huonompi miniä

19.06.2010
155
0
16
Nyt vähän mietityttää. Anopilla oli tuossa talvella suuren syntymäpäivät, johon leivoin paljon ja olin siellä paikanpäällä tarjoilemassa ym. Toinen miniä ei tikkua pistänyt ristiin asian hyväksi. Tuli paikalle myöhässä ja vaan vahti lastaan. Heillä yksi lapsi myös kuten minullakin.
Tässä kun kävimme anopilla kertoi hän suureeen ääneen ostaneensa tälle toiselle miniälle kiitokseksi lahjakortin päähierontaan juhlissa auttamisessa. Ei sillä, että minua tarvitsisikaan kiittää jollain lahjalla tai muistaa muutenkaan, mutta kun tosiaankaan tämä toinen ei tehnyt mitään. Jotenkin vaan tuntuu pahalle. Jokainenhan saa ostaa kenelle haluaa ja muistaa ketä haluaa, mutta olisi edes jättänyt mainostamatta asiaa. Mies sanoi, että olisit sanonut että minulle kanssa. Ikinä en ala pyytämään, jos ei itse tajua niin ei tajua.
Sama homma se on aina syntymäpäivänä. Minua ei ole muistanut vuosiin, toisen miniän juhlat aina. En edes muista koska minut on pyydetty sinne syömään. Miniä perheineen käy usean kerran viikossa.
Olen varmaan sitten se kuuluisa huono miniä. Eipä oikein tee enää mieli auttaa anoppia missään. Muuten meillä on oikein hyvät välit, mutta jotenkin tämä asia tuntuu pahalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja siipirikkomenninkäinen:

Minäkin olen sellainen, miehen ensimmäinen vaimo on se hyvä miniä, minulla ei ole koskaan ollut mahiksia uida suosioon ja olen aikoja sitten lopettanut. Hyi minua kun kirjoitan ikävästi, joten ihan oikein minulle.

Tai ehkä olen väärä miniä ja se ensimmäinen on se oikea.
 
onpa kyllä todella lapsellista ja typerää käytöstä anopiltasi!
varmaan paras jättää omaan arvoonsa hänen käytöksensä. sinuna en myöskään enää auttaisi anoppia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
pointti näkyy olevan se, että toinen miniä antaa anopille aikaa, jos käy siellä usein. Mitä jos sinä tekemisen ja auttamisen sijasta kävisit useammin?

Enpä usko, että kyse on ajankaan antamisesta. Mutta jos näin on niin saa ollakin. Minulla vuorotyö ja kotikin hoidettavana. Käyn siellä kyllä viikottain. Paras oli se, että hain tässä pojan yökylästä joku aika sitten. Oli tehnyt siellä lettuja. Kysyi minulta, että eihän vaan tartte keittää kahvia kun xxxxx on tulossa sinne pian ja keittää heille sitten. Juu, ei tartte keittää, osaan kyllä kotona keittää jos kahvittaa.
 
Hoitaa sun lapsia kuitenkin...
 
Älä anna anopin alistaa sua. Minä jättäisin leipomatta ja laittamatta mitään juhlia, jos käytös on tuollaista. Tuo juttu kahvin keitosta oli aika karsea esimerkki. Kertoo paljon anoppisi moukkamaisuudesta. Vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa, joo on siinäkin kunnioittamisessa rajansa.
Tsemppiä sulle !
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkiko pitää saada:
Alkuperäinen kirjoittaja siipirikkomenninkäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
pointti näkyy olevan se, että toinen miniä antaa anopille aikaa, jos käy siellä usein. Mitä jos sinä tekemisen ja auttamisen sijasta kävisit useammin?

Enpä usko, että kyse on ajankaan antamisesta. Mutta jos näin on niin saa ollakin. Minulla vuorotyö ja kotikin hoidettavana. Käyn siellä kyllä viikottain. Paras oli se, että hain tässä pojan yökylästä joku aika sitten. Oli tehnyt siellä lettuja. Kysyi minulta, että eihän vaan tartte keittää kahvia kun xxxxx on tulossa sinne pian ja keittää heille sitten. Juu, ei tartte keittää, osaan kyllä kotona keittää jos kahvittaa.

