Näin "laman" keskellä minulle tapahtui tänään näin,
Lahdessa Autotalo Laakkosessa kauppa käy, tänäänkin oli myyty jo klo 15 menessä kahdeksan (8kpl) autoa.
Autotalo Laakkosen automyyjät on TODELLISIA MYYNTITYKKEJÄ Kia Sorentoa (3.3 V6 EX A) myytiin jopa kahteen kertaan ja on sitäpaitsi edelleenkin myynnissä heidän sivuillaan joten odottelevat vielä enemmän ostajia(11.06.2009 klo 21.15)
Auto oli siis jo myyty aamulla "keijolle", mutta minulle se kuitenkin esiteltiin n. klo 12.30 ja sovittiin koeajo ajettavaksi ennen klo 15, tällä välin kävin tarjous kädessäni hierojalla ja syömässä (odotan kaksosia, 8kk menossa) ja tietysti hakemassa välirahan joka jäi maksettavaksi tarjouksessa jonka myyjä minulle antoi.
Mutta kas kummaa kun saavun iltapäivällä Autotalo Laakkoselle (siis Lahdessa) ihmettelin, että lähteekö "keijo" saappaineen minun kanssa koeajolle kun hän niin tarmokkaasti kantoi tavaroitaan autoon...
siitähän se riemu alkoi, MYYNTITYKKI kiemurtelee naama punasena, ja ihmettelee että onko auto jo myyty (siis auto joka on edelleen heidän sivuillaan myynnissä).
Tässä vaiheessa minun kiukkuni on jo noussut toiselle tasolle ja silloin tarvitaan MYYNTITYKIN lisäksi jo päätäntävaltaakin omaavia paikalle.
Autotalo Laakkosella MYYNTITYKIN esimies vanoo ja vakuutta tapauksen olevan ainutkertainen yli 20 vuoteen (siis että autot myydään moneen kertaan, jota minä arvelin jopa petoksen yritykseksi??) tässä vaiheessa esimiehen huoneeseen oli jo kutsuttu autoa minulle myynyt herra, auton "keijolle" myynyt herra ja jonkun sortin alakerran esimies. Yksi herroista kyllä tunnusti että tämä oli arkipäivää, auto nyt vaan myydään tietämättä moneen kertaan, mitäs siitä....
Minusta se oli vähintäänkin outoa ketä sellainen palvelee?
Olin kiistellyt noin puolituntia tuloksetta siitä voiko autoa myydä moneen kertaan, koska tässä tapauksessa auto oli jo myyty kun siitä minulle tarjous tehtiin.
Vai olisiko ehkä kuitenkin parempi laittaa MYYTY kyltti autoon joka on jo myyty, mutta se ei kuulemma tule kuuloonkaan, koska Autotalo Laakkosella on 18 myyjää eikä he voi mitenkään tietää mikä auto on myyty aamulla kun sitä iltapäivällä ostetaan uudestaan, ei onnistu mitenkään Autotalo Laakkosella infota MYYNTITYKKI kollegaa.
Varsinkin kun tänään oli jo tehty 8 autokauppaa SIIS KAHDEKSAN.
Jotenkin tuli semmoinen olo, että nyt jään alakynteen näissä autokaupoissa.
Mikä neuvoksi antaako MYYNTITYKKIEN jyrätä viimeisillään raskaan oleva kaksosten äiti, vai purskahtaako itkuun...
No mitä tästä opimme varaudu Autotalo Laakkosella ostamaan autot niin kuin maito kaupasta, älä mieti, äläkä varsinkaan koeaja, vaan rahat odotetaan lyötävän käteen heti kun astutaan ovesta sisään, ja kiireesti auton kanssa ulos muuten Autotalo Laakkosella myydään sinun auto jollekulle toisellekkin, se vielä tässä ihmetyttää että autosta ei ollut mitään myynti tietoja edes esimiehen koneella, mutta sehän olikin myyty MYYNTITYKIN kaverille "keijolle"
että näin kohdellaan naisasiakasta Autotalo Laakkosella Lahdessa.