Ikuinen arvoitus(ko)?

[melina84]

Vähäoireinen raskauteni päättyi edellispäivänä 9.viikolla (8+4 tai 8+2) spontaaniin keskenmenoon kotona. Niukka tuhrutteluvuoto alkoi perjantaina, mutta koska olin kuullut siitä paljon ja sen olevan yleensä normaalia, en ottanut vielä yhteyttä neuvolaan vaan seurasin tilannetta ja samalla tietenkin peläten pahinta...
Lauantaiaamuna vuoto lakkasi hetkeksi lähes kokonaan, kunnes iltapäivällä taas runsastui ja otin varmuuden vuoksi siteen käyttöön. Mitään kipuja tähän asti ei ollut ollut, pientä menkkamaista jomotusta vaan mitä oli ollut aiemminkin.
Sunnuntaina vuoto runsastui yhä entisestään, nukuin lepäsin ja pelkäsin. Useammasta huonosta terveyskeskuskokemuksesta johtuen en sinne päivystykseen olisi halunnut lähteä ja koska kipuja ei edelleenkään juuri ollut, odotin vain huomista maanantaita jotta voisin olla yhteydessä neuvolaan. Nukuin monta tuntia, kunnes herättyäni kivut olivat muuttuneet ja alavatsassani tuntui pitkä kramppaava tunne (supistus?). Se jatkui ja jatkui, vuodin edelleen. Nyt aloimme todella harkita ensiapuun lähtemistä, kunnes ryhtäsinkin jo vessaan ja suuret klimpit tulivat pihalle, ja mikä määrä verta.... Tiesin sen olevan nyt "ohi". Runsas vuoto jatkui mutta kramppaukset loppuivat.
Soitin eilen neuvolaan jossa täti oli sitä mieltä että luonto on hoitanut homman eivätkä he enää neuvolan kautta pysty asialle mitään tekemään. Kehoitti menemään terveyskeskukseen mikäli vuoto vielä tämän viikon jälkeen jatkuisi. Huoh...
Tänään tiistaina, vuodan edelleen joskin saman verran kuin menkkojen aikaan, vatsassa on pientä nippailua ja menkkamaista jomotusta. Olen päättänyt että maksan itseni vaikka kipeeksi mutta haluan tälle asialle pisteen ja mennä yksityiselle ultraan, jotta saan selvyyden että kaikki todellakin on tullut pihalle mitä piti... Soitinkin jo eilen eräälle yksityiselle lääkäriasemalle ja sieltä myöskin kehoitettiin seurailemaan vielä tämä viikko. Eli ehkä sitten ensi viikolla? Tulehdusvaara pelottaa...tosin niin pelottaa kaavintakin, mutta...
Ensishokin ja järkytyksen jälkeen nyt kaiken tämän surun lisäksi olen alkanut pohtimaan ja harmittelemaan, kun emme ehtineet ultraan. Ensimmäinen neuvola sekä samoin varhaisultra olisivat olleet tänään tiistaina, niin lähellä mutta silti niin kaukana!

Tämä taitaa jäädä nyt siis ikuiseksi arvoitukseksi, mitä tapahtui. Oliko kyseessä tuulimunaraskaus, luonnollinen keskenmeno vai kohdunulkoinen?!
Sitä tuskin ultralla tms. viikon päästä pystyy enää selvittämään...?
Toisaalta ehkä hyvä että asiat menivät näin "luonnollisesti", olisi varmasti ollut pommi nähdä myöskin ultrassa mikä tilanne on ja odotella sitten koska vuoto alkaisi...
Silti nyt joudun käsittelemään asiaa kaikkien noiden vaihtoehtojen kannalta, koska en tiedä mitä tapahtui, oliko alkio edes oikessa paikassa saatikka oliko alkoita ylipäänsä lainkaan?!
Tämä oli ensimmäinen raskautumiseni, toiveissa ovat edelleen omat lapset mutta tottakai tällaisen kokemuksen jälkeen pelottaa onko se ylipäänsä edes mahdollista...ainakin raskautuminen oli, mutta menikö sen jälkeen kaikki niin kuin piti...?!

Olen niin surullinen ja ihmeissäni mitä ja miksi näin tapahtui. Tämä ikuinen arvoitus piinaa varmasti mielessä pitkään.... :'(

 

[Tyttö TuulisPää]

:'( :hug:

 

[Duudlari]

:hug: Toivon sulle voimia palautumiseen ja uskoa ja energiaa uuteen yritykseen.
Arvoituksiksihan näistä varhaisista keskenmenoista valtaosa kai jää.

