Hae Anna.fi-sivustolta

irlanninsusikoira

Viestiketju osiossa 'Lemmikit' , käynnistäjänä tanskandogi vai, 11.11.2005.

  1. änkyrä Vierailija

    Ettehän te mitään pohdi, vaan pistätte tietämättömät päänne yhteen. Sanontakin jo kuuluu, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Muistakaa, että kyse on elävistä olennoista ja sitoutuminen voi kestää parikin kymmentä vuotta. Rotuvalintaa ei pidä tehdä jonkun keskustelupalstan neuvojen tuella.

    Sinäkin suosittelet alkuperäiselle aikuisen pelastuskoiran ottoa. Pelastettavat koirat ovat voineet kokea kovia ja vaativat todella osaavan kouluttajan. Alkuperäinenhän ei halua kouluttaa koiraansa. Hän haluaa, että koira osaa lapsenvahtimisen itsestään. Hyvänen aika sentään!

    Mainitset vielä rotikankin - lasten kanssa temmeltämään ulos. Täysin edesvastuutonta, mieletöntä. Rotikka on yksi vaativimmista roduista ja sinä suosittelisit sitä ihmiselle, jolla ei ole aikaa kouluttaa nykyistäkään koiraansa ja jonka aika olisi vielä tiukemmin kortilla tulevaisuudessa.

     
  2. Hukka Vierailija

    Ymmärrän hyvin alkup. tarkoituksen, mutta nimn. kunnioitus esitti ihan hyviä näkökulmia aiheeseen. Lähinnä kysymys lienee siitä, että perheessänne on tällä hetkellä belgi, joka tunnetaan erittäin aktiivisena koirana. Vaikka se on saanut peruskoulutuksen ja vaikka se vahtisikin pihaa ja lapsia, mitä kyseinen koira ei tee, niin se ei tälle rodulle valitettavasti riitä. Belgi on rotu jonka kanssa pitää harrastaa jotain muutakin kuin lenkkeileyä, juuri hakua, agilityä yms. Jos jo koiraa hankkiessa tietää, ettei tule esim. asuinpaikan vuoksi harrastamaan mitää tulee harkita jotain toista rotua.

    Samon hovawart tai jonkun ehdottama bordercollie eivät kuulu kiireiseen lapsiperheeseen, sillä niiden kanssa pitää HARRASTAA. Ainakin bordercollie on erittäin aktiivinen rotu ja varmasti ahdistuu pelkkänä koti ja vahtikoirana.

    Hyvänä pidän sitä, että alkuperäinen kyselee eri roduista, varmasti on olemassa koirarotu joka sopii teille ja vaikka koira ei olisikaan mikään paimenkoira voi se silti vahtia kotia ja katsoa lasten perään, sen minkä koira nyt voi. Kannattaa vaan tosiaan olla tarkkana sen rotuvalinnan kanssa ja soitella kasvattajille/ käydä koiratapahtumissa ja kysellä koiraomistajilta, tutkia rotujärjestöjen sivuja ja varmasti löytyy koira, jolle annettu peruskoulutus riittä ja saatte siitä hyvän perheenjäsenen, joka pitää varkaatkin loitolla.
     
  3. änkyrä Vierailija

    Olet luullut, että koiran huono hoito olisi jotakin muuta kuin sitä, mihin itse syyllistyt. Siinäkään mielessä et eroa ihan tavallisesta koiransa hakkaajasta. Hänenkin mielestään koiraa pitää kurittaa ja se on hänen mielestään ihan ok. Sinäkin tiedät mielestäsi paremmin kuin koira-asiantuntijat, että työkoiraa ei tarvitse kouluttaa eikä se tarvitse työtäkään.

    Jatkuva kodinvaihto ei tietenkään ole koirille hyväksi. Sinun olisikin pitänyt sanoa jo koiraa sinulle tarjottaessa, että et voi sitä ottaa, koska sinulle ei ole aikaa ja halua sen kouluttamiseen. Näin ollen et voi tarjota sille sen tarvitsemaa työtäkään.

    Sitten taas puolustelet omaa laiskuuttasi sillä, että kun muutkin hoitavat koiriaan huonosti. Niinpä niin.

