Imetys toisen kohdalla jos ensimmäinen epäonnistui

Odotan toista lastani ja kovasti on alkanut taas mietityttää imetys tämän toisen kohdalla. Ensimmäisen kanssa homma tyssäsi siihen, että maitoa ei vaan yksinkertaisesti tullut. Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia siitä onko imetys toisen kanssa sujunut vaikka ekalle maitoa ei olisikaan tullut? Ja tietenkin myös muiden "epäonnistumisen jälkeen onnistuminen" tarinoita

 

Ensimmäistä imetin 2kk:tta. Se loppui muutaman viikon kestäneisiin rintaraivareihin. Itki vauva sekä äiti. En tiedä, mikä mätti. Tuliko maitoa liian paineella hänen vaatimuksiinsa nähden vaiko liian hitaasti. Imetys oli kuitenkin ihan kamalaa ja olin helpottunut kun sen lopetin.
Nyt olen imettänyt toista yli 4kk:tta ja hyvin on sujunut. Pari päivää kestänyt raivarijakso toi mieleen esikoisen mutta onneksi loppui lyhyeen. Ilmeisesti tällä vauvalla on pitempi pinna kun ei hermo mene tissillä ollessa. Täytyy todeta, että on ollut paljon helpompaa kun ei tarvi keitellä pulloja eikä yöllä nousta sängystä lämmittämään maitoa. Olen tosi iloisesti yllättynyt, että imettäminen sujuikin tällä toisella kerralla näin hyvin. Maitoa ainakin tulee riittävästi, makkaroita vauvalla meinaan riittää

 

Mäkin olisin utelias tietämään kuinka imetys on onnistunut tokan kohdalla, vaikka vasta ensimmäistäni vielä hoitelen ja kakkosesta ei tietoakaan. Meillä poitsu suhtautui nihkeästi rinnan imemiseen jo laitokselta asti. Poitsu ei tahtonut pysyä rinnassa kiinni ja imeminen oli tosi heikkoa. En tiedä onko imetyksen pieleen menon syy se, että poitsu imi laiskasti vai tuliko maitoa muutenkin huonosti vai näiden molempien syy. Jos maitoa ei tullut kunnolla poitsu jaksanut imeä ja kun poitsu ei imenyt niin eihän sitä maitoa tule ja siitä sitten tuli kehä, vaikka yritin pumpata minkä kerkesin, jotta edes jotain tulisi, mutta ei pumppaamalla tullut kovinkaan paljon ja rinnat tuli sitten kipeäksi.

Olen sitten miettinyt, että miten mahtaisi imetys onnistua kakkosen kohdalla, menisikö yhtä pieleen kun esikoisen kanssa. Kun olisin kuitenkin halunnut imettää, vieläkin tulee itku silmään jos ajattelen asiaa, vaikka poika on kohta vuoden. Pelkään, että oman jännityksen takia imetys menisi pilalle toisen lapsen kohdalla... Vaikka luulen kyllä , että meillä poitsu on niin temperamenttinen kaveri, että siinä on syy imetyksen pileen menon kanssa, pullonkin kanssa on ollut koko ajan taistelua, poika sai ja saa pullolle edelleen huuto raivareita ja pulloa ei suostu syömään kuin minun tai isän sylissä. Vaikka äitini ja anoppikin ovat yrittäneet antaa pullolla pojalle maitoa, niin poika on ollut mielummin syömättä kuin syönyt mummin sylissä. Sen takia poikaa ei ole oikein voinut antaa pullosta huolimatta hoitoon kun kaveri on tehnyt juoman lakon samantein. Pari kertaa poika on ollut muutaman tunnin hoidossa minun äidillä tai anopilla, ja poika on kyllä soseet vedellyt mutta maitoa ei ole ottanut, ja kun me olemme tulleet, niin sitten on juotu monen tunnin edestä...

 

Hei Neito!
Mä olen lukenut näitä sun viestejä täältä, ja sanoisin vaan että älä sure sitä ettei imetys onnistunut. Siihen ei voi aina vaikuttaa, eikä se ole äitiyden mittari. Sä olet hyvä ja rakastava äiti, ja siltä pohjalta sun lapsen on hyvä kasvaa onnelliseksi ihmiseksi. Tsemppiä!

 

Kuulostaa niin tutulta! Paitsi, että meillä on tyttö. Halaus!

 

Mäkin olisin utelias tietämään kuinka imetys on onnistunut tokan kohdalla, vaikka vasta ensimmäistäni vielä hoitelen ja kakkosesta ei tietoakaan. Meillä poitsu suhtautui nihkeästi rinnan imemiseen jo laitokselta asti. Poitsu ei tahtonut pysyä rinnassa kiinni ja imeminen oli tosi heikkoa. En tiedä onko imetyksen pieleen menon syy se, että poitsu imi laiskasti vai tuliko maitoa muutenkin huonosti vai näiden molempien syy. Jos maitoa ei tullut kunnolla poitsu jaksanut imeä ja kun poitsu ei imenyt niin eihän sitä maitoa tule ja siitä sitten tuli kehä, vaikka yritin pumpata minkä kerkesin, jotta edes jotain tulisi, mutta ei pumppaamalla tullut kovinkaan paljon ja rinnat tuli sitten kipeäksi.

Olen sitten miettinyt, että miten mahtaisi imetys onnistua kakkosen kohdalla, menisikö yhtä pieleen kun esikoisen kanssa. Kun olisin kuitenkin halunnut imettää, vieläkin tulee itku silmään jos ajattelen asiaa, vaikka poika on kohta vuoden. Pelkään, että oman jännityksen takia imetys menisi pilalle toisen lapsen kohdalla... Vaikka luulen kyllä , että meillä poitsu on niin temperamenttinen kaveri, että siinä on syy imetyksen pileen menon kanssa, pullonkin kanssa on ollut koko ajan taistelua, poika sai ja saa pullolle edelleen huuto raivareita ja pulloa ei suostu syömään kuin minun tai isän sylissä. Vaikka äitini ja anoppikin ovat yrittäneet antaa pullolla pojalle maitoa, niin poika on ollut mielummin syömättä kuin syönyt mummin sylissä. Sen takia poikaa ei ole oikein voinut antaa pullosta huolimatta hoitoon kun kaveri on tehnyt juoman lakon samantein. Pari kertaa poika on ollut muutaman tunnin hoidossa minun äidillä tai anopilla, ja poika on kyllä soseet vedellyt mutta maitoa ei ole ottanut, ja kun me olemme tulleet, niin sitten on juotu monen tunnin edestä...

Meidän ensimmäinen ei suostunut tissiä syömään ollenkaan. Laitoksella ihan pari kertaa, mutta siihen tyssäsi. Imetystukeakin hain, mutta ei ollut apua. Maitoa kuitenkin tuli ja pumppasin sitä päivin öin kolme kuukautta ja sitten väsyin.
Toisen kanssa oli ihan eri juttu. Tämä neiti tarttui nänniin kiinni heti synnyttyään, niin kovaa että tuntui että varpaista kynnetkin lähtee Oli alusta asti tosi hyvä ja (kova) imijä. Rinnat ei vaan tahtoneet kestää neidin otetta, mutta parissa kuukaudessa karaistuivat ja imetystä jatkoin 10 kk. Imetys sujui tosi hyvin, vaikka vauva sai silloin tällöin lypsymaitoa tuttipullostakin ja alussa jouduin useita kertoja käyttämään rintakumeja..
Vauvoissa on eroja ja myös äitien jaksamisessa. Synnytystapa ja siitä toipuminen vaikuttaa ennen kaikkea äidin, mutta myös vauvan mielialaan. Myös esikoisen ikä ja suhtautuminen vauvaan voi vaikeuttaa imetystä..
Asiat saattavat sujua paremmin, jos pystyy olemaan stressaamatta etukäteen. Tsemppiä!!

 

Tiedän, ettei hyvän äitiyden merkki ole se, että onko imettänyt vai ei mutta minulle tulee kuitenkin edelleen itku silmään asiasta ja kaikista vaikeimmaksi asian tekee se, että en oikein voi puhua asiasta kenellekään, kun kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän kuinka paljon minua surettaa asia. Vaikka pojalla on jo ikää melkein vuosi, niin suren asiaa silti. En kyllä joka päivä sure, mutta aina silloin tällöin asia nousee pintaan, varsinkin jos näen jonkun imettävän lastaan... Ehkä tämä joku päivä helpottaa. Tuntuu, että elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos ei olisi noiden pullojen kanssa tarvinnut pelata ja aina ostella vastiketta ja rahdata sitä minne ikinä menekään. Yölläkin ei olisi tarvinnut nousta sängystä lämmittelemään maitoa.

Itseäni harmittaa, että jo sairalassa kukaan ei oikein auttanut, vaikka apua pyysinkin, livahtivat vain aina pois. Laitoinkin myöhemmin sairaalaan palautetta asiasta. Myöhemmin olen kuullut samasta sairaalasta ja sen henkilökunnasta samansuuntaista palautetta, kätilöt osastolla vain pakenevat ja ovat töykeitä (Hyvinkää, ei kannata mennä, osastolla on tosi nihkeitä kätilöitä, lastenhoitajat ovat mukavia). Ihmettelen edelleen, että miksi ihmeessä järjestäen kaikki henkilökunta auttoi imetyksessä vain hetken ja sitten häippäsivät ja heitä sai olla koko ajan pyytämässä takaisin. Osastolla ei ollut edes täyttä. Tuli muutenkin sellainen olo, että anteeksi että olen täällä. Halusin osastolta koko ajan pois, kun tunnelma oli siellä jotenkin niin torjuva, vaikka sain melkein rintatulehduksenkin.... Eikä neuvolastakaan ollut oikein apua imetyksen kanssa, kun meidän neuvolan täti on myöskin aika nihkeä tyyppi, ilmeisen väsähtänyt hommaansa, eikä hänestä ole missään asiassa ollut apua.

Tuli tälläinen vuodatus, mutta olkoon...

 

Mua taas kyllä yrittivät kätilöt auttaa, mutta kukaan ei keksinyt mitään konkreettista apua. Ihmettelivät vaan kaikki tyynni, miksi vauva raivoaa, vaikka maitoa tuli, vauva osasi imeä, nännit oli ok jne. Imetystukihenkilöiltä yritin kanssa saada apua ja olisin tarvinnut apua kotiin asti, koska olin synnytyksen jälkeen huonossa kunnossa, enkä olisi voinut lähteä mihinkään imetystukiryhmään. Neuvolan terkkari sitten sanoi, kun seurasi imetystä, että maito on vaan tiukassa. Neuvolalääkäri ei suostunut kirjoittamaan reseptiä imetystä tukeviin lääkkeisiin, koska oli sitä mieltä, että imetys onnistuu lähes jokaisen äiti-lapsiparuin kohdalla.

Kamalinta oli mulla oman äidin painostus. Vielä neljän kuukauden kohdalla kyseli olenko yrittänyt imettää. Ensimmäinen asia, kun soitti sairaalaan vauvan syntymän jälkeen oli, että kuinka vauva voi ja seuraavksi, että miten imetys sujuu. Myös kavereiden ja sukulaisten ymmärtämättömyyteen olen ollut pettynyt. Osa ei kerta kaikkiaan tajua, ettei imetys ole automaatio.

Sain vauvan imemään rintaa kuukauden (osaimetys), sen jälkeen pumppasin vielä toisen. En jaksa uskoa, että imetys koskaan onnistuu kohdallani, vaikka toivon, että tämä imetys olisi mennyt osittain metsään vauvani voimakkaan temperamentin vuoksi. Meillä on ollut suuria vaikeuksia myös pullottelun kanssa, ja vauva ei suostu juomaan maitoa muiden kuin minun ja välillä iänsä sylissä. Joskus on juotu maidot selällään maaten ja lelu kädessä jopa.

Kun imetys loppui, alkoi vauvan paino nousta kunnolla. Paino saavutti vasta neljä viikkoa synnytyksestä syntymäpainon (jos muistan oikein).

 

Minulla oli vaikeuksia esikoisen kohdalla imetyksen suhteen. Jouduin antamaan alusta asti hänelle lisämaitoa, koska kuvittelin ettei oma maitoni riittänyt. Näin minulle annettiin jo synnytyssairaalassa hoitajien toimesta ymmärtää. Todellisuudessa maitoa olisi varmasti ollut riittävästi, mutta olin niin stressaantunut, ettei maito lähtenyt helposti herumaan rinnoista. Jälkikäteen ymmärsin myös, että sektiosynnytyksen jälkeiset kivut estivät minua rentoutumasta imetyshetkillä. Sain myös sairaalassa huonoa opastusta imettämiseen eikä oman äitini ja muiden painostus imettämiseen tietenkään auttanut asiaa. Silloin luulin myös, että jos maitoa ei tule pumppaamalla, niin sitä ei ole. Imetin lastani 9 kuukautiseksi, mutta annoin aina myös lisämaitoa ja kiinteät ruuat aloitettiin 4 kuukauden ikäisenä.

Nyt minulla on toinen lapsi, joka on vuoden ja 2 kuukauden ikäinen ja imetän häntä vieläkin. Hän oli täysimetyksellä puoli vuotiaaksi, ei ole koskaan juonut mitään tuttipullosta eikä syönyt tuttia. Ja vaikka lapsi on nyt saanut rintamaitoa riittävästi, ei sitä edelleenkään ole koskaan tullut pumppaamalla. Maidon herumisen kannalta, ainakin minun kohdallani, on vauvan antama stimulaatio ainoa oikea. Imettäminen oli nyt toisella kerralla huomattavasti helpompaa, kun olin oppinut niin paljon ensimmäisen kerran virheistä ja tiesin miten rintani toimivat. Hirmuisen tärkeää on pitää oma mieli rauhallisena ja levollisena, stressi estää maidon herumisen. Kannattaa kuunnella omaa itseään ja vauvaansa ja etsiä itselle parhaat tavat imetykseen. Jos olette käyneet läpi ensimmäisessä imetyksessä sattuneita virheitä ja etsineet niihin ratkaisuja, olen varma, että toisella kerralla imetys sujuu paremmin. Silloin vauvanhoitokin on jo tutumpaa eikä tarvitse sitä opetella, voi olla levollisemmin mielin. Rinnatkin "muistavat" mitä niiden täytyy tehdä. Luottakaa itseenne.

 

Kuulostaapa tutuilta teidän kertomukset! Meidänkin esikoinen (tyttö, terve, täysiaikainen, sektiolla syntynyt) aloitti rinnalla raivoamisen heti synnyttyään. Tuttipulloa alettiin antamaan sitten jo sairaalassa, eikä kovin hyvää opastusta imettämisen suhteen saanut. Tässäkin tapauksessa hoitajat olivat hetken aikaa katsomassa ja lykkimässä tissiä vauvan suuhun, mutta poistuivat parin minuutin sisällä. Aloin pumppaamaan maitoa jo sairaalassa ja sillä maito nousikin hyvin. Kotona jatkoin pumppaamista ja imetyksen yrittämistä, rintakumilla ja ilman. Lopputuloksena oli alle 20 onnistunutta imetyskertaa (rintakumin kanssa) puolen vuoden sisällä. Ja koko ajan jatkoin pumppaamista... Luovutin maitoa kolmen kuukauden ajan myös, sai ihan hyvät lisätienestit ja sai myös olla avuksi muille pienokaisille. Tuttipulloa käytettiin 11kk ikään asti, mutta sitäkin kohtaan tyttö tunsi suurta epämieltymystä. Pulloraivarit olivat arkipäivää ainakin viimeiset puoli vuotta. Eli joku inho imemistä kohtaan tytöllä oli ilmeisesti?? Tutti toisaalta kelpasi hyvin, sitä alettiin käyttämään vauvan rauhoittamiseen parin viikon ikäisestä lähtien. Pumppaamisen lopetin, kun vauva oli 11kk vanha, loppu sujui niin helposti, että olisi voinut jatkaa pitempäänkin, mutta ei ollut enää tarvetta (käytettiin pakasteessa olleet rintamaidot pois ja 1v. iässä siirryttiin tavalliseen maitoon).

Nyt olen raskaana taas ja mielenkiinnolla (ja kauhulla?) odotan, miten nyt käy. Ainakaan mitään imetysvaatteita en osta valmiiksi, jotenkin ei osaa edes odottaa että imetys nyt onnistuisi. Mutta jää nähtäväksi! Alkuperäiselle kirjoittajalle toivotan onnea ja tsemppiä imetyksen onnistumiseen! Ymmärrän, että asia harmittaa (minuakin harmitti kamalasti), mutta toisaalta ei siitä kannata liian isoa numeroa tehdä, imetys on vain yksi (pieni) osa lapsesi elämää.

 

Sinun pumppum lapsi kuullostaa aika samanlaiselta veijarilta kuin meidänkin. Minulta tuo pulloon lypseminen ei vain onnistunut, pulloon ei tullut paljoa ja rintapumppu sattui. Meidän poitsu joko ei pysynyt tississä kiinni tai sitten vain huusi kuin syötävä. Pullollakin ruokkimen on ollut tuskaa. Välillä juodaan ihan nätisti ja välillä huudetaan kuin syötävä ja harataan vastaan. Paino lahaa meidän veijarilla jossain -15 käyrän tienoilla... Pituutta ja touhuenergiaa kaverilla kyllä riittää. Meilläkin tutti maistui, nyt siitä on luovuttu, mutta maidon imeminen ei meidän kaveria miellytä. Syy? Olen luullut, että imeminen on pienen lapsen perusjuttuja. Nyt ongelmana on että tuttipullosta pitäisi luopua, mutta nokkamukista ei juoda maitoa kuin 20 milliä enimmillään, tuttipullosta enemmän, mutta sekin taistelulla. En oikein tiedä millä saisin juotettua pojalle maidon/veden ilman eri taistelua... En oikein jaksaisi tuttipullo taistelua, mutta millä ihmeellä saan pojan juomaan nokkamukista tai jostain muusta... Soseetkaan ei maistu. En oikein ymmärrä miksi syöminen on niin vaikea juttu... Koko ajan tuon syömisen kanssa on jotain ongelmaa.

Imetys tuntuu olevan kyllä aika kumma juttu. Tiedän pari äitiä, joilla kummallakin on kolme lasta. Toinen heistä on anoppini, hänellä imetys sujui parhaiten esikoisella, vähän huonommin keskimmäisellä ja kolmannen kohdalla imetys tyssäsi kahden kuukauden jälkeen. Kaikki lapsensa hän on saanut alle kolmekymppisenä ja nuorimman ja vanhimman ikäero on seitsemän vuotta. Toisella äidillä kahden ensimmäisen kohdalla imetys sujui mainiosti ja kolmas lapsi hangoitteli tissillä oloa vastaan perusteellisesti ja oli sitten pulloruokinnalla. Että ei se kokemuskaan aina auta imetyksessä. Vaikka luulisi sen juuri auttavan ja elimistön tietävän paremmin mitä tehdä. Taitaa noilla lapsillakin olla eroa. Olen ihmetellyt, että miksi jotkut lapset hangoittelevat syömistä vastaan. Ovatko äiti ja lapsi jotenkin eri paria, vai mikä ihme siinä on, että vauva ei suostu imemään rintaa?

 

Kirjoitin tuossa jo aikaisemmin miten esikoisen kohdalla ei imetys oikein sujunut. Yksi syy vaikeuksiin oli myös meillä se, että vauva ei millään meinannut ottaa rintaa suuhun ja alkanut imemään. Hän päästi aina irti, hangoitteli vastaan tai nukahti melkein heti. Sairaalassa minulle kiikutettiin rintakumit ja niiden kanssa suostui imemään, mutta sittenhän rintoihin ei tietenkään tullut tarpeeksi stimulaatiota ja se vaikutti maidon määrään.

Nyt tuo esikoiseni on jo kuusivuotias. Hän ei tänäkään päivänä suostu syömään kermavaahtoa eikä mitään mikä sisältää sitä esim. kakkua. Ei myöskään vaniljajäätelöä tai maitoisia ruokia kuten riisipuuroa. Noin pari vuotiaana hän oksensi syötyään muutaman kerran muumikeksejä, jotka sisältävät vaniliinia. Voiko olla niin, että hän ei vauvanakaan yksinkertaisesti pitänyt tuosta mausta? Vai onko vaikeista imetyshetkistä jäänyt hänen alitajuntaansa joku paha olo, joka tulee mieleen tuosta mausta? Kumpi oli ensin? Tavallista maitoa hän kyllä juo, mutta pitkään oli myös meillä niin, että ruuan kanssa sitä meni alas vain vähän. Muutenkaan hän ei pidä makeista, esim. karkkia syö aika vähän.

 

Vastaavia asioita minäkin mietin. Meidän tyttö on myös huono syömään ja erittäin nirso. Uusien makujen opettelu vie viikkoja (esim. liha kesti puolitoista kuukautta oppia). Meidän pitäisi myös luopua tuttipullosta ja siirtyä nokkamukiin, mutta meillä ei juoda nokkiksesta kuin 5-10 ml kerralla. Terkkari kyllä sanoi, ettei ole kiirettä luopua pullosta. Päivällä olisi kuulemma hyvä nyt harjoitella nokkista.

 

Jotenkin tuo imetyksen epäonnistuminen on yhteydessä ylipäänsä tähän huonoon juomiseen ja syömiseen. Välillä miettii, onko aiheuttanut rintaruokinnalla (tai sen yrittämisellä) jonkunlaisen trauman.

 

Minä mieluummin suhtaudun niin, että tämän kokemuksen perusteella imetys ei minulta onnistu. Jos sitten joskus toinen lapsi tulee, niin yritän toki, mutta ilman odotuksia. Jos onnistuu, niin kiva. Jos ei, niin ei. Toisen lapsen kohdalla tuskin on edes mahdollisuutta harjoitella niin paljon, kun esikoinen vaatii myös huomiota.

 

Meidän ensimmäinen ei suostunut tissiä syömään ollenkaan. Laitoksella ihan pari kertaa, mutta siihen tyssäsi. Imetystukeakin hain, mutta ei ollut apua. Maitoa kuitenkin tuli ja pumppasin sitä päivin öin kolme kuukautta ja sitten väsyin.
Toisen kanssa oli ihan eri juttu. Tämä neiti tarttui nänniin kiinni heti synnyttyään, niin kovaa että tuntui että varpaista kynnetkin lähtee Oli alusta asti tosi hyvä ja (kova) imijä. Rinnat ei vaan tahtoneet kestää neidin otetta, mutta parissa kuukaudessa karaistuivat ja imetystä jatkoin 10 kk. Imetys sujui tosi hyvin, vaikka vauva sai silloin tällöin lypsymaitoa tuttipullostakin ja alussa jouduin useita kertoja käyttämään rintakumeja..
Vauvoissa on eroja ja myös äitien jaksamisessa. Synnytystapa ja siitä toipuminen vaikuttaa ennen kaikkea äidin, mutta myös vauvan mielialaan. Myös esikoisen ikä ja suhtautuminen vauvaan voi vaikeuttaa imetystä..
Asiat saattavat sujua paremmin, jos pystyy olemaan stressaamatta etukäteen. Tsemppiä!!

