Ihan uusia vauvahaaveita

  • Viestiketjun aloittaja Pauliina35
  • Ensimmäinen viesti
Pauliina35
Hei!

Olen uusi tällä palstalla ja ajattelin, josko täältä löytyisi kavereita vauvahaaveiluun, joka ei nyt ole IHAN tämän viiikon tai kuukauden juttu. Kun tuntuu, että täällä kaikki ryhmät ovat sellaisia, jossa ihmiset ovt jättäneet jo ehkäisyn pois ja kuumeisesti odottavat plussaa. Minulla tilanne on se, että olen jo reilusti komekymppinen nainen, joka on ollut naimisissa useamman vuoden. Lasten hankita/saaminen ei ole tähän asti ollut mitenkään ajankohtaista, se on vasta nyt tullut alustavasti puheeksi miehen kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, että en ikinä halua omia lapsia. En ole lasten vihaaja, ja minulla on ihania kummilapsia, joiden kanssa vietän paljon aikaani. Nyt kuitenkin olemme mieheni kanssa pikkuhiljaa alkaneet miettiä vaihtoehtoa, josko kuitenkin yrittäisimme omaa lasta. Syön pillereitä, enkä ole niitä ihan vielä jättämässä pois, vaan haluan kypsytellä ajatusta vaikka ensi kevääseen. Olen kuitenkin huomannut itsessäni orastavia vauvakuumeen merkkejä, ja olisi kivaa, jos tuntoja jakamassa olisi muita samassa tilanteessa olevia henkilöitä. Eli etsnb heitä, jotka vasta nyt ovat heränneet vauvakuumeeseen, ei niinkään heitä, jotka ovat jo "vauvaa tekemässä" ja tuttuja raskaustestien, ovulaatiomittareiden yms. juttujen kanssa, jotka ovat minulle täysin vieraita vielä tässä vaiheessa. Etsin siis teitä, joille vauvahaaveilu on vasta alkutekijöissä, jotka melkein miettivät, haluavatko vauvaa vai ei. Olisi mukavaa jakaa ajatuksia ihan näin alkutaipaleelta lähtien. Löydänkö teidät näin?
 
Lenaki
Hei!
Täällä myös päälle kolmekymppinen nainen, jolla vauvakuumetta pukkaa, mutta tekoihin ei olla vielä ruvettu. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä vajaa 3 vuotta ja minulla ollut viime syksystä lähtien koko ajan kasvava vauvakuume... Mies oli ensin ihan kauhuissaan, että eihän me nyt vielä voida vauvoja hankkia, kun ollaan oltu niin vähän aikaa yhdessäkin (on kovin hidas muutenkin tekemään isoja päätöksiä). Nyt kuitenkin viime aikoina on ollut puhetta, että josko ruvettaisiin yrittämään lähitulevaisuudessa, kenties ensi vuoden alussa. Olen tätä palstaa seurannut hissukseni koko kesän, mutta en ole viitsinyt kirjoitella, koska olen vielä eri "sfääreissä" varsinaisten yrittäjien kanssa. Mutta kiva kuulla, että täällä on muitakin, jotka eivät vielä ole alkaneet itse yritykseen ja kypsyttelevät vasta ajatusta.
Onko sinulla muuten Pauliina ollut paniikkia iästä, että jos ei kohta rupea toimimaan, niin voi jäädä pian ilman lasta kokonaan? Minulla on nyt viime aikoina iskenyt hieman paniikkia, kun joka paikassa toitotetaan kuinka yli kolmekymppisten hedelmällisyys laskee selvästi... Silti en halua hätiköityjä päätöksiä tehdä, vaan hyvä onkin tässä ollut ensin katsella rauhassa, että miten mieheni ja minun suhde toimii. Eihän toimimattomaan suhteeseen kannattaisi vauvoista edes haaveilla. Mutta mutta, kaikki on sujunut hyvin, joten kohta voisi ruveta toimimaan... ;-)
 
myöskuumeinen
Minä myös kuumeilen ekaa kertaa suhteemme (aviossa 2005 lähtien) aikana, mutta ongelma on mies, joka ei kuumeile... En oikein ole varma miksi hän ei jäkikasvusta haaveile. No minä kuitenkin vauvakuumetta poden ja ikäkin varmaan yhtenä osatekijänä, koska täytin juuri 32 v. ja kello varmaan tikittää.

Välillä vaan on todella rikkinäinen olo, kun yritän miehelleni tunteistani kertoa, ja hän vaan tokaisee, että lapsista on vaan haittaa ja lisäävät taloudellista ahdinkoa. Ei me nyt ihan köyhiä kuitenkaan olla vaikka asunto- ja opintolainaa on, mutta työt molemmilla. En tiedä, haluaako hän olleenkaan lapsia. MInä haluaisin, enkä tiedä mitä tehdä.
 
Pauliina35
Moi,
mukavaa, että täällä on meitäkin, jotka vasta kypsyttelemme ajatusta omasta vauvasta! Kuten Lenaki kirjoitit, minäkin olen omaksi ilokseni seurannut palstan muita ryhmiä, mutta olen tosiaan aivan eri aaltopituudella heidän kanssaan. Ryhmissä käytetään jopa termejä, joista minulla ei ole aavistustakaan :) No, ehkäpä mekin vaikka reilun puolen vuoden päästä keskustelemme täällä asiantuntevasti ovulaatiotesteistä ja muista :)

Totta, ikä kyllä alkaa aiheutta jo pienimuotoista paniikkia. Vuosia on mittarissa jo 35, ja jokainen uusi vuosi heikentää hedelmällisyyttä ja lisää lapsen kehityshäiriöiden riskiä. Itse asiassa ikä painaa vaakakupissa tällä hetkellä melkoisesti. Luulen, että jos olisin nuorempi, vauvahaaveet ja -ajatukset eivät olisi näin ajankohtaisia. Viimeksi gynekologilla käydessäni hänkin jo vähän vihjaili, että jos niitä lapsia aikoo tehdä, alkaisi olla korkea aika...

Meillä on mieheni kanssa hyvä ja vankka suhde, yhdessä olemme olleet pian kymmenen vuotta, joten siinä mielessä kaikki on kunnossa. Emmekä ole ihmisiä, jotka koko ajan painaisivat tukka putkella eteenpäin, vaan viihdymme kotona ja kesäisin mökillä, joten vauva ei siltäkään osin "rajoittaisi" elämäämme. Tai tokihan vauva mullistaisi elämämme täysin, mutta ei sillä tavalla, että meidän pitäisi luopua jostain vaativasta tai aikaavievästä harrastuksesta tai muusta. Jotenkin vain mietityttää koko asia: osaisimmeko hoitaa vauvaa ja kasvattaa hänestä yhteiskuntakelpoisen, järkevän ihmisen, tai mitä jos hän onkin vakasti sairas tms... Toisaalta yhä useammin yllätän itseni ajattelemasta, miten mukavaa olisi, kun sellainen pieni käärö tuhisisi sylissä tai katselemasta (varmaan typerä hymy naamallani!) kaupassa tai muualla pieniä lapsia ja heidän äitejään :)
 
hopihopi
Alkuperäiselle: mahtavaa, että olette alkaneet miettiä tulevaa perheenlisäystä!
Kannattaisiko kuitenkin olla odottamatta ihan ensi kevääseen asti; kuten itsekin sanot, sinulla on jo ikääkin ja kello tosiaan tikittää naisihmisellä tuon ikäisenä jo kovaa. Raskaaksi tulemiseen voi oikeasti mennä vuosia. Mitä turhia miettiä niin kauan, et voi kuitenkaan miettimällä saada sen enempää selvyyttä siitä, millaista vauva/lapsielämä tulee olemaan. Se on kaikki korkeammassa kädessä! Ja kokemuksesta voin sanoa, että ihanaa se on. Kun oma lapsi on syntynyt, tulet ihmettelemään, mikset ryhtynyt puuhaan jo aiemmin!
Joten hopi hopi, pillerit pois ja hommiin!
 
sivuilija
huhhhuh hopihopi. aika asiatonta mun mielestä tulla tänne toisia hoputtamaan. eiköhän aikuiset ihmiset osaa päättää, milloin alkavat perheenlisäystä yrittämään, jos alkavat. lastenhankintaa pitääkin miettiä kaikilta kanteilta eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja ja alkaa sitten panikoimaan!
ja hei vaan ketjun tytöille, en halua tunkeilla, mut mun mielest hopihopi oli vaan aikasta tökerö, ni pakko huomauttaa. ite olen kans vauvahaave- ja odotuspalstojen ahkera lukija vaikkei aikomusta vielä mooooneen vuoteen lisääntyä (nyt reilu parikymppinen), mut on ihana muiden juttuja jännäillä vaikkei itelle ajankohtasta olekaan :).
 
OM,
Heippa!

Meillä on jo yksi lapsi (1-vuotias) ja ikää on 35-vuotta minulla ja miehellä. Nyt vaan on sellainen tilanne, että haluaisin toisen lapsen, mutta en tiedä kuitenkaan olenko siihen täysin valmis. Ikää siis on jo ja pitäisi varmaan kohtapuoliin yrittämään (ekassa kun meni seitsemän vuotta), muttamutta..... Työ (molemmat yrittäjiä), seesteinen tilanne tällä hetkellä, tavallaan sitovin vaihe takana päin (vauvavaihe).... Kaikki tää mietityttää. Poden vauvakuumetta ajoittain ja ajoittain on taas helpompaa, ARGH! vaikeeta on. TUnnistan itseni Pauliinan tekstistä siis siitä, mitä omat tuntemukseni oli kun päätettiin yrittää. Toki olin "vasta" 27-vuotias silloin, mutta silti.... Kun plussa rävähti 33-vuotiaana testiin, niin kyllähän se oli aika shokki! Se päätös jättää ehkäisy pois on tosi vaikeaa. Nyt siis painin täällä ajatuksen kanssa voinko, haluanko, saanko vielä kerran tulla raskaaksi. Meillä on aika rajana ensi kesä. Silloin tehdään päätös toisesta lapsesta. Siihen asti joudun kärvistelemään sekavissa tunteissa.
 
Lenaki
Onhan nämä vauvan teko asiat sen verran isoja asioita, ettei niitä päätöksiä hetkessä kannata tehdä. Varsinkin, jos sinulla Pauliina on ollut ennen ajatus, ettet ikinä halua lapsia. Mielestäni onkin ihan hyvä ensin kypsyä ajatukseen lapsesta, jotta siihen sitten myös sitoutuu kunnolla. Tällaisia asioita ei voi hetken mielijohteesta tehdä.

Tosiaan iän karttuminen tuo mukanaan muutakin mietittävää: kuinka vaikeaa raskaaksi tuleminen onkaan, tuleeko lapsesta terve jne... Mutta niin sitä ikää vaan on tullut lisää koko ajan, eikä edelleenkään vauvan teko puuhiin olla ruvettu. On täytynyt sitä miestä nähkääs kypsytellä ajatukseen... ;-)

Sinulle myöskuumeinen, minkä ikäinen miehesi on? Oletteko keskustelleet, haluaako hän koskaan lapsia? Kurja tilanne, jos itse kuumeilet ja mies ei välitä yhtään lasten hankkimisesta.

OM, se on varmaan ihan hyvä idea tehdä joku aikaraja jahkailulle. Jotenkin luulisi, että päätöksen teko olisi silti helpompaa teillä, kun teillä lapsi on jo ennestäänkin. Tiedät mitä se arki lapsen kanssa on ja miten teidän suhde on kestänyt sen jne... Itse mietiskelen sitäkin, että kuinka miehen ja minun välinen suhde tulee muuttumaan mahdollisen lapsen myötä.
 
OM,
Lenaki, meille ensimmäinen oli todella helppo vauva tähän asti, mutta käytiin kyllä raskausaikana todella paljon keskusteluja meidän keskinäisestä suhteesta ja vauvan tulosta arkeen. Toki arki jossainmäärin muuttui, mutta vauvan helppouden takia voin sanoa, että juuri mikään ei muuttunut. Riidat tulevat nykyään helpommin pikkuasioista, mutta muuten kaikki mennyt loistavasti. Teimme heti alusta asti yhdessä hommia lapsen kanssa. Mies jopa patisti mut takaisin harrastuksiin, heti kuukaisi synnytyksestä ja oli siis vastuussa vauvasta ilta-aikaan :). Ja kun lähdin takaisin töihin vauvan ollessa 6kk, mies jäi osaksi viikkoa kotiin. Samaan aikaan kävin kursseilla, joka vei mut kotoa pois neljäksi päiväksi ja mies pärjäsi loistavasti tämän ajan. Tämä on vain mun mielipide, mutta kannattaa alusta asti antaa rohkeesti vauva isovanhemmille hoitoon ja lähteä hoitamaan sitä parisuhdetta tai viettää kahden keskeistä aikaa. Meillä vauva oli ensimmäisen kerran yökylässä 6kk iässä ja siitä lähtien noin kerran kuukaudessa. Nyt lähdetään perheen kesken ekalle matkalle ja keväällä miehen kanssa kahdestaa.
Minä siis jatkoin samaan malliin harrastamista ja yhteinen harrastus vie meitä vuodessa aina yhteiselle matkalle (laskettelu), sekä hotelliviikonloppuja vietetään noin 3-4 kertaa vuodessa. Me kun ollaan oltu 15 vuotta yhdessä, vauva tulee nyt vain mukana. Toisilla taas hormoonit ym heittää kuperkeikkaa ja koko maailma muuttuu. Mutta kannattaa tosiaan jutella paaaaaaaljon tulevasta koitoksesta ja muutoksesta ja parisuhteesta. Kun molemmat ovat hommassa satasella mukana, muutos on lopulta aika pieni.
Meillä tosiaan tehdään päätös vuoden päästä ja sitten JOS yritetään toista, sitä yritetään max kaks vuotta. Sen jälkeen jos ei tärppää niin sitten mennään näin. Yritetään olla tekemättä siitä suurta juttua, koska kerran ollaan jo koettu, miltä tuntuu, että vauvaa ei kuulu. Edellinen yrityskin lopetettiin tai paremminkin jätettiin asiaa miettimättä noin kahden vuoden kuluttua ja oltiin silti erittäin tyytyväisiä suhteeseemme ja perheeseemme. Oli vain ihana ylläri kun vihdoin hieman puun takaa tämä raskaus alkoi. Mutta ilman lastakin olisimme olleet yhdessä varmasti hamaan tappiin asti ja onnellisesti!
 
Lenaki
Olen tuota samaa miettinyt paljon, että täytyisi osata myös ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa ja hoitaa parisuhdetta. Sehän koituu myös lapsen parhaaksi, kun vanhemmat voivat hyvin :) Ja ettei kävisi niin, että vieraannutaan toisistaan sitä enemmän mitä isommiksi lapset kasvavat. Sitäpaitsi se on myös isovanhemmillekin tärkeätä saada osallistua lapsen elämään. Ainakin oma äitini olisi innoissaan, kun saisi olla tärkeä ihminen lapsen elämässä ja olla usein tekemisissä lapsen kanssa.
Juuri tuosta puhuttiin miehen kanssa tänään, että voi silti pitää omia harrastuksia ja jättää vauvaa miehenkin hoitoon. Onkohan vähän liian pitkälle suunniteltua juttua, kun ei edes olla kunnon vauva-yritykseen vielä ruvettu...?!

Kuulostaa ihanalta, että olette OM molemmat täysillä mukana vauvan hoidossa. Se on miehellekin tärkeätä, ettei jää ulkopuoliseksi, kun helposti se äidin ja vauvan suhde on niin tiivis. Niin ja toi onkin kaiken perusta, että parisuhde on kunnossa. Silloin ei ole harhakuvitelmia, että vauva jotenkin pelastaisi parisuhteen tai toisi sisältöä siihen. Vaikka kaipa se sisältöä tuokin, mutta kyllä kaikki perustuu silti vankkaan parisuhteeseen.
 
Eleonoora28
Täällä myös yksi vauvakuumeilija.
Tai no se suurin vauvakuume meni onneksi ohi, kun mies kosi :) Tai siis, ei se kuume ohi mennyt, mutta nyt kun saan järjestellä häitä, niin ei vauvat pyöri mielessä jatkuvasti.
Meillä siis yhdessä oloa takana kolmisen vuotta ja ensi kesänä ollaan menossa naimisiin. Kovasti toivon, että ensi kesänä sitten häiden jälkeen pääsemme mekin tästä haaveiluvaihesta siihen yrittämiseen.
Mies tuskin haaveilee vielä näin voimakkaasti yrittämisen aloittamisesta, mutta ollaan me aiheesta puhuttu. Uskon, että hänkin on sitä mieltä, että ensi kesän jälkeen voitaisiin aloitella.
Siihen asti siis kuumeilen ja haaveilen. Olisi kiva vaihtaa mielipiteitä muiden kanssa, jotka ovat vasta haaveilemassa!
 
Lisamo
Täällä ilmottautuu kanssa yksi kuumeilija, joka kuitenkin myös jahkailee omien tunteittensa kanssa. Olemme olleet miehekkeen kanssa yhdessä reilun vuoden ja menossa menossa naimisiin syksyllä. Molemmat ollaan sitä mieltä, ettei vuosia odoteta ennen kun lapsia saa tulla. Mulla on tunne, että toisaalta voisi heti häitten jälkeen heittää ehkäsyn nurkkaan ja toisaalta sellanen, että haluan vielä olla kahden miehen kanssa jonkin aikaa. Myöskin raha-asiat huolesteuttaa tietenkin, kenelläpä ne ei tuntuisi huolettavan!

Ihanaa kun tämä ketju aloitettiin, koska en minäkään tuntenut itseäni kotoiseksi muissa ketjuissa, joissa ollaan jo tosi toimissa. Juuri esimerkiksi tuo termistö kuulostaa hurjalle ja vielä ei ole valmis pohtimaan ovistikkuja ja muita vipstaakkeleita, kun vasta pohtii, että joko vai eikö! ;)

Jospa tähän ketjuun voisi nyt purkaa näitä omia mutkikkaita ajatuksia asiasta ja jakaa kokemuksia kanssasisarien kanssa. Miehekkeen kanssa kun ei tästä asiasta voi keskustella kovin usein, kun pelkään, että hän ahdistuu jauhamisesta. Miehet kun ei aina ymmärrä naisten tapaa vatvoa tunteita ees ja taas. ;)
 
Pauliina35
Heippa!

Mukavaa, että porukkamme kasvaa :)

Minäkin olen pohtinut sitä, että edes lyhyt "oma aika" tai miehen kanssa yhdessä vietetty aika (siis ilman vauvaa) silloin tällöin on varmasti tärkeää kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Onneksi anoppini asuu lähellä, ja hän on takuulla innokas hoitamaan pienokaistamme, jos sellaisen joskus saisimme. Lapsenlapsi olisi anopille ensimmäinen, ja hän on todella lapsirakas. Uskoisin, että hän mielellään seurustelisimme vauvamme kanssa vaikka silloin, jos minä piipahtaisin kuntosalilla tai lenkillä kerran-pari viikossa. Ja varmasti ottaisi vauvelin myös yökylään sitten, kun vauva olisi tarpeeksi vanha ja valmis yökyläilyyn. Takuulla myös oma äitini hoitaisi vauvaa silloin tällöin, ja onneksi hänkin asuu lähellä.

Kuten kirjoitinkin, tämä vauvakuumeilu on mulle aika uusi asia. Vielä jokunen aika sitten olin täysin varma, etten ikinä hanki omia lapsia (ja olen siis ollut sihen asti koko elämäni ajan sitä mieltä). En tiedä, mistä moinen johtuu. Kuten sanottu, en suinkaan vihaa lapsia, mutta jotenkin vain en ole koskaan tätä aiemmin potenut vauvakuumetta, tai edes osannut ajatella itseäni äitinä. Ajatus on tuntunut täysin vieraalle. Ja sitä se on välillä vieläkin... senkin takia on kiva, että voin täällä vaihtaa ajatuksia kanssanne :)
 
Lenaki
Itselläni vauvakuume vaan kasvaa, kun kaverit ja muu lähipiiri saa lapsia. Ja mitä enemmän vietän aikaa lasten kanssa. Vaikka kahdenkeskinen elokin miehen kanssa on mukavaa (voi matkustella miten tykkää jne), mutta lapset toisivat kyllä toisenlaista rikkautta elämään. Sitten olisi myös kiva koko perheen kanssa matkustella ja harrastella, kun lapset kasvaisivat vähän isommiksi. Onko Pauliina sinun lähipiirissä paljon vauvoja/lapsia? Meinaan, että jos vauvakuume lähtenyt siitä liikkeelle, kun ympärillä näkee paljon lapsia.

Lisamo, samat fiilikset täälläkin. Miehen kanssa ei viitsi koko ajan näitä vauvajuttuja jauhaa, ettei ahdistu liikaa.. joten mukava täällä päästä kirjoittelemaan ajatuksista!
 
Lisamo
Mulle on aina ollut itsestään selvää, että joskus haluan lapsia. Mutta ajankohta on ollut epäselvä! :) Aina välillä olen potenut jonkinlaista vauvankaipuuta, mutta vasta viime aikoina se on yltynyt oikein kuumeeksi. Toisaalta nyt olen ensimmäistä kertaa suhteessa, jossa se on edes mahdollinen ajatus.

Lenakin kanssa huomannut myös saman asian, että kun kaveripiirissä vauvoja alkaa ilmaantua, niin nyt itselläkin kuume sen kun kiihtyy!

Meillä molemmat tulevat isovanhemmat odottavat kovasti jälkikasvua tulevaksi ja veikkaampa, että kun pappi on aamenen sanonut syksyllä, niin sitten alkaa mun vyötärön ja syömisten tuijottaminen oikein tosissaan. isovanhemmat kun toivovat, että ehkäsy lentäis nurkkaan heti häitten jälkeen.... Onneksi nämä isovanhemmuustoiveet eivät ole muuttuneet painostukseksi, koska sitten voisi välit kiristyä tarpeettomasti. Oletteko te kokeneet painostusta tulevilta isovanhemmilta?

Me ollaan päätetty tässä asiassa edetä rauhassa ja varmaan joudun odottelemaan ainakin ensi kesään ennen kuin mies näyttää vihreää valoa vauvalle tulla. Toisaalta, miehen mieli muuttuu usein hyvin nopeaa... Mutta oma järkikin sanoo, ettei pidä ennen ensi kesää kiirehtiä niin taloudellisten kuin muidenkin syiden vuoksi. Mutta nuo tunteet ei aina halua kuunnella!
 
Lisamo
Mulle on aina ollut itsestään selvää, että joskus haluan lapsia. Mutta ajankohta on ollut epäselvä! :) Aina välillä olen potenut jonkinlaista vauvankaipuuta, mutta vasta viime aikoina se on yltynyt oikein kuumeeksi. Toisaalta nyt olen ensimmäistä kertaa suhteessa, jossa se on edes mahdollinen ajatus.

Lenakin kanssa huomannut myös saman asian, että kun kaveripiirissä vauvoja alkaa ilmaantua, niin nyt itselläkin kuume sen kun kiihtyy!

Meillä molemmat tulevat isovanhemmat odottavat kovasti jälkikasvua tulevaksi ja veikkaampa, että kun pappi on aamenen sanonut syksyllä, niin sitten alkaa mun vyötärön ja syömisten tuijottaminen oikein tosissaan. isovanhemmat kun toivovat, että ehkäsy lentäis nurkkaan heti häitten jälkeen.... Onneksi nämä isovanhemmuustoiveet eivät ole muuttuneet painostukseksi, koska sitten voisi välit kiristyä tarpeettomasti. Oletteko te kokeneet painostusta tulevilta isovanhemmilta?

Me ollaan päätetty tässä asiassa edetä rauhassa ja varmaan joudun odottelemaan ainakin ensi kesään ennen kuin mies näyttää vihreää valoa vauvalle tulla. Toisaalta, miehen mieli muuttuu usein hyvin nopeaa... Mutta oma järkikin sanoo, ettei pidä ennen ensi kesää kiirehtiä niin taloudellisten kuin muidenkin syiden vuoksi. Mutta nuo tunteet ei aina halua kuunnella!
 
Pauliina35
Mä en ole kokenut ikinä mitään painostusta tai uteluita vauvauutisista omalta perheeltäni tai kavereiltani, vieraammilta ihmisiltä pari kertaa. Oma suku ja kaverit ovat tottuneet ajatukseen, että en ikinä hanki lapsia, joten se, että joskus olisin raskaana olisi heille huomattavasti suurempi uutinen kuin se, ettei lapsia meidän perheeseemme ilmaantuisi ikinä.

Sisaruksillani on lapsia, samoin suurimalla osalla ystävistäni. Eikä tuttujen vauvat kyllä ole kuumetta minussa nostaneet. Pidän lapsista paljon, ja hoidan usein sisarusteni tai kavereideni lapsia. En siis tunne oloani mitenkään hankalaksi lasten kanssa, ja jopa ihan pienen vauvan hoitaminen ja "käsittely" on suht tuttua puuhaa. Mutta vaikka pienen nyytin kanssa olen puuhastellutkin, ei se aiemmin ole ikinä herättänyt minussa mitään sellaisia tuntemuksia, että "voi kun minullakin olisi tällainen". Toisaalta, tuttavapiirin nuorin lapsi on jo neljän, joten ihan pienen vauvan kanssa vietetystä ajasta on jo tovi. Mistäs sitä tietää, minkä tunneryöpyn se saisi aikaiseksi, jos nyt saisin pienen vauvan viereeni :)
 
Lenaki
Minulle gynekologi sanoi jo 7 vuotta sitten, että kannattaisi ruveta jo lapsen hankkimista miettimään. Hankkimatta jäi, kun silloinen suhde oli sellainen, ettei perheenlisäys ollut järkevä ajatus. Nyt kun on hyvä suhde ja mies sellainen, joka olisi hyvä isä, vauvakuume vaan yltyy... Varsinaista painostusta ystäviltä/vanhemmilta ei ole, mutta isäni joskus saattaa kysäistä, että jokos ois kohta perheenlisäystä tulossa. Onneksi veljelläni on jo lapsia iso liuta, joten minuun ei kohdistu niin isoja odotuksia ;-) Muutamat työkaverit ja ystävät, jotka itse ovat äitejä, välillä hehkuttavat kuinka äitiys on niin ihanaa ja kuinka minunkin jo kannattaisi hankkia lapsia... Näille innokkaille ihmisille en edes halua kertoa, että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa aloitetaan yrittäminen, kun muuten siitä kyselemisestä ja hehkuttamisesta ei tule loppua ollenkaan...Itse asiassa haluan pitää koko hankkeen miehen ja minun välisenä, kunnes tai jos tuloksia rupee tulemaan. Mites muut, meinaatteko kertoa lähipiirillenne "projektista" jo ennen kuin olette aloittaneet yrittämisen?
 
Lisamo
Me ei mitä luultavimmin kerrota lähipiirille kun siihen puuhaan joskus ryhdytään. Ainakin niin on ollut puhe, tiedä sitten todellisuudessa miten käy! Jollekkin hyville ystävällemme saatamme kertoa, mutta vanhemmat sitten yllätetään. Varsinkin, jos raskautuminen ei olekaan helppoa, niin voi olla mukavampi pitää asiat omana tietonaan. Ja ei olisi mikään ihme ettei se meille olisi helppoa, koska lapsettomuus ja vaikea raskautuminen taitaa olla meillä sukurasite.

Tämä on yksi syy miksi en haluaisi kovin kauaa odottaa vauvantekopuuhia. Ikää mulla on vielä pari vuotta alle kolmenkymmenen, mutta eikös se paras aika ole juuri nyt käsillä, siis niinkuin biologisesti?
 
Lenaki
Samaa minäkin mietin, että jos ei tulekaan raskaaksi tai se kestää kauan, niin sitten voi olla ikävä, jos kaikki tietää asiasta ja kyselee, että joko nyt...

Hyvässä iässä Lisamo olet vauvantekopuuhiin.
Se on vähän ristiriitaista, että pitäisi nuorena tehdä lapset eikä päälle kolmekymppisenä (kuten itse olen). Kaikki tietysti ovat erilaisia ja eri ikäisinä kypsiä perheenperustamiseen. Itse olen nuorempana kulkenut paljonkin menojani, opiskellut vuosia (osan ulkomailla) ja hankkinut elämänkokemusta. Jos olisin nuorena ruvennut lapsia hankkimaan, niin pelkään että siinä olisi pian käynyt niin, että menohalut olisivat heränneet myöhemmin, eikä sekään olisi lasta ajatellen oikein. Nyt olen ainakin menoni mennyt ja täysillä perheorientoitunut! :) Toivottavasti ei ole liian myöhäistä ruveta nyt päälle 30v lasten tekoon. Meinaan, että toivottavasti tärppää..
 
Pauliina35
Me olemme miehen kanssa sopineet, että emme kerro kenellekään mahdollisista tulevista "vauvantekopuuhista". Suurin syy on just se, että niin saa vältettyä turhat utelut, jos ei sitten tärppääkkään. Ja on jotenkin ihana ajatus pitää asia salassa ja ihan vain "meidän omana juttuna" siihen asti, kunnes raskaus on todellinen.

