Hae Anna.fi-sivustolta

''Ilkeä'' äitipuoli

Viestiketju osiossa 'Yksinhuoltajuus ja uusperheet' , käynnistäjänä Uupunut riitelyyn, 10.02.2008.

  1. Uupunut riitelyyn Vierailija

    Onko kellään muilla kokemuksia ns. 'ilkeästä äitipuolesta'? Jouduin siis itse muuttamaan isäni ja äitipuoleni luokse 13vuotiaana, yläasteen alkaessa. Omalla äidilläni on pahoja mielenterveysongelmia, enkä pystynyt asumaan enään hänen kanssaan. Tulin nuorempana ihan 'ok:sti' toimeen äitipuoleni kanssa. Tosin sen kyllä huomasi jo alusta lähtien, että hänellä ei ikinä ole ollut omia lapsia, eikä jotenkin muutenkaan osannut olla luontevasti seurassani.
    Nyt vain tilanne on kokoajan pahentunut, mitä vanhemmaksi olen tullut (onneksi pääsen kohta muuttamaan omaan asuntoon.) Ensinnäkin, isäni ei puutu millään lailla riitoihimme tai usein jopa puolustelee äitipuoltani, tai ei minun kuullen, mutta tiedän kyllä, että hän tekee niin. Äitipuoleni esittää siis aina 'supermukavaa', jos minulla on kavereita kylässä tai poikaystävä, mutta auta armias, jos olemme kahden. Hän ei puhu, eikä pukahda. Ja, jos kysyn jotain, vastaa aina 'ilkeästi' ja ylimielisesti. Isäni aikana hän oli ennen mukava, mutta nykyään alkanut todelliset tunteet minua kohtaan paljastua näissäkin tilanteissa. Haastaa aina riitaa, esim. ruokapöydässä ja on oikeastaan jokaisesta asiasta järjestäen eri mieltä kuin minä. Ihmetyttää todella tämä hänen käytöksensä. Pahinta kuitenkin on, kun isäni on paljon yövuoroissa ja joudun olemaan hänen kanssaan kahden kotona, ja olen menossa nukkumaan, niin tulee juuri silloin sattuimoisin tarkistelemaan sähköpostejaan minun huoneeseeni (jossa on kodin ainut tietokone) tai nostaa television volyymit kovemmalle, etten ainakaan saa unta. Ja, jos yritän sanoa, että 'pitäisi päästä nukkumaan.' Niin vastaus kuuluu, 'Vooi kuule, täässä menee vielä.' Kerran jouduin soittamaan isälleni, että kun ei pääse edes nukkumaan omaan huoneeseen. Silloin äitipuoleni suuttui toden teolla, 'mikä oikeus sinulla on sotkea isääsi tähän.' jne. Mutta tämä kyllä rauhoitti tilanteen hetkeksi. Vaikka nämä ovat pieniä asioita, mutta todellakin ainakun hänellä on jostain mahdollisuus minua nälviä tai haukkua, hän tekee sen. Hän määrää meillä kotona kaikesta, joudun ns. 'hiippailemaan' omassa kodissani, etten aiheuttaisi häiriötä tai kyselemään häneltä 'saako nyt tehdä niin ja näin.' Ei tälläinen miltään kodilta ikinä ole tuntunut, en vain valitettavasti pysty asumaan äitini luonakaan. Onneksi kohta muutto yhteiseen kotiin poikaystävän kanssa. Tuntuu vain, etten kestä enää kauaa. Enkä voi oikein puhuakkaan kellekkään, paitsi äidilleni, mutta ei hänkään oikein mahda tilanteelle mitään. Miksi äitipuoleni vihaa minua? En olisi vain ikinä uskonut, että minulle sattuu vielä kaiken jälkeen mitä olen joutunut läpikäymään äitini takia, tälläinen äitipuolikin.
     
  2. Hyvä kysymys Vierailija

    "Miksi äitipuoleni vihaa minua?"
    Ei siihen ole mitään järkevää vastausta. Ei sille ole mitään järkevää syytä. Se on ihmisen sisimmästä kumpuava tunne. Ei kunniaksi hänelle. Se mustasukkaisuutta, kateutta ja itsekkyyttä - järjenvastaisia ja alhaisia tunteita.

    Jotkut ihmiset eivät pysty hallitsemaan näitä tunteitaan eikä niissä ole oppiarvoilla mitään tekemistä. Ihan samaan syntiin sortuvat niin yliopistojen professorit kuin sairaanhoitajat, tehdastyöläiset ym. Järjellään ehkä tietävät, että se on väärin ja alhaista, mutta toimivat silti niin.

    Älä kanna mielessäsi syyllisyydentunnetta. Pettynyt taatusti olet. Ota itse tästä opiksesi, jotta elämän tuodessa vastaasi asioita pystyt näkemään ne toisenkin kannalta. Tämä kasvattaa toivottavasti sinussa empaattisuutta, inhimillisyyttä ja viisautta elää elämääsi niin, että arvomaailma on oikeassa järjestyksessä. Osata arvostaa itseään ja toista, kuten itseään.

    Ethän muuta poikaystävän kanssa yksiin vain tämän vuoksi? Teille kahdelle se ei välttämättä ole paras mahdollinen aloitus. Teillä pitää olla ennenkaikkea halu elää elämäänne yhdessä ja haluta samoja, pysyviä asioita. Arkielämä on aina tylsempää ja ongelmallisempaa, kuin kuvitellaan. Niin ihanaa ja täydellistä ihmistä ei ole, jonka kanssa aina sujuu helposti.

    Tärkeintä ovat oikeat yhteiset perusarvot ja tärkeysjärjestys. Puhukaa niistä ja toiveista, joita elämällenne asetatte. Kunnioitus, rehellisyys ja luottamus ovat parisuhteen kulmakivet, jonka päällä kaikki lepää. Jos yksi peruskivi murtuu, talo sortuu.

    Vaikean hetken tulle muista, että tämä on väliaikaista. Jaksat paremmin, kun pätkit aikaa pieniin jaksoihin. Ole itse ystävällinen ja lämminhymyinen isäsi vaimolle, paha hänenkään on silloin kovin nyrpistellä. Tiedäthän, että hymyllä saa auringon paistamaan?
     
  3. itse onneton Vierailija

    Tilanteesi kuulostaa hankalalta "uupunut riitelyyn". Itse olen neljän lapsen äitipuoli, itselläni ei lapsia ole. Se on harmillista. Luettuani tuon kirjoituksesi, tunsin myötätuntoa teitä molempia kohtaan. Haluan nyt antaa näkökulmia ja mahdollisia välineitä kulkea tietäsi eteenpäin.

    Mieheni lapset muistuttavat minua joka päivä lasten äidistä. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Meillä lapsilla on ollut vaikeaa sopeutua uusiin yhteisiin sääntöihin. He toimivat usein, niinkuin äiti on heitä opettanut. Minusta e kuitenkin aikuisenakin tuntuu pahalta, että minun kodissani toimitaan jonkun toisen aikuisen tavalla. Tämähän on minun kotini, ei lasten äidin koti.
    Kukaan meistä ei varmastikaan toivo omaan kotiinsa vieraita toimintatapoja. Uusperheessä vaan valitettavasti täytyy rakentaa uudet toimintatavat. Oletteko keskustelleet avoimesti äitipuolesi kanssa yleisistä toimintatavoista?

    Toisaalta tiedän, etteivät lapset tahallaan minua kiusaa. Se vain on opittu malli omalta äidiltä. Olemme sitten yksissä tuumin istuneet pöydän ääreen ja ryhtyneet pohtimaan täysin uusia toimintatapoja. Saattaa olla, että äitipuolesi mielestä muistutat liikaa isän edellisestä elämästä. Toisaalta saattaa olla, että äitipuolellasi ja isälläsi on ristiriitoja liittyen kasvatukseen. Äitipuolella vain ei ole välineitä purkaa tilannetta. Minusta voisit pyytää äitipuolesi ja isäsi saman pöydän ääreen ja kertoa avoimesti miltä sinusta tuntuu. Jakaisitte tuntemuksia yhdessä.

    Voisitte myös viettää esimerkiksi lomalla aikaa yhdessä jossain muualla, niin että olisitte täysin puolueettomalla maaperällä. Tekisitte jotain kivaa yhdessä, se voisi lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Voi olla haasteellista ymmärtää miksi aikuinen ihminen toimii niinkuin äitipuolesi. Minä kuitenkin ymmärrän. Minä olen lasten arkisessa elämässä mukana, autan läksyissä, murrosiän huolissa ja kaikenlaisissa asioissa. Lapset eivät kuitenkaan rakasta minua kuin he rakastavat omaa äitiään ja isäänsä ja vaikka kuinka yrittäisin hienoja ja hyviä asioita minua ei useinkaan kiitetä. Lapsi pitää äitiään aina tärkeimpänä.

    Voit myös sanoa äitipuolellesi, että sinua harmittaa, että välinne ovat niin huonot. Se, että välität siitä miten teillä menee, kertoo myös, että välität äitipuolestasi. Kerro hänelle, että myös hän on tärkeä sinulle. Joskus äitipuoli kokee olevansa hyvin yksinäinen. Kun äitipuolelle osoitetaan kiintymystä, äitipuolikin uskaltaa näyttää välittämisensä.

    Voimia sinulle!
     
  4. Toinen äp Vierailija

    Voin myös valottaa näkökulmiä äitipuolen asemasta. Minulla on omia lapsia, jo aikuisia ja omillaan eläviä eli tilanne on vähän erilainen kuin teillä. Tulee väkisinkin vertailtua lapsia ja omathan sen vertailun aina voittaa ;-)

    Mieheni lasta en kovin rakasta kuten ei hänkään minua. Elän arjessa ja teen monia asioita hänen hyväkseen, mutta olen silti aina joku pakollinen paha äidin, mummojen, vaarin, kummien yms. jälkeen.

    Yritän olla mahdollisimman asiallinen, mutta tunnen olevani altavastaaja, koska muutin heidän kotiinsa. Se joka meillä hiiviskelee ja pyytelee anteeksi olemassaoloaan, olen minä, aikuinen.

