Ihan uusia vauvahaaveita

  • Viestiketjun aloittaja Pauliina35
  • Ensimmäinen viesti
Flox
Hellou!
Rekisteröidytty on! Kiitos vielä Ms. Feelgoodille, kun laitoit pystyyn tuollaisen suljetun foorumin. Jee!

Kaverille syntyi eilen pieni poika! <3 <3

Oi, tosi ihanaa, että Pauliinalla oli mukavaa ultrassa. Kunpa kaikki hoitohenkilönkunnan edustajat olisivat tuollaisia kuin kuvasit.

Voi elämä, minun pää on ihan pyörällä. Ajatukset pyörii tosi paljon vauva-asian ympärillä. Viu-viu! Välillä tuntuu, että nyt heti! Välillä taas järki sanoo, että pitää vaan olla järkevä ja odottaa. Joo, jos vaikka ajattelisi jotain muuta. Taidan laittaa jääpussin päähäni.
 
Ms. Feelgood
Touhukasta torstaita kaikille!

Hienot uutiset Pauliina! Meillakin oli kaikki hyvin, rakenteet siella missa pitikin. Alkoi tosin vahan jannittamaan synnytyksen osalta - vauvalla oli ikaisekseen iso paa ja pitkat raajat, noiden mittojen osalta kasvaa ihan tilastollisella ylakayralla. Tosin kuulemma aidin syntypera vaikuttaa vahvasti mittoihin, joten lieko Suomessa sitten keskimaaraista isopaisempia sikioita, mene ja tieda... Keskivartalo oli vauvalla ihan normikokoa. Oma paino ei ole kasvanut raskauden alusta kuin 2kg, joten ylensyonnista mua ei voi syyttaa. Laakari sanoi, etta vahvalta tytto vaikuttaa ja sita olen ajatellutkin, koska liikkeet alkoivat tuntumaan niin aikaisin, ja nykyaan takoo jo masun sisaseinia ihan kunnolla. Pauliina - annettiinko sulle tarkkoja mittoja? Olet pari kolme viikkoa mua 'jaljessa', mutta olis kiva tietaa esim mika teidan vauvalla oli paan halkaisija? Meilla oli tasan 60mm ja viikkoja siis 22 ja risat. Saariluu oli 41mm, jalkatera 42mm, eli kyllahan noilla potkii ihan kivasti :) Saatiin yksi A4-kokoinen kasvoprofiilikuva, joka nyt koristaa jaakaapin ovea, tosi suloiselta tytto vaikuttaa.
Pauliina, saitteko/halusitteko muuten tietaa sukupuolen?

Unohdin eilen onnitella Haaveilevaa Pu:ta varhaisultran johdosta! Hienoa, etta elamaa loytyi ja onnea ensi viikon uusintamittauksiin.

Palailen taas kerhon osalta - rekisteroitykaahan ahkerasti!
 
Hanna26
Ihania ultrauutisia! Olipa Pauliina kiva kuulla, että kätilö oli hyvä ja soveltuva hommaansa. Vauvan saaminen on sen verran iso ja ajatuksia vavisuttava juttu, että "väärällä jalalla noussut" tai väärässä ammatissa oleva kätilö vois saada pahan mielen pitkäksi aikaa. Hauskaa, että Ms. Feelgood sai oikein ison kuvan vauvelista. Kyllä sitä kelpaa katsella :) Kävin muuten minäkin kirjautumassa sinne kaksplussan sivuille.

Floxilla pukkaa vauvauutisia joka puolelta, ei ihme jo vähän vauvakuumetta on ilmassa!

Täälläkin on ollut aivan kauhea synkkää koko aamun, sademittariin on eilisillan jälkeen kertynyt 34 mm. No eipä tarvi kasvimaata kastella :) Nyt näyttäis sade ainakin tauonneen.

Ja kiitos oviskuvailuista, en nyt sitten vielä heitä kirvestä kaivoon :) Ehkä se ovis on tullut ja mennyt omia aikojaan. Tai voihan se olla vielä tulossa...

