Hyviä kokemuksia lastensuojelusta? Tähän ketjuun vain positiivisia asioita!

[Minskii]

Näitä olis kiva lukea vaihteeksi, netti on pullollaan huonoja kokemuksia ja en paljoo löydä niitä hyviä kokemuksia kun oon niiden lukemista kaivannut. Paljon on keskusteluja palstalla nyt lastensuojelusta, mikä kiinnostaa minua kun aihe on ajankohtainen itselläni
Kirjoitin jo johonkin ketjuun kokemukseni lastensuojelusta, kopsaan sen sieltä tähän ketjuun
Mulla siis 6v erityislapsi jolla on kehitysviivästymää, tunteiden käsittelyssä ongelmia jne ja keväällä kaikki levisi käsiin. Itselläni todettiin masennus ja fibromyalgia. Ei oltu kummatkaan hyväksi toisillemme, tajusin puutteeni ja virheeni.

Kopsattu toisesta ketjusta:

Viime vuonna mulla oli TODELLA negatiivinen asenne lasua kohtaan. Sanoin etten oo väsyny jne. Taisin siitä draamasta tännekin kirjoittaa. Nyt huomaan että kaikki olivat oikeassa, oikeasti oon ollu väsynyt jo vuosia. Ja nyt näen oikeasti etten mä pysty poikaani yksin kasvattaa. En riitä enää, tarvitaan ammattilaisia. Itte tein ilmoituksen pojasta tässä keväällä, pelkästään se numeron näppäily kännykkään kesti 2h, itse soittaminen vei toiset pari tuntia. Oli se vaikeaa.

Nyt tilanne on että mielikuvani lasusta jne on muuttunut. Aivan ihania ihmisiä, huostaanotto oli se viimeinen. Lasut pisti haisemaan ja niin poikani sai lähetteen psykiatrian puolelle, viikossa pääsi arviointiin. Eivät auta pelkästään poikaa, myös minua autetaan Mut ei siitä sen enempää. Ennen huostaanottopäätöstä miettivät jos sittenkin olisi jokin muu keino, itse en nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Loppukuusta olis lasuun taas meno ja aattelin viedä joko mansikoita tai kukkia sinne kiitokseksi tuesta, siis kaikesta Aivan superhyber ihania ihmisiä

 

[Minskii]

Niin ja mulle saa laittaa yv:tä aiheesta, olisi kiva jakaa kokemuksia, saada vertaistukea jne

 

["vieras"]

Tsemppiä.

 

["vieras"]

Ihanaa kuulla, että olette saaneet apua!
Monelle juuri tuon myöntäminen ettei yksin pärjää on se vaikein osuus. Se on vain hyvän ja vastuullisen vanhemman merkki, että osaa/uskaltaa hakea apua
Hieno idea viedä kitokset! Lasut eivät varmasti saa usein positiivista

 

[tällästä]

Vähän eri aihe, mutta hyviä kokemuksia kaivattiin. Meidän perheestä on jouduttu tekemään 2 kertaa ilmoitus sairaalalta kun olen joutunut sinne menemään miehen pahoinpitelyiden jälkeen... molemmilla kerroilla lastensuojelussa käytyämme oli siellä todella ihania virkailijoita jotka tarjosivat erilaisia tukimuotoja, apuja ja helpotusta oman mielen mukaan. Ei siinä tilanteessa tarvittu mitään sillä ero oli jo tullut ja lastensuojelutarvetta ei katsottu edes olevan. Jäi semmoinen olo, että jos olen joskus ongelmissa tytön kanssa, en pelkää itse olla yhteydessä lastensuojeluun.

 

[Criminal Mind]

Oman työn kautta olen huomannut kyllä että kaikkea muuta yritetään ja KOVASTI ennen kuin huostaanotosta edes puhutaan. Muutenkin sosiaalitoimi (aikuistyö) on mielestäni aika onnistunutta. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, menet vittua huutaen tiskille niin asenne on tiskin toisellakin puolella aika nuiva. Normaalisti, kohteliaasti ja asiallisesti asioit niin kyllä saa hyvää palvelua. Näinhän se toimii Prismassakin, miksei sossussa/lasussa.

 

[chef]

Mulla on antaa kaksi hyvää, omakohtaista kokemusta.

Ensimmäisellä kertaa tilanteeni oli se, että olin pienen vauvan yh ja menossa selkäleikkaukseen. Koska vauva oli vasta 3-4kk ikäinen, eikä lähipiiristäni löytynyt ketään työtöntä tai eläkeläistä, joka olisi voinut lastani hoitaa sen 7 vrk, jonka ajan leikkaus + sen jälkihoito sairaalassa veisi, olin ikäänkuin vähän pattitilanteessa. Hoitopaikkaa ei ollut, mutta leikkaus oli silti suoritettava.

