Ihastuminen työkaveriin, onko johtanut mihinkään?

Ja taas galluppia pukkaa:
Oletko koskaan ollut ihastunut työkaveriin ja johtiko se koskaan mihinkään?
Jos johti niin miten saitte kerrottua tunteistanne toisillenne?

Itsellä tilanne, että olen ihastunut työkaveriin, tunteita ollut jo yli puoli vuotta.
En uskalla tehdä aloitetta koska pelissä "kasvojen menettäminen"....Tuntuu että työnteko ois aika mahdottoman hankalaa jos saisin pakit
Eli tässä sit kärvistellään ja unelmoidaan, että toinen tuntisi samoin ja tekisi joskus aloitteen!!!!!!!

p.s. molemmat ollaan sinkkuja et sen puolelta ei ongelmia....

 

Meillä kolmen lapsen äitiltä kanssa lähti "jalat alta", eikä hän mahtanut tunteilleen mitään, jotenka minun oli pakko vieltää peli poikki. -Hän pakkasi tavaransa ja lähti uuden onnen ja rakkauden kanssa. Lapsia "uusi rakkaus" ei kiinnostanut, joka oli tietysti katastrofi äidille , mutta pääsihän hän nauttimaan uudesta onnestaan, ilman, että lapset olisivat häirinneet sitä onnea.

Olen vahvasti sitä mieltä, että se joka kyllästyy perheen arkeen, niin hänellä on täysi oikeus nauttia onnellisuudestaan täydestä sydämestä ja täysin rinnoin ja annettakoon tytlään arkeen tyytyväisten perheenjäsenten jatkaa sitä tylsää arkea keskenään. -Tällätavoin kaikki osapuolet ovat tyytyyväisiä ja onnellisia onnestaan.

 

Meillä kolmen lapsen äitiltä kanssa lähti "jalat alta", eikä hän mahtanut tunteilleen mitään, jotenka minun oli pakko vieltää peli poikki. -Hän pakkasi tavaransa ja lähti uuden onnen ja rakkauden kanssa. Lapsia "uusi rakkaus" ei kiinnostanut, joka oli tietysti katastrofi äidille , mutta pääsihän hän nauttimaan uudesta onnestaan, ilman, että lapset olisivat häirinneet sitä onnea.

Olen vahvasti sitä mieltä, että se joka kyllästyy perheen arkeen, niin hänellä on täysi oikeus nauttia onnellisuudestaan täydestä sydämestä ja täysin rinnoin ja annettakoon tytlään arkeen tyytyväisten perheenjäsenten jatkaa sitä tylsää arkea keskenään. -Tällätavoin kaikki osapuolet ovat tyytyyväisiä ja onnellisia onnestaan.

Hei, sulta unohtui se fraasi, että ex-eukkosi löysi elimensä miehen ja heitit naisen ulkoruokintaan ilman omaisuutta ja kuinka hän tavaroitaan pakatessaan lähtiessään sanoi, että "kamalaa, eihän tässä näin pitänyt käydä!" Onko lääkitys vienyt muistin? Ne sinun entiset juttusi olivat värikkyydessään paljon hupaisampia. Vanha katkeruus ei onneksi ole kadonnut. Viidenkään vuoden jälkeen-

 

aloittaessani nykyisessä työpaikassani n.15v sitten, yksi tiimini henkilöistä oli mukavanoloinen nuorimies.
tulimme hyvin juttuun, ja työtkin luisti hienosti. pikkuhiljaa aloimme tapailla työajan jälkeenkin, milloin elokuvissa, tansseissa...olin aivan älyttömän ihastunut, mutten kertonut hänelle mitään, koska en tiennyt hänen tunteistaan.
kunnes hän viimein sanoi olevansa korviaan myöten rakastunut minuun.
muutimme yhteen parin kuukauden kuluttua. parin vuoden jälkeen menimme naimisiin, nyt on jo lapsiakin. sama työpaikka edelleen, mutta nyt eri "yksiköt". näemme töissä päivän aikana useaan otteeseen, sama tunne tulee aina

kyllä työpaikka-romanssikin voi kestää.

nimim. 12v aviossa

 

Meillä on nyt takana puolitoista vuotta onnea työkaverin kanssa ja kohta kihlajaisia vietetään. Suhteemme alkoi ikävästi kolmiodraamana, kun mieheni oli silloin vielä varattu, mutta nyt on kaikki hyvin.

 

Meillä on nyt takana puolitoista vuotta onnea työkaverin kanssa ja kohta kihlajaisia vietetään. Suhteemme alkoi ikävästi kolmiodraamana, kun mieheni oli silloin vielä varattu, mutta nyt on kaikki hyvin.

Onko kaikki hyvin myös miehen exän kannalta?

 

Ja taas galluppia pukkaa:
Oletko koskaan ollut ihastunut työkaveriin ja johtiko se koskaan mihinkään?
Jos johti niin miten saitte kerrottua tunteistanne toisillenne?

Itsellä tilanne, että olen ihastunut työkaveriin, tunteita ollut jo yli puoli vuotta.
En uskalla tehdä aloitetta koska pelissä "kasvojen menettäminen"....Tuntuu että työnteko ois aika mahdottoman hankalaa jos saisin pakit
Eli tässä sit kärvistellään ja unelmoidaan, että toinen tuntisi samoin ja tekisi joskus aloitteen!!!!!!!

p.s. molemmat ollaan sinkkuja et sen puolelta ei ongelmia....

Kyllä mekin aluksi ensimmäisen puoli vuotta kiertelimme ja kaartelimme...enää en tarkkaan muista mistä tämä työpaikkaromanssi sitten oikein todella alkoi.
Kesällä tulee täyteen 39 vuotta, eikä suinkaan suotta!

 

Ei kukaan voi antaa takuita, että lapset hyväksyvät äidin uuden "onnen" ja lapsilla on oikeus päättää lähivanhemmastaan. Ymmärrän varsin hyvin , että äidillä on vaikea paikka luopua arjestaan lastensa kanssa, jos isä kykenee aitoon ja hyvään vanhemmuuteen.
Ei nimimerkki "lähivanhemman" tarina ole lainkaan harvinainen ja oikeastaan varsinkin poikien on hyvä elää kunnollisen isän kanssa saaden hyvän miehenmallin.

Luulen, että se on lähinnä ärsyttävää 12+ lapsille seurata äidin murkkuikää rakastumisineen ja liihottamisineen.

 

Meillä kolmen lapsen äitiltä kanssa lähti "jalat alta", eikä hän mahtanut tunteilleen mitään, jotenka minun oli pakko vieltää peli poikki. -Hän pakkasi tavaransa ja lähti uuden onnen ja rakkauden kanssa. Lapsia "uusi rakkaus" ei kiinnostanut, joka oli tietysti katastrofi äidille , mutta pääsihän hän nauttimaan uudesta onnestaan, ilman, että lapset olisivat häirinneet sitä onnea.

Olen vahvasti sitä mieltä, että se joka kyllästyy perheen arkeen, niin hänellä on täysi oikeus nauttia onnellisuudestaan täydestä sydämestä ja täysin rinnoin ja annettakoon tytlään arkeen tyytyväisten perheenjäsenten jatkaa sitä tylsää arkea keskenään. -Tällätavoin kaikki osapuolet ovat tyytyyväisiä ja onnellisia onnestaan.

Hei, sulta unohtui se fraasi, että ex-eukkosi löysi elimensä miehen ja heitit naisen ulkoruokintaan ilman omaisuutta ja kuinka hän tavaroitaan pakatessaan lähtiessään sanoi, että "kamalaa, eihän tässä näin pitänyt käydä!" Onko lääkitys vienyt muistin? Ne sinun entiset juttusi olivat värikkyydessään paljon hupaisampia. Vanha katkeruus ei onneksi ole kadonnut. Viidenkään vuoden jälkeen-

Tyylisi kirjoittaa Elleissä on ala-arvoista. Viisi vuotta toipumiseen on lyhyt aika.