Minulle sanottiin sairaalassa, että pumppaaminen pitää aloittaa jo osastolla, jos meinaa että maitoa pumpulla irtoaa. Tässä kaupungissa synnärillä ne suorastaan kehoittavat pumppaamaan, jotta maidontuotanto lähtisi hyvin käyntiin. Kun maito alkoi nousta, niin hoitajat kehoittivat pumppaamaan illoin, aamuin, siis onnistuneen imetyksen lisäksi ja pikku hiljaa maitoa TODELLA alkoi tulla ja pakastin pursusi. Ensimmäisen kohdalla, jonka kanssa imetys ei siis onnistunut alkuunkaan, pumppasin aluksi 12 krt/ vrk ja sitten vähensin 8krt/ vrk.
Jos ei ole koskaan pahemmin pumppaillut, niin ei sitä maitoa yks kaks pumpulle riitä, sillä maitoa heruu sen verran kun sillä on kysyntää. Jos siis haluaa käydä omilla menoilla, eikä antaa korviketta, niin täytyy pitää ensi päivistä alkaen hieman ylituotantoa yllä, jotta saa päivittäin lypsettyä vähän jemmaan.

Ja toinen asia on, että pumpppaaminen todellakin sattuu ekat viikot, ihan niin kuin imettäminenkin. Itse sain nännini verta vuotaville haavoille sekä imetyksellä että pumpulla. Toisilla on herkempi iho (itsellä atooppinena)ja tottuminen pumppuun tai vauvan imuun voi ottaa kuukausia.
En tiedä onko tästä viestistä mitään iloa kenellekään, mutta jos maitoa vähänkin nousee, niin tehokkaalla pumppauksella sitä pitäisi järjen mukaan saada tulemaan vauvalle ainakin osittaisiksi tarpeiksi, jos vaan pumppauksen aloittaa heti ja muistaa syödä ja juoda tarpeeksi.

Sen sanon vielä, että vaikka koko esikoisen vauvaiän haaveilin ja unelmoin imetyksestä, niin ei se kuitenkaan niin kovin ihmeellistä sitten kuitenkaan ollutkaan. Läheisyyttä ja lohdutusta voi antaa muutenkin ja jotenkin se ei missään vaiheessa ollut minusta erityisen miellyttävää. Ei siis epämiellyttävää, mutta en siitä kuitenkaan mitään erityisiä fiiliksiä saanut. En ikinä voisi kuvitellakaan imettäväni yli vuosikasta..

 

Sinun pumppum lapsi kuullostaa aika samanlaiselta veijarilta kuin meidänkin. Minulta tuo pulloon lypseminen ei vain onnistunut, pulloon ei tullut paljoa ja rintapumppu sattui. Meidän poitsu joko ei pysynyt tississä kiinni tai sitten vain huusi kuin syötävä. Pullollakin ruokkimen on ollut tuskaa. Välillä juodaan ihan nätisti ja välillä huudetaan kuin syötävä ja harataan vastaan. Paino lahaa meidän veijarilla jossain -15 käyrän tienoilla... Pituutta ja touhuenergiaa kaverilla kyllä riittää. Meilläkin tutti maistui, nyt siitä on luovuttu, mutta maidon imeminen ei meidän kaveria miellytä. Syy? Olen luullut, että imeminen on pienen lapsen perusjuttuja. Nyt ongelmana on että tuttipullosta pitäisi luopua, mutta nokkamukista ei juoda maitoa kuin 20 milliä enimmillään, tuttipullosta enemmän, mutta sekin taistelulla. En oikein tiedä millä saisin juotettua pojalle maidon/veden ilman eri taistelua... En oikein jaksaisi tuttipullo taistelua, mutta millä ihmeellä saan pojan juomaan nokkamukista tai jostain muusta... Soseetkaan ei maistu. En oikein ymmärrä miksi syöminen on niin vaikea juttu... Koko ajan tuon syömisen kanssa on jotain ongelmaa.

Imetys tuntuu olevan kyllä aika kumma juttu. Tiedän pari äitiä, joilla kummallakin on kolme lasta. Toinen heistä on anoppini, hänellä imetys sujui parhaiten esikoisella, vähän huonommin keskimmäisellä ja kolmannen kohdalla imetys tyssäsi kahden kuukauden jälkeen. Kaikki lapsensa hän on saanut alle kolmekymppisenä ja nuorimman ja vanhimman ikäero on seitsemän vuotta. Toisella äidillä kahden ensimmäisen kohdalla imetys sujui mainiosti ja kolmas lapsi hangoitteli tissillä oloa vastaan perusteellisesti ja oli sitten pulloruokinnalla. Että ei se kokemuskaan aina auta imetyksessä. Vaikka luulisi sen juuri auttavan ja elimistön tietävän paremmin mitä tehdä. Taitaa noilla lapsillakin olla eroa. Olen ihmetellyt, että miksi jotkut lapset hangoittelevat syömistä vastaan. Ovatko äiti ja lapsi jotenkin eri paria, vai mikä ihme siinä on, että vauva ei suostu imemään rintaa?

Meillä muuten tuon esikoisen kanssa sama juttu. Hän ei yksinkertaisesti pidä syömisestä. Ihan pari suosikkiruokaa on, mutta muuten syö ja on aina syönyt todella huonosti. -2 käyrällä menee. Tosin syntyessäänkin oli vain 2600g, mutta oli ihan täysiaikainen. Neiti on nyt 3-vuotias ja painaa 12kg. Maitotuotteita on alkanut kunnolla syömään vasta nyt ja tosi pieniä ovat neidin annoskoot.
Joka ruokailun yhteydessä sai vauvana jonkinlaisen raivarin ja ennen vuoden ikää varmaan suurin kerralla mennyt maitomäärä oli 80ml, mutta senkin aikana raivottu pari kertaa.. Kun aloitettiin kiinteät, niin todellista taidetta oli ruokailuhetket, jos lusikallisenkin työnsit liikaa suuhun, niin oksensi kaikki ulos. En siis itsekään usko että olisin millään kommervenkeillä saanut tyttöä imetettyä..
Tämä meidän toinen neiti, 10kk ikäinen sen sijaan rakastaa tissiä, maitoa, ruokaa kaikkea. Kaikki maistuu hernekeitosta kaalilaatikkoon ja öisinkin tankkaa maitoa vielä pari kertaa. Jos isosisko ei jaksa kaikkea ruokaa syödä ( ja yleensä ei) , niin tämä herkkuturpa kyllä auttaa ja kernaasti..
Näitä kahta neitokaista seuratessani, olen oikeasti tullut siihen tulokseen, että imetyksen epäonnistuminen voi johtua myös vauvasta, eikä aina imettäjästä ja tuen puutteesta. Luonnossahan nämä yksilöt eivät olisi selvinneet, mutta onneksi nykyään on monet keinot käytössä..

 

Lohduksi voisin kertoa, että meillä neiti tulee pian 2 v ja on ollut ikänsä todellinen tissitakiainen: alkuun asui rinnalla ja edelleen imee useita kertoja ympäri vuorokauden, öisinkin herää monta kertaa eikä rauhoitu ilman. Vähitellen alan odotella vieroittamista, kun tämä taas hiukan sattuukin, kun hampaat on jo niin isot ja vauhtia piisaa. Rinnalla ei olla aina rauhassa... Alkuaikoihin verrattuna on kuitenkin ihan helppoa ja hauskaakin, alussa tuntui, että imetys vie minusta kaikki mehut. Öisin oli pakko myös nousta sohvalle, kun imetys ei sujunut makuuasennossa. Usein nukahtelin siihen sohvalle. Makuuasennossa imettäessä myös kivut olivat pitkään todella kovat, että se nukkumisesta pitkiin aikoihin. Nyt taas pitäisi keksiä lapselle muita keinoja rauhoittua, mutta huonosti se on onnistunut. Tälle lapselle rinta on todella tärkeä. Muu ruoka ei juurikaan kiinnosta. Lehmänmaitoa on alkanut juoda vähitellen 1,5-vuotiaasta enemmänkinkuin muutaman tipan. Rintaraivareita muuten riitti myös alkuun. Olen tyytyväinen että onnistuttiin kuitenkin, halusin siis sanoa, että oli se alkuun todella vaikeaa ja yhtä tuskaa - täyttä työtä ja todella sitovaa. Mutta pärjättiinpä ilman korvikkeita ja pulloja, tiedä oliko sen arvoista. Rintapumppu sattui aina eikä siihen tullut juuri mitään, käsin lypsämällä joskus onnistui.

Kyllä jo yli vuoden on painostettu lopettamaan imetys, ihmetelty ja kommentoitu aika törkeästi imettämistäni. Sairaalassa imetystä ei suosittu (!), yksi hoitaja osasi neuvoa, muut olivat sitä mieltä, että turha yrittää. Synnytys oli vaikea, lapsi ei ollut heti ihan kunnossa enkä itsekään. Rinnalla lapsi viihtyi silti heti kun pysyi edes sen verran hereillä. Nykyään on terve ja iloinen, kovin hoikka tissitakiainen kohta 2 v...

Anteeksi jos haittaa, kun kerroin kokemukseni pyytämättä. Luin aiemmat viestit, koska meilläkin oli alkuun niin vaikeaa ja ajattelin, jospa tästä olisi jollekin hyötyä. Kiitos ja anteeks.

 

Minulla on kaksi temperamenttista lasta ja tässä omia kokemuksiani siitä, miten ratkaisin ongelmia. Toivottavasti vinkeistä on apua:

- juo vettä riittävästi pitkin päivää, jotta sinussa on "raaka-ainetta"

- minulla pumpulla lypstäminen sattui eikä heruttanut maitoa liikkeelle. Kokenut kätilö opetti vasta toisen lapsen kanssa, että maitoa saa herumaan käsin "lypsämällä" siten, että esim. peukalo on rinnan päällä nännipihan kohdalla ja rinnan alapuolella vastaavassa kohdassa ovat etusormi ja keskisormi vierekkäin yhdessä. Kun painat sormia yhteen, saat puristusliikkeen, joka stimuloi rintaa. Voit vaihtaa nännipihan reunoja pitkin hieman otetta, jolloin puristus stimuloi eri kohdista. Rinnassahan on maitotiehyitä useita eikä useinkaan pieni vauva (varsinkin jos on uneliaisuutta aiheuttavaa keltaisuutta) jaksa imeä niin tehokkaasti pienellä suullaan, että kaikki maitotiehyet saisivat imemisimpulssia, joka herättelee maitotiehyet

- Kuten äsken totesin, pienen vauvan suu ei välttämättä stimuloi rintaa. Vaihtele siksi imetysasentoa. Myös jos nännisi on kipeytynyt tai jopa verillä voimakkaasti imevän vauvan vuoksi, niin kannattaa ottaa vauva vaikkapa oman kainalon puolelle (siis esim. oikeasta rinnasta imetettäessä otat vauvan oikeaan kainaloosi eli sylin ulkopuolelle). Myös kylkiasentoa voi kokeilla. Kun vauva on isompi, hän jaksaa itse suullaan saada aikaan tarpeeksi stimulaatiota, jotta kaikki rintatiehyet aktivoituvat ja tuottavat maitoa.

- kaikilla rinnan muoto ei ole samanlainen. Jos on lyhytnänninen ja rinnan pää on hyvin pyöreä (eikä suippo), niin vauvan on vaikea saada rinnasta otetta. Jos toinen kätesi kannattelee vauvaa, niin purista sillä vapaalla kädellä nännipihasta rintaa tarpeeksi littanaksi, kutita vauvan huulia nännillä, jotta saat vauvan suun auki ja sitten vain "tuikkaat" rinnan tarpeeksi syvälle suuhun.

- jos vauvasi saa rintaraivarin, kannattaa yrittää miettiä, annatko maitoa liian "myöhään", jolloin vauva liian väsynyt tai liian nälkäinen tajutakseen, että helpotusta on jo tarjolla ja itkemisen voi lopettaa. Joskus auttaa se, että pudottaa vauvan huutavaan suuhun pari pisaraa maitoa, jotta hän maistaa maidon maun.

- joskus tutti sotkee imetystä. Jotkut jopa sanovat, että tuttia ei saisi antaa, jos imetys ei ole käynnissä. Omat lapseni ovat taas niin kovasti kaivanneet imemistä, että rintani eivät ole kestäneet huvituttina olemista.

- muista rentoutuminen. Käytä tyynyjä avuksi, jotta sinun ei tarvitse kannatella lasta kädelläsi, vaan kädet ovat rentoina, yläkroppa on rentoja ja keskityt rentouttamaan koko vartalosi. Imetysasennon rentous vähentää hartiavaivoja ja kun vauva ei pääse venyttämään rintaa, niin naiselliset muodotkin säilyvät rinnoissa paremmin.

- jos vauva huutaa, niin ei ole väärin tarjota rintaa. Joskus itkun syynä on märkä vaippa, joskus väsymys, joskus vatsavaivat (röyhtäytä kunnolla!) ja varsinkin vähän isommalla lapsella vain seuran puute. Mitä pienempi lapsi, sitä herkemmin itku tyyntyy imemällä (tuttia, rintaa, sormia, tuttipulloa).

 

Jos vauva ei suostu imemään, niin mistään edellä mainitusta asiasta ei ole minkäänlaista hyötyä!! Jokaiselle tässä ketjussa imetyksen kanssa taistelleelle, on varmaan imetystukilistan sivut ja ohjeet enemmän kuin tutut, mutta kuten tässä ketjussa on (tosin)mutu-tuntumalla todettu, niin vika ei aina ole imettäjässä, imetystavassa eikä rinnoissa, vaan vauva voi oikeasti kieltäytyä rinnasta kokonaan.
Lähes kaikki imetysongelmat ovat ratkottavissa, jos lapsi suostuu edes jotenkin imemään rintaa ja maitoa tulee, mutta jos vauva ei suostu kirveelläkään ottamaan nänniä suuhunsa, niin imetysasennolla tms. ei ole mitään väliä.
Kannattaa lukea koko ketju. Itse esikoisen kanssa imetystukiryhmässä kävin ja kaikki em asiat läpi käytiin ja kädestä pitäen ohjattiin, mutta kun ei suostunut tissiä syömään, niin ei suostunut.

 

Peesi edelliselle! Ainut mitä voi koittaa, on yrittää rakentaa rauhaa ja luottamusta vauvan kanssa. "Pesiminen" on hyvä. Sitä mulle imetystukihenkilökin ehdotti, ei mitään edellä mainituista. Synnärillä kaksi kätilöä jopa sanoi, että maidon tuoksu voi saada vauvan rauhattomaksi ja saamaan raivareita (tai joku muukin tuoksu).

Kiitos kuitenkin edellisille kikoista. Niistä on varmasti yleisesti hyötyä.

 

Oikeastaan ainut konsti, mikä mulla jäi kokeilematta on imetysapulaite, jota adoptioäidit käyttävät imettäessään adoptiolapsia. Eli teipataan maitoletku tissiin kiinni ja laitetaan maitopullo esim. nuottitelineeseen. Sitten yritetään saada vauva imemään rintaa ja maitoa tulee letkusta (pullosta) ja tissistä. Harmittaa kun tämä jäi kokeilematta. Ensi kerralla ehkä kokeilen vielä tämän.

 

Minäkin komppaan edellisiä. Jos vauva raivoaa, eikä ota nänniä suuhun, tai nännin suuhunsa saatuan nukahtaa, niin yllä olevista neuvoista ei ole oikein apua. Kun näyttää että tässä ketjussa monella on ollut ongelmana se kuinka saada vauva imemään. Meillä raivottiin, nukahdeltiin tai sitten vain lutskutettiin niin kevyesti että maitoa ei tullut. (vauva oli imetyksen jälkeen itkeskelevä ja rauhaton ja pullosta meni maitoa ihan reilusti, vaikka vauvan olisi saanutkin imemään) Vain yhden kerran vauva malttoi imeä ja oli tyytyväinen imettämisen jälkeen ja tais nukahtaakin...)

Mitäs tuo pesiminen tarkoittaa? Terminä ihan vieras mulle. Mulle neuvottiin, että pidä lasta ihan lähellä ihoasi. Pidinkin vauvaa alasti makoilemassa rintani päällä, peitto itseni päällä ettei vilu tullut ja poika tykkäsi olla, mutta ei ollut apua meillä.

Itse en ole ikinä kuullut imetysapulaitteesta, onko siitä ollut apua joillekin? Minkälaisissa tilanteissa?

Itse yritin poitsun kanssa sitäkin, että yritin imettää aiemmin tai antaa pullosta vähän maitoa, ettei nälkä olisi niin paha, mutta poika raivosi siitä huolimatta ja joskus vielä pahemminkin, kun kehtasin tarjota liian aikaisin. Meillä poika on syönyt vasta kun on nälkä. Jos tarjoaa liian aikaisin, niin suuttuu, siksi pidän nykyään tiukat ruoka-ajat ja se on tehonnut meidän veijariin. (ikää nyt melkein 11 kk:ta) Tiukat ruoka-ajoilla raivarit ovat vähentyneet.