Mukavaa päivänjatkoa!
 
Pauliina35
Heippa! En saanut muita mittoja kuin pään halkaisijan, joka oli 46 mm, vastaa kuulemma viikkoja, joita on nyt kasassa 19+6. Sääriluunkin kätilö mittasi, mutta ei ilmoittanut minulle tarkkaa mittaa, sanoin vain, että sikiö vastaa kooltaan hyvin sitä, mitä tässä vaiheessa pitääkin. Mekin saimme muutaman ihan aika tarkan kuvan mukaamme, yhdestä näkyy kasvojen sivuprofiili tosi hyvin, ja yhdessä pienet jalkaterät varpaineen söpösti vierekkäin.

Olin ajatellut, että en kysy sukupuolta, etenkin kun olen kuullut, että Kättärillä suhtautuvat nihkeästi näihin sukupuolikyselyihin. No, kävikin sitten niin, että kätilö tutkimuksen lopussa kysyi, haluammeko tietää sukupuolen. Vastasin, että mikäli se nyt selvästi sieltä näkyy, niin mikä ettei. Kätilö sitten "kuvasi" vauvaa siitä kulmasta, että mekin osasimme katsoa niitä kriittisiä paikkoja, ja vahvasti pojaltahan se näytti. Ja kätilökin oli sitä mieltä, että pikkumies se siellä kasvaa :)

Voi kun Flox pääsisit pian yrittäjien joukkoon, kun noin kovasti kuumeilet!
 
elliisa
Ihanalta kuulostaa noi teidän ultrakuulumiset! Tahtoo kans! :)
Ja meikä dorka ei ole tainnut edes Haaveilijaa onnitella hölmöyksissäni, korjataanpa äkkiä tilanne: Paljon onnea HaaveilevaPu pikkuisen johdosta :)

Kävin myös rekisteröitymässä sinne kaksplussaan, ihan samaa nimimerkkiä en saanut, mutta hyvin läheltä.
Hanna26; musta tuntuu että toiselta puolelta oviskivut tuntuu juuri noina kauheina menkkakipuina ja toiselta puolelta tulee vain vähän nippailuja, jos niitäkään. Ja varmasti ovis voi olla myös ihan "oireetonkin". Tsemppiä!
Mies taitaa olla jo melkein puhki mun himojeni tyydyttämisen kanssa, täytyy vähän höllentää otetta. Näin ne osat vaihtuu.. Teki pillerit mullekin sen minkä monelle muullekin ja aiheutti haluttomuutta. Onneks niitä ei tarvi enää napsia ja voi oikeesti nauttia seksistä! Elämä on ihanaa :)
 
Liinuska81
Voi että, piristää tätä harmaata päivää lukea teidän aurinkoisia ultrakuulumisia! Ihanan kuuloisia kuvia olette saaneet mukaan, voih sentään. Erityisesti pikkuvarpaat ovat musta äärettömän suloisia, niin pieniä... <3
Joko ootte tarkastelleet kumman näköisiä ovat? =)

Ja onnittelut Pauliinalle pojasta!! <3
 
Flox
Alkuperäinen kirjoittaja elliisa:
Mies taitaa olla jo melkein puhki mun himojeni tyydyttämisen kanssa, täytyy vähän höllentää otetta. Näin ne osat vaihtuu.. Teki pillerit mullekin sen minkä monelle muullekin ja aiheutti haluttomuutta. Onneks niitä ei tarvi enää napsia ja voi oikeesti nauttia seksistä! Elämä on ihanaa :)
Sama tunne... ;D

Ja Pauliinalle hurjan paljon onnea pojasta! <3 Jee!