Otin yhteyttä sosiaalitoimen lastensuojeluun ja kerroin tilanteeni. He tarjoutuivat oitis auttamaan ja ehdottivat, josko lapsi sijoitettaisiin siksi aikaa pienten lasten vastaanottokotiin, kun olen itse sairaalassa. Ajatus kuitenkin siitä, että lapsi olisi vieraassa paikassa, vieraiden hoitajien ympäröimänä, ei tuntunut parhaalta mahdolliselta, joten kysyin heiltä mahdollisuutta siihen, että ottaisin MLL-hoitajat kotiin ja he maksaisivat heidän palkkansa. Koska laitoshoito on ihan mielettömän kallista, tämä tulisi kaupungille jopa edullisemmaksi.

Tämä sopi heille, kunhan itse hoitaisin tämän "hoitajaringin palkkaamisen", eli heille jäisi vain maksajan rooli. Niinpä sitten soitin MLL:ään, selitin tilanteen ja sitä kautta kotiini hoitui kahden hoitajan muodostama hoitorinki, jonka toimesta lapsi hoidettaisiin sen viikon ajan, kuin mitä olisin sairaalassa.

Ja koko homma sujui loistavasti, kun hoidontarve tuli. Lastensuojelussa tuo asia hoidettiin muistaakseni nimikkeellä "tukitoimenpide" tjtn. sellaista. Muistan vielä kysyneeni, että olemmmeko me tämän jälkeen ns. lastensuojelun kirjoilla, mutta emme kuulemma olleet.

Toisella kertaa hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että ainakin joku ls-työntekijä omaa aivot.

Perheestäni oltiin tehty lastensuojeluilmoitus, jonka sisältö oli osin totta, mutta sisältöä oltiin väritetty värityskynän kanssa melko rankasti. Sain kirjeen lastensuojelusta, jossa kehoitettiin ottamaan heihin yhteyttä ja sopimaan tapaaminen. Tein pyydetyn mukaan ja saavuin tapaamiseen. Tapaamisessa käytiin ilmoitus kohta kohdalta läpi ja todettiin, ettei aihetta jatkotoimenpiteisiin ole. Kuten ei oikeasti ollutkaan.

Pyysin saada ilmoituksesta kopion, sillä vaikka ilmoitus oltiin tehty nimettömänä, tiesin kuka ilmoituksen takana oli...ja halusin tehdä asiasta poliisijutun. Kuten teinkin.

Noin 3kk kuluttua lastensuojelusta tuli vielä tiedote siitä, että perheestäni oltiin tehty toinenkin, sisällöltään hyvin vastaavanlainen ilmoitus, mutta että se ei johtaisi toimenpiteisiin. Kiitin tästä tiedosta ja toimitin tämänkin tiedon poliisille.

Lastensuojelun kanssa siis pystyi keskustelemaan aivan asiallisesti ilmoituksesta ja sen sisällöstä, eikä heitä tarvinnut sen kummemmin alkaa vakuuttamaan siitä, ettei se ole totta, vaan he uskoivat sen ilman sen kummempaa vannottamistakin.

 

[Akka hakkas]

Ja lasu sanoi että lapsille on äiti tärkeämpi, väkivaltaisuus ei ole merkki mistään.

 

[paraskokemus]

Chefin kokemus on samantapainen mitä minun. Hyvin positiivinen.

Minä sairastuin synnytyksen jälkeisen enkä jaksanut tehdä mitään muuta kuin itkeä, itkeä ja vielä kerran itkeä. Se oli hyvin mustaa aikaa ja olin tosi epätoivoinen ja masentunut. Mies vaan vähätteli että "Toi menee varmasti ohi kun lapsi tästä kasvaa" ja miehen vanhemmat taputteli selkään, että oot noin nuori äiti niin semmosta se on. Mun ihana ystävä onneksi auttoi. Hän sanoi ettei voi enää olla tekemättä mitään ja tekee siis lastensuojeluilmoituksen. Tässä vaiheessa olin niin pohjilla, etten välittänyt vaan pidin itseäni entistä huonompana äitinä.

Kun aika lasuun tuli, saimme valtavan ihanaa tukea ja keskusteluapua sieltä. Jo sossun asenne auttoi ja tuntui, että taakka putos harteilla. Hän suhteutti ja lohdutti, etten ole ainoa kuka sairastuu ja että varmasti tulen kuntoon kun otan apua vastaan. Juteltiin paljon vauvan hoidosta ja sain hyviä käytännön neuvoja ja ennen kaikkea ymmärrystä siihen, ettei kaikki mene äidiksi tulon myötä kuin rasvattu. Se oli niin valtava helpotus, koska kukaan mun lähipiiristä (omat vanhemmat eikä miehen) eivät osanneet antaa samanlaista tukea. Näitä käyntejä seurasi jonkin aikaa kunnes vointini koheni ja emme enää tarvinneet ammattiapua.

Se tunne mikä jäi lasusta, oli siis pelkästään myönteinen ja toivon, että muut äidit ja isät uskaltaisivat hakea apua jos sitä tarvitsevat. He ovat rautaisia ammattilaisia ja osaavat antaa juuri oikeanlaista apua perheelle.

 

["vieras"]

uppia^^

 

[Minskii]

Nostoa tännehän olikin tullu vastauksia. Lisää kaipailisin

 

["vieras"]

Kokemuksia?