 

Onpas tuttuja tarinoita... Meidän tyttö, nyt 1,2 v, oli todella huono syömään rintaa. Ei vaan kiinnostanut. Ainoastaan rintakumin kanssa suostui silloin tällöin. 3 kuukautta imetin kamalien raivareiden säestyksellä. Pumppailin, imetin ja itkin. Lopulta tuli siinä 3 kuukauden tietämillä se viimeinen pisara tytölle, ja silloin hän kertakaikkiaan pisti totaalilakon päälle. Sen jälkeen jaksoin noin kuukauden pumpata ja sitten loppui sekin jaksaminen. Meidän yhteinen alku oli tuon imetyksen takkuamisen vuoksi todella kamala. Olin todella stressaantunut siitä, että 90% imetyskerroista se syöminen oli yhtä tappelua. Olin todella helpottunut lopulta kun annoin sitten luvan itselleni lopettaa imetyksen. Toisaalta olo oli kamalan syyllinen, toisaalta helpottunut.

Itselle ei kuitenkaan jäänyt mitään "traumaa" asiasta. Lähinnä mielenkiinnolla odottelen, että mitä tapahtuu mahdollisen toisen lapsen kanssa. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna suurin syy takkuamiseen oli nimenomaan tyttö itse. On kamalan kärsimätön luonne. Pullosta sai helpommin. Ja toisekseen meilläkään ei tykätä maidosta yhtään. Pullottelukin oli kiinteiden aloittamisen jälkeen tuskaa. Meillä maattiin selällään ja lykättiin mielenkiintoisia leluja käteen tutkittavaksi, että sai pullosta maitoa upotettua. Meillä kyllä kiinteät on menneet aina mutta maito ei. Nykyään hän ei juo maitoa ollenkaan. Maitotuotteita saamme upotettua puurossa, raejuustossa, jogurteissa ja viilissä. Piimääkin menee jonkin verran mutta itse maitoa hän ei suostu juomaan. Olen tullut siihen tulokseen, että maito ei vain ole neidin suosikkituote. Se vaan on siinä mielessä ikävää, että se on ainoa tuote mitä tarjotaan ekat elinkuukaudet

 

Itselläni imetys takkusi ihan alussa. Lapsi syntyi lopulta sektiolla ja maito ei meinannut nousta. Pumppasin sairaalassa useita kertoja, mutta tuloksena oli vain pieni tippa pullon pohjalle, pohja ei edes peittynyt (katselin kateellisena kuinka jotkut pumppasivat pullotolkulla ja jopa pystyivät heti luovuttamaan maitoa eteenpäin). Lapsi sai sairaalassa paljon lisämaitoa. Yritin imettää ja lapsikin jakso yrittää, kun kätilö tuikkasi välillä sokerivettä pipetillä suuhun... Kun tulin kotiin sunnuntaina (lapsi syntyi tiistaina) koitin kotona imettää ja sitten pumpata saman määrän mitä lisämaitoa meni, eipä pumpulla niin paljoa irronnut. Käytin koko ajan myös rintakumia, koska nänni ei ollut riittävän ulkona. Maanantaina soitin heti neuvolaan, sieltä tuli pelastus: "älä pumppaa, imetä tiuhaan, vaikka 30-60 minuutin välein". Näin tein, tosin ensin pumpulla hiukan, että nänni ulkoni ja sain hiukan maitoa pipettiin, sitten lapsi rinnalle ja samaan aikaan pipetillä suupielestä maitoa että jaksoi imeä eli yrittää kun saikin jotain... ja sitten homma vain alkoi toimia ja hyvin toimikin. Lisämaidon käyttö loppui jo samana päivänä. Olihan se jonkin aikaa iso rumba (ehkä mahdollista vain ensimmäisen lapsen kohdalla) aina pestä pumput ym. ja aina pumpata ensin pipettiin ja sitten aloittaa imetys, mutta jossain vaiheessa imetys sujui ilman alkutoimenpiteitäkin ja lopulta ilman rintakumiakin. Täysimetin sitten 6kk ja kokonaan imetyksen lopetin vasta kun lapsi oli 1v9kk ja tissitakiainen olikin! Pumpulla sain joskus maitoa vähän pakkaseenkin, mutta ei sitä pumpulle herunut samaan tapaan kuin lapselle. Joskus kiinteiden aloitusaikaan lypsin aina mukiin käsin vähän maitoa ruoalle. Itse monesti luulin, että maito ei riitä kun lapsi imi rinnan ihan tyhjäksi, mutta kai se riitti, kun lapsi oli yli 10kg jo 5kk iässä (sittemmin hoikistui ihan hoikaksi ). Ja imetys meillä olikin tiuhaa, pitkään noin 1,5 tunnin välein ja joskus meni 3-4 tuntia ja silloin kyllä tuntui että tissit räjähtää. Joskus piti "liian hyvin nukutun yön" jälkeen pumpata kun olo oli liian tukala. Alku oli kyllä tosi hankalaa, mutta lopputulos oli onneksi kohdallani loistava.

En harjoittanut tuota pesimistä, mutta sehän tarkoittaa sitä, että lapsi ja äiti on molemmat ilman paitaa peiton alla, vaikka sohvan nurkassa, tuntikausia kuin pesässä ja näin vauva voi imeä kuinka usein tahansa ja samalla äidillä heruminen voimistuu. Huomasihan sen jo sairaalassa (ja kotonakin), että vaikka maitoa ei pumpulla saanut, niin vauvan katseleminen ja lähellä oleminen sai maitoa kuitenkin herumaan paitaan ja liivinsuojiin.

Olen nyt raskaana ja aion ostaa maidonkerääjät, että saan joka tipan talteen jos taas pitää pelleillä pipetin kanssa!