Imetyksen lopetus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vellielli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vellielli

Vieras
Hei,

Meillä on nyt 6 kk ikäinen vauva, ja olisin aikeissa lopettaa imetyksen pikku hiljaa käytännön sanelemista syistä. Ajatus olisi opiskella keväällä ja silloin olisi helpointa jos imetys olisi loppunut.
Aikomus nyt ensiksi olisi saada yöt järjestykseen! Neuvolassa kauhisteltiin meidän öitä, imetyksiä oli läpi yön 2 tunnin välein ja nyt tämän viikon ollaankin hammasta purren pitäydytty kahdessa yöimetyskerrassa - kerran noin klo 23-24 ja toisen kerran klo 3-4 (vauva menee nukkumaan klo 19-20 ja herää klo 7-8). Huuto on ollut kamalaa koko viikon, yöt painajaismaisia. Huuto saattaa alkaa klo 22 ja kestää siihen asti kun tissiä saa.
Kiinteitä syödään 4 kertaa päivässä, aamulla ja illalla puuroa ja sitten kaksi kertaa sosetta, kerran lihalla, kerran pelkkää kasvista / hedelmää. Lisäksi yksi välipala, joka siis imetys. Ruoka maistuu vaihtelevasti mutta mielestäni sitä menee ihan hyvin eikä nälkä pitäisi jäädä. Imetys aina kiinteiden päälle.
Minulla kamalat suihkutissit / valuvat tissit vaivanneet koko imetysajan, välillä tilanne tasaantui, välillä taas kamala olo. Nyt kun syömistahti on harventunut, täpötäydet ja kuhmuraiset tissit ovat vaivanneet. Pelottaa jo valmiiksi miten imetyksen lopettaminen niihin vaikuttaa...

Kysyisinkin nyt käytännön neuvoja:

1) Käsittääkseni vauvalle annetaan joka tapauksessa jotain maitoa kiinteiden päälle eli kiinteät ei todellakaan korvaa imetystä. Alanko siis antamaan korviketta ruoan päälle? Esim pikku hiljaa korvaan imetyskertoja korvikkeella. (Jos siis korvike saadaan maistumaan...)
2) Onko ajatukseni siitä että ensin yöimetys pois ja sitten hiljalleen tissistä luopuminen oikeansuuntainen?
3) Kuulisin mielelläni kokemuksista ja ottaisin vastaan ohjeistusta! Kaikkialla toitotetaan imetyksestä mutta mistään en löydä asiallista tietoa sen lopettamisesta.
 
Meidän 10kk vauvalla olen juuri lopettanut imetyksen, joten tässä nyt jotakin neuvoja ja kokemuksia.

1) Joo, maitoa tarvitsee antaa, esim ruoan päälle on hyvä. Kun vauvasi on jo noinkin iso, kannattaa yrittää opettaa juomaan suoraan nokkamukista ettei enää opettelisi pullolle. Meillä meni jonkin verran aikaa, ennen kuin korviketta alkoi menemään suurempia määriä, alkuun suostui juomaan vain vähän. Sitten kun vaan sinnikkäästi tarjoaa ja jättää imetystä pois, niin alkaa juomaan enemmän korviketta.
2) Minusta on oikeansuuntainen, yöimetykset ensin pois ja sitten lopetellaan päiväsyötötkin. Meillä vaikeinta oli jättää pois se illan viimeinen ennen nukkumaanmenoa, siihen kun sai vauvan hyvin nukahtamaan. Nyt ollaan korvattu se vellipullolla, jospa päästäisiin vielä siitäkin eroon ajan myötä.
3) Kannattaa vähentää pikku hiljaa, muuten rinnat pakkautuvat. Jossakin muistan muuten nähneeni ohjeen, että yksi imetyskerta pois joka viikko. Hissukseen koko ajan enemmän korviketta ruokien yhteydessä ja imetystä vähemmän. Aina ensin korviketta ja sitten vasta rintaa, jos tarvitsee. Jos rinnat pakkautuvat ja ovat kipeät, lypsä tai pumppaa sen verran, että olosi helpottuu, mutta älä tyhjennä rintoja.
 
Viimeksi muokattu:
Hei,

Meillä on nyt 6 kk ikäinen vauva, ja olisin aikeissa lopettaa imetyksen pikku hiljaa käytännön sanelemista syistä. Ajatus olisi opiskella keväällä ja silloin olisi helpointa jos imetys olisi loppunut.
Aikomus nyt ensiksi olisi saada yöt järjestykseen! Neuvolassa kauhisteltiin meidän öitä, imetyksiä oli läpi yön 2 tunnin välein ja nyt tämän viikon ollaankin hammasta purren pitäydytty kahdessa yöimetyskerrassa - kerran noin klo 23-24 ja toisen kerran klo 3-4 (vauva menee nukkumaan klo 19-20 ja herää klo 7-8). Huuto on ollut kamalaa koko viikon, yöt painajaismaisia. Huuto saattaa alkaa klo 22 ja kestää siihen asti kun tissiä saa.
Kiinteitä syödään 4 kertaa päivässä, aamulla ja illalla puuroa ja sitten kaksi kertaa sosetta, kerran lihalla, kerran pelkkää kasvista / hedelmää. Lisäksi yksi välipala, joka siis imetys. Ruoka maistuu vaihtelevasti mutta mielestäni sitä menee ihan hyvin eikä nälkä pitäisi jäädä. Imetys aina kiinteiden päälle.
Minulla kamalat suihkutissit / valuvat tissit vaivanneet koko imetysajan, välillä tilanne tasaantui, välillä taas kamala olo. Nyt kun syömistahti on harventunut, täpötäydet ja kuhmuraiset tissit ovat vaivanneet. Pelottaa jo valmiiksi miten imetyksen lopettaminen niihin vaikuttaa...

Kysyisinkin nyt käytännön neuvoja:

1) Käsittääkseni vauvalle annetaan joka tapauksessa jotain maitoa kiinteiden päälle eli kiinteät ei todellakaan korvaa imetystä. Alanko siis antamaan korviketta ruoan päälle? Esim pikku hiljaa korvaan imetyskertoja korvikkeella. (Jos siis korvike saadaan maistumaan...)
2) Onko ajatukseni siitä että ensin yöimetys pois ja sitten hiljalleen tissistä luopuminen oikeansuuntainen?
3) Kuulisin mielelläni kokemuksista ja ottaisin vastaan ohjeistusta! Kaikkialla toitotetaan imetyksestä mutta mistään en löydä asiallista tietoa sen lopettamisesta.

Tässä omia kokemuksia ja ajatuksia siitä, että vaikka eka tuntuisi hankalta, niin kyllä se pikkuhiljaa helpottaa.
1) Juu, vauva tarvii vielä maitoa ruuaksi, sanotaan, että se on suurin osa ruuasta noin vuoden ikään asti. Siis noin vuoteen asti korviketta ja sen jälkeen siirtyminen tavalliseen lehmänmaitoon. Se korvike ei välttämättä heti maistu, mut kun sitkeästi tarjoat niin kyllä se vähitellen. En alkaisi pullolle enää opettamaan vaan suoraan nokkamukiin, pääset helpommalla, kun ei tarvitse nokkamukista enää vierottaa. Ja tosiaan, sitä korviketta ei välttämättä mene aluksi tai vähään aikaan vaadittavaa määrää, mutta kun imetys on kokonaan loppunu (ja pari viikkoa kulunut) niin lapsi kyllä yleensä juo korvikettakin enemmän. Nestettähän lapsi saa myös muista ruuista eli siitä ei tarvii huolehtia, mut kalsiumin kanssa on vähän toisin.
2) Tästä voi kai olla montaa mieltä. Ite lopetin ensin yösyötöt, oli yhteydessä siihen, että iltaisiin nukahdettiin rinnalle ja ei osattu yöllä muuten nukahtaa. Mut toiset pitävät sen aamuyön syötön aika pitkäänkin, kunhan siihen ei nukahdeta. Henk. koht. musta 10 - 12 tuntia on aika paljon pienelle olla ilman ruokaa, joten pitäisi alkuun ehkä sen aamuyön syötön. (tää voi taas toisaalta huonontaa aamupuuron menoa, joten hmm, vaikea valita)
3) Tsemppiä! Rintamaitoon tottuneelle toi korvikkeeseen tottuminen voi viedä oman aikansa, mut kyllä se siitä. Kokeile vähentää aina yks imetyskerta kerrallaan. Mä yrittäisin ehkä saada sen välipalan mukaan ja poistaa sitten välipalalta rintamaidon. Tai siis sen mukaan, että poistaisin sen maidon, missä on lyhin väli edelliseen imetykseen. Esim. jos ruuat on klo 8, 11, 14, 17 ja 19 ja yöllä maito 5 niin jättäisin pois aamupalan jälkeisen maidon tai sitten välipalan maidon.

Oo varovainen rintatulehduksen kanssa eli jos rinnat on kovin muhkuraiset, niin lypsä/pumppaa pahimmat pois.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä