Ikinä ei oo mikään hyvin...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaikea ihminen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaikea ihminen

Vieras
Ekan lapsen saatuani, meni heti ä-loman jälkeen töihin. Kaduin sitä. Toinen lapsi tuli meille lähes 5 vuotta myöhemmin. Päätin, että nyt oon kotona pidempään. Olin kerinnyt olla 1,5 vuotta kotona, kun yllättäen tulin raskaaksi. Nyt sitten vauva tulee pian ja kotona olo jatkuu väh. vuoden. Ja mitä minä teen? TUNNEN SYYLLISYYTTÄ!!! Helvetti soikoon kun ihminen voi olla vaikea, mikään ei ikinä oo hyvin, olin töissä tai olin kotona.... Onko muut yhtä epävarmoja valinnoistaan ja yhtä tyhmän tyytymättömiä valintoihinsa?

Töissä ollessa luin kirjoutuksia, kuinka lapsen paras on olla kotona ja mulle tuli paha mieli siitä, että kuinka voin olla näin itsekäs. Nyt silmät osuu teksteihin, että kotiäidit on vain yhteiskunnan taakkana ja omaa laiskuutta kotona... Nyt sitten mietin, että kuinka oonkaan voinut olla kotona näin kauan... Oon vaikea, erittäin vaikea tapaus...
 
Et ole vaikea tapaus...
Anna toisten puhua ja tee sinä niinkuin sinusta tuntuu :)
Se on vaan niin tässä elämässä että teet niin tai näin niin aina kaikki menee väärin päin. Nokka pystyyn ja suu hymyyn :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mökö:
Et ole vaikea tapaus...
Anna toisten puhua ja tee sinä niinkuin sinusta tuntuu :)
Se on vaan niin tässä elämässä että teet niin tai näin niin aina kaikki menee väärin päin. Nokka pystyyn ja suu hymyyn :)

Kiitos :hug: . Ärsyttää kun oon tämmöinen, että muiden sanomiset vaikuttaa niin paljon.
 
Tässä referaatti eräästä artikkelista, jossa mun mielestä on paljon asiaa. Toivottavasti se selkeyttäisi ajatuksiasi ja saisi myös syyllisyytesi hieman väistymään :)


Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.

Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.

Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.

Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.

Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.

Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.

Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
 
Nykyaikana syyllistetään vanhempmia teki mitä tahansa, ja suureksi osaksi juuri toiset äidit syyllistävät eri tavalla tekeviä. Johtuu ehkä siitä, että nykyään arki on raskasta lasten kanssa, monet perheet yksin kaukana auttavista mummoista, ja nykyään on muotia olla itsekäs ja vaikka mummot asuisivat lähellä, eivät auta omia vanhempiaan tai lapsiaan lastenlastensa hoidossa, vaan matkustelevat ym. Ei ennen ollut näin.
 
Harva asia on joko-tai vaan aika usein asioissa, kuten kotiäitiydessä/äidin työssäkäymisessä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa.Koita luottaa omaan itseesi ja kykyysi ajatella, mikä on teidän perheelle paras ratkaisu. Itse menin osa-aikatöihin, kun olin ollut vajaa 4v kotona, kuopus oli silloin 1v6kk. Silloin tunteet olivat ristiriitaiset, mutta nyt tuntuu mukavalta tämä "paketti". Aikansa kutakin. Kotiäitiys on monelle naiselle elämänvaihe, ei elämäntapa, joten varmasti ehdit paahtaa työelämässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Surina74:
Harva asia on joko-tai vaan aika usein asioissa, kuten kotiäitiydessä/äidin työssäkäymisessä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa.Koita luottaa omaan itseesi ja kykyysi ajatella, mikä on teidän perheelle paras ratkaisu. Itse menin osa-aikatöihin, kun olin ollut vajaa 4v kotona, kuopus oli silloin 1v6kk. Silloin tunteet olivat ristiriitaiset, mutta nyt tuntuu mukavalta tämä "paketti". Aikansa kutakin. Kotiäitiys on monelle naiselle elämänvaihe, ei elämäntapa, joten varmasti ehdit paahtaa työelämässä.

Tuo olisi minulle helpoin vaihtoehto. (kokeiltu on).Mutta osa-aikatöitä ei ole suomessa paljonkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Surina74:
Harva asia on joko-tai vaan aika usein asioissa, kuten kotiäitiydessä/äidin työssäkäymisessä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa.Koita luottaa omaan itseesi ja kykyysi ajatella, mikä on teidän perheelle paras ratkaisu. Itse menin osa-aikatöihin, kun olin ollut vajaa 4v kotona, kuopus oli silloin 1v6kk. Silloin tunteet olivat ristiriitaiset, mutta nyt tuntuu mukavalta tämä "paketti". Aikansa kutakin. Kotiäitiys on monelle naiselle elämänvaihe, ei elämäntapa, joten varmasti ehdit paahtaa työelämässä.

Tuo olisi minulle helpoin vaihtoehto. (kokeiltu on).Mutta osa-aikatöitä ei ole suomessa paljonkaan.

on niitä ainkin mule riittänyt. noiden hankilöstövuokrausfirmojen kautta kutten staffpoint, ja opteam, varamiespalvelut
 
Nostan hattua kotiäideille! En itse viihdy kotona vuosikausia ja minulla onkin vain kaksi lasta ja nekin isolla ikäerolla. On hyvä, että joku jaksaa kotielämää ja lastentekoa, kun väestönkasvu on miinuksella.

*työssäkäyvä äiti*
 

Yhteistyössä