    Sitten väitit minun sanoneen, että töihinmeno estäisi koiran hankkimisen. Hyvänen aika sentään. Minäkin teen töitä ja silti minulla on aikaa koirilleni. Sinulla taas ei ole sitä aikaa nytkään, vaikka olet lasten kanssa kotona. Itse sanoit, että tulevaisuudessa kun menet takaisin työelämään, sinulla on entistä vähemmän aikaa koiralle. Ongelmana on siis SINUN asenteesi, ei se, ettäkö olisi mahdotonta yhdistää palkkatyötä ja koiran hyvää hoitoa.

    Minulla on aikuiset lapset, koirien kanssa kasvaneet. Tosin en koskaan pitänyt koiria lasteni vahteina, vaikka työkoirarotuisia ovatkin aina olleet. Olen myös pikkulapsiaikanakin harrastanut koirieni kanssa.


     
  4. änkyrä Vierailija

    Kiitos Hukka, tuestasi. Ei siis työkoiraa sellaiseen perheeseen, missä sille ei aika riitä.
     
  5. Tintti Vierailija

    Tässä suositukseni lapsenvahdiksi: LAJI, ihminen, ROTU, valkoinen, musta..ei väliä, valkoinen on varmaan helpoiten saatavissa. TALONVAHTI, vartiointiliikkeistä löytyy tietoa hyvistä murtohälytinpalveluista.
     
  6. Vänkyrä Vierailija

    Aika säälittäviä nämä tapaukset, joilla koiraharrastus on kihahtanut niin nuppiin, että kukaan muu ei enää näytä osaavan koiriaan oikein hoitaa. No, kohoaahan siinä tietysti se muuten vajavainen itsetunto kun pääsee ellipalstalla arvostelemaan mielestään huonompia ihmisiä.

    Alkuperäiselle sanoisin, että hienoa kun olet ottanut rescue-koiria, ehkäpä ne ovat huomassasi onnellisempia kuin jotkut muut koirat suoriutumispakosta kärsivien omistajiensa kanssa.
     
  7. alkup. Vierailija

    En osannut pysyä täältä pois. Olisi näköjään pitänyt..
    Nyt minut on haukuttu paitsi tietämättömäksi, järjettömäksi, laiskaksi, myös koiranhakkaajaksi..

    Tässä tulee väistämättä sellainen olo, että jonkinlainen perspektiivin puute, tai liian pienissä ympyröissä pyöriminen vaivaa toisia ihmisiä. Plus huonot tavat. En ole aloittanut täällä kenenkään haukkumista, vaan vastannut esitettyihin väitteisiin, ja jostain syystä ne on aina käännetty takaisin, kuin ne olisivat omaa keksintöäni.

    Olin oikeastaan ajatellut, että otan taas jonkun hylätyn koiran jos sellainen osuu kohdalle, niitä kun tuntuu minun elämääni jostain syystä putkahtavan muutenkin. Tuntuu mukavalta antaa koti sellaiselle joka ei muille kelpaa. Varsinkin jos mahdollisuudet saada hyvä kotikoira on joka tapauksessa sama, oli koira sitten pentu tai valmiiksi vanha -hyvänä esimerkkinä vanha shäferimme joka oli ihana.. ja kaikesta päätellen onnellinen.

    Enkä voi haukkua tuota meidän Kikiäkään, se yrittää kovasti noiden lastenkin kanssa touhuta, vaikkei oikein näytä osaavan.. Mutta ei se kuitenkaan koskaan ole tehnyt lapsille mitään, vaan on hyvin kärsivällinen, vaikka lapset osaavat olla arvaamattomia.

    Olen kuullut noita 'nöffejä' olevan useinkin lapsiperheissä, ehkäpä ne ovat suosittuja juuri tuon paimentavan luonteensa takia. Kuulostaa kieltämättä ihanteelliselta. Harmittaa vain, kun ne on molemmat, nöffi ja leonbergi, niin karvaisia. Olin haaveillut vähän pienemmästä karvanlähdöstä..
     
  8. Taiju Vierailija

    -alkuperäiselle- Älä välitä toisten jäkätyksistä!

    Olen koiraihminen henkeen ja vereen, ja omistanut elämäni aikana useita koiria. Kaikki niistä on olleet omia yksilöitään, toinen enemmän, toinen taas vähemmän rotumääritysten mukainen.

