Hae Anna.fi-sivustolta

Ihmisen arvo

Viestiketju osiossa 'Elämänkatsomus' , käynnistäjänä wasa, 03.01.2009.

  1. wasa Vierailija

    Miten se mitataan, rahassako? Siltä nykypäivänä näyttää. Mutta, eikö jokainen ihminen ole yhtä arvokas syntyessään tähän maailmaan? Tietysti on paljon eriarvoisuutta ja kurjuutta, riippuen mihin maailman kolkkaan syntyy.
    Jos ajatellaan nyt vain Suomea. Tämä tuleva lama on monelle nöyrtymisen paikka ja uudet elämän arvot nousevat kunniaan. Ja minusta se on paikallaan tämän hurjan rahan ahneuden jälkeen.
    Olen itse kokenut työttömyyden ja puutteen ja olen siitä viisastunut, että en arvioi ihmistä rahan perusteella. Monesti, kun olen tavannut jonkun "sielun sisaren" arvaan hänen kokeneen samoja asioita kuin itsekin.
    Ei ihminen tarvitse jatkuvasti uutta tavaraa,ulkomaan matkoja,elämyksiä. Ja varsinkaan lapsia ei saisi tähän opettaa. Elämä koostuu pienistä ilon aiheista, rakkaudesta, nöyryydestä, vaatimattomasta toimeentulosta. Se tuo hyvän mielen ja tyytyväisyyden. Mieli sairastuu, jos rasitamme sitä liikaa kaikella liialla sälällä.
    Tämä nykyinen kertkäyttö kulutus pitää muuttaa vanhaa tavaraa kunnioittavaksi kulttuuriksi.
    Tutustuin japanilaiseen wabi sabi- ajatteluun ja koin herätyksen. Siinä kuluinein ja vanhin tavara on arvokkain ja parhaimmalla paikalla kotona. Ja jos jokin esine menee rikki sitä ei vaihdeta uuteen vaan korjataan entinen. Esimerkkinä, jos teekuppi tai jokin kulho menee rikki, se liimataan ja käyttö jatkuu.............
    Ja myös vanha ihminen on se viisain heidän kulttuurissa, kun meillä taas vanhukset laitetaan tylsistymään laitoksiin.
     
  2. A.Mur Vierailija

    Saa nähdä mitä nyt tapahtuu kun ne "vanhat ja viisaat" jäävät eläkkeellä ja maailman murheet jäävät uuden sukupolven ratkaistaviksi.
    Arvomaailmat muuttuvat, niin kuin aina. Nyt nopeammin kuin ennen, vanhempiemme ja heidän vanhempiensa aikana. Vuoden kuluttua olemme viisaampia, tiedostavampia ja ajattelevampia?
    Saa nähdä miten nopeasti kykenemme muuttumaan ja muuttamaan arvojamme...
     
  3. vierailija Vierailija

    Ihmisen arvo voidaan ajatella kahdella tavalla. Toisaalta itseisarvona ja toisaalta kyvykkyytenä.

    Itseisarvo koostuu useammasta asiasta jotka kaikki itsessään ovat myös itseisarvoja. Itseisarvoilla on olemassaolo mutta ei laskettavissa olevaa suuruutta. Niitä ei voi saavuttaa eikä menettää. Itseisarvoja ei voi käyttää erottelemaan ihmisiä, luokittelemaan heitä tai asettamaan heitä järjestykseen millään perusteella.

    Kyvykkyys tavalla tai toisella ilmastuna on ihmisen arvon määrityksen väline jota me yleensä käytämme. Kyvykkyys koostuu niiden arvojen tai asioiden joukosta, joille voidaan laskea suuruus, merkittävyys, tarpeellisuus, taloudellinen arvo, tunnearvo tai muu arvo. Toisin sanoen kyvykkyys erottelee, luokittelee ja asettaa ihmiset järjestykseen.

    "Jokainen ihminen on arvokas" on ylevä mutta aika merkityksetön toteamus. Se kehoittaa näkemään ihmiset itseisarvon eikä kyvykkyyden valossa.

    (Nyt täytyy lähteä harrastamaan. Lisää myöhemmin!)
     
  4. vierailija Vierailija

    Jumalan edessä kaikki ovat samanarvoisia, olit sitten rikas tai köyhä, oppinut tai oppimaton, musta tai valkoinen. Niin maan päällä kuin taivaassa.
     
  5. vierailija Vierailija

    Olen samaa mieltä edellisen kanssa, mutta myös Esko Valtaojan kanssa, josta laitan tähän lainauksen, koska sanoo sen niin paljon minua paremmin:

    "
    Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja. Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia.”

    Jussi Halla-ahon vanha kirjoitus nousee aina mieleeni, kun luen äärioikeistolaisuuden noususta eri puolilla maailmaa. Siinä kiteytyy populismin ydin: ihmisiä voi ja täytyy asettaa järjestykseen. Kaikki ovat eriarvoisia, ja meidän tulee pitää huolta ennen kaikkea meikäläisistä.

    Kiitän Halla-ahoa minua kohtaan osoittamastaan arvostuksesta, mutta sanoudun irti hänen ajatuksistaan. Jussi on sekoittanut pahasti keskenään ihmisarvon ja ihmisen arvon. Yritän tietysti olla arvokkaampi ihmiskunnalle kuin murhaajat ja tyhjäntoimittajat. Mutta mahdollinen onnistumiseni on pitkälti seurausta geenilotosta, syntymämaasta ja moukan tuurista. Ajatus, että ihmisarvoni riippuisi asioista, joihin en ole voinut vaikuttaa, on minusta ruokoton."
     