Veikkaan, että sinulla itselläsi ei ole puhtaat jauhot pussissa. Käyt luultavasti kommentoimassa muidenkin kirjoituksia samalla tyylillä.

 

Siis sinäkö mies 1 oletkin se alkuperäinen kirjoittaja joka on kertonut useaan kertaan tuon tarinan huonosta äidistä ja perheen jättämisestä!

 

Varmastikin työpaikkaromanssit ovat tosi tavallisia. Sitä paitsi kyllähän firman pikkujoulut ovat tunnetusti niitä tapahtumia, joissa sitten estot häviää parin kaljan jälkeen, päädytään hässimään jonnekin ravintolan vessaan ja ollaan sitten seuraavana päivänä ihan nolona tai sitten onnen huipulla, kun luullaan, että tästä alkoi uusi ihana elämä.

 

Sinä joka sait onnesi, kun uusi puolisosi heitti exän pois (nimim. Menas). Onnesi on kestänyt jo 1½vuotta. Voitko luottaa rakastettuusi. Hän jo kerran ainakin vaihtoi vakikumppaninsa uuteen ennenkuin irtisanoi entisen. minusta olisi vaikea luottaa että just mä oon se joka pysäyttää vaihtoruljanssin... Toivon onnea, mutta enemmän toivon menestystä ja onnea uuden rakkaasi exälle, joka tuli petetyksi ja jätetyksi. Toivottavasti hän saa entistä ehomman ja luotettavamman!

 

Siis sinäkö mies 1 oletkin se alkuperäinen kirjoittaja joka on kertonut useaan kertaan tuon tarinan huonosta äidistä ja perheen jättämisestä!

No, en ole sama kirjoittaja, joka kolmen kirjallisen varoituksen jälkeen siirsi eukkonsa ulkoruokintaan ja muistan kyllä tapauksen viiden vuoden takaa.

MUTTA, kyllä minä häntä ymmärrän. Hän on ilmeisesti kunnon mies ja isä ja oli "epäonnistunut parinvalinnassa" noin kauniisti sanottuna. Minun lähipiirissä on useita tapauksia, joissa kunnollinen isä on ottanut lapset hoitaakseen ja äiti on lähtenyt bilettämään. Hyvin isä on lapsensa hoitanut. Ei kaikkien äitien tekoset niin kovin aikuismaisia ole, jos ei ole isienkään.
Minun kaveripiirissä isät ovat ihan kunnollisia, joten ei ole kokemusta renttuisistä.

 

Tässä yksi tarina työpaikka"romanssista". Minä olen naimisissa ja niin on työtoverinikin. Hän oli vuoden "vaihdossa" meidän työpisteessämme ja viikkoa ennen takaisinpaluuta hän tunnusti, että jos emme olisi molemmat sitoutuneita tahoillamme, hän olisi pyytänyt minua ulos. Ajatukset olivat samankaltaiset myös minun puoleltani.

Ihastumisen tunne oli aivan valtava. Viikon elin pää pilvissä, mutta kuitenkin realiteetit mielessä. Kävimme muutaman kerran kahvilla (=joimme kahvia ja keskustelimme) ja tutustuimme toisiimme paremmin. Hän sitten lähti takaisin vanhaan työpaikkaansa ja jatkoimme keskustelua sähköpostitse. Viikon postittelun jälkeen koko tunnemyrsky oli lähes ohi. Huomasin, että oma puolisoni on kuitenkin se, jonka valitsisin, jos elämäntilanteemme olisivat olleet toisenlaiset.

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen tuohon pieneen episodiin, koska se herätti minut. En olekaan tunteiltani kuollut kimppu, vaikka olenkin päättänyt jakaa elämäni yhden ihmisen kanssa. Toisekseen olen onnellinen, että pystyin vastustamaan kiusausta tehdä mitään, mitä katuisin jälkikäteen - ja ehkä muistan ihastumisen huuman nopean laantumisen, jos joskus retkahdan uudelleen yhtä pahasti. Kolmanneksi huomasin avioliitossani asioita, joilta olen ummistanut silmäni jo vuosikausia. Vaikka kokemus oli rankka, selvitimme ne asiat mieheni kanssa ja parisuhde voi paljon terveemmin. Loppu hyvin kaikki hyvin siis.

Alkuperäiselle ehdotan, että pyydät työkaveriasi kahville, vaikka kesken työpäivän tai sen jälkeen. Jos toinen reagoi kovin kielteisesti, voit unohtaa asian. Eikä aikuisen ihmisen luulisi siitä liikaa vaivautuvan, jos tietää sinun ajatelleen itseään sopivana kahviseurana vaikkei siitä kahvitreffejä syntyisikään.

 

Siis sinäkö mies 1 oletkin se alkuperäinen kirjoittaja joka on kertonut useaan kertaan tuon tarinan huonosta äidistä ja perheen jättämisestä!

No, en ole sama kirjoittaja, joka kolmen kirjallisen varoituksen jälkeen siirsi eukkonsa ulkoruokintaan ja muistan kyllä tapauksen viiden vuoden takaa.

MUTTA, kyllä minä häntä ymmärrän. Hän on ilmeisesti kunnon mies ja isä ja oli "epäonnistunut parinvalinnassa" noin kauniisti sanottuna. Minun lähipiirissä on useita tapauksia, joissa kunnollinen isä on ottanut lapset hoitaakseen ja äiti on lähtenyt bilettämään. Hyvin isä on lapsensa hoitanut. Ei kaikkien äitien tekoset niin kovin aikuismaisia ole, jos ei ole isienkään.
Minun kaveripiirissä isät ovat ihan kunnollisia, joten ei ole kokemusta renttuisistä.

En ajatellut mies1 nimimerkkiä ko. henkilöksi. Kirjoittelen liiankin paljon Elleissä.
Ellien yh-palstalla joku nainen purkaa kiukkua miehen exän takia.

Vuosilla ei ole mitään merkitystä, kun asioita ratkotaan. Parempi täällä nimettömänä kuin väsyttää jutuillaan työkavereita tai muita olosuhteiden pakosta lähellä olijoita.

Löysin taas työpaikan kirjahyllystä helppoa luettavaa luppoajalle.
Harlequin: Koston suloinen kierre/Emma Darcy

Ihanaa hömppää. Ehkä olisi fiksumpaa kirjoitella juttuja "Reginaan" ja jättää Ellien palstat vähemmälle.

Minusta tuntuu, että olemme jo oikea "Ellit perhe". Tänne tulee aina kuin kotiinsa.

 

Kelttiksen tarina omasta ihastumisestaan osui kuin nakutettu mun elämäntilanteeseen. Olen kirjoittanut aloituksen aiheesta, kun mieheni ihastui parivuotisessa projektiluonteisessa työssä työkaveriinsa. Muuta ei tapahtunut kuin syömistä ja jutustelua, aivan kuin sinäkin kerrot. ja asia on kuulemma ohi kokonaan, koska minä olen kuitenkin se, jonka kanssa mieheni haluaa elmämäänsä jatkaa, eikä vaihtaa pitkää liittoaan pelkän ihastumisen kohteeseen.

Tuossa sinun tarinassasi on se kiva piirre, että se antaa minulle uskoa ihastumisen todella voivan olla ohi nopeastikin. Myös mieheni säihkähti, että onko hän pilannut meidän suhteemme omalla 'hölmöilyllään', mutta se herätti todella meidät molemmat ainakin toistaiseksi tekemään OIKEASTI töitä suhteemme eteen. On niin helppoa pitää pitkässä suhteessa toista itsestäänselvyytenä, johon ei tarvitse eikä kannata panostaa. Ja ehkä moni ei tule ajatelleeksi, mitkä seuraukset pelkällä ihastumisen ruokkimisella on.

Ihastumisen tunnehan on aivan ihana kun se valtaa mielen, silloin ei liene kauheasti järki läsnä. Kuinka se siinä vaiheessa olisikin tärkeää, että pystyy ilman tunnekuohuja ajattelemaan, mitä todella haluaa ja mikä on todella tärkeää. Nimim. pystyi siihen viileään ajatteluun eikä rynninyt oikopäätä toteuttamaan omia halujaan, vaikka varmasti mieli teki. Nyt niminm. voi kirkkain silmin sanoa, ettei ole oikeasti pettänyt. Minusta pelkkä ihastuminen on ihan normaalia. Eiköhän pitkissä suhteissa jokainen puoliso ihastu ainakin kerran johonkuhun toiseen kuin puolisoonsa. Toivottavasti kaikilla olisi harkintakykyä miettiä, mitä haluaa, ettei tulisi niitä turhia eroja ja katumusta kun tuli pilattua hyvä parisuhde.

Kirjoituksen aloittajalle sanoisin: EI MUUTA KUIN KÄY KIINNI KUIN SIKA LIMPPUUN! Te olette molemmat vapaita, muuta ei voi tapahtua kuin sinä saat pienen kolauksen. Se on kuitenkin pienempi paha kuin jos vaikka 10 vuoden päästä mietit, että olikohan se sittenkin sinusta kiinnostunut...

 

No miehen ex on varmaan ihan tyytyväinen elämäänsä. Kyllä hänellekin on varmaan parempi löytää sellainen puoliso, joka oikeasti haluaa olla juuri hänen kanssaan eikä jonkun toisen. Ja kyllä, luotan puolisooni täysin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on pettänyt ketään ja uskon, että myös viimeinen. Sille ei oikein voi mitään, jos toiseen rakastuu. Vai pitäisikö teidän mielestänne suhdetta jatkaa hampaat irvessä vaikka toinen on jo mielessä?

 

Miten ihmeessä te uskallatte kuvitella miehistä, että he haluavat jotakin loppuelämän suhdetta. Aivan yhtä hyvin he haluavat vain testata itseään ja harrastaa seksiä.

 

Parasta olisi sanoa aina suoraan että haluaa vain seksiä,eikä kykene mihinkään syvällisempään suhteeseen.

 

Minulle kävi niin, että rakastuin työkaveriini. Olin itse silloin avoliitossa ja olimme olleet eksäni kanssa yhdessä viitisen vuotta. Työkaverini oli sinkku. Huomasimme vain viihtyvämme toistemme seurassa yhä enemmän, kävimme lounastamassa yhdessä jne. Tätä kesti parisen kuukautta ja sitten tajusin, että silloinen suhteeni ei ollut se oikea ja muutin pois eksäni luota omaan kämppään. Viisi vuotta on pitkä aika, mutta minusta tuli ihan hirveä ihminen loppuajasta ja ajattelin, etten oikeasti ole tällainen. Toisaalta työkaverini oli se herättäjä, joka sai minut tajuamaan, ettei silloinen mies ole vain se oikea.

Nyt olemme menossa naimisiin tämän 'työkaverini' kanssa ja vauva on myös suunnitelmissa. Tunnen olevani maailman onnellisin nainen hänen kanssaan. Olen ehjä hänen kanssaan ja tunnen, että täydennämme toisiamme.

Eksäni kanssa olen onnistunut säilyttämään ihan hyvät välit. Välillä soitellaan ja käydään kahvilla. Hänestä tuli jo suhteemme loppuvaiheessa minulle enemmän ystävä kuin poikaystävä. Pidän hänestä, mutta ei siinä sitten muuta.

 

Kaikille parasta olisi ensin miettiä entinen suhde loppuun. Toiseen ihastuminen/rakastuminen on tahdosta kiinni. Jos olet jo suhteessa jonkun kanssa on tahto asia jatkaa entistä. Ei voi sanoa, että yksinkertaisesti vain rakastuin johonkin toiseen ja rakkautemme vaati toteutusta -hahhah- = paremminkin halusit rakastua johonkin toiseen, koska entinen ei enää kiinnostanut. Ei vain ollut uskallusta tehdä ratkaisuja kun ei ollut valmiiksi katsottuna jotain uutta! Semmoiset ihmiset ovat melkoisia raukkoja! Olisi kaikille parempi, että ensin sanottaisiin irti entinen, koska ei enää kiinosta ja sitten vasta katsotaan uusi. Eikö niin? Kenellekää ei tulisi syyllisyyttä eikä itsetunto järkyttyisi, kaikki eläivisivät elämänsä loppuun onnellisina. Myös miehet, kun he aina irtisanoisivat exän ennenkuin löytäisivät uuden seksikumppanin ja heidän exänsä koska ei tarvitsisi ajatella että on petetty toisen takia.