Minulla kuollut sikiö vastasi kooltaan rv 9:ää, mutten tule koskaan tietämään, miksi sydän oli pysähtynyt. Myönnän, että oli tosi raskasta nähdä pieni ihmishahmo liikkumattomana siellä ultrassa - kunpa olisin voinut jättää sen käynnin väliin :'( Kaikki näytti olevan paikallaan, mutta sydän ei lyönyt. Tuskaa lisäsi kai osaltaan sekin, että olin nähnyt elävän sikiön varhaisraskauden ultrassa (tehtiin raskauden keston selvittämiseksi). Vaikka olin np-ultran alla jo osannut odottaa pahinta, niin toivo eli ihan viimeiseen asti.

Varmasti tällä keskeytymisellä oli syynsä. Toivottavasti saan vielä kokea onnistuneenkin raskauden. Nyt tuntuu kuitenkin vielä vahvasti siltä, että olisin halunnut juuri tämän vauvan.

 

[wilma79]

Kuulostaa aivan samalta kuin oma km kaksi kuukautta sitten. Mullakin raskaus oli oireeton. Sitten rv 9+1 yöllä heräsin vessaan ja pyyhkiessä huomasin vähän verta. Muutaman tunnin päästä heräsin uudelleen vessaan, verta tuli jo enempi. Muutama tunti myöhemmin tuli myös ulos sikiöpussi. Eli oli selkeä keskenmeno

Supistelua kesti noin kolme päivää. Vuotoa kesti aikalailla tasan viikon. Soitin heti perjantaina ilmottaakseni neuvolaan, että keskenmeno oli tullut (mulla oli juuri viikkoa aiemmin ollut ensitapaaminen). Siellä sanoivat, ettei hoitoa tarvita, jossei tule kovia kipuja ja vuoto ei kestä yli viikkoa. En sitten koskaan käynyt siellä. Olen muutenkin huono käymään lääkärissä ja kokemus oli tarpeeksi rankka. Uskon, että jos lääkäri sanoo noin, niin voin myös jättää käymisen väliin. Tuon jälkeen mulla on juuri alkaneet toiset "normaalit" kuukautiset.

Jos sulla vuoto loppuu viikossa, niin ei silloin välttämättä tarvitse mitään enää tutkia. Luin että usein kaavinta jopa tehdään turhaan ja se ei aina ole hyväksi naiselle (kohtu tyhjenee liiaksikin?) eli harkitse vielä tahdotko mennä sitä ehdottamaan.

Kyllä tuo sun tilanne kuulostaa ihan normaalilta keskenmenolta ja turha sitä on jälkeenpäin ajatella oliko se sellainen, kohdunulkoinen vai tuulimuna.

Meillä odotellaan kanssa ensimmäistä lasta ja toiveet suuret, että ensi kerralla onnistuisi. Pakko on myöntää että pelko on suuri. Tilanne olisi aivan toinen, jos meillä olisi jo lapsi, niin tietäisi että se on edes mahdollista saada lapsia. Ja jos "huonosti" kävisi, se yksikin riittäisi meille. Mutta meidän tilanteessa on pakko myöntää, että kun ekaa yritetään ja heti päädyttiin keskenmenoon, on pelko suuri ettei meille koskaan ehkä vauvaa tulisi :'(

 

[melina84]

Kiitos kaikille...aika raskaalta tuntuu ja olo on tyhjä, mut ei kai tässä auta kuin päivä kerrallaan yrittää eteen päin.

wilma79 tarkoitus ei ollut todella mennä ehdottamaan kaavintaa (en tosiaankaan haluais joutua siihen...kuin en myöskään lääkkelliseen tyhjennykseen) mut varasin ensi viikolle ihan vaan gynelle ajan et tarkistaa onko kaikki ok ja kohtu tyhjentynyt. ihan vain tämmönen varmistus et kaikki ok, eikä tulehdusvaaraa tai mahdollista haittaa mahdolliselle uudelle raskautumiselle. sultakaan ei taidettu sitten seurata noita hCG-arvoja enää km:n jälkeen?
mä niin ymmärrän mitä tarkoitat tuolla pelolla tuleeko vauvaa koskaan. tämä elämäni ensimmäisen raskauden ja samalla ensimmäisen keskenmenon yhdistelmä ei ole kauheen mieltä ylentävä, mut tavallaan oon aiemmin pelännyt jo sitä mahdanko raskautua ylipäänsä ollenkaan joten ainakin se oli mahdollista ja haluan koettaa uskoa että kroppa on nyt siihen kahta valmiimpi. onhan se joidenkin lääkäreidenkin mukaan tällöin helpompaa, mut toki yksilöllistä! tää on ehkä ainut asia mistä saan tällä hetkellä voimaa uskoa et asioilla on tarkoituksensa ja samalla voimaa yrittää eteen päin ja toivoa että uusi raskaus olisi vielä mahdollinen ja onnellisempi, loppuun saakka :heart:
mut pelottaa, sitä en voi kieltää. sitä en tiedä miten vastaavan tilanteen jaksaisin uudelleen, mut ehkä nyt ei ole oikea aika sitä miettiäkkään...

pikkuinen olisi ollut vaan niin tervetullut :'( ikävä.

yritetään jaksaa :hug:

 

[wilma79]

Juu en ajatellutkaan, että kaavintaa ehdotat. Mutta joillakin lääkäreillä on tapana keksiä vaan jokin ratkaisu, kun paikalle menee. Eli kun menet flunssan takia, niin laitetaan vaikka antibioottikuuri, vaikka kaikkihan sen tietää ettei ne auta normiflunssaan. Mutta toki on se hyvä tarkastaa oman itsensä takia, ettei mitään kohtuun jäänyt.

Itsellä tuo jälkitarkkailu vaan jäi. Olen muutenkin huono käymään lääkärissä. Ja kun pettymys oli todella suuri, kun tuli km, niin jotenkin sitä vaan sulkeutui ja ei halunnut enää tehdä mitään asiaan liittyvää. En ehtinyt käydä edes ensimmäisessä verikokeessa eli mun hCG-arvot eivät olleet tiedossa ja siten niitä olisi paljon voinut seuratakaan. Tai olisi ehkä, mutta ei sitä kukaan edes ehdottanut. Kai sitä pitäisi vaan kaikkea aina vaatia. Jotenkin neuvolassa suhtauduttiin koko asiaan niin että noita keskenmenoja nyt tulee ja jossei oikeesti mitään suuria ongelmia tule, niin on kaikki ok. Kyllä mä kuitenkin uskon, että asia niin onkin, ei kai heillä ole varaa kellekään ongelmia aiheuttaa km:n lisäksi.

 

[melina84]

Jep, eipä seurata multakaan noita hCG-arvoja... tänään yhteensä kolmen terveyden-/sairaanhoitajan mielipide oli ettei tartte tulla labraan/vastaanotolle. Enkä siis soittanut kolmeen eri paikkaan, vaan mua siirrettiin ja siirrettiin linjalla eteenpäin kun kukaan ei ensin osanut sanoa mitään ilman toisen konsultointia... uskomatonta.
Mut joo, jään odottelemaan ens viikon gynen jälkitarkastusta. Uskon ja toivon että hän on asiansa osaava ja saan vihdoin asianmukaisia vastauksia ja pisteen tälle fyysiselle puolelle, tässä ikävässä menetyksessä.
Käytännöt vaan näyttää vaihtelevan ihan ääripäästä toiseen jälkihoidon suhteen, ympäri Suomen...

 

[amanta65]

:hug: Toivon sulle voimia palautumiseen ja uskoa ja energiaa uuteen yritykseen.
Arvoituksiksihan näistä varhaisista keskenmenoista valtaosa kai jää.

Minulla kuollut sikiö vastasi kooltaan rv 9:ää, mutten tule koskaan tietämään, miksi sydän oli pysähtynyt. Myönnän, että oli tosi raskasta nähdä pieni ihmishahmo liikkumattomana siellä ultrassa - kunpa olisin voinut jättää sen käynnin väliin :'( Kaikki näytti olevan paikallaan, mutta sydän ei lyönyt. Tuskaa lisäsi kai osaltaan sekin, että olin nähnyt elävän sikiön varhaisraskauden ultrassa (tehtiin raskauden keston selvittämiseksi). Vaikka olin np-ultran alla jo osannut odottaa pahinta, niin toivo eli ihan viimeiseen asti.

Varmasti tällä keskeytymisellä oli syynsä. Toivottavasti saan vielä kokea onnistuneenkin raskauden. Nyt tuntuu kuitenkin vielä vahvasti siltä, että olisin halunnut juuri tämän vauvan.

Aivan kuin minun kirjoitukseni. Mulle kävi juuri noin viime kuussa ja toivun edelleen siitä. Oli rankkaa nähdä ultrassa vauvani liikkumattomana ja saman ikäisenä samalla tavalla. Voimia meille :hug:

 

[Toivotaan]

Jaksamista kaikille! Tarina olisi voinut olla myös minun suustani yhtälailla. Tosin muutaman vuoden takaa. Itse halusin silloin kaavinnan henkilökohtaisista syistä, kaikki meni periaatteessa hyvin, mutta tie oli pitkä, tiputteluvuoto kesti reilut kuusi viikkoa. Joka tapauksessa halusin vain tulla sanomaan, että niin "traumaattista" kuin ensimmäisen raskauden ja lapsen menetys onkin, siitä voi selvitä ja kaikki mennä jatkossa hyvin, pieni valonpilkahdus siis tähän väliin. Itsellä sittemmin syntynyt nyt kaksivuotias pikkuprinsessa ja masussa odotellaan prinssiä viikoilla 31+2.