Minullakin yksi tuulimuna/keskenmeno viime toukokuulta. Vanhemmat lapset eivät raskaudesta silloin vielä tienneet, mutta kerroin keskenmenon tapahduttua. Itku tuli isosiskoillakin, kovasti olisivat vauvaa halunneet. Keskenmenon "ansiosta" pääsin jo vkolla 7+5 ultraa, jossa sydän pompotti. Eilen neuvolassa kuului ihanat sydänäänet, joten uskalsimme kertoa tuleville isosiskoille uutisen. Voi sitä ilon määrää, suupielet oli molemmilla korvissa. Toivottavasti vaan kaikki menisi nyt hyvin, ettei tulisi suru seuraavaksi. Nyt viikkoja 10+5
Tyttöjä odottaessa en kokenut minkäänlaista pahoinvointia, vain närästystä. Nyt minulla oli ainakin 4 vkon ajan kauhean huono olo 24 h/vrk, ilman oksentamista kuitenkin. Tällä hetkellä vähän helpottaa,mutta vieläkin etova olo yllättää, söin tai en. Kakskymppisenä en huolehtinut keskenmenoista ja riskeistä, mutta nyt kaikki mahdollinen negatiivinen painaa mieltä. Tieto lisää tuskaan, todellakin. Miehelläni ei ole aiemmin lapsia, joten kaikki tuntuu minustakin ihan uudelta, ihankuin olisi ensisynnyttäjä. Tavaroita yms. ei tietenkään ole mitään jäljellä ja jos on, jätin ne ex-miehelle, jolle jäi talo ja täydet varastot. Haluan hirveästi tätä vauvaa, mutta toisaalta iskee välillä epävarmuus, osaanko sopeutua vaativaan pieneen. Tytöt ovat jo niin isoja, että pääsen todella helpolla. Saas nähdä, joko minusta on kehittynyt niin itsekäs äiti, etten osaakaan nauttia vauvasta vaan kaipaankin ns. vapautta. Kaikkea sitä pienessä päässään pohtii...