    Suurin ristiriita ja epämieltymystä aiheuttava asia on erimielisyys nuoren kasvatuksesta. Mieheni ja hänen exänsä ovat melkoisesti eri linjoilla kuin minä. Olen omieni kanssa pitänyt ohjakset tiukemmalla, mutta myös ollut läsnä, välittänyt, kuunnellut ja puuhaillut kaikenlaista heidän kanssaan. Nämä eivät soittele perään eivätkä kysele, eivät ojenna huonoista teoista, edes varkaudesta. Saamme ottaa vastaan haistatuksia ja kiukuttelua.

    Kun katselen kuinka nuori elää toisaalta kuin pellossa ja toisaalta on hylätty, enkä voi tehdä mitään, tulen turhautuneeksi ja ärtyneeksi. Syyllisiä tähän tilanteeseen ovat suurimmaksi osaksi isä ja äiti, minäkin sikäli, että voisin häipyä kuvioista.

    Yritän vältellä nuorta mahdollisimman paljon ja jos on pakko olla samassa paikassa, olen hiljaa.
    Kivaa kotielämää meilläkin, puolin ja toisin.
     
  5. Toinen äp Vierailija

    Voin myös valottaa näkökulmiä äitipuolen asemasta. Minulla on omia lapsia, jo aikuisia ja omillaan eläviä eli tilanne on vähän erilainen kuin teillä. Tulee väkisinkin vertailtua lapsia ja omathan sen vertailun aina voittaa ;-)

    Mieheni lasta en kovin rakasta kuten ei hänkään minua. Elän arjessa ja teen monia asioita hänen hyväkseen, mutta olen silti aina joku pakollinen paha äidin, mummojen, vaarin, kummien yms. jälkeen.

    Yritän olla mahdollisimman asiallinen, mutta tunnen olevani altavastaaja, koska muutin heidän kotiinsa. Se joka meillä hiiviskelee ja pyytelee anteeksi olemassaoloaan, olen minä, aikuinen.

    Suurin ristiriita ja epämieltymystä aiheuttava asia on erimielisyys nuoren kasvatuksesta. Mieheni ja hänen exänsä ovat melkoisesti eri linjoilla kuin minä. Olen omieni kanssa pitänyt ohjakset tiukemmalla, mutta myös ollut läsnä, välittänyt, kuunnellut ja puuhaillut kaikenlaista heidän kanssaan. Nämä eivät soittele perään eivätkä kysele, eivät ojenna huonoista teoista, edes varkaudesta. Saamme ottaa vastaan haistatuksia ja kiukuttelua.

    Kun katselen kuinka nuori elää toisaalta kuin pellossa ja toisaalta on hylätty, enkä voi tehdä mitään, tulen turhautuneeksi ja ärtyneeksi. Syyllisiä tähän tilanteeseen ovat suurimmaksi osaksi isä ja äiti, minäkin sikäli, että voisin häipyä kuvioista.

    Yritän vältellä nuorta mahdollisimman paljon ja jos on pakko olla samassa paikassa, olen hiljaa.
    Kivaa kotielämää meilläkin, puolin ja toisin.
     
  6. kodinvaihtaja Vierailija

    Tämä! on asia joka pitäisi jokaisessa suhteessa saattaa ensin kuntoon:
    p u o l u e e t o n m a a p e r ä ! ! !
    Eli asunto, joka ei ole kummankaan "entinen".

    Tuosta ei kai paljon puhuta (meillä puhuttiin kyllä riitoihin asti ja johti eroon...mutta pääsimpä niistä nurkista!), mutta omasta tilanteestani "selvittyä" on tullut puhutuksi monien kanssa, ja yllättävän paljon on niitä, miehiä ja naisia, jotka kokee siippansa entisen kodin ongelmaksi. Okei, maatilaa ei voi valita, mutta niitä kai nykyään on melkoisen vähän suhteessa uusioperheiden määrään.

    Niin moni kantaa taakkansa hiljaisena ja urheasti koska eivät kehtaa tai uskalla tuoda ilmi että kokee asunnon ongelmaksi. Kai sitä pelkää olevansa heikko tai neuroottinen (muiden mielestä)?

    Mutta onhan se aivan normaali tunne vaikka kaikki ei sitä koekaan, että "toisen kotiin" muuttaminen on vähän omituista. Kuin vieraiden nurkkia penkoisi vaikka tavarat niissä on osittain omia ja väestökirjanpitoon nurkat on kirjattu "minun kodiksi". Silti vanhat haamut voi kummitella, ja vaikka ei kummittelisi, olo ei ole kotoisa. Ole siinä sitten "puolueeton täydellinen Aikuinen", äitipuoli, isäpuoli, mikä tahansa.

    Samoja tuntemuksia myös lapset voi käydä läpi, jos toisen lapset muuttavat toisten lasten kotiin.
     
  7. samaa mieltä Vierailija

  8. Tyttö 15v Vierailija

    Äitipuoleni ei voi sietää minua, siksi vietän isän ja veljen kanssa viikonloput mökillä.
     
  9. vierailija+++ Vierailija

    Kyllä aikuisten olisi syytä pysyä eron jälkeen yksin ja säästää lapsensa ilkeiltä äiti- ja isäpuolilta, sillä muunlaisia ei ole olemassakaan.
     
  10. Toinen äp Vierailija

    Oletko varma ettei voi sietää, jospa se oletkin sinä, joka ei voi sietää?
    Eikö teillä ole onnellinen tilanne, kun on oma paikka tavata isää ilman ulkopuolisia?
    Saatte olla ihan rauhassa ja omalla tavallanne, vai pitäisikö sen äitipuolen häipyä isän elämästä niinä muinakin päivinä?

    Joskus tuntuu, että miehelle ei ole sallittua löytää uutta puolisoa. Äidillä sen sijaan on lupa tuoda vaikka joka viikko joku uusi isukki esiteltäväksi.

    Nainen äitipuolena on tietenkin erilainen kuin mies isäpuolena. Nainen on kiinnittynyt enemmän omiin poikasiinsa ja pyrkii suojelemaan omia geenejään. Mies ei ole niin tarkka, pääasia että saa sitä omaakin siementään johonkin kylvettyä.
     
  11. YKsi äp lisää Vierailija


    Eikö teillä ole onnellinen tilanne, kun on oma paikka tavata isää ilman ulkopuolisia?


    Tätä en itse äitinä ja äitipuolena allekirjoita. Äitipuoli ei ole mikään ulkopuolinen vaan perheenjäsen siinä missä isä ja lapsetkin. Mielestäni sekä julkisuudessa että sosiaalitanttojen toimesta tehdään virhe, kun puhutaan avioeron kokeneelle lapselle perheestä yksikkönä. Hänellä on KAKSI perhettä, isän perhe ja äidin perhe. Lapsi menee ihan sekaisin jos häneltä kysytään "keitä kuuluu sinun perheeseesi?" kun niitä kerran oikeasti on kaksi.

    Meidän perheeseemme ei kuulu lapsen äiti, eikä äidin puolella taas lapsen isä. Se EI tarkoita kenenkään poissulkemista vaan perheyksiköiden selventämistä lapsen mielessä. Lapselle biologiset vanhemmat tulevat aina olemaan ne ainoat "oikeat" vanhemmat, mutta äitipuoli (ja isäpuoli) ovat SEN kyseisen perheyksikön äitejä ja isiä.
     
  12. Yksi äp lisää Vierailija

    Niin, keskustelu taisi hieman poiketa alkuperäisestä aiheesta: äp käyttäytyy äärimmäisen huonosti. Tuntuu hiukan joltain reviirikiistalta. Sinullakin pitäisi ehdottomasti olla oma huone johon ei olisi kellään asiaa nukkumaanmennessä jos sitä et halua. Ja kenenkään ei pitäisi olla "hiippailija" omassa kodissaan. En voi millään uskoa, että äitipuolesi tahtoisi tahallaan loukata sinua, ehkä hänelläkin on ongelmia "oman paikkansa" löytämisessä. Ehkä hänkin kokee itsensä ulkopuoliseksi. Toivon, ettei suhteesi isään katkea sen vuoksi, ja löytäisit joskus suhteen myös äitipuoleen. Voin omasta puolestani sanoa, että niinä hetkinä kun lapsipuoli aiheuttaa jostain syystä ärtymystä omassa mielessä, se on jostain syystä kovin vaikea välillä ylittää jaantaamennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja toisaalta taas, kun saa lapsipuoleltaan kiintymyksen osoituksia, se tuntuu aivan järjettömän hyvältä.
     
  13. Toinen äp Vierailija

    Näköjään lapselle perhe on aina se "oikea" perhe eli biologiset vanhemmat ja hän ja oikeat sisarukset. Tämän taas koin lapsiviikonloppuna, kun keskustelimme ihmisten tavoista. Miehen lapsi (13 v.) sulki minut ulkopuolella ja sanoi, että näkee meidän olevan samaa perhettä ja meidän perhe toimii näin, tarkoittaen nimenomaan äitiään, isäänsä ja häntä.

    Mies ei sanonut mitään, minä heitin vaan jotain, että niinpä, tehän olette samaa perhettä. Että sattui, ei tämä ulkopuolisuus lopu ikinä. Yritetty on jo monta vuotta ja miehen erostakin on jo 10 v.
     
  14. itsellekin vastuuta Vierailija

    Minusta lapsellasi on oikeus olla sanoa ja tuntea noin, MUTTA miehesi olisi voinut rutistaa sinua ja sanoa että SINÄ kuulut miehesi perheeseen lapsen lisäksi, tjtn. muuta sellaista.

    Kannattaa muuten puhua kaikenlaisista asioista miehen kanssa ennen kuin tilanteet tulee kohdalle, ulkopuolisuuden tunteista yms. yms. Mies ei ole telepaatti eikä huomaa, naisilla on enemmän tuntosarvia ja "huomiovalot päällä" näissä asioissa, mutta silloinpa se onkin naisen vastuulla saada mies tietoiseksi näistä asioista, varsinkin omista tunteistaan uusperheen jäsenenä.

    Ihan luonnollinen tunne sinulla, minäkin tuntisin samassa tilanteessa samoin.
     