    Minulla on ollut niin puhdasrotuisia, kuin mixereitäkin. Kennelin kasvatteja ja yksityiskodissa syntyneitä.
    Nyt meillä on menossa yhdeksäs kultsu, vuoden ja 8 kuukauden ikäinen ihana luupää poju. Tämä on ensimmäinen vaalea kultsu, ja vaikka meillä on aiemmin ollut kahdeksan kultsua, tämä on ainutlaatuinen (lapsirakas, toisaalta hyvinkin viisas ja tottelevainen, toisaalta täysi jääräpää, joka osaa käyttää päätään myös niskoitteluun). Kultsut luokitellaan lintukoiriksi, mutta nykyinen koiramme on meillä ensimmäinen, jolla tuo vaisto on.

    Meillä kotona oli aikoinaan Ruotsin armeijan kouluttama schäfer, joka oli -yllätys, yllätys.. todella, todella lempeä ja lapsirakas siinä sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Koira tuli meille vähän reilun vuoden ikäisenä, kaksikielisenä. Luonne oli kuin enkelillä!! Rex oli ihana ystävä ja turva minulle, joka tuolloin, yli 30 vuotta sitten olin aivan lapsi. Tarvittaessa hän kyllä toimi niin pihapiirin vahtina, kuin tuttavaperheiden lasten kaitsijakin heidän ollessaan meillä kylässä - AINA kaikkea omasta tahdostaan!


    Toinen schäferi oli myös erittäin lempeäluonteinen. Tämä koira tuli luokseni kahdeksanviikkoisena perheestä, koulutin tämän itse täysin perhekoiraksi, mutta sitten Lex pääsi töihin rajavartiostoon etsimään kadonneita, tai luvatta rajan ylittäneitä. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta kolmen-neljän vanhana hän löysi itselleen oivan harrastuksen; hirvien ja porojen ajamisen kesken etsintäpartion, joten töistä tuli lopputili.

    Ym. esimerkit sen takia, kun schäferihän on joidenkin ihmisten mukaan täysi peto, jollaista ei pitäisi päästää lähellekään lapsia. Siinäkin jotakin ominaisuutta yleistetään, eikä muisteta koirienkin olevan yksilöitä.

    Meillä on ollut walesin springeri, joka oli oikea täystuho, vaikka olikin koulutettu. Hän oli kanssani kaikkialla, töissäkin mukana.
    On ollut kaksi schäferin&labbiksen mixeriä, joista toinen oli perinyt täysin isän ulkonäön ja luonteen, toinen taas oli schäferi-emänsä kaltainen niin ulkonäöltään, kuin luonteeltaankin.

    Meillä on ollut schäferin&belggarin mixeri-poika, jota kaikki luulivat puhtaaksi belgiksi, koska oli sellainen paitsi ulkonäöltään, myös välillä kiivaahkolta luonteeltaan. Holsku taas oli lempeä hömppä, mutta kova paimennusvaistoiltaan.

    Meillä on ollut myös Pyreneitten mastiffi, joka komeasta ulkonäöstään ja muuten mukavasta luonteestaan huolimatta, pelkäsi tuulta ja sadetta, äkillisiä ääniä ja liikkeitä tullen silloin täysin kaistapäiseksi. Tämä koira tuli meille kennelistä alle vuosikkaana, oltuaan sitä ennen perheessä, josta kasvattaja haki koiran pois huonon kohtelun ja maksamattomuuden takia.

    Koiria meillä on ollut asuessamme maalla, kuin kaupungissakin. Mielestäni koira on onnellinen, ja hyvässä hoidossa, kun saa luonteelleen riittävän koulutuksen. Tärkeä seikka on sekin, että saa olla maalla täysin vapaana, tutkia ympäristöä yksin taikka koira/ihmiskaverin kanssa, sekä olla mukana omien ihmisten arjessa. Tärkeintä ei suinkaan ole järjestää kovasti toimintaa jokaiselle ""vahdille"", ""paimenelle"" jne.

    Koiralle on tietysti oltava aikaa, mutta usea koira odottelee kotona perheensä kotiutumista töistä, koulusta ja tarhasta, eikä silti tarvitse kamalasti kaikenlaista toimintaa.
    Useinhan nämä koiratoiminnat (näyttelyt, agilityt yms) ovat koiranomistajan harrastuksia. Toiset tekevät kaikkea sitä rakkaudesta koiraystäväänsä, toiset taas pelkästään kilpailu-, ""jalostus"" tai näyttämisen halusta.

    Meitä ihmisiä, kuin koiriakin on niin ""moneen junaan"" (ja osa jää vielä asemallekin..). Olemme kaikki yksilöitä niin ihmiset, kuin koiratkin. Tämä pitäisi ottaa aina huomioon, ennen kuin aletaan yleistää. On eroja koirarotujen eri yksilöillä, niin kuin on ihmisissäkin eroja (kaikki romanit eivät ole varkaita/pahapäisiä, eivät kaikki kehitysmaiden ihmiset elä nälässä ja kurjuudessa, eivät kaikki ""sivistyneiden"" perheiden lapset ole fiksuja ja filmaattisia, eivätkä kaikki valkolaiset ole töissä käyviä lainkuuliaisia kansalaisia..).

    Jos päätät hankkia sen toisen koiran, en neuvoisi sinua niinkään kamalasti miettimään koiran rotua. Tutustu eri koirankasvattajien (kennel tai yksityinen) tapoihin, sillä myöskin jalostuskuviot vaikuttavat luonteenpiirteisiin. Ota selvää kasvattajien koirajälkeläisten luonteista ja ominaisuuksista kasvattajilta itseltään, mutta myös heiltä koiransa hankkineilta ihmisiltä.

    Koirat itse eivät tiedä millaisia heidän tulisi rotumääritysten mukaan olla, eikä aina pelkät rotumääritykset taikka koulutus tee koirasta juuri sitä tyypillistä.
    Niin kuin jo sanoin; kaikki me olemme yksilöitä, niin koirat, kuin ihmisetkin!
    Tsemppiä alkuperäiselle, sekä kaikille koiranomistajille, ja koiraa haluaville!
     
  9. Hannele Vierailija

    Käyhän näillä sivuilla, niin saat paljon tietoa, mutta muista: jokainen kehuu ""rakkaitaan"". Hova on ihana, mutta minusta tosi kovapäinen, tarvitsee todella hyvän koulutuksen.

    http://www.suomenhovawart.fi/
     
  10. rohkea valinta Vierailija

    Hei alkuperäinen!
    Nämä kirjasta oppineet asiantuntiat varmasti tyrmäävät heti minut,mutta mitä heistä.
    Itselläni on kaukaasianpaimenkoira.Parempaa kodin ja lasten turvaa en voisi kuvitella.Kaukkari ei ole mikään temppuja tekevä palveluskoira.Maalaisjärjellä toteutettu jämäkkä peruskoulutus riittää.Kaukkari ei ole nimestään huolimatta paimenkoira vaan vartioivakoira.Kaukaasialainen on epäluuloinen vieraita kohtaan,mutta sillä on uskomaton tilannetaju.
    Oma koirani vahtii pihaa,mutta ei hauku koskaan turhaan.Vieraat saavat tulla vaikka ikkunasta sisään kunhan minä omalla käytökselläni osoitan että asia on ok.Kannattaa tutustua rotuun.Parempaa rotua et löydä.
     
  11. Ville Vierailija

    Meidän valinta jotakuinkin samanlaisessa elämäntilanteessa oli bouvier. Ystävällinen vieraille, mutta omaan perheeseen ehdottomasti leimaantunut, eikä lähde vieraiden, tai sen puoleen tuttujenkaan, matkaan.

    Turkissa on työtä, mutta meillä on tapana ajella se pari kertaa vuodessa hiukan lyhyemmäksi, kun ei käydä koiran kanssa näyttelyissä.

    Bouvier on työkoira, mutta meillä se on saanut ""vain"" peruskoulutuksen ja nyt sen työtä on piiloleikit lasten kanssa ja muu touhuaminen yhdessä perheen parissa. Silloin tällöin sen kanssa harjoitellaan omia juttuja (tämäkin pääasiassa lasten seurassa) ja pidetään perustaitoja yllä tai opetellaan uusia temppuja. Ja koirakin on varma, ei anna tenavien riekkumisen haitata tottelemista.

    Vahtikoirana B. on hyvä, jo pelkästään sen ""jylisevä"" haukku karkoittaa enimmät tunkeilijat ja iso, karvainen olemus sitten loput. ;)

    Harrastuskoirana meidän koiraa ei pidetä vaan nimenomaan seura- ja kotikoirana, mutta silti se voi hyvin. Koiran työtä voi olla muukin kuin tottelevaisuusharjoitukset tai metsässä jäljen perässä juokseminen.

    Tämä on sellainen rotu, jota ei tarvitse vaihtaa. ;)
     
  12. Alfred Vierailija

    Tiesitkö muuten,että paimennus tapahtuu yleensä tämän vietin omaavilla roduilla näykkäisemällä?Ehkä kannattaa tosiaan hankkia vaikka betoniporsas lapsia kaitsemaan.Siihen vaan kiinni,takuulla ei lähde ihmisten perään,on ystävällinen ja ei tarvitse kouluttaa
     
  13. t Vierailija

    Näykkivätkö kaikki paimennusviettiset rodut? Ainakin nautoja yms. isoja elukoita paimentamaan jalostetut rodut (heelerit) paimentavat näykkimällä elukoiden jalkoja, mutta onko näykintää tarvittu pienempien eläinten esim. lampaiden kanssa?
     
  14. työkoirista Vierailija

    Bouvier-Villelle. Kuvauksesi tilanteestanne ja koiranpidostanne tuskin vastaa aloittajan tilannetta. Hänhän haluaa työkoiran vahtimaan lapsiaan ja taloaan, mutta ei ole valmis kouluttamaan koiraansa. Sinähän kerroit itse ihan hyvästä koiranpidosta, yhdessä touhuamisesta ja temppujen opettamisesta. Se riittää työkoiralle, kunhan se saa olla mukana mieluiten koko ajan. Aloittajalla ei nytkään riitä aika koiralleen eikä lapsilleen, senhän takia hän lapsenvahtia koirasta haluaakin. Sitten kun aloittaja on taas työelämässä, niin koira-raukka saa varmaan istua ulkona tarhassa päivät pitkät. Jos työkoira ei voi olla ihmislauman mukana (lähes) koko aikaa, niin sen täytyy vähintään saada kunnon treeniä/työtä monta tuntia päivässä- Joko lauman mukana paljon ja siinä mielekästä puuhastelua tai kunnon työtä vähän vähemmän aikaa.
     
  15. paimenista Vierailija

    Muuan tuttuy kertoi oppineensa kantanpään kautta, että ""kunnon vahdit"" päästävät vieraat kyllä sisään mutta eivät ulos. Talossa oli ""kiltti"" paimenrotuinen koira ja meneillä remontti. Remppamiehille jätettiin avain ja sanottiin, että ""ei se koira mitään tee"". No ei tosiaankaan tehnyt , oli lauhkea kuin lammas -- kunnes remppamiehet yrittivät päästä ulos. Koira asettui oven eteen, murisi, näytti hampaitaan ja näykki.
    Remppareiskat soittivat sitten kaverilleni, että voisiko tämä tulla päästämään heidät ulos...
    Laumaa kun ei jätetä :)
     
  16. xxx Vierailija

    ""työkoirista""-nimimerkille: Bouvier-Ville on varmasti ihan itse lukenut alkuperäisen viestit ja tehnyt niistä päätelmän, että hänen ja alkuperäisen tilanteet vastaavat toisiaan. Turha siis vänkyttää tuollaisia naurettavuuksia, että koira siellä nyt kaiket päivät häkissä yksin istuisi. Jos osaa lukea, tulee varmasti selväksi, että perheessä on alkuperäisen lisäksi vuorotyötä tekevä isä, joka tietysti on myös koiran kanssa. Lisäksi äiti lähtee töihin ""kun saa lapset isommiksi"", johon käsittääkseni kuluu yleensä useampi vuosi. Ja kun ne lapset ovat isompia, eivät nekään kotoa mihinkään katoa vaan ovat esim. iltapäivät koulun jälkeen kotosalla, siis siellä missä koirakin. Ja kun perheestä on kysymys, elämä on varmasti sitä samaa yhdessä touhuamista minkä Villekin jo tunnisti. Lisäksi kuten alkuperäinen on kertonut, koira saa normaalin tietysti kotikoiran koulutuksen. Enpä muuten ole vielä tavannut kotikoiraa, joka ei olisi saanut kotikoiran peruskoulutusta.
     
