Inhottavaa kun miettii että aika kuluu koko ajan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huoh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huoh"

Vieras
ja kohta lapset on isoja eikä halua hengailla meidän kanssa, ja nyt ei ole oikein varaa matkustella heidän kanssaan. Maksetaan asuntolainaa, he harrastavat kalliisti ja ruokakin maksaa.
Ja sekin kun asutaan alueella, jossa kaikki matkustelevat koko ajan. Tai siis oikeasti esim. esikoisen luokalla joka lapsi on oman loman takia pois 1-2 kertaa vuodessa. Paitsi hän.

Tosin kun ehdottaa että lähtisimme muulloin kuin koulun loma-aikaan, ei tuo esikoinen kyllä edes haluaisi. On ylitunnollisen isänsä kasvattama ylitunnollinen lapsi. (äitiysloman jälkeen otti päävastuun kun itse töissä). Valittaa että haluaisi matkustaa, mutta hänelle käypi vaan kallis aika (koulujen loma).

Hohhoijaa. Ehdotuksia? Meidän perheessä siis isä äiti ja kaksi alakoululaista.
 
Kyllä ne lapset lähtee teineinäkin, kun valitsette kohteen yhdessä =) Meilläkään ei ole mahdollista matkustella pari päivää pidemmäksi aikaa, mutta panostamme yhteisiin harrastuksiin ja koti-iltoihin, uimareissuihin, ruuanlaittoon yhdessä, ja ihan tavalliseen arkeen.
 

Yhteistyössä