Kertokaa nyt tietäväisemmät miten asia toimii. Kun voitin yhden huudon viime viikolla, eikä myyjästä kuulunut mitään. Odotin kiltisti että myyjä lähettäisi minulle tilinumeronsa - ilmoituksessa kun luki että maksu tilille, tavara postiin. Mitään ei kuulunut.
Sitten laitoin tänään mielestäni ihan ystävällisen meilin, että voisinko saada tilinumeron, että voin maksaa huutoni, kun olen kohta lähdössä juhannusta viettämään maalle ja mielelläni maksaisin huutoni ennen sitä, ja kun kaupan sulkeutumisesta tosiaan on jo useampi päivä. Takaisin sain epäkohteliaan meilin jossa myyjä epäsuorasti vihjaili että olen jotenkin tyhmä kun en ole aikaisemmin ottanut yhteyttä, ja on minun vikani että kauppa venyy, enkä ehdi saada paitaa ennen juhannusta (mitä en siis ollenkaan edes ollut pyytänyt!). Uhkaili vielä negatiivisella palautteella... :kieh:
Siis pitääkö minun ostajana alkaa jotenkin anella että kiltti myyjä, voisitko mitenkään antaa minulle tilinumerosi, että voin maksaa sinulle rahaa? Tuntuu oudolta. Kaikissa muissa kaupoissa myyjä on aina suoraan ilmoittanut minulle tilinumeronsa, yleensä parin tunnin sisällä kaupan sulkeutumisesta, ja kaikki on sujunut kivasti. Mutta tämän yhden mielestä ostajan pitäisi nähtävästi jotenkin oikein annella että armon rouva sallisi ostajan nähdä tilinumeron... Ihme tyyppi.