  17. Täh? Vierailija

    Liian nopeaa.En ymmärtänyt?
     
  18. Täh? Vierailija

    Eiks tanskandoggi ja irlis oo kaks ihan eri rotua? Eka on upea.
     
  19. otetaan Vierailija

    Aloittajalla on belgianpaimenkoira, johon hän on pettynyt, koska se ei vahdi lapsia eikä taloa. Aloittaja ei ole kouluttanut koiraansa. Nyt aloittaja haluaa uuden koiran, jonka toivoo oppivan itsestään nuo toivotut lasten- ja talonvahtimiset, koska aloittaja ei vieläkään aio kouluttaa koiriaan. Vaikka aloittaja vaatii koiralta työtä, ei hän sitä vaivaudu koiralle opettamaan eikä pidä sitä edes tarpeellisena.

    Kommentit ovat sitten vaihdelleen siitä että aloittajan pitäisi ottaa vaativa palveluskoirarotu (rotweiler) siihen, että hänellä ei pitäisi olla mitään koiraa, koska ei kerran niitä vaivaudu kouluttamaan.

    Tanskandoggi ja irlis ovat mahtavia koirarotuja, mutta nekin aivan yhtä mahdottomia aloittajan tilanteeseen kuin mikä muukin koira.
     
  20. tanskandoggi Retu Vierailija

    Sen verran vaan kirjotan että kun olin lapsi niin mummilassa naapurissa oli tanskandoggi ja oli kyllä paras lapsenvahti ikinä.Aina kuulemma päivysti mun lastenvaunujen vieressä kun nukuin ulkona ja kun kasvoin niin antoi mun retuuttaa sitä vaikka kuin ja olla sen selässä kun makas.En siis hännästä kiskonu ym,sen verran kyllä mua on opetettu.Mutta oli kyllä niin kauheen kiltti koira.Muistan vielä kuin eilisen kun tulimme kotiin ja mummi ja vaari oli juuri hautaamassa koiraa :( Oli saannut suolisolmun kun oli ruuan jälkeen lähteny juoksemaan,maalla kun aina vapaana kulki...
     
  21. onko muka ihan pakko valittaa!:mad:Mielestäni alkuperäinen kohtelee koiraansa hyvin. Itsekkö te sitten paremmino_O. Koira on eläin. Se rakastaa perhettään ja kotiaan. :) Kumpi teidä mielestä on parempaa koiralle: Se että koira saa juosta vapaana ja nauttia elämästä vai se että koiraa hemmotellaan koirille epämiellyttävällä tavalla!!!!:mad::mad::mad:

    Alkuperäisellä on erittäin hyvät mahdollisuudet antaa koiralle sen mitä se tarvitsee.

    Meillä on kultainennoutaja ja erittäin hyvätapainen on. jos sen päästää vapaaksi niin se käy jossain mutta varmistaa aina että tullaanko me mukana. Jos ei tulla se tulee takaisin. Helppo koulutettava ja ainut miinus että vetää hihnassa . :p:D:p
    Mutta vapaana ulkoilee aina kun on mahdollisuus. Asutaan omakotitalossa ja isot ulkoilutilat koirallemme on:):):):LOL::LOL::LOL:
     
  22. MINKÄ IHMEEN TAKIA TÄÄLLÄ VAAN HAUKUTAAN TOISTEN KOIRIEN HOITOA!!!!!!!!!!!!!!!!! Alkuperäinenhän sanoi että ei tykkää kun etsi tietoa vaan koirista ja että vaihtaa keskustelu palstaa!!!!!!!!!!!!!:mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad:Jos yhtään kiinnostaa niin ajattele miltä ite tuntuis!!!!!!:mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad:
    ja muutenki kehut vaan itse että oot parempi kuin muut kun asut maalla ja joka koira on hankittu harkiten!!!!! Ja sitte joka koira on perheenjäsen!!!!
    No kyllä on meilläkin!!:mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad::mad:
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti