isä kuukausi -huijausta!!! (rahan suhteen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ottaa päähän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ottaa päähän

Vieras
Ainakin meidän osalla näin. Lapsi syntynyt vuonna 2008. Tuolloin isä piti isyysvapaan, josta Kela maksoi vuoden 2006 tulojen mukaan (palkka ei ollut noussut ihan 20 % vuonna 2008 ni ei saanut tukea kuuden kuukauden mukaan). Nyt jäämässä isäkuukautta pitämään ja saa tukea edelleen vuoden 2006 mukaan vaikka tulot nyt ylittäneet sen Kelan vaatiman 20%. Minä menen kyllä töihin isäkuukauden ajaksi, mutta silti olisi ollut meidän kohdalla taloudellisesti kannattavampaa viedä lapsi hoitoon ja molempien olla töissä!
-Kelan sivuilla kyllä jossain kohtaa mainitaan asiasta ohimennen että tuet pysyy samoina.- Muistelen vaan kyllä että isäkuukautta "mainostettu" että isänkin kannattaa jäädä kotiin koska perheen tulot ei siitä kovasti muutu... no meillä kyllä on kyse nyt satojen eurojen menetyksestä.
 
Jos vanhempien tulot suurinpiirtein samanlaiset, sitten kokonaistuloonhan paljon ei vaikuta, onko isä töissä ja äiti kotona tai äiti töissä ja isä kotona. Sitä varmaankin tarkoittaa, että tulot pysyvät?

Oikeastaan kyse ei ole mielestäni taloudellisesta kannattavuudesta, vaan siitä, että niin pienelle lapselle on hyväksi olla mahd. pitempään kotona eikä hoidossa. Tietysti olisi kannatavampaa olla molempien töissä, ainahan se niin on. Koko äitiysloma ja vanhempainloma ei ole kannatava.
 
näin on, eikä peruta isäkuukautta koska lapsi saa olla näin vähän pidempään kotona. Ollaan siis kituutettu kotihoidontuella tää väliaika ja tiukkaakin tiukempi on budjetti kun vaan yhen tulot. Että kyllähän me enemmän rahaa saadaan ku että mä töissä isäkuukauden ajan ja isä kotona 2006 vuoden tuloilla lasketun tuen kanssa, mutta silti... kun mies on se joka meillä tienaa paremmin.
Kiva juttu kumminkin kun nuo joulunpyhät ym. sattuu arkipäiville niin saadaan olla kaikki yhdessä kotona.
 
joo meillä ainakin isä oottaa ihan täpinöissään että saa jäädä kotiin. Kesällä olin sen kesäloman ajan töissä ja oli tykänny hirveesti olla pojan kanssa. Ja nytkun poika on jo melkein puolivuotta vanhempi niin sen kanssa pystyy taas jo tekemään enemmän asioita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
kaikkea ei voi rahassa mitata :)

Aivan, en minä ainakaan muutaa euroa ajatellut, kun sain poikani kanssa olla.

Niin siis kyllähän tiedettiin ettei Kela maksa tukea niin paljoa kuin normaali palkka on, mutta että maksaa vielä huonommin kuin mitä oltiin laskettu. Kun ei siis voi nostaa tuen määrää isäkuukaudelle kun kerran isyysraha on maksettu jo pienempänä vaikka tulot nousseet yli 20% tässä välissä. Se tässä niinku ottaa päähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:
Olikos se niin, että sen saa pitää puoli vuotta siitä, kun äidiltä loppuu vanhemman vapaa? Työnantajalle pitää ilmoittaa kaksi kuukautta ennen, mutta entäs koskas kelalle tarvii ilmoittaa?

me on ilmotettu kaks kuukautta ennen Kelalle ja työnantajalle jo aiemmin.
Oottehan muistanu siirtää ne vanhempainrahan 12 viimestä päivää isälle? se piti tehdä jo oliko se kuukautta ennen ku vanhempainrahakausi loppuu.
 
Meille tuo ei kyllä minään yllätyksenä tullut, eli ihan selvää oli, että kun kerran päivärahat lasketaan niin niitä ei sitten saman lapsen kohdalla muuteta (kuten ei muuteta äidinkään kohdalla siirtyessä äitiyslomalta vanhempainvapaalle).
Ja muistaakseni esikoisen kohdalla ne 6 kk tulot oli muuttunu verotuksesta 18%, eli jäi kyllä hieman harmittamaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Okei, onhan tässä sit vielä hetki aikaa.
*kipittää soittamaan kelaan* :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kata-76:
Meille tuo ei kyllä minään yllätyksenä tullut, eli ihan selvää oli, että kun kerran päivärahat lasketaan niin niitä ei sitten saman lapsen kohdalla muuteta (kuten ei muuteta äidinkään kohdalla siirtyessä äitiyslomalta vanhempainvapaalle).
Ja muistaakseni esikoisen kohdalla ne 6 kk tulot oli muuttunu verotuksesta 18%, eli jäi kyllä hieman harmittamaan...

no mun tuet maksettiin 2006 vuoden mukaan kun 6kk tulot oli muuttunu 19,5%. Ja sekin vaan sen takia, etten ollut pääsistä töissä. Muuten olisi mennyt 20% rikki. Tuolloin tein vielä vuorotyötä. Mutta ollaan seuraavan kohdalla fiksumpia. =) T
 
asiasta viidenteen, olen ilmottanu työnantajalle, että vanhempainvapaani loppuu 7.7.2009. Jos isä jää isäkuukaudelleni toihan itseasiassa loppuukin kaksi viikkoa aikasemmin. Voinko itse pitää isän isäkuukauden aikana 4viikon lomani ja sen jälkeen jäädä hoitovapaalle? Vai mitä tässä pitää tehdä? Miten ilmottaa työnantajalle? Entä jos työnantaja ei suostu enää muuttamaan päiviä, voiko isä pitää kuukautensa ja minä olla sen ajan ihan vaan siis olla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuh:

voi pitää loman. Kotihoidontukea ei voi nostaa samaan aikaan kun on isäkuukausi menossa. Ja sitten taas vanhempainrahakauden ja isäkuukauden välissä lapsi ei saa olla kunnallisessa päivähoidossa.
 
Jatkan vielä.
Voit myös pitää lomaa (jos työnantaja suostuu) vain sen kaksi viikkoa siihen 7.7 asti, jonka jälkeen käyt töissä pari viikkoa ja sitten aloitat hoitovapaan. Jätät ne loput lomapäivät pidettäväksi hoitovapaan jälkeen kun palaat töihin. Jos siis vaan työpaikallasi näin onnistuu tehdä.
 
Yhteistyössä