  15. ei kaikki äidit.. Vierailija

    Ehkä teillä noin. Meillä ei ollut kun muutin siskoni kanssa äitini luota isälle. Ne siis oli eronneet pari vuotta aiemmin ja me jäätiin aluksi äidille. Äiti oli tuurijuoppo jota aloin lopulta inhota vaikka oli selvinkin päin. Hän oli isäni hyväksikäyttäjä eikä välittänyt minustakaan, koska käytti minua välineenä jolla kiristi isältä rahaa ryyppäämiseensä.
    Isällä oli jo uusi vaimo siinä vaiheessa kun muutettiin. Aivan ihana ihminen, joka Oikeasti välitti isästä ja meistäkin, vaikka oltiin vieraita lapsia. Hänestä tuli minulle Äiti, eli henkinen tuki ja turva, Aikuinen. Isä ja uusi-äiti sai meidän siellä asuessa meille velipuolen, jota rakastan yhtä paljon kuin isääni, siskoani ja äitipuoltani.
    Oman eroni jlkeen olin todella tarkka miten lapsiani kohtelen, tai eksääni. Pelkäsin aivan kuollakseni olevani samanlainen akka kuin oma äitini oli ollut. Pari vuotta on mennyt ja toivoakseni kellään ei ole traumoja.
     
  16. En todellakaan ole mikään 'äitipuoli' mieheni pojalle, mutta mieheni tuntuu olevan enemmän naimisissa poikansa kuin minun kanssa. Tilanteemme on tosi vaikea... En olisi voinut etukäteen kuvitellakaan, millaista elämä voi olla, kun kotona on 'vieras nuori'. Minulla kun ei todellakaan ole mitään 'oikeuksia' häneen ja mieheni antaa hänelle ihan kaiken, mitä poika vaan haluaa. Omat muoreni ovat harvoin kotona (toinen jo täysi-ikäinen ja toinenkin paljon isänsä ja kavereidensa luona) ja tuntuu todella pahalta, kun mieheni on heitä kohtaan ihan erilainen kuin omansa suhteen. Mietin, onko tässä mitään järkeä. Rakkautta toivon itselleni ainakin...

    Ihan hyvä täällä lukea, miten muuallakin on vaikeaa... Itseään vaan voi muuttaa.
     
  17. Mulle riitti Vierailija

    Niinno valitettavast se on joskus vaikeaa. Minä ja edellinen mies erottiin koska hänen suhde lapsiin vs. suhde minuun/meihin ei ollut tasapainossa. Hänen lastenollessa meillä olin minä ilmaa niille kaikille. Minulta ei kysytty edes vuokravideoon mielipidettä. Lapsi-viikonloppuina katsottiin mitä pojat halusi koska heille piti antaa kaikki. He myös päättivät tv-ohjelmat. Kun ehdotin pojille omaa televisiota heidän huoneeseen, ei se käynyt. Miehenmielestä me voitiin joustaa yksi viikonloppu ... käytännössä joka toinen viikonloppu. Pojat kulki miten kulki ja minun piti elää sen mukaan. Eli ruoka ja muut tehtiin niiden aikataulun mukaan. Onneksi mieskin teki ruokaa, mutta minä söin sitten omia aikojani kun tulin kaupoista tai harratuksestani. Lasten ei koskaan tarvinnut huomioida ketään. Auto oli lapsia varten ensisijaan. Jos minulla oli menoa, niin ei ollutkaan ainakaan autolla. Oli säännöllinen harrastus johon kuljin autolla, mutta piti siirtyä julkisiin ja matka-aika nelinkertaistui. Kestin reilut neljä vuotta. Mikään ei sinä aikana muuttunut, vaikka mies hoki vaan että kun aikaa kuluu.... Ainoa minkä tein selväksi josain vaiheessa, että mies siivotkoon ne joka toinen viikonloppu kun pojat oli meillä. Hän siivosi vasta seuraavalla viikolla ja poikien jäljiltä kämppä oli kuin kaatopaikka, hikisine haisevine urheilukamoineen. En todellakaan edes viihtynyt kotona viikonloppuisin. Sanoin asiasta kyllä ihan nätisti, mutta pojat vastasi etteivät ne nyt jaksa, että iskä siivoo sitten kun ne on lähteny. Ei iskä voinut viikonloppuna siivota kun piti pelata poikien kanssa, olla ulkona, katsoa teeveetä ym. Milloinkahan niiden äiti siivosi, jos lasten aikana ei sopinut? Ne joka toinen viikonloppu kun olivat meillä?

    Nykyään elän miehen kanssa jolla myös kaksi lasta, mutta nämä osaa käyttäytyä, eivätkä ole maailman napoja. Heidän kanssa on mukava jopa olla. Tytär on aloittanut kanssani saman harrastuksenkin. Jotenkin vaan synkkaa.

    Ihmissuhteet on sellaisa. Toiset sopeutuu paremmin muihin kuin toiset. Sopeutumisen on oltava vastavuoroista, sillä yksipuolinen tilanne ei ole mukava. Kun eronnut, lapsellinen ihminen aloittaa uuden suhteen on hänenkin tultava suhteessa vastaan, eikä odota vain että toisen pitää sopeutua kaikkeen, koska "se on hänen menneisyyttään ja elämäänsä ja hänelle tärkeää". Elämä se on sillä kumpanillakin.
     
  18. j.l Vierailija

    --> moi! Minulla ollut samanlaisia ongelmia. Äitipuoli pilaa elämääni. Asun itse toisella paikkakunnalla mutta käyn viikonloppusin ja lomalla kotona. Minua ei huvita mennä kotiin koska siellä odottaa ***** kusipää äitipuoli. Minä niin nautin aina kun saan olla isän kanssa kahdestaan, mutta heti kun äitipuoli tulee niin kaikki menee päin persettä. Masennun yksin omassa huoneessa tai olen yöt ja päivät kavereitten kanssa. Minä en voi saatana tajuta mikä sillä ämmällä on minua vastaan !? Olen normaali ihminen, rauhallinen ja positiivinen, mutta äitipuoli saa minut aivan eri henkilöksi.. vituttaa jo kuulla sen ääni, en voi ymmärtää miksi pitää olla tuollaisia ihmisiä olemassa jotka tahalleen haluavat toiselle huonon mielen.. miten pääsen äitipuolesta eroon, en oikeasti jaksa tuota.. auttakaa..
     
  19. MirkkuMaarit Vierailija

    Sinä olet aikuistumassa/aikuinen ja muutat pian kokonaan omillesi. Nyt vielä olet mustasukkainen isästäsi, haluat omistaa hänet kokonaan. Entäs sitten kun löydät oman elämän? Isälläsi on oikeus parisuhteeseen siinä kuin muillakin ihmisillä, sinullakin. Sinä eikä kukaan lapsi voi olla ihmisen elämän ainoa täyte ja tarkoitus.
    Mitäs jos et menisi sinne isän luo joka viikonloppu ja loma, mene joskus äidillesi. Anna isällesi ja hänen vaimolleen joskus omaa aikaa vapaapäivinä. Jaksavat sitten katselle sinuakin. Äitipuolesi ei ole äitisi eikä hänelle ole äidin tunteita sinua kohtaan. En tiedä miten sinä käyttäydyt häntä kohtaan, mutta häntäkin voi ärsyttää jatkuva läsnä olosi vapaa-ajalla.
    Kai se koti on hänenkin kotinsa ja nyt siellä on joka viikonloppu vittuuntunut teini nyrpistelemässä ja omimassa isäänsä. Hän on aikuinen, mutta ei toisten lapsia aina kestä,
    raakaa mutta totta.
     
  20. nöpönenä Vierailija

    Täytyy sanoa, että tuskin sai alkuperäinen kirjottaja paljoakaan tukea. Valitettavasti teini-ikäinen ei ole henkisesti yhtä kypsä kuin aikuinen, vaikka äitipuolet näköjään niin kuvittelevatkin. Täällä palstallakin on muutama sellainen ilkeä sivallus mitä oman äitipuolen suusta kuulin, erityisesti tuo vittumainen teini haukunta ja vittupääksi haukunta soi korvissa vieläkin. Oletteko arvon viisaat ja aikuiset äitipuolet tulleet miettineeksi, mitä itse olette teineille sanoneet? Jos täälläkin myönnätte vihaavanne näitä puolisonne lapsia, niin epäilen että tunteet on jossain vaiheessa purkaantuneet.. Omille lapsille voi huutaa, koska se rakkauden määrä saa unohtamaan ainakin suurimman osan siitä. Miettikää mitä se tekee teini-ikäisen itsetunnolle. Varsinkaan jos ei koskaan pyydetä anteeksi vaan teini aina on syypää näihin riitoihin.

    Oma äiti teki itsemurhan ollessani pieni ja äitipuoli muutti meille isän luo kun olin kahdeksan. Siskoni oli tuolloin neljä, ja voi kuinka innoissaan olimme uudesta äitipuolesta. Hän osti meille lahjoja ja meillä oli kivaa. Haluttiin istua sylissä ja kerran erehdyin jopa sanomaan häntä äidiksi (ei ollut kovin iloinen). Sitten kaikki alkoi pikkuhiljaa muuttua kun he saivat ensimmäisen lapsen. Autoin kovasti lastenhoidossa, tehtiin jo tuolloin siskon kanssa ruokaa ja siivottiin joka viikko harjalla lattiat. Oltiin 7 ja 11. Ihan oikeesti. Sisko muistaa jo tuolta ajalta pelon kun äitipuoli tuli kotiin, piti olla kaikki paikat tiptop ja mielellään jotain ekstrahommia tehty niin hän oli tyytyväinen. Jotenkin vain rakastin uutta veljeäni aivan kuin kokonaista siskoanikin. Vaikka siinä vaiheessa oli jo selvää, että ei kuuluttu perheeseen ja kelvattiin lähinnä lastenhoitajiksi. Äitipuoli alkoi tuolloin uhkailemaan iskää erolla, lähti aina riidan jälkeen pois kotoa moneksi päiväksi, muistan kuinka juteltiin iskän kanssa että se pelkää menettävänsä yhteyden äitipuolen lapseen jos eroaa. No sitten tuli mun teini-ikä ja olin hyvin masentunut ja itsetuhoinen koko ajan. Kotitöitä tein edelleen ahkerasti, pyykkäsin, laitoin ruokaa ja joka viikko edelleen harjasin lattiat..Riidat oli ihan hirveitä, sain kuulla että äitipuoli oottaa sitä päivää kun muutetaan siskon kanssa pois. Muistan hänen kylmän katseensa kun itse yritän itkien sopertaa omia tuntemuksiani ulkopuolisuudesta. Meillä kävi myös perheterapeutti, joka ei uskonut minua ja siskoani vaan otti asiassa täysin äitipuolen kannan. Äitipuoli tuli huutamaan yläkerrasta että valehtelemme kun puhuimme terapeutille siskoni kanssa. Hän ehdotti myös yhteistä illanviettoa perheen kesken aina silloin tällöin, esimerkiksi lautapelejä. Oltiin siskon kanssa tosi innoissaan tästä , mutta äitipuoli ei missään nimessä halunnut tätä.

