Ihastuminen työkaveriin, miten tästä selviää?!?

["ihmettelijä"]

Ikää on päälle +30v, ja koskaan aiemmin en oo ollut tässä tilanteessa. Työkaverina on yks kiva mies, jonka oon tuntenut jonkin aikaan. Alusta alkaen oon pitänyt kivana, ja ajatellut että joku on tosi onnekas kun on tuollainen mies. Hän siis OLI varattu, mut ei enää.. Tää asia tuli joku aika ilmi jutellessamme, että on eronnut. Mut ennen tätä jo ajattelin häntä vähän "vaihtelevalla tavalla" tai miten sen nyt sanois Mut nyt hän on mielessä lähes koko ajan, ja toisaalta se on kivaa ja toisalta hyvin ahdistavaa..

Oon siis itse naimisissa, lapsiakin on. Viimeisin vuosi on ollut ihan hirvee, riitoja jatkuvasti. Ja mulla tosi paha olla koko ajan, erostakin olemme mieheni kanssa puhuneet, mut kumpikaan ei ole asialle sen enempää tehneet. Itse olen kyllä yrittänyt, mut kun mies ei halua mistään ongelmista puhua, niin kaikki jää selvittämättä. Ja siksi näitä riitoja sit tulee, kun tuo käytös ärsyttää tosi paljon. Tuntuu että meidän suhde on muuttunut vaan pelkäks kaveruudeksi, ei seksiä tms. ole ollut aikoihin. Ei yksinkertaisesti kiinnosta, vaikka mies kyllä välillä haluais..

Tiedän siis, että jokaisella tulee se arki suhteeseen. Mut tää mun paha olo on ollut pitkään, haluaisin olla onnellinen enkä viettää loppuelämääni onnettomana. Mut se erokin tuntuu ihan kauheelle vaihtoehdolle Mietin sitä, että liittyykö tää ihastuminen työkaveriin ihan tähän mun omaan ajatteluun, mitä elämältäni haluan, meneekö tää ohi vai?!

Ikinä en vois kuvitelle pettäväni miestäni, mut jotenki tuntuu vaan että oon ihan täpinöissäni muualla kun kotona. Toisaalta odotan työpäiviäni ja työkaverin näkemistä ja toisaalta se ahdistaa. Ja sit kun mennään siihen asiaan, että tää mun ihastuminen on todennäköisesti ihan yksipuolista.. Tai en tiedä, mut uskoisin niin enkä halua kuvitella liikoja vaikka hyvin toistemme seurassa viihdytäänkin. Enkä uskalla ottaa sitä riskiä, että pilaisin maineeni töissä tekemällä jotain tyhmää, minä joka olen vielä naimisissa.. Huh, mut miten hitossa tästä tunteesta selviää?!?

 

["vieras"]

Minäkin olen ihastunut työkaveriini, joka ei ole edes ollenkaan makuuni. Mies on varattu, minä en. Johtunee puutteesta, himoitsen ketä tahansa kenellä on uloke haarovälissä.

 

["vieras"]

ei kai sun siitä tunteesta tarviikaan selvitä, sehän on mukavan kutkuttava tunne!

Mutta sen kanssa pitää vaan elää tekemättä mitään.
VAIKKA teille tulisi ero, niin olisi just kaikkein tyhmintä rientää iskemään tätä miestä. (Jos teillä oikeasti synkkaa, niin se ukko voi odotellakin vaikka pari vuotta.)
Todennäköisesti sulla on päällä ne vaaleanpunaiset lasit, et näe kollegastasi kuin ne ihanat puolet ja KEKSIT JA UNELMOIT loput.

ja viimeksi: ethän haluaisi "tuhlata" niin hyvää miestä pelkkään laastarisuhteeseen?

 

[ansarikukka]

Ajan kanssa. Ihastuminen on ihan normaalia, varsinkin jos on kotona hankala tilanne. Haaveilla saa, kun ei vaan toteuta haaveitaan. Joskus se ihastumisen tunnekin saattaa tuoda uutta kipinää siihen vanhaan suhteeseenkin, kokemusta on

 

["Harmaavarpunen"]

Vastaan nyt harmaana ihan vaan siltä varalta, että joku tuttu mut täältä kuitenkin tunnistaa... Mä olen ollut jo vuosia ihastunut työkaveriini. Suurin piirtein siitä hetkestä alkaen, kun hänet näin. Mä olen pitkäikäisessä parisuhteessa, tämä mieskin on varattu (ja tunnen hänen tyttöystävänsäkin). Mun parisuhde on kaikin puolin ihan tyydyttävä enkä ole missään vaiheessa edes ajatellut eroa. Välillä tuntuu siltä, että tämä työkaverikin saattaisi olla edes jollain lailla kiinnostunut, mutta toisaalta mun on hyvin vaikea sitä uskoa. Mä en kuitenkaan taida vastata ihan hänen ihannenaistaan...

Tuo pieni ihastus on sellainen päivän kiva mauste. Koskaan en ole edes suunnitellut mitään tulevaisuutta hänen kanssaan, enkä milloinkaan menisi hänelle kertomaan, mitä mieltä hänestä olen. Sitä ei tiedä kuin paras ystäväni. Jos oikein analysoi, niin himo. Se on se mitä häntä kohtaan tunnen. En rakkautta, eikä muitakaan romanttisia tunteita. Vaan himoa. En haaveile hänestä aviomiestä tai edes poikaystävää. Mutta näen hänestä eroottisia unia.

Joten mun neuvo on, että anna sen ihastumisen olla sellainen päivän mauste. Ellet sitten oikeasti ole ottamassa eroa miehestäsi.

 

["vieras"]

No sehän on ihanaa, niin kauan kun pidät omana tietonasi etkä etene asiassa! Pidä se nyt hyvänen aika vaan ihastuksenasi, haveile, nauti siitä kutittavasta tunteesta -mutta älä mene sen pidemmälle kuin ajatuksissasi. Jos nyt menet ja jätät miehes ja alat pokaileen ihastusta, huomaat kohta että olet taas tylsä-tavallinen-arki-tilanteessa ja kaipaat jälleen sitä mukavaa ihastumisen tunnetta.

Haaveile ja ole ihastunut, mutta koita muistaa että se oma ukkoskin sai sussa joskus saman tunteen aikaan. Mieti, miten löytäisitte sen kipinän uudelleen.

Harvoin se vaihtamalla paranee.

 

["vieras"]

en ole ihastunut itse työkaveriin mutta mulla nousee suunnaton kiukku kun ex meni ja ihastu työkaveriin ja jätti mut sen takia ja on nyt sen kanssa mut kestääköhän sekään...mut joo,sun asiassa en osaa auttaa...eikä tää nyt tainnu liittyä mitenkään sun aloitukseen.

 

["yksi"]

Kannattaa todellakin pitää haaveilut vain ominaan, jos et halua leikkiä tulella ja pahimmassa tapauksessa sotkea elämääsi (työkaverikin saattaisi olla kiinnostunut sinusta). Sanon vain saman asian kokeneena, mutta siitä sitten paljon pidemmälle menneenä entisestä suhteesta eronneena ja työkaverin kanssa kimppaan menneenä: Elämä on paljon helpompaa niin itselle kuin ympäristöllekin, jos ilman kolmansia pyöriä hoitaa entisen suhteensa loppuun. Ja uutta ihastumistakin voi vääristää oma vanha kulunut suhde.

 

["ihmettelijä"]

Kiitos vastauksista! On tää hankala tlanne joo. En yleensä ihastu, on tässä matkan varrella ollut muitakin mahd.ollut mut koskaan ei ole tällein "kolahtanut". Jotenkii sattuu vaan olemaan sellainen "oikeahko" tunne, että voisko tästä tulla jotain. Ja on olemukseltaan sellainen mies, minkä itselleni haluaisin. Näitä piirteitä ei omassa aviomiehessäni valitettavasti ole, ja näiden avioliittovuosien varrella oon ihmetellytkin, että miten oon alunperin naimisiin asti mennyt. Mutta ei silti, ei mulla kaikki tunteet häntä kohtaa ole kuollut, siis aviomiestäni. Tuntuu vaan, että hän ei ehkä sittenkään ole se oikea.. Ja se kun hän ei pysty asioista puhumaan minun kanssani, niin se repii tätä meidän liittoa koko ajan erilleen. Ja lasten takia en haluaisi myöskään erota, vaikka ei mun pitäis pelkästään lapsia ajatella jos muuten mun elämä menee päin helvettiä

En tosiaan tiedä kaikkea työkaveristani, ja tiedän myöskin sen että ei se vaihtamalla parane. En vaan osa sitä tunnetta selittää, kun yhdessä töitä tehdään. Ehkä 10% minusta uskoo siihen, että ehkä hänkin vois tuntea jotain, ja loput 90% että ei todellakaan. Ja vaikka tuntisi, niin uskon että ei hänkään uskaltaisi "lähentyä", kun tietää että minulla on perhettä jne.

 

["moi"]

minä ihastun kaikkiin mahollisiin, enkä voi sille mitään
kuitenkin tiedostan itseni että olen tälläinen enkä voi sille mitään
en petä enkä mee muutenkaan minkään sopimattoman rajan yli
sitten huomaan että ihastus lopahti yhtä nopeasti kuin tulikin ja lopulta saattaa tullä ällötys tätä henkilöä kohtaa.
jotkut ihastuu vaan kaikkeen joten sinullakin varmaa kohde voi muuttua

 

["ihmettelijä"]

[QUOTE="moi";24957468]minä ihastun kaikkiin mahollisiin, enkä voi sille mitään
kuitenkin tiedostan itseni että olen tälläinen enkä voi sille mitään
en petä enkä mee muutenkaan minkään sopimattoman rajan yli
sitten huomaan että ihastus lopahti yhtä nopeasti kuin tulikin ja lopulta saattaa tullä ällötys tätä henkilöä kohtaa.
jotkut ihastuu vaan kaikkeen joten sinullakin varmaa kohde voi muuttua[/QUOTE]

Paitsi kun minä en ole tälläista ihastumisen tunnetta kokenut aiemmin, enkä usko että tämän ihastuksen mentyä ehkä ja toivottavasti? ohi ihastuisin heti seuraavaan.. En tunne olevani sellainen. Tai sitten tässä tapahtuu muutakin, mut en haluaisi mokata mitenkään työyhteisössäni, saan siitä ikuiset harmit. Toisin sanoen en voi tehdä ihastukselle mitään, vaikka miten haluaisin Ja toisaalta en halua miehelleni pahaa, ainakaan että alkaisin hänen selän takanaan mitään säätämään.