Ikävä lievittyi.... (kun lapsi asuu poissa kotoa)

[Ropssss]

lapseni on huostaanotettu.
Ikävä on kova mutta samalla tunne on huojentava, uskallamme hengittää ja nukkua.

Lapsi itsekin sanoo kaiken menneen liian pitkälle. Nyt tuli pysähdys.

Ikävä on kova. Näemme 2½ viikon jälkeen jos on ansainnut ne 3pv kotona.
Ehkä se siitä, pikkuhiljaa.

En ole päässyt yli syyllisyydestä vaikka kotiolosuhteissa, kasvatuksessa ei ole "löytynyt" mitään niin suurta vikaa, joka olisi ajanut lapsen pahoille teille. En jaksa puhua asiasta ihmisille, en jaksa selittää. Lähipiiri tietää ja suurin osa heistäkin vain kauhistelee: "no MIKÄ sillä on".

35min tuli rupateltua ja pikkusisaruksetkin jutteli lisäksi oman aikansa, olipa ihana kuulla lapsen nauru ja rentoutunut olotila. Alussa jännitti kovasti tuolla paikassa.

 

["vieras"]

*halaus*

 

["pöö"]

Meillä oli alussa kamala syyllisyydentunne kun pyydettiin kiireellinen sijoitus ja se muuttui huostaanotoksi. Pikkuhiljaa se lieventyi ja saatiin nähdä lasta aina kun haluttiin ja oli kotona viikonloppuja ja harjoiteltiin kouluun menoa kotoa. Kaikki sujui hienosti ja viime syyskuussa kotiutui ja joulukuussa kirjattiin kuntoutuksesta pihalle ja viime viikolla tuli paperi huostaanoton lopetuksesta.

Äkkiä se aika menee ja saat lapsesi kotiin. Kamalaa syyllistämistä meilläkin oli lähinnä mun siskot, jotka ei ymmärtäneen meidän päätöstä, meni välitkin poikki vähäksi aikaa.
Hoitajat ja sossu kuitenkin kiitteli kun haettiin apua kun omat voimat loppui.
Me laitettiin ehdoksi kotiinpaluulle että diagnoosi ja mahdollinen lääkitys ja ne saatiin .

 

[..]

Meilläkin oli tuollainen tilanne, tosin lasta ei tarvinnut huostaanottaa vaan meni "vapaaehtosesti" avohuollon sijotuksena.
Ne kuukaudet oli rankkoja mut nyt meillä menee hyvin ja nuori neiti otti opikseen, tajus ettei sillä touhulla mennä ku syvemmälle suohon.
Tsemppiä teille, askel parempaan on jo otettu varmaan teilläkin