Hae Anna.fi-sivustolta

Ikääntyvät kirurgit testeihin

Viestiketju osiossa 'Ajankohtaista' , käynnistäjänä Kompiainen., 11.10.2018.

  1. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ruotsin Linköpingissä kahden kuukauden ikäisen pojan ympärileikkaus epäonnistui pahoin, sillä hänen peniksensä sai laserleikkauksessa kolmannen asteen palovammat. Jo 72-vuotias kirurgi on aiemminkin epäonnistunut ympärileikkauksissa, mutta silti hän on saanut jatkaa työssään yksityisellä klinikalla. Pojan äidin mukaan lapsi huusi koko operaation ajan ja henkilökunta joutui pitämään häntä aloillaan.

    Linköpingin yliopistosairaala ilmoitti leikkauksen jälkeen, että lapsi on saanut kolmannen asteen palovamman sukupuolielimeen. Eikä ole varmuutta, saako poika pitää peniksensä vaiko ei. Lääkäri kertoi medialle, ettei palovamma ole akuutti, mutta silti hän ei päästänyt vanhempia sairaalaan toteamaan tilannetta. Nyt mediassa esitetään sentään jo vaatimuksia siitä, että iäkkäiden kirurgien kyky leikkauksiin puntaroidaan uudelleen.


    Aiheen antoi:


    https://www.expressen.se/ledare/linda-nordlund/lakare-som-branner-barn-ska-inte-fa-behalla-jobbet/
     
  2. ????? Vierailija

    Parempi ehdotus olisi se, että lailla kielletään pikkulasten sukuelinten silpominen. Miksi ihmeessä penistä piti leikata, eihän siinä mitään vikaa tai sairautta ollut???? Saamarin hullut uskovaiset ja heidän keskiaikaiset tapansa!!
     
  3. jooo Vierailija

    Koiran hännän typistäminen kiellettiin jo 90-luvulla, mutta lasten sukupuolielimiä saa vieläkin silpoa.
     
  4. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aivan, mutta jotkut elävät uskonsa mukaisesti ja tekevät siten kuin tekevät, eivätkä elä välttämättä lakienkaan mukaisesti, vaan vievät lapsensa ulkomaille leikattavaksi. Eri asia silti pitää huoli omassa maassa kirurgien taidoista tehdä leikkauksia, sillä jutun mukaan nytkin virheen tehnyt aikoo tehdä edelleen pieniä leikkauksia, eikä eläköityä lopullisesti.
     
  5. Miksi vanhempia Vierailija

    Ei rangaista sen maan lakien mukaan missä asuvat tuollaisesta toiminnasta. Lääkärien etiikkakin luulisi kieltävän moiset kidutukset.
     
  6. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vanhemmat voivat elää koko ajan samassa maassa, mutta lapsi matkustaa yksinään tai kenties sukulaisen mukana sinne, missä uskonnolliset asiat hoidetaan siten kuin on aina tehty. Eivät tiedä lainkaan siitä, että sukulaiset vievät lapsen leikattavaksi, joten vaikea rangaista tietämättömiä vanhempia toisten teoista.
     
  7. vierailija Vierailija

    Mutta tässä esille ottamassasi tapauksessa vanhemmat tiesivät. Itse veivät lapsen silputtavaksi.
     
  8. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toki, koska hutiloiva lääkäri toimi siten kuin toimi Ruotsissa, joten kaiketi länsinaapuri sallii yhä ympärileikkaukset. Ulkomailla olisi voinut olla nuori ja pätevä kirurgi, eikä ikäloppu vanhus.
     
  9. luterilainen Vierailija

    Ei siihen ympärileikkaukseen mitään laseria edes tarvita, tuhansia vuosia on pieniä poikia ympärileikattu tavallisilla kirurgisilla instrumenteilla.
    No, en kylläkään hyväksy poikien /tyttöjen ympärileikkausta ensinkään.
     
  10. vierailija Vierailija

    Eikös jossain leikellä pullosta saadulla lasinsirpaleella ja ilman puudutusta.
     
  11. vierailija Vierailija

    Nuoremmat kirurgit tekevät myös virheitä, heillä ei ole vielä uran tuomaa kokemusta, potilasvahinkoilmoitukset sen tietävät. Kyseinen vamma ei liene tullut kirurgin korkean (?) iän takia, ammattitaitoa luulisi olevan kokeneella kirurgilla, jos pitää vielä praktiikkaa. Lääkärin oikeudet menettää kyllä herkästi jos toheloi ja aiheuttaa elinikäisiä vammoja.
     
  12. vierailija Vierailija

    Kysyntä poikien ympärileikkauksille kasvaa – Suomesta lähdetään Ruotsiin leikkausten perään
    Pääsyy kysynnän kasvulle on islaminuskoisten määrän kasvu. Ei-lääketieteellisiä poikien ympärileikkauksia tekee Suomessa harva lääkäri.

    yle uutiset 27.4.2018
     
  13. vierailija Vierailija

    Ei vanhemmilla eikä lääkärillä pitäisi olla oikeutta ympärileikkauksiin ilman aivan ehdotonta lääkätieteellistä perustetta. Lääkärit nyt voivat olla toheloita missä ikävaiheessa tahansa. Vuosittaiset testit heille.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti