Ihana ja toivottu raskaus muuttui peloksi.

[vieras]

Odotan toista lastamme. Menossa on 34 raskausviikko. Olen jostain syystä alkanut panikoida ja miettiä onko musta tähän? Jaksaako mies? Mites esikoinen? Esikoista rakastan niin kovin että kuinka voi rakkautta riittää sitten molemmille? Jääkö esikoinen nyt täysin huomiotta? Tuleeko musta huono äiti?

Olen useana iltana itkenyt kun saanut oman rauhan ja miettinyt näitä asioita. Kaikki yksinkertaisetkin tuntuu jotenkin tosi hankalalta.

Rakkauttahan pienelle riittää sillä kuka nyt omaa lastaan ei rakastaisi? Oma rakkaus esikoista kohtaan kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Pakahdun onnesta jo pelkästä katsomisesta.


Jääkö meille enää miehen kanssa aikaa niinkuin ennen? Tai siis meille riittää se että saadaan illalla istahtaa vierekkäin sohvalle käpertyä toistemme kainaloon ja katsoa vaan töllöä. Tai lukea sängyssä yhdessä kirjaa.

Toki kyllä tukiverkostoakin löytyy. Rakastavat isovanhemmat. (tosin joista yhdelle vaan uskodutaan antamaan lapsi yökylään)


Onko nää mun ajatukset ihan normaaleja? Miski mä alan panikoida vaikka tämä lapsi on toivottu?

 

[Anu]

Kyllä mä näkisin et on normaalia.
Muistatko tuliko sinulle esikoisestasi kans paniikki et miten pärjäätte yms..
Kyllä useampaa lasta voi rakastaa samanaikaisesti alussa toki sinun huomiosi esikoiseen jää hiukan vähemmälle kun keskityt kuopukseen,imettämiseen yms. Mutta esikoista pitää silti muistaa huomioida..

 

[Adea]

:hug: Ainakin itsellä oli toista lasta odottessa aivan samanlaisia tuntemuksia. Varsinkin esikoisen puolesta oli todella huoli. Raskausajan herkkyytä luulisin.

 

[vyyhti]

Niin minäkin toista lastamme odottaessa rupesin miettimään, että mihin sitä on ryhdyttykkään. Sitten kun vauva syntyi niin nopeasti siihen sitten tottui, että niitä lapsia on kaksi. Hyvin ne asiat alkoi sujumaan, vaikka aluksi ahdistikin.
Kyllä sitä aikaakin sen miehen kanssa jää, jos ei ihan heti, niin ainakin vähän ajan päästä, kun äkkiähän se vauva kasvaa. Minusta kuopuksen vauva-aika meni tosi nopeasti. Hyvin se menee varmasti

 

[mamiliini-85]

Moikka!!
Voi että mulla on aika paljon samanlaisia ajatuksia vaikka en vielä sitä toista edes odota, kovasti kyllä yritetään!!! Ensimmäinen on ollu tosi helppo, ikää meidän pienellä on vasta 3 kk. Alussahan se varmaan on sitten harjoittelua ja sitä huomion jakamistakin pitää opetella. Kyllä sitä jaksaa ja rakastaa, voihan se olla alussa raskasta mutta äitiys antaa niin paljon voimaa :heart:
Voimia sulle, luota itseesi äitinä =)

 

[ap]

Moikka!!
Voi että mulla on aika paljon samanlaisia ajatuksia vaikka en vielä sitä toista edes odota, kovasti kyllä yritetään!!! Ensimmäinen on ollu tosi helppo, ikää meidän pienellä on vasta 3 kk. Alussahan se varmaan on sitten harjoittelua ja sitä huomion jakamistakin pitää opetella. Kyllä sitä jaksaa ja rakastaa, voihan se olla alussa raskasta mutta äitiys antaa niin paljon voimaa :heart:
Voimia sulle, luota itseesi äitinä =)

Kyllä mä äityteeni luotan.

Eniten mua ehkä mietityttää että mites mies. Jääkö se ihan huomiotta. :/

Tai löytääkö esikoinen suosikikseen jonkun muun. Eikä äiti olekkaan enää se ykkösparas vaihtoehto.

 

[ap]

Niin minäkin toista lastamme odottaessa rupesin miettimään, että mihin sitä on ryhdyttykkään. Sitten kun vauva syntyi niin nopeasti siihen sitten tottui, että niitä lapsia on kaksi. Hyvin ne asiat alkoi sujumaan, vaikka aluksi ahdistikin.
Kyllä sitä aikaakin sen miehen kanssa jää, jos ei ihan heti, niin ainakin vähän ajan päästä, kun äkkiähän se vauva kasvaa. Minusta kuopuksen vauva-aika meni tosi nopeasti. Hyvin se menee varmasti

Näin mä yritän ajatellekkin et kyllä kaikki sitten loksahtaa paikoileen ja menee omalla painollaan.

Päivä kerrallaan vaan. Kauheeta olla näin tunteellinen ja murehtia jotain aivan turhaa asiaa.

 

[vyyhti]

Moikka!!
Voi että mulla on aika paljon samanlaisia ajatuksia vaikka en vielä sitä toista edes odota, kovasti kyllä yritetään!!! Ensimmäinen on ollu tosi helppo, ikää meidän pienellä on vasta 3 kk. Alussahan se varmaan on sitten harjoittelua ja sitä huomion jakamistakin pitää opetella. Kyllä sitä jaksaa ja rakastaa, voihan se olla alussa raskasta mutta äitiys antaa niin paljon voimaa :heart:
Voimia sulle, luota itseesi äitinä =)

Kyllä mä äityteeni luotan.

Eniten mua ehkä mietityttää että mites mies. Jääkö se ihan huomiotta. :/

Tai löytääkö esikoinen suosikikseen jonkun muun. Eikä äiti olekkaan enää se ykkösparas vaihtoehto.

Meillä esikoisesta tuli noin kuukauden ajaksi isintyttö, vauvan syntymän jälkeen, jota pidin ihan luonnollisenakin, kun isä oli isyyslomalla ja hän touhusi enemmän esikoisen kanssa, kun tass minun ajasta suurinosa meni vauvan pyörittämiseen. Kaikki palasi kuitenkin nopeasti entiselleen ja äidistä tuli taas se tärkein