Ilmalämpöpumppu???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epätietoinen

Vieras
Onko kellään tietoa mikä ilmalämpöpumppu olisi kannattava eli tuottaisikin hintansa joskus takaisin. Jossain lehdessä piti olla kuluttajalautakunnan testi,mutta en muista missä. Tekniikaan maailma??? Testissä kuulemma selvisi että vain yks kolmasosa myytävistä malleista on kannattavia.
Kokemuksia ja vinkkejä kaivataan en viitsis heittää 2 000 euroa kankkulan kaivoon ;)
 
Senhän hyödyllisyys riippuu tekeekö sillä tuotteella mitään, onko talo vetoinen vai tiivis, missä päin suomea asuu jne...
Ja, aika huonosti sillä tehoja saadaan lopulta.
Luultavasti suurimmat säästöt tulee ihan muualta kuin siitä itse pumpusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Karuski:
sanoi,että sillä oli tippunut vuosikulutus 5000kW, kun laittoi ilmalämpöpumpun

Niin, tai sitten ovat muuttaneet muitakin tottumuksia.
Esim. minun vanhemmat tiputtivat sänkönkulutusta vuodessa 5000kWh kun alensivät hiukka lämpötiloja pattereista ja alkoivat lämmittämään enemmän puulla.
 
Kannattaa pyytää nähtäväksi esim lämpökäyrät, jotka on testattu ulkopuolisella taholla. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota, miten pakkasella on hyötysuhde. Parhaimmissa laitteissa se on vielä -20 asteessa yli yksi. Yksi tarkoittaa että hyötysuhde on sama kuin sähköpatterilla. 1:2 taas tarkoittaa että saat yhdellä yksiköllä sähköä kahden verran lämpöä.

Huomio, että asennus tehdään ammattilaisen tekemänä ja laitteen saa sijoitettua niin että vedet valuu jonnekkin syrjään kulkureiteistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Riippuu tilanteesta:
Alkuperäinen kirjoittaja Karuski:
sanoi,että sillä oli tippunut vuosikulutus 5000kW, kun laittoi ilmalämpöpumpun

Niin, tai sitten ovat muuttaneet muitakin tottumuksia.
Esim. minun vanhemmat tiputtivat sänkönkulutusta vuodessa 5000kWh kun alensivät hiukka lämpötiloja pattereista ja alkoivat lämmittämään enemmän puulla.

Ja vuosittain eivät säätkään ole ihan samat. Lisäksi lämpimän veden käytön muutokset näkyvät sähkölaskussa, kun vesi lämmitetään myös on sähköllä. Taisi olla perätu 1/3 lämmityssähköstä yleensä lämpimässä vedessä tms.

Mutta yleisesti ottaen, ilp on rahaa säästävä, kunhan se kestää enemmän kuin 5 vuotta tms...


 
meillä kävi just muutama vko sitten Kodin Onnisilta joku jäbä puhumassa energiankulutuksesta ja se sanoi ekana,että suurin ongelma on laitteiden kestävyys..v kun täynnä, niin alkaa halvimmissa paukkumaan osat rikki.
 
Meillä mökillä Mitsubishin ge malli 10+ asteen ylläpitolämpötilalla.
Toiminut moitteettomasti. Kotiin tilasimme reilu vuosi sitten Hitachin Nordic mallin ( http://www.ilmalampopumppu.fi/ilmalampopumput.htm ) olen mieltynyt enemmän Hitachiin. On niin sisä/ulkoyksiköiden osalta aavistuksen hiljaisempi kuin Mitsubishi ja sisäyksikön ulkonäkö miellyttää enemmän (makujuttuja). Molempiin oon erittäin tyytyväinen. Nyt sähkölasku kotona 140m2 105eur ennen pumppua oli 155eur. :)
 
Luin jostakin lehdestä just, oltiin tehty tutkimus, että asunnoissa joissa ilp, sairastetaan enemmän kuin muissa. Ja toiseksi, ensiksi tehdään talot pulloiksi ja sit laitetaan ilmastointi ( en tarkotia ilp:tä) hullu tää nykyaika,
Mut sairastamisjuttu laittaa miettimään, hankitaanko kuitenkaan....
 
Hyötysuhde on paras asunnoissa, joissa suora sähkölämmitys. Meillä esimerkiksi viime tavena pääkaupunkiseudulla oli patterit päällä vain pahimmilla pakkasilla. Ja sähkölaskut pienenivät huomattavasti. Jos sen sijaan on muita lämmitysmuotoja käytössä, tilanne ei taida olla ihan niin selvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Suvi:
Meillä mökillä Mitsubishin ge malli 10+ asteen ylläpitolämpötilalla.
Toiminut moitteettomasti. Kotiin tilasimme reilu vuosi sitten Hitachin Nordic mallin ( http://www.ilmalampopumppu.fi/ilmalampopumput.htm ) olen mieltynyt enemmän Hitachiin. On niin sisä/ulkoyksiköiden osalta aavistuksen hiljaisempi kuin Mitsubishi ja sisäyksikön ulkonäkö miellyttää enemmän (makujuttuja). Molempiin oon erittäin tyytyväinen. Nyt sähkölasku kotona 140m2 105eur ennen pumppua oli 155eur. :)

Miten usein teillä tulee lasku? Ja paljonko pumppu maksoi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Karuski:
meillä kävi just muutama vko sitten Kodin Onnisilta joku jäbä puhumassa energiankulutuksesta ja se sanoi ekana,että suurin ongelma on laitteiden kestävyys..v kun täynnä, niin alkaa halvimmissa paukkumaan osat rikki.

Mitsibihissä ollut vähiten ongelmia. Halvoista menee laakerit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mihinkähän perustuu se että sairastaisi enemmän? Me emme ainakaan ole sairastaneet enmpää sen jälkeen kun ilp laitettu.

Joku urbaanilegenda taas. Luulisi että on puhtaampi sisäilma kun se suodattaa samalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mihinkähän perustuu se että sairastaisi enemmän? Me emme ainakaan ole sairastaneet enmpää sen jälkeen kun ilp laitettu.

Joku urbaanilegenda taas. Luulisi että on puhtaampi sisäilma kun se suodattaa samalla.

Ei se ollut oikeesti mikään legenda vaan ihan asialehti, tarkaan sitä en lukenut, mutta koitan illalla kotona löytää ko lehden ja kerron sitten tarkemmin. Jotenkin se liittyi siihen puhaltamiseen, mutta palaan asiaan. Varsinkin astmaatikoille ja pienille lapsille saattaa tulla ongelmia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kata-76:
Alkuperäinen kirjoittaja Suvi:
Meillä mökillä Mitsubishin ge malli 10+ asteen ylläpitolämpötilalla. Toiminut moitteettomasti. Kotiin tilasimme reilu vuosi sitten Hitachin Nordic mallin ( http://www.ilmalampopumppu.fi ) olen mieltynyt enemmän Hitachiin. On niin sisä/ulkoyksiköiden osalta aavistuksen hiljaisempi kuin Mitsubishi ja sisäyksikön ulkonäkö miellyttää enemmän (makujuttuja). Molempiin oon erittäin tyytyväinen. Nyt sähkölasku kotona 140m2 105eur ennen pumppua oli 155eur. :)

Miten usein teillä tulee lasku? Ja paljonko pumppu maksoi?

12 eli kerran kuussa. MItsubishi oli muistaakseni joku 1650 Eur, möksälle tuli asentajalla aika reilusti matkaa. Ja Hitachi oli 1590 Eur. Molemmat oli avaimet käteen tyylillä...

 

Yhteistyössä