Huomenta vain.
Jo puoli kolmesta olen ollut tolpillani. Äijän työkaveri ei muka voinut lähteä duunikeikalle eilen illalla, että olisivat yöpyneet hotellissa menneet työmaalle levänneinä ja reippaina. Ei pirkule, kun pitää lähteä ajamaan puoli neljältä, että voi sitten silmät sikkarassa mennä suoraan työmaalle, "säästää yhden yöpymisen". :headwall: Ja minä saan hilata olemattoman ahterini liikkeelle epäinhimilliseen aikaan, takaisin nukkamaankaan ei ole järkeä mennä, kun ehtii kotiin puoli viiden pintaan ja lapset pitää laittaa kouluun kahdeksaksi. Tai siis yksi lapsi, jota taksi tulee hakemaan vähän ennen seitsemää.
Ja sama tyyppi palelee työmaalla, kun ei voi ostaa uusia työvaatteita... tai edes käyttää äijältä saamaansa lämmintä työhaalaria "sehän voi mennä likaseks..." Seuraavaksi likaan sen valmiiksi!!
Oikeasti tuo on kyllä ihan hyvä tyyppi, mutta tällaiset ääliömäisyydet ottavat nuppiin. Äijä ei vieläkään kovin hyvässä kunnossa ole ja lepo olisi tärkeää. Eikä minusta ole mukava ajella yötä myöten äijää kuskaamassa, menee koko päivä riekaleiseksi. Ja onhan siinäkin riskinsä, että ukot ovat väsyneinä ensin liikkeellä ja sitten työmaalla.
Ja minun jok'ikinen putkiluuni ja ossobucconi särkee! Ei nyt olisi aikaa sairastaa.