Meillä taitaa olla niin, että mies olisi minua halukkaampi ainakin vielä tässä vaiheessa vauvan hankintaan. Ei mistään kunnon vauvakuumeesta voi hänenkään kohdallaan puhua, mutta uskoisin, että hän on kovin ilahtunut minun orastavasta kuumeilustani. Kerroin hänelle jo seurustelumme alkuaikoina, että minä en välttämättä ikinä tule haluamaan omia lapsia. Mies sanoi, että hän kyllä niitä haluaisi, mutta jos minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei, asia sopii hänelle. "Hienoahan meillä on kahdestaankin", hän aina sanoo. Mutta nyt kun olen mahdollisesta vauvasta alkanut puhumaan, mies tuntuu olevan kovin tyytyväinen :) Eli häntä minun ei tarvitse taivutella mihinkään, kunhan saisin vain oman mieleni taivutettua näihin vauvahaaveisiin. Mutta ehkäpä teidän kuumeilu tarttuu pian minuunkin oikein kunnolla!
 
Eleonoora28
Mä oon kans sitä mieltä, että muille kerrotaan mahdollisesta jälkikasvusta, vasta sitten kun ollaan ns. turvallisilla viikoilla (eikä silloinkaan kaikille). Olis kauheeta kertoo, koska alotetaan yrittään ja sitten vois vaikka vuosikin kulua ja mitään ei tapahtuis.
Ja muutenkin on tosi ihanaa, jos on oma pikku salaisuus, jonka vaan minä ja mies tiedettäis :)
 
OM,
Meillä kanssa lähimmät ystävät ja sukulaiset tottuivat siihen, että meille ei koskaan tule lasta. Olimme silloin ja olemme nytkin kovia matkustamaan ja vielä päälle kun molemmilla on omat yritykset, monet varmasti ajattelivat meitä hieman itsekkäiksi tässä suhteessa. Enkä ole koskaan potenut vauvakuumetta, eli meitä ei "lapsettomuus" olisi ollut mikään iso ongelma... EHKÄ :). Sitten kun vauva ilmoitti tulistaan (hieman puuntakaa) niin se oli kyllä kaikille tosi iso juttu! Mulle henkilökohtaisesti meni koko raskausaika totutella ajatukseen, mutta olis se kyllä ihana uutinen. Vielä synnytyssalissa sanoin kätilölle, että tuleeko musta oikeesti jonkun äiti nyt :). Kummasti siihen sitten kasvoi.
MUtta nyt on sitten alkanut raivostuttamaan kaikkien utelu toisesta lapsesta! Ensimmäistä tehtiin seitsemän vuotta ja nyt kaikki kyselee jo toista. Itse kun on vielä potenut ensimmäistä vauvakuumetta ja vielä ei kuitenkaan ole yrityksen aika, niin tilanne on tosi inhottava. En meinaa kyllä kenellekään kertoa sitä, kun aloitetaan yritys.. jos aloitetaan. Saa nähdä kuinka käy... Itse haluisin sen toisen, mutta nää työkuvioit ym ovat tällä hetkellä aika mahdottomat....
 
Kapsu82
Täällä kanssa yksi haaveilija ilmottautuu :) Itsellä on haaveita ollut melkein koko nuoruusikä, mutta jokin hiljainen järjen ääni on (aiemmin) sanonut ettei vielä ole aika. Olen siis 26-vuotias, mies päälle kolmenkymmenen, ja hän olisi nyt naimisiin mentyämme valmis lasten hankintaan. Itse olen jotenkin niin jumiutunut tähän haaveiluun, että melkein pelästyin, että nytkö sitä pitäisi ryhtyä tosi toimiin :D Minulla on vielä opiskelut kesken, mutta valmistuminen häämöttää ensi keväänä, joten ainakin siihen asti yrittämistä varmaan lykätään. Tiedostan myös sen, että olisi hyvä olla vähintään se puoli vuotta täyspäiväisesti työelämässä ennen lapsen syntymää, jotta talous ei täysin kaadu... Vaikka nyt ollaankin kituutettu opiskelujeni takia, en haluaisi tehdä sitä silloin jos meillä olisi lapsi.Toisaalta tiedän että lasta saattaa joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja (jopa koko elämän), eikä ihmisen valtuudet riitä näitä asioita suunnittelemaan. Nyt tyydymme kuitenkin vielä haaveiluun ja mukavaa puuhaa se on sekin :)
 

Yhteistyössä