 

[keiku]

Up

 

["mutsi"]

Tein itse lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestani, koska lapsi sairasti pahaa paniikkihäiriötä ja hänellä oli fobia, jonka vuoksi elämä oli kovin rajoittunutta. Takana oli kolmen kuukauden jakso nuorten psykiatrisella osastolla, mutta tilanne ei siellä parantunut. Kun kotiutui sairaalasta, eikä pystynyt menemään enää ollenkaan kouluun ja alkoi lisäksi käyttäytyä väkivaltaisesti pahan olonsa seurauksena, soitin meille apua itse.
Lasu on ollut aivan upea koko ajan ja apua saatiin juuri siihen mihin pyydettiin. Koskaan en tuntenut itseäni huonoksi äidiksi lasun osoittamana varsinkaan, vaikka päätös oli sijoittaa lapsi puoleksi vuodeksi lastensuojeluyksikköön avohuollon sijoituksena. Sijoitus päättyi ja lapsi (tai nuori) voi nyt todella hyvin, asuu kotona siis ja hyvin pyyhkii. Olen todella kiitollinen lasulle, pelastivat sekä lapsen, että koko perheen

 

[meillä]

Meillä oli todella itkuinen vauva. Naapuri soitti poliisit, jotka sitten haukkuivat tullessaan, minut ja minun kykyni olla äiti kun ei naapurit nuku, ym, kuinka tulee huostaanotto jos ei meteli lopu kun usemman kerran on kuulema soitettu ja ovat siihen asti vain ajatelleet että vauvat nyt itkee, mutta ei ole enää normaalia. Pelkäsin ihan tuhottomasti sitä lastensuojelun käyntiä, olin varma että vauva lähtee. Ovikello soi ja avasin oven. Sieltä tuli kaksi tätiä niin myötätuntoiset ilmeet kasvoillaan, toinen jopa halasi ja kysyi heti ensimmäisenä miten jaksan.

Asia puitiin läpi, sanoivat että näkee kuinka vuorovaikutus on kunnossa äidillä ja vauvalla, rakkautta on ja kyllä, vauvat nyt vain itkee. Kysyivät tarvinko apua arkeen ym, totesin etten tarvi koska lapsen mummo käy useasti viikossa hakemassa vauvan hetkeksi että saan tehdä omiani, vaikka nukkua tms.

Lopputulos seuraavasta naapurin ilmoituksesta oli se, että lastensuojelu auttoi minua löytämään ihanan rivarikämpän, jossa asutaan yhä vieläkin, 10 vuotta myöhemmin, sain muuttoavustusta heidän avullaan. Ja ne itkut muuten loppui, melkein heti muuton jälkeen

 

["juu"]

Minullekin järjestyi kotiin MLL:n kautta maksettu hoitaja ja tuntimäärät katsottiin yhdessä sen mukaan paljonko koin tarvitsevani apua. Tilanne lähti siitä että yöllä soitin itse sosiaalipäivystykseen, sillä lasten isä, oma äitini, eikä kukaan, pystynyt/halunnut auttaa minua lasten hoidossa (sellasta se on, ennenkin on pitänyt pärjätä jne.). Yksi taapero valvotti päivät ja vauva yöt. Olin pitkään kärvistellyt tilanteessa ja aivan loppu, eikä apua tullut keneltäkään. Itkin puhelimeen yöllä että en enää jaksa, enkä yksinkertaisesti pysy hereillä. Tulivat heti yöllä käymään kylässä (kysyivät onko ok jos tulevat nyt, olisin anellut tulemaan jos eivät olisi ehdottaneet) ja kun olin siinä rauhoittunut niin sovittiin, että soittavat aamulla ja katsotaan jatkot. Kyselivät monesti pärjäänkö yön varmasti nyt. Itseä helpotti jo se, että huomasi että oikeasti saa apua jos tarvitsee. Toi eräänlaista turvaa mitä ei ollut aiemmin ollut, että joku ainakin auttaa jos en vaan enää jaksa. Sama juttu oli sitten sen MLL:n hoitajan kanssa, en lopulta sitä konkreettista apua tarvinnutkaan niin paljon, vaan henkisesti oli niin paljon helpompi olla, kun tiesi että saan apua jos tarvitsen. Se oli se isoin juttu. Minullekin kirjattiin ennaltaekäiseviksi tukitoimiksi tämä lastenhoitoapu. Samoin järjestivät pariterapiaa minulle ja lasten isälle, kun selvisi tämä meidän "perhetilanne" (lasten isä asui eri osoitteessa opiskelukämpässä että saa rauhassa opiskella, eikä osallistunut mitenkään...). Soittivat silloin yölläkin muistaakseni lasten isälle, ainakin seuraavana päivänä. Ihan off topic sanon että paska itsekäs jätkä, erottu on onneksi ja onnellista uusioperheen elämää vietän nykyään.

 

["juu"]

up

 

["vieraana"]

No, on sillä ainakin työllistävä vaikutus. Meilläkin sai yksi hoitaja kotihoidosta vakkaripaikan sillä, että tekee pääosin lasu-puolen perhetyötä. Juu, ei vastannu kysymykseen, mutta positiivinen asia tuokin...