Toggle sidebar

"Hylkäävät vanhemmat"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja orpona
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

orpona

Vieras
Luvassa purnausta ja katkeraa vuodatusta! Olemme reilu 3-kymppinen, tahattomasti lapseton, vauvakuumeinen pariskunta. Molempien ainoilla sisaruksilla on pienet lapset, molempien vanhempien ekat ja ainoat lapsenlapset. Järkytykseksemme ja suruksemme olemme saaneet nyt parina viime vuotena huomata, että meidät (aikuiset lapset, mutta vanhempiemme lapset siltikin) on aika lailla unohdettu. Enää lapsenlapset ja heidän vanhempansa ovat tärkeitä. Toisen vanhemmat eivät edes samassa kaupungissa käydessään käy ollenkaan meillä vaan viihtyvät vain lapsenlapsien perheessä, meille eivät edes soita, että voitaisiin kysyä kahville tai syömään meille! Puhelinkeskusteluissa aiheet liittyvät lapsenlapsiin ja heidän vanhempiinsa, joiden elämä ja jaksaminen ja työ ja hyvä palkka ovat kaiken a ja o. Oman lapsettomuusongelman ja pätkätyön paineessa on alkanut tämä suorastaan v****maan. Välit sisaruksiin lapsineenkin tuntuvat kärsivän (kun sitä messiaanista hehkutusta kuulee muutenkin tuutin täydeltä). Juhlapyhinä me kelpaamme sukujuhlien järjestysportaaseen, eihän lapsiperheiltä voi mitään vaatia. Lapsuuden kodissa meidän vanhoista huoneista on tehty kotitoimistoja, mutta lapsiperheiden huoneet on museoitu ja sisustettu pienen perheen pesiksi, me taas nukutaan suurinpiirtein kuhmuraisella hetekalla (tällaiselle iskiasvaivaiselle hemmetin kiva, 1 yön jälkeen jalka tikkuilee viikon). Omille vanhemmilleni olen muutamaan kertaan sanonut suorat sanat ja pikkuisen ovat rauhoittuneet ja alkaneet ainakin kohteliaisuuttaan myös meidän kuulumisia kysellä, mutta mies ei omille vanhemilleen ole vielä avautunut, vaikka näen kyllä, että on loukkaantunut tilanteesta (ja olemmehan siitä puhuneetkin).

Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja orpona:
Luvassa purnausta ja katkeraa vuodatusta! Olemme reilu 3-kymppinen, tahattomasti lapseton, vauvakuumeinen pariskunta. Molempien ainoilla sisaruksilla on pienet lapset, molempien vanhempien ekat ja ainoat lapsenlapset. Järkytykseksemme ja suruksemme olemme saaneet nyt parina viime vuotena huomata, että meidät (aikuiset lapset, mutta vanhempiemme lapset siltikin) on aika lailla unohdettu. Enää lapsenlapset ja heidän vanhempansa ovat tärkeitä. Toisen vanhemmat eivät edes samassa kaupungissa käydessään käy ollenkaan meillä vaan viihtyvät vain lapsenlapsien perheessä, meille eivät edes soita, että voitaisiin kysyä kahville tai syömään meille! Puhelinkeskusteluissa aiheet liittyvät lapsenlapsiin ja heidän vanhempiinsa, joiden elämä ja jaksaminen ja työ ja hyvä palkka ovat kaiken a ja o. Oman lapsettomuusongelman ja pätkätyön paineessa on alkanut tämä suorastaan v****maan. Välit sisaruksiin lapsineenkin tuntuvat kärsivän (kun sitä messiaanista hehkutusta kuulee muutenkin tuutin täydeltä). Juhlapyhinä me kelpaamme sukujuhlien järjestysportaaseen, eihän lapsiperheiltä voi mitään vaatia. Lapsuuden kodissa meidän vanhoista huoneista on tehty kotitoimistoja, mutta lapsiperheiden huoneet on museoitu ja sisustettu pienen perheen pesiksi, me taas nukutaan suurinpiirtein kuhmuraisella hetekalla (tällaiselle iskiasvaivaiselle hemmetin kiva, 1 yön jälkeen jalka tikkuilee viikon). Omille vanhemmilleni olen muutamaan kertaan sanonut suorat sanat ja pikkuisen ovat rauhoittuneet ja alkaneet ainakin kohteliaisuuttaan myös meidän kuulumisia kysellä, mutta mies ei omille vanhemilleen ole vielä avautunut, vaikka näen kyllä, että on loukkaantunut tilanteesta (ja olemmehan siitä puhuneetkin).

Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Click to expand...

Turhaa kitinää. Olette jo aikuisia(?) ihmisiä, joiden pitäisi pystyä seisomaan tarvittaessa omilla jaloillaan. Kuulostatte pikkulapsilta jotka ovat mustasukkaisia toisten saamasta suuremmasta huomiosta.
Niin se vain elämässä usein menee, nallekarkit eivät mene tasan.
Olette juuri sen kuuloisia ihmisiä, jotka tituleeraavat itseään viisikymppisinä orpolapsiksi, kun vanhemmat ovat kuolleet.
Kateus ja kauna ei ole koskaan tuonut mitään hyvää maailmaan. Pyrkikää osallistumaan aktiivisesti pienten lasten setänä/enona/tätinä heidän elämäänsä niin loppujen lopuksi kaikilla on parempi mieli.
 
Kiitos myötäelävistä kommenteista, kohtalotovereita lienee, mutta ei varmaan näillä mammapalstoilla niinkään. Pointsi asiassani on se, että aikuinenkin tarvitsee vanhempiensa tukea ja ymmärrystä! Kovin pitkään ei jaksa vain toisten hehkutusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja orpona:
Kiitos myötäelävistä kommenteista, kohtalotovereita lienee, mutta ei varmaan näillä mammapalstoilla niinkään. Pointsi asiassani on se, että aikuinenkin tarvitsee vanhempiensa tukea ja ymmärrystä! Kovin pitkään ei jaksa vain toisten hehkutusta.
Click to expand...

Jos et ole huomannut, niin ei sitä tukea ja ymmärrystä heru kaikilta vanhemmilta niillekään lapsille, joilla jälkikasvuakin on siunaantunut. Ihmiset, perheet ja suvut ovat välillä niin kovin omituisia, ja kun vaikuttaa ei voi kun omaan käytökseensä.

 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa