V
"vierastus"
Vieras
Tässä on nyt lähiaikoina käynyt niin, että kolme ystävä/kaveriperhettä on syystä tai toisesta ajautunut omien sanojensa mukaan jonkinlaiseen taloudelliseen kriisiin. On ollut lapsen tai vanhemman sairastumisia, erityislasta, masennusta, työpaikan menetystä yms. Eli sellaisia ihan todellisia perheen taloutta järkyttäviä juttuja.
Ovat itkeneet asiaa kaveripiirille mm facessa ja kasvotusten etc. Kaveripiiriltä on autettu ja on otettu yhteyttä seurakuntaan ja hopeen yms. Se on minusta hienoa, että saa apua, kun tarvitsee.
Mutta tätä minä en kyllä ymmärrä, että jokaisessa näistä kolmessa perheessä on kuitenkin jatkettu sitä kuluttamista ihan entiseen malliin. Joo, on laskuja kuulemma pinossa yli tonnilla eikä tiedä mistä tulee rahaa. Sitten kuitenkin kun sitä rahaa saa, niin ostetaan itselle kalliita kenkiä tai lapsille tarpeettomia vaatteita. Eikö sen rahan pitäis mennä niihin laskuihin ja lainoihin, ja vaikka sitten säästöön kun tilanne on kerran edelleen huono? Ei silloin osteta 120 kenkiä tai edes 60 euron mekkoja lapsille. Eikä nämä ole yksittäistapauksia nämä ostokset, vaan ihan jatkuvaa. Kun on niin suloisia mekkoja tai hameita tai paitoja tai iik, mitä milloinkin. Tai kun "ei ollut itsellä yhtään kenkiä", paitsi ne 10 paria jotka on jo kotona. Jokaisessa perheessä on myös iPadit, iPhonet. Löytyy lomaosaketta ja löytyy kesämökkiä. Ja pakko päästä ulkomaille lomalle, kun ollut niin rankkaa.
Tiedän että taloudellisen tilanteen järkkyminen on kamalaa. Meillä on tasainen tilanne, mutta ollaan eletty joskus hyvinkin köyhinä. Ei silloin osteltu koko ajan uutta vaatetta, ja puhelimissa sun muissa tyydyttiin halvempiin. Ja itse asiassa tehdään niin edelleenkin, joku iPadin tai mopoauton hankkiminen ei ole mun mielestä mitään välttämättömyyksiä, niiihin voi säästää jos sitä niihin varattavaa rahaa ei löydy käteisenä kaikkien muiden menojen jälkeen.
Yhdelle perheelle olen lahjoittanut hyväkuntoista siistä ulkoiluvaatetta (ns merkkivaatetta), jotka kyllä olivat vääränlaisia. Onneksi myivät ne kirpputorila, ja saivat niistä sitten sen verran rahaa ettei tarvinnut itse satsata juuri siihen haluaamiinsa ulkoiluvaatteisiin kuin 250 euroa (useampi lapsi). Toiselle perheelle oon vienyt ruokakassin kaks kertaa, mutta enää en kyllä vie, todettuani että rahaa ei muka ole ruokaan tai laskuihin, mutta sitä on siihen, että varataan äkkilähtö ulkomaille. Onhan se kivaa käydä ulkomailla ja lomailla, mutta siihen ei kuole, jos jonnekin ei joka vuosi pääsekään. Missä on suhteellisuudentaju?
Ovat itkeneet asiaa kaveripiirille mm facessa ja kasvotusten etc. Kaveripiiriltä on autettu ja on otettu yhteyttä seurakuntaan ja hopeen yms. Se on minusta hienoa, että saa apua, kun tarvitsee.
Mutta tätä minä en kyllä ymmärrä, että jokaisessa näistä kolmessa perheessä on kuitenkin jatkettu sitä kuluttamista ihan entiseen malliin. Joo, on laskuja kuulemma pinossa yli tonnilla eikä tiedä mistä tulee rahaa. Sitten kuitenkin kun sitä rahaa saa, niin ostetaan itselle kalliita kenkiä tai lapsille tarpeettomia vaatteita. Eikö sen rahan pitäis mennä niihin laskuihin ja lainoihin, ja vaikka sitten säästöön kun tilanne on kerran edelleen huono? Ei silloin osteta 120 kenkiä tai edes 60 euron mekkoja lapsille. Eikä nämä ole yksittäistapauksia nämä ostokset, vaan ihan jatkuvaa. Kun on niin suloisia mekkoja tai hameita tai paitoja tai iik, mitä milloinkin. Tai kun "ei ollut itsellä yhtään kenkiä", paitsi ne 10 paria jotka on jo kotona. Jokaisessa perheessä on myös iPadit, iPhonet. Löytyy lomaosaketta ja löytyy kesämökkiä. Ja pakko päästä ulkomaille lomalle, kun ollut niin rankkaa.
Tiedän että taloudellisen tilanteen järkkyminen on kamalaa. Meillä on tasainen tilanne, mutta ollaan eletty joskus hyvinkin köyhinä. Ei silloin osteltu koko ajan uutta vaatetta, ja puhelimissa sun muissa tyydyttiin halvempiin. Ja itse asiassa tehdään niin edelleenkin, joku iPadin tai mopoauton hankkiminen ei ole mun mielestä mitään välttämättömyyksiä, niiihin voi säästää jos sitä niihin varattavaa rahaa ei löydy käteisenä kaikkien muiden menojen jälkeen.
Yhdelle perheelle olen lahjoittanut hyväkuntoista siistä ulkoiluvaatetta (ns merkkivaatetta), jotka kyllä olivat vääränlaisia. Onneksi myivät ne kirpputorila, ja saivat niistä sitten sen verran rahaa ettei tarvinnut itse satsata juuri siihen haluaamiinsa ulkoiluvaatteisiin kuin 250 euroa (useampi lapsi). Toiselle perheelle oon vienyt ruokakassin kaks kertaa, mutta enää en kyllä vie, todettuani että rahaa ei muka ole ruokaan tai laskuihin, mutta sitä on siihen, että varataan äkkilähtö ulkomaille. Onhan se kivaa käydä ulkomailla ja lomailla, mutta siihen ei kuole, jos jonnekin ei joka vuosi pääsekään. Missä on suhteellisuudentaju?
