P
Pöljä
Vieras
Ei ole tarkoitus piikitellä. Olen itsekin elänyt aikanaan tilanteessa, jolloin melkein lähti asunto alta ja rahaa oli vain hiivaan ja jauhoihin, ei margariiniin, että olis voinut saada rasvaa sämpylän päälle. Mutta tässä tällä palstalla ja muualla, ja varsinkin nyt talouskriisin aikaan joka paikassa kuulee uutisia vähävaraisista perheistä, joissa ei ole varaa edes lasten lahjoihin. Ymmärrän, että perheellä itsellään ei välttämättä ole varaa niitä hankkia, mutta yllättävän paljon tuntuu olevan perheitä, joilla ei ole ketään, joka voisi lapsia muistaa jouluna. Onko tosiaan ihan yleistä, että täällä lintukodossamme on paljon perheitä, joissa ei edes kummit, ystävät tai varsinkaan isovanhemmat muista syystä tai toisesta lapsia? Vai eikö perheillä ole läheisiä olemassakaan?