Alkuperäinen kirjoittaja Liinuska81:
Tarkoitin siis tietysti kumman kasvon piirteitä löytyy, ei kumman näköiset varpaat pikkuisella on... ;)
Hih, minä ainakin haluisin, että meidän muksulla olis mun varpaiden näköiset varpaat. ;) Hehe... En näköjään osaa pysyä täältä pois. :p

 
Pauliina35
Hih hih, repesin ihan ääneen tuolle Liinuskan viestille! Sillä totuus on se, että kuvat saatuamme tarkastelimme tosissamme, kumman näköiset ovat, siis ne varpaat =)
Ja miehenhän ne olivat: mun varpaat ovat aika supussa, kiinni toisissaan ja miehellä puolestaan varpaiden välissä on isot raot, ja sellaiset näyttivät pikku-ukonkin varpaat olevan!
 
Ms. Feelgood
Alkuperäinen kirjoittaja Liinuska81:
Joko ootte tarkastelleet kumman näköisiä ovat? =)
Meille tokaisi ultrannut laakari, etta vauvan kasvonpiirteet naytti olevan harvinaisen kauniit, joten on selkeasti tullut aitiinsa ;-) Nenageenit oli ilmiselvasti minulta, ja parempi niin...

Tosiaan, Pauliinalle onnittelut pojasta! Nyt et varmaan kovin kauaa malta olla ostelematta vaaleansinisia vaatteita.

Tuli noista varpaista muuten mieleen, etta laakari sanoi, etta niiden tila/rakenne on hirmu vaikea todentaa ultrassa, vaikka siis luut nakyisivatkin. Pauliinalla on siis varmaan kaynyt hyva tuuri, jos oikein varpaanvalit ovat havaittavissa. Laurelia ajatellen mainitsen myos, etta laakari kertoi, etta varpaillahan ei ole elamassa yhta suurta merkitysta kuin sormilla ja jos esim peukalo puuttuu, niin se tehdaan nykypaivana usein syntyman jalkeen kirurgisesti isovarpaasta.
 
Papunen84
Heipparallaa! Enpäs ole kerennyt taas kirjoittaan pitkään aikaan. Muka niin kiire. ;) No ei töissä on ollut kyllä kiirettä ja kaikki vapaa-aika on vietetty aika paljon ulkosalla, tosin nyt on oikein ankea sade sää :(.

Heti alkuun täytyy todeta, etteipä ole mitään jännitettävää, tosin hetken jo kerkesin itsekin luulla tärpin käyneen, kun täti antoi itseään odottaa kaksi päivää, mutta tänään ne sitten alkoivat...
Mutta mulle on tapahtunut niinkin ihmeellinen asia kuin, että mun vauvakuume on kadonnu jonnekin?! En tiiä mihin piiloon se on menny ja nyt tuntuu ihan hassulta ku niin pitkään sitä poti ja nyt ei tunnu kuumetta olevan ollenkaan. Mutta ehkä se on normaalia, että se välillä painuu taka-alalle. Meillä on hiukan jarruteltu muutenkin näitä vauvapuuhia. Ehkäisyä ei siis olla ruvettu käyttämään, mutta hiukan rennommin on ruvettu tai siis minä oon ruvennu ottamaan. En oo enää ostanu ovistikkuja enkä laskenu päiviä ja pupuiltu sillon ku siltä tuntuu. Eli vauva tulee jos on tullakseen. :) Ja tällä hetkellä musta on hieman tuntunut, että olis se kiva valmistumisen jälkeen olla hetki töissäkin ja kenties se oma kotikin hankkia ennen kuin se vauva tulis, et siksikin ollaan siirrytty tjottailuun. Mutta täytyy myöntää, että silti niiden menkkojen alkaminen oli hirveä pettymys vaikka en vauvakuumeessa tällä hetkellä olekaan.

On niin kauheesti tullut juttua, etten taida edes muistaa kaikkeen kommentoida. Ihania ultrakuulumisia oli monella. Kiva tietää, että masukeilla on asiat kunnossa!
Ja Feelgoodille kiitokset yksityisen foorumin tekemisestä, rekisteteröidytty on! Ja hmmm.. en nyt muista! Ja enpäs nyt kauheesti sitten tarinoikaan, vaan jätänpä juttuja sinne foorumille. :)
 
Haaveileva Pu
Pikatervehdys.
Kävin myös siellä kaksplussan sivulla rekisteröitymässä tällä samalla nimimerkillä.
Nyt unten maille, huomenna on kiireinen päivä lauantain sukujuhlien valmistelussa.
 
Lenaki
En ole nyt oikein ehtinyt kirjoittelemaan, mutta tulin pikaisesti ilmoittamaan, että rekistöidytty on nyt kaksplussaan, tosin en saanut täysin samaa nimimerkkiä.

Onnittelut kaikille ultrassa kävijöille! Kiva kuulla hyviä uutisia!

Palailen myöhemmin paremmalla ajalla...
 
elliisa
Juuuhuuuuu?
Ei ole tungosta täälläkään :)
En ajatellut kyllä itsekään netissä lomalla pyöriä, vaan meinaan olla nettipimennossa koko pitkän lomani ajan! Vielä / enää viikko.... tää aika vaan matelee niiiiin hitaasti.

Viikonloppuna taas mökille ukkelin kanssa, hän on meinannut käydä pihvi- ja viinikaupassa, joten *maiskis maiskis*. Ja pötsi vaan kasvaa - ikävä kyllä jostain ihan muusta kun vauvasta. :)

Nautitaan kesästä ja auringosta, sisaret!
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)
 
alice76
Heippa

kävin kirjautumassa kaksplussaan, samalla nimimerkillä kuin täälläkin.

Ens viikolla minä palaan jo töihin joten sitten kerkeen taas kirjoittaa enemmän. Näin lomalla kun on niin kiire koko ajan :)

Huomasin etten ole päivittänyt seuraavaa jännityspäivää listaan, veikkaan että se on 15-18.7 välinen aika.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Alice
 
Liinuska81
Moikka!

Ah ihanaa, loma alkaa virallisesti huomenna. Mä en ihan koko lomaa nettipimennossa elliissan lailla ole. Vaikka pieni vieroitus tästä masiinasta ei varmaan kyl olis pahitteeks... ;)

Papunen, tuo on varmasti se paras raskautumiskeino, olla yrittämättä. ;D Varmasti ihan luonnollista että menee alloissa tuo kuumeilu, välillä iskee täysillä ja toisinaan taas muut asiat täyttävät ajatukset. Päähän siinä hajoaa jos 24 h ajattelee vain vauvautumista... huh.

Mites tuo kaksplussan foorumi nyt sitten toimii? Kiva päästä vaihtaan ajatuksia hieman privaatimmin.

Meikä on nauttinut nyt joka ilta pienen lasillisen punaviiniä. Tiedä sitten onko siitä mitään apua, mutta hyvää ja rentouttavaahan se näin lomankin kunniaksi joka tapauksessa on! :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
 
Haaveileva Pu
Terveiset sukujuhlista. On mielenkiintoista nähdä miten eri naiset suhtautuvat raskauteensa. Yksi melko läheinen sukulainen on raskaana ja siitä tietää koko suku ja varmaan puoli kylää. Kaikki onnittelivat ja katselivat hänen pyöreähköä vatsanseutua. Onnittelin ja kysyin milloin on laskettu aika. No, sehän on viikko ennen minua :D Luulen että kellään ei ole vielä hajuakaan meidän perheen salamatkustajasta ja hyvä niin. Odotellaan vielä, ei mitään kiirettä.

Liinuska, En tiedä oliko siitä punaviinistä apua, mutta ainakin itse nautin sitä yrityskiertojen loppupuoliskolla sen yhden lasillisen joka ilta. Ennen oletettua ovista tuli aina hörpittyä sitä greippimehua. Ainahan tuon tyyppisiä taikoja on kiva tehdä.

Voi Papunen. Pahoittelut tädin visiitistä. Toivotaan, että käy niin kuin monelle muulle, että käy tuuri, kun lopettaa aktiivisen yrittämisen tai ainakin siitä stressaamisen.

Olipa mukavia ultrakuulumisia Pauliinalla ja Ms. Feelgoodille. Onnea matkaan pienelle pojalle ja tytölle.

Mukavaa viikkoa kaikille. Toivottavasti ilmat suosii lomalaisia ja toki myös muitakin.

Terveisin Pu ja salattu katkarapu :D
 
Hanna26
Voi tätä sään ankeutta! Taas tulee vettä taivaan täydeltä.

Papuselle pahoittelut tädistä. :( On varmaan ihan hyvä, jos vauvakuume vähän on laannuksissa, voi ottaa ihan rennosti ja nauttia kesästä. Ja vielä jos pystyt itse olemaan noin rennolla asenteella, niin hieno juttu!

Pauliinalle onnittelut pojasta! Tuntuuko odotus nyt jotenkin "erilaiselta", kun tietää kumpi on tulossa?

Haaveileva Pu, tuo on tosiaan hauskaa, miten eri tavalla raskausuutisia kerrotaan. Ite oon sen tyyppinen, että aika nahkeasti kerron omista asioistani kenellekään (paitsi ehkä ihan lähimmälle ystävälle), joten mahdollisesta raskaudesta en varmasti kertois pitkään aikaan kellekään. Oli varmaan hauskaa myhäillä toisen vauvamahaa ihaillessa :)

Rentoja lomapäiviä Liinuskalle ja muille myös!
 
Pauliina35
Joo, kyllä on ankea ilma. Matalapaine vaikuttaa mielialaankin, en millään jaksais tehdä töitä ja muutenkin on veto poissa. Taidan illalla tehdä jotain hyvää ruokaa ja vain pötkötellä sohvalla leffaa katsellen.

Tänään olin taas neuvolassa, sielläkin kaikki hyvin. Sain Kelan paperit täytettäväksi. Hemoglobiini oli laskenut vähän, mutta ei nyt vielä mitenkään hälyttävän matalalle.

Papuselle pahoittelut tädistä.

Hanna, en oikein osaa sanoa, tuntuuko raskaus nyt jotenkin erilaiselle, kun tietää vauvan sukupuolen. No, kaupoissa liikkuessani olen nyt kyllä kiinnittänyt enemmän huomiota pieniin poikiin kuin tyttöihin :)
 
Flox
Heippa!
Jopas sataakin! Vähän harmittaa, kun ei voi mennä ulos. :/ On ihan syksyinen-fiilis. Kumisaappaani ovat jostain syystä äidin luona... Mitä ne siellä tekee???

Papuselle isot halit tädin tulon takia. Minäkin olen sitä mieltä, että ihan hyvä, että välillä kuume vähän laskee. Ainakin itse olen nyt ihan tyytyväinen, että oma kuumeiluni on palaillut normaalille tasolle. Jotenkin asioita näkee selvemmin, kun päässä ei pihise. Ei tee ainakaan mitään hätiköityjä ratkaisuja. Kyllä se ihana kuume sitten taas sieltä palailee.

Mukava juttu, että Pauliinan neuvolakuulumiset oli taas hyviä.

Ja tosiaan ihme juttu tuo miten ihmiset suhtautuu niin eri tavoin omaan raskauteen. Minä olen sellainen, että en tykkää kertoa asioitani oikein kuin muutamalle harvalle, ja tietysti teille täällä. Jutuilla kun joskus on tapana muuttua matkalla ja ihmiset ymmärtävät yhden lauseen niin eri tavoin. Ja sitten kun tuo appiukko on aika kova kertomaan asioita eteenpäin, niin ei oikein kannata kertoilla ihan kaikkea.

Käytiin muuten lauantaina Porvoossa. Ei syöty etanoita, vaikka mies olisi vähän halunnut maistaa. Jotenkin liian eksoottista sitten kumminkin kai. Vai? Kovasti miehen kaverit suositteli etanoita jossain valkosipulissa soosissa.
 
Pauliina35
Heippa!

Vai oli Flox ja mies Porvoossa viikonloppuna. Se onkin kivan kesäinen retkikohde. Meidän mökki on Porvoon saaristossa, joten kaupunki on kyllä tullut tosi tutuksi vuosien saatossa. Etanoita ei ole kyllä tullut koskaan testattua. Mulla on tosi paha kala- ja äyriäisallergia, ja vaikka ne etanat ei todellakaan oo mitään äyriäisiä ja voisin niitä syödä, mielessä rinnastan ne jotenkin katkarapuun enkä siksi "uskalla" laittaa niitä suuhuni. Mutta minäkin olen kyllä kuullut, että valkosipulivoissa paistetut etanat olisivat herkullisia.

Tunsin muuten vauvelin ekat potkut viikonloppuna. Täällähän kaikki muut ovat tunteneet liikkeet paljon aikaisemmin, mutta mä tosiaan bongasin potkut vasta nyt. Voihan toki olla, että en ole vain akaisemmin niitä noteerannut, vaan luullut joksikin muuksi vatsanväänteeksi.

Hmm...mitähän herkkua sitä illaksi tekisi... ehdotuksia?

Pauliina, rv 21+3
 
Flox
Pauliina, siis aivan ehdottomasti suosittelen tätä: http://www.elisa.net/ruokajaviini/reseptit/?id=V000189

Tuo on yksi meidän lemppariruoista. Pasta on kyllä ollut meidän versiossa ihan tavallista. Vai onko siinä jotain ns. kiellettyä?
 
Ms. Feelgood
Hyvaa viikon alkua! Nyt olis tarjolla niita jatkotoimenpiteita uuden foorumin kaynnistamiseksi, kun useimmat teista ovat jo taitaneet kirjautua ja olette valmiita vaihtamaan keskustelupaikkaa. Taa on nyt vahan monimutkaista, mutta toimii - en viitsi kuuluttaa meidan uutta salasanaa julkisesti, ja seuraavanlaisella menetelmalla jokaisen identiteetti sailyy pimennossa. Eli kirjaudutte sinne kaksplussaan sisalle ja keskustelujen sivuilla (=ei etusivulla) teette haun mun nimimerkilla, ja sielta pitaisi loytya yksi ruokaohje-keskustelu, johon just vastasin (Pauliinaa ajatellen!). Sit klikkaatte sita mun yksityisviesti/kirjekuorimerkkia, ja lahetatte mulle lyhyen viestin pyytaen kerhon salasanaa. Ma sit lahetan teille jokaiselle yksitellen sen salasanan omaan kaksplussan yksityispostiinne. Salasanan saatuanne etsitte sen meidan uutukaisen kerhon kasiinne, ja syotatte sen salasanan sinne, jolloin paasette lahettamaan mulle kerhoanomuksen. Joo, taa on hauska homma, teidan tulee anoa jasenyytta ;-D Ma sit luultavimmin hyvaksyn anomuksenne (jossa teille esitetaan kaksi musta riippumatonta kysymysta, vastatkaa jotain ymparipyoreaa). Ja taman prosessin jalkeen hyvaksytyt jasenet voivat kirjoittaa kerhon sivuille, lahettaa valokuvia jne. Jos jostain syysta epailen, etta joku esiintyy vaaristetysti teidan nimimerkilla tai muuten ei kuulu piiriimme, voin kysella taalla vanhassa ketjussa lisatietoja kunkin tilanteesta tai tarvittaessa vaikka heittaa henkilon pihalle kerhosta. Eli kaiketi meidan selustamme on suht koht turvattu. Nyt vaan niita salasanan pyyntoja lahettelemaan ja sit sen jalkeen anomuksia sisaan :) Voidaan varmaan jatkaa normaalisti juttua taalla siihen saakka kun suurin osa on siirtynyt uudelle foorumille. Ma sit vaikka informoin kun oletan ajan olevan kypsa. Nyt pitaa siirtya takaisin toiden pariin...
 

Yhteistyössä