Ihoni on aina ollut kuiva ja ihottumainen, etenkin lapsena. Aurinko on ollut ainoa, mikä siihen on auttanut ja jos sitä on saanut tarpeeksi, niin seuraava talvi on ollut kohtalainen.
Eilen otin aurinkoa ihan pienen hetken ja iho kutisi heti sen jälkeen. Aamulla oli ilmaantunut ihottumaakin paikoin.
Tämä ei voi olla totta!!! |O
Todellakin toivoisin, että tämä olisi mieluummin Itä-Unkarilainen hyppykuppa, kuin aurinkoihottumaa. En ole mikään himoruskettaja, vaan hiukan oleilen auringossa ihon vuoksi.
Taustatietoa sen verran, että äitini suvulla periytyy sidekudossairaus, joka ei siedä aurinkoa. Ja isäni puolella koimme menetyksen melanooman johdosta vast'ikään.
Toisaalta siis pitäisi ottaa hiukan aurinkoa, toisaalta en saisi tuon melanoomatapauksen vuoksi. Eniten kuitenkin pelottaa tuon äidin sairauden periytyminen, joitakin oireita olen huomannut jo aiemminkin.. Pyrin vain ahkerasti jättämään ne huomiotta.
ÄÄÄÄH!
|O