Hoitaa sun lapsia kuitenkin...

Vai hoitaisko kumminkin oman poikansa lasta??
 
Mä olisin ap tuossa tilanteessa todennut, että minähän se autoin siellä juhlissa ja toinen ei tehnyt mitään. Ja toteaisin, että on kurjaa, että anoppi ei arvosta apuasi. Lopettaisin myös auttamisen heti siihen, ellei arvostusta alkaisi tulla ja tekisin asian anopille selväksi. Älä ole lattiamatto ap!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkiko pitää saada:
Alkuperäinen kirjoittaja siipirikkomenninkäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
pointti näkyy olevan se, että toinen miniä antaa anopille aikaa, jos käy siellä usein. Mitä jos sinä tekemisen ja auttamisen sijasta kävisit useammin?

Enpä usko, että kyse on ajankaan antamisesta. Mutta jos näin on niin saa ollakin. Minulla vuorotyö ja kotikin hoidettavana. Käyn siellä kyllä viikottain. Paras oli se, että hain tässä pojan yökylästä joku aika sitten. Oli tehnyt siellä lettuja. Kysyi minulta, että eihän vaan tartte keittää kahvia kun xxxxx on tulossa sinne pian ja keittää heille sitten. Juu, ei tartte keittää, osaan kyllä kotona keittää jos kahvittaa.

Hoitaa sun lapsia kuitenkin...[/quote

Kyllä anoppi meidän pojasta tykkää ja omastaan tietenkin =) . Käyvät siellä minua useammin, usein kun olen töissä ja saavat siellä ruokaakin. Olisi vaan joskus ihan kiva päästä itsekin valmiille.

Vai hoitaisko kumminkin oman poikansa lasta??
 
:wave:

Täällä kanssa se huonompi miniä. Vieläkin, kun miehen veli on jo eronnut niin anoppi jaksaa mua muistuttaa kuinka heillä ex-miniän kanssa NIIN hyvät välit että paremmasta väliä. Kommenttia tulee joka kerta kun nähdään mutten viitti välittää..

Ainoa mikä kirpaisi vähän oli se että mun vanhemmat osti appivanhempien kanssa mun miehelle polkupyörän 30-v.lahjaksi. Kun mun vuoro tuli niin sain appivanhemmilta kortin.. No, eihän mun vanhempien olis tarvinnut, mutta sattuvat tykkäämään vävystään ja kun mies oli utta pyörää vailla. Nyt jo osaan suhtautua että mitä väliä. Ei niiden musta tarvi tykätä, toimeen kyllä tullaan.
 
niin tuttua! :(
surettaa kun toisessa perheessä samanikäiset lapset niin
alkavat olla sen ikäisiä että pian nämä meidän muruset tajuavat
kuinla paljon enemmän serkut saavat huomiota ja kaikkea.
Miten sitten selität :(
 
Mun appiukko on usein maksanut miehen veljen avovaimolle jostain töistä, jota se on tehnyt appiukon kotona. Minulle ei ole koskaan tarjonnut rahaa, vaikka olen tehnyt siellä selkä vääränä kaikennäköisiä töitä useiden vuosien ajan ja vienyt ruokaa sinne omilla rahoilla jne.
Nyt kun aloin tarkemmin pohtia asiaa, niin voi olla, että appiukko pitää minua perheeseen kuuluvana, jolle ei tarvitsekaan maksaa. Toinen miniä ei ole vielä perhettä (enkä oikein tiedä tuleeko olemaankaan)
Ei sillä, että tarvitsen rahaa niistä mitä siellä teen, teen sen ihan mielelläni ilmankin. Se vain tuntuu joskus kummalliselta, kun toinen m iniä sanoo, että sai rahaa kun kävi auttamassa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkiko pitää saada:
Oli tehnyt siellä lettuja. Kysyi minulta, että eihän vaan tartte keittää kahvia kun xxxxx on tulossa sinne pian ja keittää heille sitten. Juu, ei tartte keittää, osaan kyllä kotona keittää jos kahvittaa.
Oisit sanonu, että itse asiassa kyllä sullekin maistuis.

Similar threads

Yhteistyössä