  6. vierailija Vierailija

    Jumala katsellee ihmistä itseisarvon näkökulmasta jos noin on.

    Harrastuksien jälkeen palataan taasen asiaan

    Ihminen tarvitsee arvoa voidakseen hyvin. Tarkemmin sanottuna hänellä on oltava käsitys että hänellä on arvoa.

    Minä luulen että hyvin harva ihminen kykenee voimaan hyvin jos hänen ainut arvonsa hänen oman käsityksensä mukaan on itseisarvo. Me tarvitsemme kyvykkyytemme antamaa arvoa.

    Kyvykkyys-arvoa antavia asioita on lukematon määrä. Jokaisella on oma valittu joukkonsa asioita joista hän muodostaa käsityksensä arvostaan.
     
  7. vierailija Vierailija

    https://kirjaluotsi.fi/hector-garci...onnellisen-elaman-salaisuus-japanilaisittain/

    Vuonna 2009 kirjoitetusta viestistä tuli mieleen kesällä lukemani kirja Ikigai.
    Olin kirjoittanut päiväkirjaani otteita kirjan viisauksista.
    Ap:n kirjoitus sopii hyvin nykyaikaan. Pandemia alkoi keväällä ja jatkosta ei kukaan tiedä. Siihen on vain sopeuduttava.
    Meillä kaikilla on vain tämä hetki sanotaan ko. kirjassa.
    Eläkeläisenä en haaveile puutarhan hoidosta. Sain aikoinaan mökkielämästä kyllikseni. Vapaaehtoistyöstä tunnen huonoa omatuntoa. Kävin hiljattain vanhustyön ystäväkurssin.
    Kaikki luodut ovat tasa-arvoisia. En edes vaivaa päätäni asialla.
    Nenäpäivän mainokset muistuttivat maailman kurjuudesta. Terveys, ravinto ja koulutus eivät ole kaikille päivänselviä asioita.
     
  8. vierailija Vierailija

    Sinusta periaate "jokainen ihminen on yhtä arvokas" on merkityksetön toteamus. Sille "merkityksettömyydelle" perustuu YK:n ihmisoikeus. ja lasten oikeuksien julistus ja Ranskan vallankumouksesta johdettu demokratian aate.

    Liiketalouteen liittyvä arvon kasvattaminen yhteistominnan ja välineiden avulla on aivan eri asia ja liikkuu eri kentällä. Riippuu ihmisestä pitääkö hän ihmisten "itseisarvoa" peruslähtökohtana vai arvottaako ihmiset vain mitattavien suoritusten (suureiden) pohjalta.

    "Marja Toivonen, palveluinnovaatioiden ja palveluiden uudistamisen tutkija

    Arvo on lyhyesti ilmaistuna jotain, mikä tekee ihmisten yhteisestä toiminnasta tekemisen arvoista ja mielekästä. Arvonluontia voidaan tarkastella sekä tavoitteellisena että mitattavana toimintana. Yhtäältä on olemassa erilaisia arvoja (englanniksi values) , joiden mukaan asiat ovat hyviä tai tavoiteltavia. Asioiden tekeminen on toivottavaa esimerkiksi siksi, että se on moraalisesti oikein, esteettisesti kaunista tai oman edun mukaista.

    Toisaalta kukaan ei tekisi asioita, ellemme todella kokisi tekemistä arvokkaaksi. Asioiden arvo (englanniksi value) on oltava todennettavissa: jotta asiat koetaan arvokkaiksi, ne on jollain keinoin nähtävä, ymmärrettävä, tunnettava tai mitattava toista asiaa paremmaksi."
     
  9. vierailija Vierailija

    Nämä ylevät hienot periaatteet ovat merkityksettömiä masentuneelle ihmiselle jolla ei tässä yhteiskunnassa mielestään ole paikkaa eikä arvoa. Niistä muistuttaminen ei häntä auta.
     
  10. vierailija Vierailija

    Onkin luojan lykkyä attä meille on tarjolla niin paljon erilaisia kyvykkyyksiä joista ihminen voisi luoda arvoa. Kun ihminen kokee että hänellä ei ole arvoa niin se tarkoittaa että hänen käyttämänsä kyvykkyyksien joukko ei ole toimiva. Ihminen tarvitsee joukon asioita joissa hän on kyvykäs, mutta sen joukon ei tarvitse olla sama kuin naapurilla, työpaikan ihmisillä, puolisolla, sukulaisilla tai sossun virkailijoilla.
     
  11. vierailija Vierailija

    Ei varmaan autakaan. Harmi jos joku on yrittänyt tarjota sitä lääkkeeksi masennukseen. Siihen voi yrittää saada terapiaa ja lääkitystä. Jos hyvin käy niin ne auttavat siihen asiaan. Ihmisten samanarvoisuus on yhteiskunnallinen periaate, joka pyrkii estämään, ettei ihmisiä voida pitää orjina tai esim. vammaisia ja orpoja jätetä kadulle kuolemaan koska ovat heikoilla eivätkä hyödytä yhteiskuntaa tai jaksa tai voi muutoin itse auttaa itseään.
     
  12. vierailija Vierailija

  13. vierailija Vierailija

    Laittaisin tähän "arvo"-sanan paikalle sanan "arvostus". Ihminen haluaa saada arvostusta elämässään, jo pieni lapsikin tarvitsee sitä kehittyäkseen. Me ihmiset arvostamme herkästi kyvykkäitä, älykkäitä ja menestyviä ihmisiä, kuten urheilijoita. Kun maine ja kunnia katoavat, arvostuskin häviää. Kuitenkaan hänen ihmisarvonsa on sama , se ei muutu.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti