P
pitkä mutta kannattaa lukea
Vieras
"Helsingin Sanomien viime päivien ja viime kuukausien ja oikeastaan jo viime vuosien juttuja lukiessaan ei ole voinut välttyä ajatukselta, että lehdellä on meneillään jonkinlainen rasismin esiinmanaamiskampanja, jonka lopullisesta päämäärästä ei oikein saa selvää. Kampanja tuntuu kiihtyvän koko ajan. Kun luulee jo nähneensä sen äärimmäisen ekstaasin, lehden toimitus vyöryttää lukijoiden eteen taas suurempia kohu-uutisia siitä, miten rasismi lisääntyy, ja miten pahoja rasisteja suomalaiset ovat. Jutut ovat etupäässä vanhan toistoa. Monet niistä perustuvat huhupuheisiin. Konkreettisia esimerkkejä on hyvin vähän ja todisteita sitäkin vähemmän. Juttujen pääsisältöä ovat rasismista huolestuneiden ihmisten haastattelut. Pääasiassa samat poliitikot ja asiantuntijat toistavat kuukaudesta toiseen sanomaansa kuin papukaijat.
Helsingin Sanomat ei kuitenkaan ole mikään yksimielinen monoliitti. Toimituksessa on myös toisinajattelijoita, jotka sijoittavat toisenlaisia piiloviestejä uutisiin. Ristiriitaisella toiminnallaan Helsingin Sanomat tosiasiassa kiihdyttää rasististen asenteiden lisääntymistä suomalaisten keskuudessa.
Helsingin Sanomien sisältö voidaan jakaa suhteessa rasismiin kahteen osaan. Antirasistinen osa sisältää galluppeja ja artikkeleja siitä, miten rasismi lisääntyy, ja miten rasismista pitää olla huolissaan. Nämä jutut ovat luonteeltaan avoimen propagandistisia, eikä niissä esitetä kuin nimeksi todisteita rasismin todellisesta ilmenemisestä. Ja kun todellista rasismia ei näy, uutisia tehdään esimerkiksi siitä, jos poliitikko on erehtynyt sanomaan väärän sanan jossakin haastattelussa. Tätä väärää sanaa jauhetaan lehdessä seuraavat viikot aivan kuin kyseessä todella olisi valtakunnallisesti tärkeä uutinen. Juttujen asenne on ylhäältä päin saneleminen. Korkeassa asemassa olevat poliitikot ja asiantuntijat ja lehden omat eliittitoimittajat julistavat kansalle asenteitaan ja yhteiskunnallisia visioitaan ja vaativat kansalaisia ajattelemaan samalla tavalla kuin he. Väärin ajatteleminen tuomitaan jyrkästi.
Ylhäältä päin saneltu propaganda tehoaa ehkä joihinkin, mutta useimpia se alkaa vähitellen tympäistä. Propagandasta jää mieleen vain se, kuinka paljon Suomessa on rasisteja, ja miten heidän määränsä koko ajan lisääntyy. Tietoisuus tästä ei palvele propagandan tekijöiden tavoitteita vaan vaikutus on käänteinen. Ihmiset alkavat pitää rasismia hyväksyttävänä, koska niin monen muunkin kerrotaan olevan rasisti. Yhä useampi ihminen liittyy rasistien rintamaan ainakin omassa mielessään. Lehdet kauhistelevat tätä, mistä on seurauksena, että vielä entistäkin useampi ihminen huomaa olevansa rasisti. Rasistista itsetietoisuutta suorastaan lietsotaan tietyn tyyppisillä kysymyksillä, joita Helsingin Sanomien rahoittamissa kyselyissä on.
Suurilla kohu-uutisilla rasismin yleisyydestä Helsingin Sanomat tosiasiassa mainostaa rasismia olemassa olevana poliittisena vaihtoehtona.
Helsingin Sanomien ei-propagandistisen puoliskon jutut ovat arkipäivän uutisia, joissa kerrotaan asioita ja esitetään todisteita, jotka vievät pohjaa antirasistiselta propagandalta. Näiden uutisten piilopropagandavaikutus on huomattavasti suurempi kuin varsinaisen propagandan, joka valuu pois kuin vesi hanhen selästä riippumatta siitä kuinka paljon sitä lukijoiden päälle kaadetaan.
