Ihastukset

[parisuhteessa]

Olisinpas kysynyt teiltä elliläiset, että kuinka tavallista on, että ihastutte suhteen aikana muihin ihmisiin?

Ja toimitteko ihastustenne suhteen? Riittääkö flirtti vai menettekö pidemmälle?

Olen itse ihastunut monta kertaa pitkän suhteeni aikana ""ulkopuolisiin"" (mies kai myös), mutten ole kertaakaan toiminut mitenkään niiden suhteen, vaikka usein tunteet ovatkin olleet molemminpuolisia. Nyt olen vain alkanut miettiä, että missä kulkee raja sen suhteen, että milloin on syytä lopettaa nykyinen suhde ja milloin vain odottaa, että ihastus menee ohi... Entä mistä hiivatista sitä tietää, että tämä on se suhde, jossa haluan/kannattaa olla loppuun asti ja että tämä tyyppi on mulle se minulle sopivin... Tiedän, että loputtomiin asti on turha vaihtaa sitä mukaa kun arki koittaa, mutta joskus aidan yli katsellessa tuntuu, että entä jos... Ja joo mies on hyvä. Ehkä se paras väärä mitä voi olla. Mut entä jos jossain tuolla on se oikea jonka kanssa KAIKKI natsaa - ei vain se 90%

Raastavaa on elon arki tää...

 

[t35(m)]

Moi.
Samaa ole kovin miettinyt.... olen jopa kerran rakastunut toiseen ja se menikin sitten yli, varsinkin kun se toinen ei sitten halunutkaan mitään mistä puhuttiin. Tuntui että se toinen olikin se juuri, mutta ei se sitten ollutkaan.

Mikä on ihastusta, mikä rakkautta, mikä jotain muuta en tiedä tuntuu etten itse sitä enään oikein osaa erottaa kaikki on yhtä harmaata aluetta. Itse flirtti päivisin, tai missä vain on ihan ok asia ainakin näin suomessa missä ollaan hiukan jääriä muutenkin ja hyvä että yhtään hymyillään ulkona toisille. Enemminkin tulee vain vihaisia katseita yms..esim kaupoissa.. Se suomalainen luonne. No joo meni hiukan toiseen aiheeseen.

Niin mistä tietää onko toinen se oikea, vai onko se oikea jossain tuolla ja odottaa vielä. Varmasti ristiriitaista jos kerran joskus jo on kumppanin kanssa esim naimisiin mennyt... eikö se ollutkaan se oikea?? pitihän sen olla.

Niin, ja nyt sitten eletään kenties ilman hellyyttä mitä toivoisi elämältään..no sellaista se on, ja varmasti se sitten ajaa ihmisiä vieraisiin suhteisiin..

Että näin lyhyesti ja sekavasti..
t.mies joka harhailee ja on eksynyt...

 

[kokeile]

Kokeile muuttaa 1000 kilometrin päähän puolisostasi.
Silloin tiedät, kuinka paljon kaipaat, ja tarvitset häntä.
Saat myös selville, että kuinka suuri osuus sillä, että puoliso on arjessa mukana, on siihen kuinka turvalliselta pohjalta voit ihastella toisia ihmisiä.
Voit maistaa sitä, miltä tuntuu olla yksin myös kaikessa muussakin kuin ihastuksessa ja rakkaudessa.
Yksin jäätyään luulen että ihminen on paljon kriittisempi siinä keheen ihastuu ja kehen ei, koska asialle tulee vakavuutta. Ei ole ketään kenen luo voit palata kotiin turvaan, miettimään pitäisiköhän sinun jatkaa flirttiä jonkun häntäheikin kanssa. Alkaa sen lässyn lässyn takaa tarkastelemaan sitä, olisiko juuri tuosta ihmisestä sittenkään minulle todelliseksi ystäväksi. Minkälainen hän on esim. kriisitilanteessa? Marketissa on helppo jonkun muun muijalle tokaista jotain nasevaa, ja jättää vaikutelma hyvästä huumorintajusta. Perse on hyvä, ja muu kroppa, mutta entä jos omalla miehelläsi on sittenkin paremmat sänkytaidot. Sitä on sitten kiva muistella kun on tullut vaihdettua johonkin liimanäppiin.
Vähintään vuoden parin kaukosuhteen avulla saat selville, kuinka paljon surua sinulle aiheutuisi ehkä lopullisesta eroamisesta, kuinka paljon joudut asiaa vatvomaan..ja riittäisikö eron jälkeen voimat ja kiinnostus tutustua nollapisteestä alkaen johonkin outoon tyyppiin.

Ja vain 90% ? Vain? Minusta tuo 90% on ehdoton maksimi siinä natsaamisen määrässä. Se muu natsaaminen on järjestelykysymys, ja kysymys siitä kuinka älykäs olet tasapainoillessasi elämässä toisen kanssa niin, että molemmat saavat olla oma itsensä ja silti onnellinen.

 

[Ter]

En usko, että sellaista ihmistä on olemassakaan, jonka kanssa ihan KAIKKI natsaisi 100%:sti. Sellainenhan olisi kopio sinusta. Jokainen meistä on kuitenkin yksilö, jolla on omat yksilölliset tarpeensa. Mielestäni juuri se toisen yksilöllisyyteen tutustuminen on parisuhteen kantava voima. Ajatella miten hienoa on rakastaa toista täydestä sysämestään, vaikkei itse maailmaa ihan samalla tavalla koekaan. Kumppanin erilaiset näkemykset avartavat omaakin maailmankuvaa.

Jos muuten olisikin joku, jonka kanssa olisi täydellisen yhtä, niin eikös se pidemmän päälle olisi tylsää. Toinen olisi kaikesta samaa mieltä kanssasi, jokainen teko ja ajatus olisi täysin ennalta arvattavissa... Jonkin ajan kuluttua kun huomaisi tuntevansa toisen läpikotaisin, huomaisi kyllästyvänsä. Suhteessa ei olisi enää lainkaan yllätyksellisyyttä tai haastellisuutta, ei mitään mikä liikuttaisi sielua. Ei kai sellainenkaan ihminen sitten enää tuntuisi niin OIKEALTA. Sitten sitä olisi taas alkupisteessä miettimässä, että olisiko joku toinen vielä oikeampi...

Kaiketi ne ihmiset, joihin parisuhteensa aikana ihastuu, täyttävät juuri sitä 10%:a mikä oman kumppanin kanssa jää vajaaksi. Mutta kyllä heissäkin on puutteita, kaiketi juuri sellaisilla osa-alueilla, joihin oma mies kykenee vastaamaan niin hyvin. En usko, että kukaan yksittäinen ihminen riittää täyttämään toisen ihan kaikki tarpeet ja toiveet.

En oikeastaan jaksa juurikaan miettiä, onko tämä nykyinen parisuhteeni se paras mahdollinen. Luulen että sitä saisin miettiä maailman tappiin asti, huolimatta siitä kenen kanssa olisin. En usko että niin täydellistä vastakappaletta on olemassakaan, etteikö se epäilyksen sijaa jättäisi laisinkaan.

Jos oma mies tuntuu olevan edes 90%:sti se oikea, niin kannattaa olla tosi tyytyväinen. Hyvin harva ihminen tässä maailmassa yltää edes sille tasolle.

 

[Jalo]

En oikein ymmärrä kysymystäsi. Minulla on aina vähintään kolme naista, joiden kanssa seurustelen yhtäaikaa. Jos joku heistä ei siitä tykkää, niin lähteköön lätkimään.

 

[aloittaja]

Taas odottelen, että nämä tunteet laantuvat... Tylsää sinänsä, sillä pettäjäksikään minusta ei ole.

Nyt kuitenkin pitkästä aikaa aivan vatsaani sattuu ja ruokakaan ei maistu, kun tykkään toisesta niin paljon. Tiedän, että vastakaikuakin saisin, mutta olen itse pitänyt matalaa profilia asiassa. Argh!

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä suhteellisen nuoresta iästä lähtien ja usein mietin, että löysimmekö toisemme liian pian... Ehkä olisin tarvinut itse vielä muutaman vapaan vuoden lisää. Vanhoja emme ole vieläkään eikä ns. vakavia sitoumuksia olla toisillemme tehty (ei naimisissa, kihloissa eikä lapsia). Lähivuosina kai niitäkin olisi tehtävä, jos niikseen tulee ja siksi kai mietinkin sitä, että MISTÄ TIETÄÄ ETTÄ SE ON TÄSSÄ NYT JA AINA. Inhoan virallista sitoutumista, koska se tuntuu niin lopulliselta. Tuntuu välillä kuin olisin kissa valjaissa...

Ärsyttävää, kun aina joutuu miettimään ihastusten myötä ""mitä oikein haluan elämältä"" -paskaa. Joutuu punnitsemaan ""isoja asioita"" aina uudelleen ja uudelleen. Raivostuttavaa!

 

[Tupsu]

Itse ihastun melkein joka päivä, mutta viimeisin on ollut kyllä kaiken huippu, ihastuin työkaveriin ja olin niin älyttömän typerä että otin puh.numeron selville ja lähetin muutaman viestin, ilmeisesti todella pidin ja varmaan edelleen pidän ihmisestä. Mutta ihastukseni menee kyllä ohi, luulisin.
Ehkä en enää tiedä mitä elämältä haluan.

 

[markus]

Minimivaatimus on, että kerrot myös toiselle osapuolelle epävarmuudestasi!! Ei nyt tarvitse sanoa että on ihastunut juuri siihen ja siihen henkilöön, mutta toisen on hyvä tietää missä mennään. Ihan vain kerrot, että tunnet olevasi kovin epävarma elämästäsi, ja olet miettinyt uskallatko sitoutua vielä... jotain sellaista...

 

[Satu]

Mielestäni meillä on hyvä tilanne suhteessamme. Keskustelemme paljon kaikista asioista miehen kanssa ja myös näistä avioliiton ulkopuolisista ihastuksista. Tiedämme milloin jompikumpi meistä on ihastunut työkaveriin tai johonkin uuteen ihmiseen ja juttelemme niistä kotona. Flirttaus on sallittua ja mieltä piristävää. Olemme molemmat herkästi ihastuvaa tyyppiä, joten tulee väkisinkin silloin tällöin tilanteita kun joku vieras ihastuttaa.

Näistä ihastuksista kun saa kotona sanoa, niin ""rikoksen"" maku jää pois ja saa vain nauttia ihastumisen tunteesta, eikä sitä tarvitse jatkaa sen pidemmälle.

Itse ainakin tiedän, että mieheni on minulle se oikea. Vaikka ihastunkin johonkin muuhun silloin tällöin, niin tajuan joka kerta varsin hyvin, että missään muualla ei ole ihmistä, joka olisi vieläkin oikeampi minulle. Ei löydy ihmistä, jonka kanssa mieluummin viettäisin aikani ja jakaisin elämäni.

Alkuperäinen, kun pohdit, että josko joku onkin vielä oikeampi kuin miehesi, niin mieti miltä sinusta oikeasti tuntuisi erota miehestäsi. Miltä tuntuu ajatus, ettet koskaan juttelisi hänen kanssaan, ettet rakastelisi, et nukkuisi yötä hänen kainalossaan. Siinä vaiheessa kun mikään ei tunnu enää miltään, kun mieluummin ajattelet tekeväsi kaikki asiat yksinäsi kuin miehesi kanssa, niin tiedät varmaan olevasi väärän ihmisen rinnalla.

 

[Sarianna]

Tietenkin ihastus tuo sellaista jännitystä ja säpinää elämään, kun sitä on äärimmäisen vaikea saavuttaa vakaassa, tutussa ja turvallisessa parisuhteessa. Jos olisit sinkku, kaipaisit vastaavasti sitä turvallisuuden tunnetta. Aina kaipaa sitä vaihtelua, mitä ei voi sinä hetkenä saavuttaa, jos on kyllästynyt olotilaansa.

Ihastus ei ole mielestäni vaarallista, jollei se tarkoita sitä, että se olemassaoleva suhde kärsii. Mielestäni moni suhde menee metsään siinä vaiheessa, kun ajatuksissa pyörii koko ajan uusi ihastus eikä mielenkiintoa suunnatakaan enää siihen ""vanhaan ja tylsään mieheen kotisohvalla"".

Omalla kohdallani 15-vuotinen suhde kaatui ihastukseeni. Tosin jo sitä ennen oli mennyt jo monta vuotta tyytymättömänä ilman isoja ongelmia, mutta kuitenkin sellaisia ongelmia, joita emme pystyneet ratkomaan. Tärkein syy oli rakkauden häviäminen. Ihastuminen siis tietyllä tavalla toi minut tietoiseksi kaikesta siitä, minkä olin aiemmin lakaissut maton alle.

Nuorempana olin sitä mieltä että elinikäinen rakkaus kestää kaikki vaikeudet ja että kyse on ennenkaikkea päättäväisyydestä kohdata ongelmat ja ratkoa ne. Yhä edelleen olen osittain sitä mieltä, mutta omalta kohdaltani olen huomannut, että jos rakkaus katoaa eikä enää jaksa yrittää, koska kokee suhteen huonoksi eikä edes halua yrittää kursia kasaan sitä kaikkea, niin silloin ero on paras ratkaisu.

 

[niin]

Onhan se tavallista. Ensin ihastutaan, sitten nussitaan kunnes lopuksi kyllästytään. Ja sitten löydetään uusi jonka kanssa aloitetaan kierre alusta.

 

[joku virtanen]

Puhut täyttä asiaa! Mitä se 100% natsaaminen on? Ei sellasta ole ja jos on niin se takuulla menee ohi. Missä haavemaailmoissa ihmiset oikein elää...?

 

[aloittaja]

Täällä edelleen työstän tätä ihastustani ja elelen päivä kerrallaan. Tuota 100% kumppanuutta kommentoisin sen verran, että ymmärrän sen ihan eri tavoin kuin mitä edellä on esitetty. Mielestäni se ei ole sitä, että löytää jonkun täydellisen ihmisen tai että joku on samanlainen kuin itse. Se on jotain muuta...

Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta luulen että sen vaan tietää kun sellainen kohdalle osuu. Tämän hetkinen mies on hyvä - ehkä liiankin hyvä, mutta tiedän että jossain on olemassa vielä paremmin minulle sopiva... Olenhan nähnyt millaisella tasolla suhde voi parhaimmillaan olla, kun ns. sielunkumppanit toisensa löytävät

Toisaalta ehkä maailma ei kaadu siihen, etten sellaista kumppanuutta välttämättä saa. Tämän miehen kanssa saan hyvän elämän, mutta pelkään että jonakin päivänä huomaan etten ole silti onnellinen hänen kanssaan. Pelkään, että kohtaan ""sen oikean"" sitten kun on jo liian myöhäistä... Tiedän, että tämä on vähän lapsellista, mutta sisälläni elää pieni idealisti, jota on joskus vaikeaa tukahduttaa...

Niinpä. Ehkä elämä näyttää aikanaan riittääkö ""pelkkä"" hyvä elämä minulle vai löydänkö onneni muualta...