Olenko ihan satumaailmassa elävä ihminen?

 

aamun aluksi: Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Mutta taidamme molemmat elää satumaailmassa. Pääasia, että itse toimisimme noin.

 

'aamun aluksi' ja 'jes!', olen kanssanne 100% samaa mieltä.
suhteessa nimenomaan on se halu pysyä yhdessä, halu rakastaa.
jos rakkaus entiseen on hiipunut, jäljellä vain ystävyys, niin silloin ollaan hyvin avoimia uusien ihmisten ja ihastumisien suhteen. tällöin olisi kaikkien kannalta reilumpaa lopettaa entinen suhde, ennenkuin alkaa edes haaveilla uudesta.
tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin. mikään ei ole kuvottavampaa kuin pitää puolisoa ikäänkuin varalla, jos sattuu ettei uutta löydykään.

meilläkin on joskus satunnaisia ihastuksia omassa päässämme ollut,mutta se halu olla oman puolison kanssa on ollut voimakkaampi tunne, suhteessamme kun ei ole ollut mitään vikaa. toki arki jo tässä vaiheessa lasten hoidon ohella on tullut varsin selväksi, mutta silti se oma puoliso on ollut ja on paras.

 

Meillä on nyt takana puolitoista vuotta onnea työkaverin kanssa ja kohta kihlajaisia vietetään. Suhteemme alkoi ikävästi kolmiodraamana, kun mieheni oli silloin vielä varattu, mutta nyt on kaikki hyvin.

Onko kaikki hyvin myös miehen exän kannalta?

no voi helvetti!! Mitä tekemistä sillä ex:llä on asian kanssa? Aina ei voi voittaa, ja taatusti täm ex. on jonain päivänän tyytyväinen kun ei suhde ei jatkunut mieheen joka ei hänestä välittänyt. Siis haloo. Ei aina jaksa tätä miten ex. systeemiä. Elämä on elämää ja aina joku on jonkun verisesti jättämä ex.

 

Edelliset kirjoittajat hei! Noinhan se ihannemaailmassa menisi: Kukaan ei koskaan pettäisi ketään, kaikki eroaisi ennen uuden suhteen aloittamista ja pitäisi vielä vuoden selibaatinkin ennen seuraavaa suhdetta.

Mutta kun elämä ei ole sellaista ja ihmiset on ínhimillisiä. Minä en koskaan ollut mikään bilehile, joten tuli koettua muutamakin työpaikkaihastus, joista jäi vain kauniit muistot. Kunnes sitten yksikkööni palkattiin uusi tyyppi, jonka kanssa meillä synkkasi työkuvioissa heti tosi hyvin eikä aikaakaan, kun huomasimme olevamme ihastuneita toisiimme.

Itsellä oli meneillään viisivuotisen seurustelun räpiköintiajat, kun poikaystävä paljastui alkoholistiksi. Työtoverini oli kihloissa, mutta oli aikaa sitten miettinyt tehneensä virheen kihlautumalla. Siinä sitten rysähti kunnolla, kun kaksi parisuhdetta kariutui ja yksi alkoi. Exät heitteli kapulaa rattaisiin minkä ehtivät ja pystyivät ja anoppi ja appikokelaatkiin koetteli suhdettamme.

Nämä kaikki vaikeudet hitsasi meidät vielä tiukemmin yhteen ja naimisissa on oltu 16 vuotta ja kolme lasta hankittu. Rakkaus on tahdon asia, sen myönnän, mutta joskus on mentävä myös tunteiden mukaan. Se on elämää.