Aivan MAHTATA päivä ollut. Aurinkoa ja lämmintä B) . Eikä siinä kaikki, olen lenkkeillyt itsekseni sekä ulkoillut perheen kanssa paljon !! Siivonnut, leiponut ym - mahtavaa .
Kohta sauna ja iltapalaa !
töissä olin, nyt lapset katsoo leffaa ja mussuttaa sipsukoita, huomenna ja tiistaina vietetään sitten "viikonloppua" eli tää sunnuntai on nyt niinku vähän meidän perjantai
käytiin kaapelitehtaalla, siellä oli sellanen kierrätystapahtuma ja löytyi kaikkee kivaa!
ostin tulevalle vauvalle hatun ja itselleni kukkaron. sieltä olis saanu vaikka mitä =)
toivottavasti tulee ensi vuonna uudestaan, suosittelen.
nyt vaan palstailen, kuuntelen kun mies kuorsaa vieressä :heart: ja odottelen jos pieni mahatyttö haluaisi syntyä.
Me noustiin aamulla kuuden aikaan, kun piti lähteä ajoissa ensimmäiseen vauvauintiin. Aivan ihanaa oli ja vaikka lähtiessä oli ihan koomassa, tullessa oli hyvä ja pirteä mieli. Kiitos tuon ihanan lämpimän ja aurinkoisen ulkoilman! Sitten mä kävin kaupassa ja äsken oltiin miehen ja lapsen kanssa vähä pihalla kiikkumassa. On kyllä ollu mukava päivä.
Täällä on myös käyty uimassa ja mä kävin samalla uimahallin kuntosalilla hetken hikoilemassa (no okei, tosi pienen hetken, mutta kävin :xmas: ) Juuri syötiin grillattuja rapuja, maissia, uuniperunoita ja paistettua riisiä. Outo yhdistelmä, mutta jokainen sai valita suosikkinsa Ihan hauska päivä. Mitä nyt toi uhmaikäinen riehaantui kerran, mutta se on toki aika vähän :saint:
Aamupäivä meni nukkuessa, iltapäivä suursiivotessa. Nyt tulin juuri kahden tunnin lenkiltä ja suuntaan pian suihkuun, oli kyllä upea lenkkisää ! Kaiken lisäksi pääsin vielä ihan luonnonhelmaan missä ei näkynyt ristinsielua, sai olla omien ajatusten kanssa siellä linnunlaulusta nauttien. Loppuilta meneekin sitten soffalla hedelmiä ja jugurttia napostellen samalla kun katson leffaa