    Kaiken tämän keskellä me vaan toivottiin siskon kanssa että ne pysyisivät yhdessä, koska ei haluttu olla syynä perheen eroon. Tosin heidän parisuhteensa on edelleen hyvin räjähdysherkkä, mikä silloin varmaan laitettiin meidän piikkiin.

    Kuitenkin toivoimme että jossakin vaiheessa mekin päästään mukaan tähän ydinperheonneen ja saadaan äitipuolen hyväksyntä. Olen tosi herkkä ja avoimesti tunteita ilmaiseva ihminen ja äitipuoli puolestaan pitää yllä todella kovaa kuorta. Hänen vastahalauksensa on selkään taputtelu kun minä yritän halata häntä lämpimästi. Siis edelleen yritän saada hänen hyväksyntäänsä. Selvisin kuitenkin hengissä tästä täysi-ikäiseksi ja muutin au pairikisi perheeseen, jossa sain ensimmäistä kertaa kokea aitoa välittämistä äitihahmolta ja oli aivan mahtavaa saada syödä jääkaapista mitä halusi, ja syödä ruokapöydässä sen verran kuin halusi. Sisko muutti kotoa 15 vuotiaana. Äitipuoleni oli vahvasti tätä mieltä myös. Se oli myös isän mielestä parempi kuin uusperheen ero. Sisko ei enää kestänyt yksin kotona kun olin lähtenyt.

    Tänään (olen siis nyt 24) sain aivan mullistavan puhelinsoiton. Äitipuoleni oli kertonut isälleni kuinka ei ollut voinut sietää meitä, kuinka ei kyennyt meistä välittämään ja tuntemaan juuri mitään meitä kohtaan ja odottaneensa sitä päivää, että muutamme pois kotoa, jotta hän pääsee aloittamaan perhe-elämänsä ydinperheensä kanssa. Hän myös totesi kohdelleen meitä kuin vertaisinaan- ei ymmärtänyt että olimme lapsia. Ja myönsi katuneensa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Minä olen pyytänyt häneltä useita kertoja anteeksi sitä, että olin varmasta raskas teini-iässä ja hän ei ole suossa yhteydessä sanonut mitään..... Isä haluaa että en saa olla katkera ja minun pitää tulla toimeen äitipuolen kanssa ja unohtaa menneet.

    Kun menen kotiin aloitan yleensä ensitöikseni ruuanlaiton tms. Alan ansaita ruokaani ja paikkaani siellä. Sellainen olo minulla on. Pahinta on tämän jatkuvan hyväksynnän hakemisen lisäksi se, että saan katsoa vierestä kuinka tämä ydinperhe pelaa lautapelejä, tekee retkiä, katsoo yhdessä televisiota. Hei eivät enää siivoa kuin kerran kuussa. Aikaisemmin tämä suursiivous osui sattumalta aina kohdallemme kun menimme käymään viikonlopuksi. Olin unohtanut ja kai antanut vähän anteeksi kunnes tänä vuonna perheriita syttyi jälleen ja sain taas kuulla kunniani kuinka aiheutan heidän perheensä kaikki riidat ja en ole tehnyt tarpeeksi töitä kotona. En enää jaksanut sanoa vastaan ja kuuntelin vaan ja itkin. Pyysin anteeksi ja lähdin heti aamulla kotiin.

    Silti rakastan isääni, velipuoltani ja siskopuoltani kuin kokonaista siskoanikin. Kai sekin on jonkinlainen anteeksianto? En tiedä mitä ajattelisin nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen siitä, että äitipuoli on myöntänyt sen olevan totta, mitä sanoimme kokoajan. Kukaan ei tuolloin uskonut minua ja siskoani, paitsi isovanhemmat. Mummi itseasissa kertoi, että äitipuoli oli antanut meille unilääkettä automatkoille. Onneksi oli edes joitakin jotka ymmärsivät.