Allekirjoittaneen rasistiset asenteet ovat alkujaan peräisin yksinomaan Helsingin Sanomista. 1990-luvulla Helsingin Sanomat ei ollut vielä niin tiedostava kuin nykyisin, ja niinpä lehdessä oli suuria rasismia nostattavia juttuja, jotka jäivät lukijoiden mieliin. Raiskaajista paljastettiin heidän etninen taustansa joskus oikein valokuvien kanssa. Eräässä koko sivun jutussa karibialaistaustaisen miehen kanssa naimisissa olleen suomalaisen naisen sallittiin varoittaa, että älkää ihmeessä suomalaiset naiset menkö naimisiin mustan miehen kanssa, koska he kaikki pettävät vaimoaan. Näin ainakin hänelle ja kaikille hänen samassa tilanteessa olleille ystävilleen oli käynyt. Tällaisia piilorasistisia artikkeleja oli Helsingin Sanomissa vaikka kuinka paljon. Ja totta kai ne jäivät ihmisten mieliin. Ja kun myöhemmin esitettiin uutisia, jotka tuntuivat vahvistavan lehtijutuissa aikaisemmin esitettyjä asioita, lukijoiden rasistiset käsitykset vahvistuivat entisestään.
Edellä mainitun tyyppisillä jutuilla saadaan istutettua tehokkaasti rasismin tai minkä tahansa aatteen siemeniä ihmisen tietoisuuteen, varsinkin jos aikaisempaa tietoa aiheesta ei ole. Koska ihmiset yleensä ovat enemmän tai vähemmän loogisia, he poimivat tietovirrasta ne uutiset, jotka tukevat heihin istutettua alkutietoa. Se osa uudesta tiedosta, joka eivät sovi kokonaiskuvaan, hylätään tarpeettomana. Vasta silloin, jos alkuperäisen tiedon kanssa ristiriitaista tietoa alkaa tulla hyvin paljon, ihminen alkaa miettiä, pitäisikö koko hänen sisäinen ajatusrakennelmansa tietyissä asioissa uudistaa. Jos näin tapahtuu, puhutaan jonkinlaisesta heräämisestä tai kääntymyksestä. Se on kokonaisvaltainen prosessi, jossa entinen aate hylätään ja valitaan sen tilalle uusi.
Kun ihminen muodostaa käsityksensä jostakin asiasta luotettavalta vaikuttavan tiedon perusteella, hänen käsitystään on vaikea muuttaa pelkällä ei noin saa ajatella, tai tuo ei pidä paikkaansa -käskyllä. Tietoon perustuvan käsityksen voi kumota vain uudella luotettavalla tiedolla, joka kumoaa aikaisemman tiedon. Ja nimenomaan mitään tällaista tietoa antirasistipropagandistit eivät esitä, vaikka he väittävät propagandassaan, että rasistiset asenteet perustuvat väärään tietoon. Esittäisivät sitten sitä oikeata tietoa.
Helsingin Sanomien propagandan tarkoituksena on ehkä yrittää istuttaa tietoa sellaisten ihmisten mieliin, joilla ei ole vielä vahvaa käsitystä asioista. Propagandalla pyritään saamaan aikaan niitä alkusiemeniä, joiden ympärille ihminen myöhemmin alkaa rakentaa aatetta eli tässä tapauksessa antirasismia. Ehkä massiivisella propagandalla yritetään myös saada niitä kääntymään, jotka ovat jo rasistisen aatteen kannattajia. Yksi propagandan perinteisistä keinoista on vastustajan eli tässä tapauksessa rasistien demonisoiminen. Ihmiset halutaan saada ajattelemaan, ettei heidän kannata kuulua sellaisten inhottavien ihmisten joukkoon, millaisia rasistit ovat.
Nykyajasta tulevat mieleen historian kertomukset 1500-luvulta Galileo Galilein ajoilta. Tuolloin uskonto määritteli virallisen tieteellisen totuuden aivan kuten nykyään antirasistinen oppi määrittelee sen. Keskiajalla yritettiin esimerkiksi keksiä virallisesti hyväksyttäviä selityksiä sille, miksi aurinko häipyy illalla maan reunan taakse, ja miten se seuraavana aamuna näyttää tulevan esille eri suunnasta. Todellinen vastaus oli tietenkin kaikkien nähtävissä, mutta sitä ei saanut sanoa julkisesti ääneen tai joutui kirkon kiroukseen ja voi päätyä mestattavaksi. Niinpä piti yrittää keksiä toinen toistaan naurettavimpia selityksiä sille, missä aurinko nukkuu yönsä, ja miksi se taas seuraavana aamuna herää ja tulee esille.
