Ihmiset eroaa nykyisin liian helposti.

[maalta]

Ennen oli muutakin yhteistä kuin vaan se koti. Elettiin maanviljelijäperheissä joissa yhdessä pidettiin sitä tilaa pystyssä. Meillä tilanne että mies viljelee minun omistamaa maatilaa. Molemmille tulis aika tiukkapaikka jos meille tulis ero.

Niin, mutta jos ajatellaan se "ennen" vaikka vain 20v taaksepäin, niin ei se pelkällä maanviljelyllä sitten selity, että yhdessä pysyttiin.

Ei selity ei, mutta ohimennen sanon vaan että vielä 20v sitten suomessa oli hurja määrä pientiloja.

 

[luulen]

Mä luulen, että nykyään erotaan helpommin kuin "ennen" siitä syystä, että ihmisillä on enemmän houkutuksia ja mahdollisuuksia, kun koskaan ennen. Halutaan nähdä ja kokea paljon, eikä haluta tyytyä siihen mitä on, kun voi saada enemmän ja parempaa. Naiset ei myöskään ole enää taloudellisesti riippuvaisia miehistään, eikä eroa pidetä ennää samanlailla häpeänä, kun joskus aikoinaan.

Tätä vähän ajoin takaakin. Lopulta kukaan ei ole onnellinen, kun ei se kuppi täyty koskaan. Aina jollakin on vielä paremmin kuin itsellä ja taas etsitään muuta.

Mun ex sai kaiken.. kaikkeen mä suostuin, mutta mikään ei enää riittänyt.

Jos sun ex ajatteli, että se voi saada sinua vielä kauniimman, rikkaamman, huumorintajuisemman tms, joka kanssa antaa kaiken. Tai ehkä halusikin sellaisen, joka ei suostu kaikkeen. Jonkun jossa on haastetta.

 

[vieras]

Tämä liian helposti eroaminen on kaupunkilaisten ongelma enemmän kuin maalaisten, luulen.

 

[Emilyn]

Höpöhöpö. Harva eroaa huvikseen tai jännityksen hakemisen vuoksi. Toisten mielestä pettämistä ja väkivaltaakin pitäisi sietää, eikä nekään ole pätevä syy erota. Sitten on niitäkin, jotka kuvittelevat että ihmisten parisuhdeasiat ovat julkisia ja näkyvät päältä päin - ja taas on helppo puhua, että kylläpä nuo erosi helpolla, vaikkei oikeasti tiedetä mitään mitä suhteessa on tapahtunut.

 

[noh]

Sen on pakko olla niin. Ennen ei "kukaan" eronnut ja nyt joka toinen. Varmasti ei kaikilla ole syynä puolihullu hakkaajapuoliso tai muuta vastaavaa ihan todellista pahoinvointia ja vaaraa.
Sinnitelkää hyvät ihmiset sen pikkulapsiajan yli väsymyksestä välittämättä ja suurempaa romantiikkaa vaatimatta. Sitä tasaista harmaata se on ja vaikeuksiakin tulee (joskus oikein pitkänä putkenakin), mutta kun lapset on isompia voi ollakin lopulta onnellinen, ettei sitä eroa tehty. Sitä ne lapsetkin toivoo, että vanhemmat on yhdessä, jos se ei heitä suuremmin vahingoita + saavat esimerkin kestävästä ihmissuhteesta vaikeuksineen kaikkineen. Erolapset toivoo sisimmässään, että "äiti ja isi joskus palais yhteen"...

Hei, onko se yhdessä pysyminen kuitenkaan aina se ratkaisu? Toki nuo lapset vaikeuttaa kuviota. Ja tosiaan kannattaisi odottaa vaikeiden aikojen yli eikä tehdä eropäätöstä hätiköiden. Mutta onko se kuitenkaan tavoittelemisen arvoista, että kaikki pysyis joskus kauan sitten valitsemansa puolison kanssa, jos eivät ole suhteessa onnellisia?

 

[v]

Mä olen joskus miettinyt asiaa myös niin päin että ehkäpä nykyään mennään naimisiin liian helposti? ja siitä johtuen niitä erojakin on tietysti enemmän.

Usein vaan nykyään sellaisia tapauksia kuulee että naimisiin mennään todella lyhyen seurustelun jälkeen ja sitten jo kohta erotaan kun ei se puoliso sitten ollutkaan sellainen kuin luuli. Ja takana usein jo pari samanlaista liittoa..

 

[ap]

Sen on pakko olla niin. Ennen ei "kukaan" eronnut ja nyt joka toinen. Varmasti ei kaikilla ole syynä puolihullu hakkaajapuoliso tai muuta vastaavaa ihan todellista pahoinvointia ja vaaraa.
Sinnitelkää hyvät ihmiset sen pikkulapsiajan yli väsymyksestä välittämättä ja suurempaa romantiikkaa vaatimatta. Sitä tasaista harmaata se on ja vaikeuksiakin tulee (joskus oikein pitkänä putkenakin), mutta kun lapset on isompia voi ollakin lopulta onnellinen, ettei sitä eroa tehty. Sitä ne lapsetkin toivoo, että vanhemmat on yhdessä, jos se ei heitä suuremmin vahingoita + saavat esimerkin kestävästä ihmissuhteesta vaikeuksineen kaikkineen. Erolapset toivoo sisimmässään, että "äiti ja isi joskus palais yhteen"...

Hei, onko se yhdessä pysyminen kuitenkaan aina se ratkaisu? Toki nuo lapset vaikeuttaa kuviota. Ja tosiaan kannattaisi odottaa vaikeiden aikojen yli eikä tehdä eropäätöstä hätiköiden. Mutta onko se kuitenkaan tavoittelemisen arvoista, että kaikki pysyis joskus kauan sitten valitsemansa puolison kanssa, jos eivät ole suhteessa onnellisia?

On tavoittelemisen arvoista, koska moni katuukin sitten eroaan.

 

[vieras]

Mä olen joskus miettinyt asiaa myös niin päin että ehkäpä nykyään mennään naimisiin liian helposti? ja siitä johtuen niitä erojakin on tietysti enemmän.

Usein vaan nykyään sellaisia tapauksia kuulee että naimisiin mennään todella lyhyen seurustelun jälkeen ja sitten jo kohta erotaan kun ei se puoliso sitten ollutkaan sellainen kuin luuli. Ja takana usein jo pari samanlaista liittoa..

Eikös ennen menty vielä helpommin. Avoliittohan oli ihan outoa. Kuitenkin se oikea luonto vasta saman katon alla paljastuu kunnolla, joten ihmeellisempää minusta, että ennen oltiin yhdessä ikuisesti.

 

[tee sitä älä tätä..]

Niin älkää vaan viekö lasta hoitoon ja hoitako omaa parisuhdettanne.. voi jumalauta mistä näitä pellejä sikiää..

 

[no mun mielestä]

naimisiin mennään liian helposti. itsekin eronnut enkä ole eroa koskaan katunut. ei ollut hakkaaja-lyöjä-aviomiestä, ei vaan ollut mulle se sopiva. ja naimisiin menoa kadun vieläkin, siis sitä ensimmäistä..

 

[noh]

Hei, onko se yhdessä pysyminen kuitenkaan aina se ratkaisu? Toki nuo lapset vaikeuttaa kuviota. Ja tosiaan kannattaisi odottaa vaikeiden aikojen yli eikä tehdä eropäätöstä hätiköiden. Mutta onko se kuitenkaan tavoittelemisen arvoista, että kaikki pysyis joskus kauan sitten valitsemansa puolison kanssa, jos eivät ole suhteessa onnellisia?

On tavoittelemisen arvoista, koska moni katuukin sitten eroaan.

Jos eroaan katuu jälkeenpäin niin toki silloin. Mä en tosin ole törmännyt sellaisiin, jotka sitä oikeasti katuisivat muuta kuin ehkä erostatoipumismasennuksen pohjissa hetkellisesti.

 

[vieras]

Olisko juurettomuus ja siivettömyys?

 

[v]

Mä olen joskus miettinyt asiaa myös niin päin että ehkäpä nykyään mennään naimisiin liian helposti? ja siitä johtuen niitä erojakin on tietysti enemmän.

Usein vaan nykyään sellaisia tapauksia kuulee että naimisiin mennään todella lyhyen seurustelun jälkeen ja sitten jo kohta erotaan kun ei se puoliso sitten ollutkaan sellainen kuin luuli. Ja takana usein jo pari samanlaista liittoa..

Eikös ennen menty vielä helpommin. Avoliittohan oli ihan outoa. Kuitenkin se oikea luonto vasta saman katon alla paljastuu kunnolla, joten ihmeellisempää minusta, että ennen oltiin yhdessä ikuisesti.

varmasti mentiinkin, mutta silloin ero ei ollutkaan vaihtoehto, sitä pidettiin häpeällisenä. Tuskin niistä ennenvanhaan solmituista liitoista läheskään kaikki mitään onnellisia rakkausavioliittoja oli..

 

[mun mielestä taas]

naimisiin mennään liian helposti. itsekin eronnut enkä ole eroa koskaan katunut. ei ollut hakkaaja-lyöjä-aviomiestä, ei vaan ollut mulle se sopiva. ja naimisiin menoa kadun vieläkin, siis sitä ensimmäistä..

kolmekymmentä vuotta sitten ja aiemmin mentiin nimenomaan naimisiin nopeammin, että päästäisiin muuttamaan virallisestikin yhteen.

Nykyäänhän monet asuvat avoliitossa vuosikausia ennen avioliittoa.
Sitten naimisiis, syntyy lapsi, mutta lapsiperheen elämää ei kestetäkään vaan erotaan!

 

[Vieras]

kannattaako parisuhdetta jatkaa jos jo 7 vuotta todennut että toinen ei todellakaan miellytä? Minkä ihmeen takia oma elämä pitäisi uhrata vain sitä yhtä varten jos kuitenkaan ITSE ei ole onnellinen? Meillä on vain tämä yksi elämä ja toisaalta olen sitä mieltä että se pitää elää itseään varten, ei muita.Eli älä elä suhteessa vain miellyttääksesi toista, tai vain lasten takia.

 

[Hmm]

Erolapset toivoo sisimmässään, että "äiti ja isi joskus palais yhteen"...

EN ole toivonut, joten lopeta mutuna viljely.

 

[et ehkä sä]

Erolapset toivoo sisimmässään, että "äiti ja isi joskus palais yhteen"...

EN ole toivonut, joten lopeta mutuna viljely.

Mä oon toivonu ja tunnen monta muutakin

 

[MargeSimpson]

Oon joskus miettinyt ihan samaa. Joo, ei kaikki eroa liian helpolla, mutta jotkut kyllä...
Joskus taas koko alkuasetelma on jotain outoa, eli mennään liian heppoisin perustein naimisiinkin. Mun äiti juuri erosi kolmannesta miehestään... Naimisiin menivät melko pian tapaamisen jälkeen. Kuten meni naimisiin miehen numero 2 kanssa myös, mies kai lähinnä siksi että sai jäädä Suomeen...

 

[noh]

Erolapset toivoo sisimmässään, että "äiti ja isi joskus palais yhteen"...

EN ole toivonut, joten lopeta mutuna viljely.

Ja mä toivoin vanhempieni loputonta tappelua kuunnellessani että ne tajuais erota jos kerta ulkopuoliseen apuun on mahdotonta turvautua. Todellakin toivoin sisimmässäni, et ne vois jättää toisensa rauhaan ja olla tahoillaan onnellisia jos ei sit yhdessä.

 

[asdasd]

Mun ystäväpariskunta on ollut yhdessä avoliitossa jo vuosia, lapsiakin löytyy. Viime vuonna heille tuli parisuhteessa umpikuja, johon ei onneksi liittynyt mitään väkivaltaa tms. He eivät lyöneet heti pillejä pussiin vaan kävivät kunnan järjestämässä parisuhdeneuvonnassa (vai mikä liekään oikea termi). Siellä he saivat keskusteltua halki asiat ja lopputulos oli se, että he menivät tänä syksynä naimisiin. Kyllä suhteen kuin suhteeseen tulee aina vaikeita aikoja, osa varmasti luovuttaa liian helpolla. Toisaalta sitten löytyy niitäkin onnettomia, jotka eivät uskalla lähteä esimerkiksi vuosikausia kestäneestä väkivaltaisesta parisuhteesta.