    Teidän äitipuolien puheesta voi päätellä, että koette nämä vihan tunteet jotenkin oikeutetuiksi. Tiedän että näin myös sanotaan useissa äitipuolioppaissa. Suosittelen näin masentuneena ja itsetuhoisena nuorena aikuisena, että pyritte välttämään parhaanne mukaan niiden pahojen tunteiden näyttämistä. Minulla on omanarvontunto täysin hukassa, poden jatkuvaa syyllisyyttä ja haen hyväksyntää. Ajattelen olevani mitätön. Tähän varmasti vaikuttaa myös äitini itsemurha. Sanokaa nuorelle ainakin välittävänne hänestä sen jälkeen, halatkaa. Pyytäkää anteeksi. Ette voi olla niin kylmiä kaikki. Sanokaa jotain hyvää ja tukekaa itsetuntoa. Muistakaa että teinin aggressio on usein masennusta joka pahenee siitä, jos he aistivat, ettei heistä välitetä. Te olette aikuisia, niinkuin äitipuoli aina minuakin muistutti. Anteeksi tämä pitkä teksti, tuskin jaksaa kukaan lukea, mutta täytyi purkaa nyt mietteitä kun asiat ovat toivon mukaan vihdoinkin muuttumassa.
     
  21. minna75 Vierailija

    Hei ihan järkyttävää tekstiä. Toivottavasti et ole äitipuoli. Tai edes äiti.

    t. Äitipuoli
     
  22. Mirkkumaarit Vierailija

    Olen äiti, lapsiani leijonaemon lailla rakastava ja puolustava äiti.
    Olin myös äitipuoli, onneksi en enää. Tein se ainoan oikean valinnan,
    mitä siinä tilanteessa voin, lähdin.
    Nyt näen matkan päästä, että ongelmamme ei ollut niinkään lapsi, vaan mies. Hän ei tehnyt elettäkään muodostaakseen meistä omaa perhettä. Hänelle oikea perhe oli teini-ikäinen poika, hän itse ja pojan äiti.
    Äidillä oli jopa avain kotiin, jos tulee tarve tulla esim. siivoamaan pojan huonetta tms. meidän poissa ollessa.
    Kärsin ja pyristelin liian kauan, kohdistin kiukkuani ihan liikaa poikaankin. Kuvittelin, että meidän kahdenkeskinen aika olisi jotain korjannut. Poika nimittäin oli hyvin harvoin äitinsä luona.

    Kyllä näissä uusperhekuvioissa on isän tai äidin tehtävä luoda tilaa uudelle puolisolle ja huolehtia, että perhe toimii ja voi hyvin. Huomattavasti vähemmän on ilkeitä isäpuolia, koska naisilla sitä taitoa on enemmän.
     
  23. ihansama Vierailija

    Eikö teillä äitipuolilla ole muuta kun valittaa itsestänne. Voi että! Ei täällä ÄIDIT kirjoittele... Hankkikaa omat lapset. Sitten tunnette sen rakkauden.
     
  24. Ei pidä paikkaansa Vierailija

    " Huomattavasti vähemmän on ilkeitä isäpuolia, koska naisilla sitä taitoa on enemmän. "

    Ei t o d e l l a k a a n pidä paikkaansa! Isäpuolet osaa olla ihan yhtä v....maisia ja niitä v....maisia isäpuolia on ihan yhtä paljon kuin vastaavia äitipuoliakin.

    Ja sitten on vielä nekin "isäpuolet," jotka on hyvinkin mukavia ja kivoja, mutta joiden mukavuuden ja kivuuden taustalla onkin sitten jotain ihan muuta.
     
  25. Harmillista että lasten pitää kestää ja kärsiä vieraita ihmisiä omassa elämässään. Kukaan ei kysy heiltä haluaako he vai ei, niitä vaan tuodaan ja pakotetaan lapset sietämään. Lapsen elämään ei mahdu vieraita ihmisiä sotkemaan ja sähläämään, ja sen vuoksi lasten mielenterveysongelmat ovatkin lisääntyneet ja lapset entistä huonokuntoisisempia psyykkisesti kun pakotetaan uusia ihmisiä väkisin ja toimimaan kahden kodin ehdoilla jos lapsei ei jaksa eikä omaksu, on lapsessa vikaa ja hän on häirikkö ja ilkiö, eikä huomata sitä että ulkopuolelta tulee ne asiat joita lapsi ei halua elämäänsä. Kunnon aikuiset huolehtii siitä että lapsen elämä jatkuu eronkin jälkeen suhtkoht samanlaisena. Se on lapsen elämää ja lapsella pitää olla se valta että haluaako vieraita ihmisiä sotkemaan siihen kotiin joss aitse asuu, vai saako siihen vieras tulla haukkumaan ja sähläämään. Täälläkin haukutaan vaan sitä lasta mutta ei puhuta siitä mistä se johtuu, se ei ole lapsen vika että elämä menee riekaleiksi kun vanhemmat eroaa ja pakottavat siten vieraita ihmisiä hänen elämäänsä ja kotiinsa. Mikä on lapsen etu? Kauniita sanoja mutta toimintatapa on sitten ihan jotain muuta. Yksikin kaltoinkohdletu lapsi on liikaa, joten kaunistelut sikseen ja pysytään totuudessa siinä että lapsi määrää ketkä haluaa omaan eläänsä ja ketkä ei. Mikään pakko se ei saa olla. Usein vaan aikuiset tahtovat päättää lapse puolesta eikä ede kysy lapsen mielipidettä. Puhuvat lapsen uolesta että hyvin menee, piilottavat totuuden kun heitä hävettää.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti