Huomaako lapset helposti toisen vanhemman väärän kohtelun?

[sokeutunut]

Huono otsikko mutta en keksinyt parempaa.

Niin siis kun musta tuo miehen kohtelu on jotenkin kieroa. Miten sen selittäisi. Siis saa jotenkin omituisesti kaiken kääntymään päälaelleen, omat virheensä esim. minun syykseni, ei pahoittele eikä harmittele koskaan omaa virhettään vaan päinvastoin hyökkää heti puolustusasemiin ja sen toisen kimppuun. Aina väittämässä vastaan.

Saa tuollaisella käytöksellä usein pahan mielen mulle ja varsinkin toiselle lapselle. Kohtelee mun mielestä epätasa-arvoisesti tyttöä ja poikaa ja poika usein pahoittaa mielensä mutta siinä on se sama juttu kuin mullakin, poika ja minä ei olla alistuvaa lajia.

Eilen mietin yhden välikohtauksen jälkeen että huomaako nuo lapset itsekin miten tuo mies kohtelee minua ja heitä? Jotenkin vasta havahduin siihen että ehkä ne ei olekaan niin sokeita ja huomaavat kyllä että isä saa äidille pahan mielen? Ja että kohtelee väärin toista lasta verrattuna toiseen?

Taisi tulla aika tolkuton sepustus mutta tätä on niin vaikea selittää :/

 

[Vaimo-Rakas]

Tottakai lapsi huomaa ja tuntee sen perheen ilmapiirin ja vanhempien välisen kemian, millä mallilla se on.
Vanhempien parisuhde on lapsen koti, vain sinä ja miehesi voitte vaikuttaa siihen millaiselta alustalta lapset ponnistaa.

 

["hmm"]

Meillä on ajoittain samaa... mutta meillä kohdellaan vähän huonommin tyttöä ja minua.. Poitsuakin komennetaan välillä samaan malliin, mutta saa osakseen enemmän hellyyttää iskältä.. (ehkä kun on isin biologinen ja tyttö ei ole).. välillä menee tosi hyvin mutta välillä sitten on just tuota harmillista tosiaan.. ja kaipa meilläkin ne huomaa sen..

 

["vieras"]

No mikä pahinta, niin todennäköisesti lapset poimivat käytösmallia teiltä aikuisilta ja myöhemmin toteuttavat samaa käytöstä omissa parisuhteissaan. En suostuisi moiseen, vaan puolustaisin sekä itseäni että lapsiani ja tekisin selväksi, että meidän perheessä ei yksi kukkoile tuolla tavalla.

 

[fff]

No ei lapset syntyjään tiedä mikä on normaalia, teiltä ja muualta tulevat mallit opettavat sitä. Eli oppivat että tuo on normaalia.

 

[ap.]

Juttelin lasten kanssa asiasta ja kyllä he näkivät sen vääränä miten isä käyttäytyy. Ja olen todellakin tehnyt selväksi miehelle mikä on oikein ja mikä väärin ja etten hyväksy moista. Mutta mies ei näe mitään vikaa käytöksessään, menetetty tapaus, enää en naiivisti usko että koskaan tulee edes muuttumaan. On kai jonkinsortin narsistinen ihminen tai muuten vain vajaaälyinen.
Tarkoitus on päästä eroon kunhan itse voimaannun tarpeeksi.
En tajua mikä tuossa ihmisessä on. Välillä on ihan kivaakin mutta sitten tapahtuu aina jotain, että maailma ikäänkuin romahtaa multa. Yleensä se tapahtuu aina silloin kun mä saan aikaiseksi jotain hyvää, olen tehnyt paljon ja mulla on valoisa mieli. Sit tää jotenkin saa vedettyä maton alta. Tosi vaikea saada itseään niin vahvaksi että vois sanoa: en tarvitse sinua enää,k ole hyvä ja lähde!

Ainoa lohtu tässä on se, että ehkä kuitenkin mun asenne ja avoin juttelu on antanut lapsille näkökulmaa mikä on normaalia ja mikä ei. Mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
Joudun jatkuvasti olemaan isän ja pojan välissä kun heille tulee joku riita. Isän empatiakyky (jos sellaista edes on?) ei riitä lohduttamaan tai selvittämään itse riitojaan. Tosi raskasta mulle ja varmasit myös pojalle! Luulisi että miehet suosis poikiaan enempi mutta meillä se on kyllä ihan toisinpäin.

En ymmärrä mikä siinä on mutta tuo mies imee musta kaiken energian, sillä on joku ihmeelinen negatiivinen "lataus" tai jokin mikä imee kaiken positiivisen.