Hyväksikäytettykö?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Viestini on pitkä, mutta kaipaisin aidosti apua.
Olen ollut kohta vuoden ihanan ihmisen kanssa parisuhteessa. Kaikki on mennyt hyvin ja olen ollut todella onnellinen.
Muistan kuitenkin erään illan suhteemme alusta, joka vasta nyt monen kuukauden jälkeen on tullut ajatuksiini.

Miesystäväni oli juonut ja mennessämme sänkyyn hyväilimme toisiamme jonkin aikaa. Halusin kuitenkin nukkumaan sillä oli jo myöhä. Sanoin hänelle siitä, mutta jonkin ajan päästä hän alkoi sormettamaan minua. Annoin sen jatkua jonkin aikaa, mutta keskeytin hänet. Luulin että hän jo nukahti, mutta jonkin ajan päästä tunsin hänen kätensä jälleen reisilläni. Siinä vaiheessa nousin ylös ja lähdin vessaan. Itkin hieman. Sanoin hänelle että jos vielä kertaakaan käy näin niin jätän hänet. Puhuimme asiasta ja huomasin että hän oli aidosti pahoillaan.

Emme olleet vielä harrastaneet varsinaisesti seksiä, vaan halusimme molemmat ottaa asiat hitaasti. En tiedä miksi asia on alkanut kummittelemaan päässäni näin paljon, tai miksi minulla on näin kurja olo. Pitäisikö minun hakea apua? Voiko tästä puhua hyväksikäytöstä tai vastaavasta?
 

Yhteistyössä