Nykyisessä rasismikeskustelussa ollaan vähän samassa tilanteessa. Vastaus tiettyihin kysymyksiin on kaikkien edessä, mutta vastausta ei saa sanoa ääneen, tai on rasisti. Pitää keksiä muita mielikuvituksellisia selityksiä, jotka eivät kuitenkaan vastaa kysymykseen. Tai pitää hyväksyä tietämättömyys ja kiertää koko kysymyksenasettelu rasistisena.
Soininvaara: Harmi, että nuo älykkyystutkimukset ovat kaiken maailman rasistien riistaa niin, ettei niihin sivistynyt ihminen voi koskea kepilläkään.
Uuden uskonnon vaikutus on niin suuri, että edes tiettyjä sanoja ei saa lainkaan sanoa ei edes esimerkin tarkoituksessa. Tiedostava ihminen ei nykyisin enää voi sanoa radiohaastattelussa tai puheessa seuraavaa lausetta: Neekeri ei ole hyväksyttävä nimitys afrikkalaistaustaisista. Koska esimerkkilause sisältäisi kielletyn sanan, tiedostava ihminen voi sanoa ainoastaan, että n-sana ei ole hyväksyttävä nimitys afrikkalaistaustaisista. Tästä tietyn sanan äärimmäisyyksiin asti menevästä välttämisestä on kuultu viime aikoina jo paljon esimerkkejä radio- ja TV-ohjelmissa. Missähän vaiheessa n-sanastakin tulee tabu.
Se, että jostakin aikaisemmin täysin hyväksytystä sanasta on tullut äärimmäisen kielletty sana, kertoo ehkä jotakin nykyajasta ja sen arvoista. Kielletty sana on kuin jonkinlainen loitsu, jota ei saa sanoa, tai pahat voimat tulevat ja tuhoavat. Sanat ovat yksi tapa tehdä raja hyvän ja pahan välille, oman arvomaailman ja vieraan arvomaailman välillä. Tämä ei ole mikään uusi asia maailmanhistoriassa.
Tässä historiaa siitä, miten n-sanan muuttuminen kielletyksi alkoi. Kyse oli poliittisesta prosessista, jossa mustat halusivat eroon valkoisten heistä keksimistä sanoista. Nebraskassa syntyneestä Earl Littlen pojasta Malcolm Littlestä tuli Malcolm X eli viralliselta nimeltään El-Hajj Malik El-Shabazz. Maailmankuulusta nyrkkeilijästä Cassius Marcellus Claysta tuli Muhammad Ali. Ja Negrosta tuli Black. Ainoastaan he saavat enää käyttää sanaa negro, joiden äidinkielessä sana tarkoittaa mustaa."
Helsingin Sanomat ei kuitenkaan ole mikään yksimielinen monoliitti. Toimituksessa on myös toisinajattelijoita, jotka sijoittavat toisenlaisia piiloviestejä uutisiin. Ristiriitaisella toiminnallaan Helsingin Sanomat tosiasiassa kiihdyttää rasististen asenteiden lisääntymistä suomalaisten keskuudessa.
Helsingin Sanomien sisältö voidaan jakaa suhteessa rasismiin kahteen osaan. Antirasistinen osa sisältää galluppeja ja artikkeleja siitä, miten rasismi lisääntyy, ja miten rasismista pitää olla huolissaan. Nämä jutut ovat luonteeltaan avoimen propagandistisia, eikä niissä esitetä kuin nimeksi todisteita rasismin todellisesta ilmenemisestä. Ja kun todellista rasismia ei näy, uutisia tehdään esimerkiksi siitä, jos poliitikko on erehtynyt sanomaan väärän sanan jossakin haastattelussa. Tätä väärää sanaa jauhetaan lehdessä seuraavat viikot aivan kuin kyseessä todella olisi valtakunnallisesti tärkeä uutinen. Juttujen asenne on ylhäältä päin saneleminen. Korkeassa asemassa olevat poliitikot ja asiantuntijat ja lehden omat eliittitoimittajat julistavat kansalle asenteitaan ja yhteiskunnallisia visioitaan ja vaativat kansalaisia ajattelemaan samalla tavalla kuin he. Väärin ajatteleminen tuomitaan jyrkästi.
Ylhäältä päin saneltu propaganda tehoaa ehkä joihinkin, mutta useimpia se alkaa vähitellen tympäistä. Propagandasta jää mieleen vain se, kuinka paljon Suomessa on rasisteja, ja miten heidän määränsä koko ajan lisääntyy. Tietoisuus tästä ei palvele propagandan tekijöiden tavoitteita vaan vaikutus on käänteinen. Ihmiset alkavat pitää rasismia hyväksyttävänä, koska niin monen muunkin kerrotaan olevan rasisti. Yhä useampi ihminen liittyy rasistien rintamaan ainakin omassa mielessään. Lehdet kauhistelevat tätä, mistä on seurauksena, että vielä entistäkin useampi ihminen huomaa olevansa rasisti. Rasistista itsetietoisuutta suorastaan lietsotaan tietyn tyyppisillä kysymyksillä, joita Helsingin Sanomien rahoittamissa kyselyissä on.
Suurilla kohu-uutisilla rasismin yleisyydestä Helsingin Sanomat tosiasiassa mainostaa rasismia olemassa olevana poliittisena vaihtoehtona.
Helsingin Sanomien ei-propagandistisen puoliskon jutut ovat arkipäivän uutisia, joissa kerrotaan asioita ja esitetään todisteita, jotka vievät pohjaa antirasistiselta propagandalta. Näiden uutisten piilopropagandavaikutus on huomattavasti suurempi kuin varsinaisen propagandan, joka valuu pois kuin vesi hanhen selästä riippumatta siitä kuinka paljon sitä lukijoiden päälle kaadetaan.
Allekirjoittaneen rasistiset asenteet ovat alkujaan peräisin yksinomaan Helsingin Sanomista. 1990-luvulla Helsingin Sanomat ei ollut vielä niin tiedostava kuin nykyisin, ja niinpä lehdessä oli suuria rasismia nostattavia juttuja, jotka jäivät lukijoiden mieliin. Raiskaajista paljastettiin heidän etninen taustansa joskus oikein valokuvien kanssa. Eräässä koko sivun jutussa karibialaistaustaisen miehen kanssa naimisissa olleen suomalaisen naisen sallittiin varoittaa, että älkää ihmeessä suomalaiset naiset menkö naimisiin mustan miehen kanssa, koska he kaikki pettävät vaimoaan. Näin ainakin hänelle ja kaikille hänen samassa tilanteessa olleille ystävilleen oli käynyt. Tällaisia piilorasistisia artikkeleja oli Helsingin Sanomissa vaikka kuinka paljon. Ja totta kai ne jäivät ihmisten mieliin. Ja kun myöhemmin esitettiin uutisia, jotka tuntuivat vahvistavan lehtijutuissa aikaisemmin esitettyjä asioita, lukijoiden rasistiset käsitykset vahvistuivat entisestään.
Edellä mainitun tyyppisillä jutuilla saadaan istutettua tehokkaasti rasismin tai minkä tahansa aatteen siemeniä ihmisen tietoisuuteen, varsinkin jos aikaisempaa tietoa aiheesta ei ole. Koska ihmiset yleensä ovat enemmän tai vähemmän loogisia, he poimivat tietovirrasta ne uutiset, jotka tukevat heihin istutettua alkutietoa. Se osa uudesta tiedosta, joka eivät sovi kokonaiskuvaan, hylätään tarpeettomana. Vasta silloin, jos alkuperäisen tiedon kanssa ristiriitaista tietoa alkaa tulla hyvin paljon, ihminen alkaa miettiä, pitäisikö koko hänen sisäinen ajatusrakennelmansa tietyissä asioissa uudistaa. Jos näin tapahtuu, puhutaan jonkinlaisesta heräämisestä tai kääntymyksestä. Se on kokonaisvaltainen prosessi, jossa entinen aate hylätään ja valitaan sen tilalle uusi.
Kun ihminen muodostaa käsityksensä jostakin asiasta luotettavalta vaikuttavan tiedon perusteella, hänen käsitystään on vaikea muuttaa pelkällä ei noin saa ajatella, tai tuo ei pidä paikkaansa -käskyllä. Tietoon perustuvan käsityksen voi kumota vain uudella luotettavalla tiedolla, joka kumoaa aikaisemman tiedon. Ja nimenomaan mitään tällaista tietoa antirasistipropagandistit eivät esitä, vaikka he väittävät propagandassaan, että rasistiset asenteet perustuvat väärään tietoon. Esittäisivät sitten sitä oikeata tietoa.
Helsingin Sanomien propagandan tarkoituksena on ehkä yrittää istuttaa tietoa sellaisten ihmisten mieliin, joilla ei ole vielä vahvaa käsitystä asioista. Propagandalla pyritään saamaan aikaan niitä alkusiemeniä, joiden ympärille ihminen myöhemmin alkaa rakentaa aatetta eli tässä tapauksessa antirasismia. Ehkä massiivisella propagandalla yritetään myös saada niitä kääntymään, jotka ovat jo rasistisen aatteen kannattajia. Yksi propagandan perinteisistä keinoista on vastustajan eli tässä tapauksessa rasistien demonisoiminen. Ihmiset halutaan saada ajattelemaan, ettei heidän kannata kuulua sellaisten inhottavien ihmisten joukkoon, millaisia rasistit ovat.
Nykyajasta tulevat mieleen historian kertomukset 1500-luvulta Galileo Galilein ajoilta. Tuolloin uskonto määritteli virallisen tieteellisen totuuden aivan kuten nykyään antirasistinen oppi määrittelee sen. Keskiajalla yritettiin esimerkiksi keksiä virallisesti hyväksyttäviä selityksiä sille, miksi aurinko häipyy illalla maan reunan taakse, ja miten se seuraavana aamuna näyttää tulevan esille eri suunnasta. Todellinen vastaus oli tietenkin kaikkien nähtävissä, mutta sitä ei saanut sanoa julkisesti ääneen tai joutui kirkon kiroukseen ja voi päätyä mestattavaksi. Niinpä piti yrittää keksiä toinen toistaan naurettavimpia selityksiä sille, missä aurinko nukkuu yönsä, ja miksi se taas seuraavana aamuna herää ja tulee esille.
Nykyisessä rasismikeskustelussa ollaan vähän samassa tilanteessa. Vastaus tiettyihin kysymyksiin on kaikkien edessä, mutta vastausta ei saa sanoa ääneen, tai on rasisti. Pitää keksiä muita mielikuvituksellisia selityksiä, jotka eivät kuitenkaan vastaa kysymykseen. Tai pitää hyväksyä tietämättömyys ja kiertää koko kysymyksenasettelu rasistisena.
Soininvaara: Harmi, että nuo älykkyystutkimukset ovat kaiken maailman rasistien riistaa niin, ettei niihin sivistynyt ihminen voi koskea kepilläkään.
Uuden uskonnon vaikutus on niin suuri, että edes tiettyjä sanoja ei saa lainkaan sanoa ei edes esimerkin tarkoituksessa. Tiedostava ihminen ei nykyisin enää voi sanoa radiohaastattelussa tai puheessa seuraavaa lausetta: Neekeri ei ole hyväksyttävä nimitys afrikkalaistaustaisista. Koska esimerkkilause sisältäisi kielletyn sanan, tiedostava ihminen voi sanoa ainoastaan, että n-sana ei ole hyväksyttävä nimitys afrikkalaistaustaisista. Tästä tietyn sanan äärimmäisyyksiin asti menevästä välttämisestä on kuultu viime aikoina jo paljon esimerkkejä radio- ja TV-ohjelmissa. Missähän vaiheessa n-sanastakin tulee tabu.
Se, että jostakin aikaisemmin täysin hyväksytystä sanasta on tullut äärimmäisen kielletty sana, kertoo ehkä jotakin nykyajasta ja sen arvoista. Kielletty sana on kuin jonkinlainen loitsu, jota ei saa sanoa, tai pahat voimat tulevat ja tuhoavat. Sanat ovat yksi tapa tehdä raja hyvän ja pahan välille, oman arvomaailman ja vieraan arvomaailman välillä. Tämä ei ole mikään uusi asia maailmanhistoriassa.
Tässä historiaa siitä, miten n-sanan muuttuminen kielletyksi alkoi. Kyse oli poliittisesta prosessista, jossa mustat halusivat eroon valkoisten heistä keksimistä sanoista. Nebraskassa syntyneestä Earl Littlen pojasta Malcolm Littlestä tuli Malcolm X eli viralliselta nimeltään El-Hajj Malik El-Shabazz. Maailmankuulusta nyrkkeilijästä Cassius Marcellus Claysta tuli Muhammad Ali. Ja Negrosta tuli Black. Ainoastaan he saavat enää käyttää sanaa negro, joiden äidinkielessä sana tarkoittaa mustaa."
