aijemmin alottamaani ketjuun..
viime viikonloppuna äidiltä löydettiin keuhkoveritulppa ja tänäaamuna kuumeeton keuhkokuume.
Happi viiksiä joutuu käyttämään..mutta ei taida olla enää kauaa aikaa :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja jybis:
ajattelin kirjottaat ähän aijemmin alottamaani ketjuun..
viime viikonloppuna äidiltä löydettiin keuhkoveritulppa ja tänäaamuna kuumeeton keuhkokuume.
Happi viiksiä joutuu käyttämään..mutta ei taida olla enää kauaa aikaa :/

Voi ei ;( Haleja ja jaksamisia <3
 
huoh.
viimeyö meni sairaalassa.
äiti on siirretty omaan huoneeseen.
Puolen päivän aikaan,kierron jälkeen ottavat verikokeet.ei hyvältä näytä.
Hengittää pinnallisesti,huutaa apua ja että tukehtuu.Haluaa kokoajan pystyyn ja pois sängystä.
Tää on ihan hirveetä,silti pakko siellä sairaalassa käydä/olla.
Nyt tulin kotiin,vien pojan päiväkotiin ja nukun hetken.sitten menen takasin.

ei tommosessa kunnossa oleva ihminen voi olla yksin,mietinkin että mites seuraavat yöt (jos niitä nyt tulee) niin hoituu?Lääkettä vaan niin paljon että nukkuu aamuun asti?
On nimittäin pirun kovat voimat tolla naisella.Vaikka sängyn laidat oli ylhäällä niin sai jalat siihen päälle ja änkes istumaan.Tän eteki 2 kertaa eilisen aikana vaikkei ollut tässä maailmassa enää.
 
nyt on kärsimykset ohi. osanotto.
muistan ku isä kuoli miten ristiriitainen olo oli kun toisen oli menettänyt mutta kivut oli niin kovat että tavallaan halusinkin hänen jo kuolevan ettei kärsisi enempää.
nyt suret niin kun tuntuu hyvälle ja kannattaa selvittää milloin on lupa haudata,tehdäänkö kuolinsyyntutkimista tarkemmin tms. hautaustoimistoon kannattaa olla yhteydessä heti kun jaksaa, ne auttaa hyvin.vainajan tililtä saa maksaa hautajaiskuluja.
 
Otan osaa. Uskon tietäväni millaisia tunteita käyt lävitse. Oma äitini sairastui syöpään 2002. Lääkärit sanoivat, että elinaikaa on ainakin 5 vuotta. Ensin tehtiin iso leikkaus, jossa poistettiin kasvain ja sen jälkeen hän sai erilaisia hoitoja muutaman kuukauden. Sitten hoidot lopetettiin ja lääkärit oli sitä mieltä, että sairaus on voitettu. Kolme kuukautta sen jälkeen huomattiin, että syöpä on levinnyt lähes joka puolelle. Koitettiin vaikka minkälaista hoitoa, kaikki mahdolliset pillerit ja sädehoidot.

Oli kamalaa seurata vierestä rakkaan ihmisen kuihtumista ja kärsimyksiä, etkä voi mitenkään auttaa. Minä odotin silloin ensimmäistä lastani ja tuntui pahalta, kun en voinut iloita asiasta äitini kanssa, koska molemmat tiesimme olevan mahdollista, ettei hän ehdi nähdä vauvaa. Toukokuussa 2004 lääkärit sanoivat, ettei hoitoja enää voida jatkaa. Äitini oli tosi urhea, eikä koskaan valittanut olotilaansa, vaikkei loppuajasta pystynyt enää edes syömään. Viimeiset kaksi viikkoa äiti makasi sairaalassa, kuihtui entisestään ja oksensi. Kaksi viimeistä vuorokautta olimme hänen vierellään, silloin äiti ei enää ottanut mitään kontaktia, paitsi puristi kädestä. Kuten wb:kin sanoi, silloin tuntui että olisi jo parempi jos hän saisi mennä, eikä tarvitsisi enää kärsiä jos ei kerran toivoa paranemisesta ole. Äiti kuoli kesäkuussa, kuukausi ennen kuin lapseni syntyi. Tavallaan poismeno oli helpotus, vaikkakin ikävä oli kamala. Omasta raskausajasta en muista juuri mitään, yritin vain pitää suurimmat tunteet kurissa tulevan lapsen vuoksi, helppoa se ei ollut. Tiedän, että on vaikea miettiä elämää eteenpäin kun tunteet on solmussa. Mutta vaikka se tuntuu kuinka kliseeltä, aika tekee tehtävänsä ja pikkuhiljaa asian kanssa oppii elämään. Itseäni ainakin auttoi kaikki arkiset touhut, hautajaisten järjestelyt, äidin tavaroiden läpi käyminen ja puhuminen. Toivon, että sinun lähelläsi on ihmisiä, joiden kanssa voit käydä asiaa läpi, se helpottaa. Välillä ei edes tarvitse sanoa mitään, riittää että on lähellä. Voimia sinulle!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Moonlightmom:
:hug: oma äitin sairastaa levinnyttä munasarjasyöpää ja hoidot ei enää tepsi :/


:hug:
voimia sinulle

tää on tosi rankkaa.
isä kuoli 3viikkoa ennen pojan syntymää.1,5v sitten.
sitä en käsitellyt mielessäni loppuun,poika syntyi ja isän sureminen jäi.
Nyt olen sitten kaikki asiat paukkaa päälle.
Kävin viemässä äidin tavarat hänen asunnolleen,onneksi oli mies mukana.
sain aivan järkyttävän paniikkikohtauksen.
Ehkä ei olisi pitänyt mennä mutta jotenkin oli vahva tunne että oli pakko.

Mun piti alottaa maanantaina malmin hautausmaalla työt.soitin sinne tänään ja kerroin etten kykene tulemaan.Raha asiat menee vaan retuperälleen kun poikakin alotti päiväkodissa ja kh tuki loppui.

sitten on vielä kaikki hautajaisjutut yms.
 

Yhteistyössä