Äläs "ilmasto lämpenee kun sataa lunta"- palstameteorologi nyt silti nnostu.
Liikenteen ja tehtaiden saaste-aerosolit viilentävät ilmakehää, koska jos niitä on paljon, ne kilpistää auringon säteet takaisin avaruuteen.
MUTTA hiilidioksidi toimii edelleen toisin.
Muiden aerosolien viilentävä vaikutusbon muutamia vuosia, mutta CO2 vaikuttaa pitkään.
Koronapandemian yllättävä seuraus: Maapallo lämpeni keväällä, koska ilmansaasteiden määrä väheni
ISTOCKPHOTO
TEKSTI TEKNIIKAN MAAILMA
Viime vuonna koronaviruspandemian aiheuttamalla yhteiskunnan sulkemisella ja päästöjen vähentämisellä oli tiistaina julkaistun mukaan maapallon ilmastoon yllättävä lyhytaikainen vaikutus: planeetan lämpötila nousi useiden kuukausien ajaksi.
Yhdysvaltalaisen National Center for Atmospheric Researchin julkistamassa tutkimuksessa on arvioitu ilmakehässä leijailevien auringonvaloa heijastavien aerosolien vaikutusta maapallon lämpötilaan viime vuonna. Kun esimerkiksi liikenteen ja raskaan teollisuuden päästöt vähenivät, ilmakehään pääsi paljon tavallista vähemmän tällaisia aerosoleja. Näin aerosolit heijastivat auringonvaloa tavallista vähemmän takaisin avaruuteen, mikä johti siihen, että maan pinta lämpeni tavallista enemmän.
Tutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters –tiedejulkaisussa.
”Saastuttavimpien maiden päästöissä oli iso pudotus, ja sillä oli välittömiä lyhytaikaisia vaikutuksia lämpötiloihin”, sanoo tiedotteessa päätutkija Andrew Gettelman NCAR:stä.
”Saasteet viilentävät planeettaa, joten on luontevaa, että saasteiden väheneminen lämmittäisi planeettaa.”
TUTKIMUKSEN MUKAAN Maan pintalämpötila oli viime keväänä noin 0,1–0,3 celsiusastetta korkeampi kuin se olisi ollut normaalisti vallinneiden sääolosuhteiden mukaan. Sellaisissa maissa, jotka tavallisesti päästävät ilmoille enemmän saasteita, ero tavallisiin lämpötiloihin oli suurempi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Venäjällä maan pintalämpötila oli keväällä 0,37 keskimääräistä korkeampi.
Aerosolit kirkastavat pilviä ja heijastavat Auringon valoa takaisin avaruuteen. Toisaalta saasteiden myötä ilmakehään pääsee hiilidioksidia, jolla on ilmastoa lämmittävä vaikutus, ja tämä vaikutus on myös pitkäaikaisempi kuin aerosolien viilentävä vaikutus.
Gettelman korostaakin, että pitkällä aikavälillä pandemia saattaa hiema hidastaa ilmaston lämpenemistä, koska hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet. Hiilidioksidi pysyy ilmakehässä vuosikymmeniä lämmittäen sitä, kun taas aerosolien viilentävä vaikutus haihtuu muutamassa vuodessa.
TUTKIMUKSEN MUKAAN aerosolien lämmittävä vaikutus oli suurin pohjoisen pallonpuoliskon keski- ja ylemmillä leveysasteilla. Päiväntasaajan seudulla vaikutusta oli vaikea erottaa, ja eteläisellä pallonpuoliskolla, missä aerosolipäästöjä on vähemmän, vaikutus oli vähäinen.
Vaikka tutkimuksen mukaan aerosolipäästöjen vaikutus toimii toiseen suuntaan kuin hiilidioksidipäästöjen, Gettelman korostaa, että aerosolipäästöjen kasvattaminen ei ole järkevä strategia ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.
”Aerosolipäästöillä on isoja terveysvaikutuksia. Ei ole käytännöllistä sanoa, että meidän pitäisi saastuttaa.”

Viimeksi muokattu: