Isä kyllä kotona, muttei ole vauvan kanssa..

[Mietiskelijä...]

Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen, että onko muilla vastaavaa tilannetta kuin itsellä. Mieheni on kyllä koti-ihminen, ei käy paljon harrastuksissa tai kavereilla. Baareissa ei käy juuri koskaan. Mutta..Vaikka hän on kotona perheensä kanssa, niin hän ei kuitenkaan ole vauvan kanssa. Ehkä noin puoli tuntia päivässä "jaksaa" seurustella hänen kanssaan. Tosin vauva on vielä suht pieni (6kk) eikä vielä kommunikoi. Katselee telkkua, nettailee, lukee jne mielummin..

Toivoisin vaan niin että mies oma-aloitteisesti ottaisi vauvan ja alkaisi leikkimään/seurustelemaan hänen kanssaan. Olemme asiasta kyllä puhuneet ja mies kyllä tiedostaa tämän. Yrittää sitten taas, mutta pian taas unohtuu. Vauva sitten taas illat minun seurassa. Ja omaa aikaa kyllä saan, jos lähden pois kotoa.

Onko teillä muilla näin? Onko mies ottanut yhtään "seurustelu"vastuuta, kun vauva kasvanut? Miten saisin miehen olemaan enemmän vauvan kanssa, vaikka olenkin kotona? Kaikinpuolin mies on kyllä ihana, tuo leivän pöytään, tekee kotitöitä, kohtelee minua hyvin. Mutta tämä asia vain vähän vaivaa..

 

[Herätys]

Minusta jotenkin tuntuu, että jos mies ei tartu toimeen heti vauvan synnyttyä, niin se voi myöhemmin olla vaikeaa. Jos ja kun äiti imettää, niin hän luonnollisesti on suurimman osan ajasta vauvan kanssa. Mies saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja kynnys vauvan kanssa oma-aloitteeseen olemiseen saattaa kasvaa.
Meillä mies oli onneksi omatoiminen, en tiedä oliko syynä erittäin rankka synnytys vai mikä, mutta jo synnärillä syötti, puki ja hoiti vauvaa, kun minä olin kanttiinissa kahvilla Miehen pyynnöstä välillä pumppailin maitoa, että hänkin saisi syöttää ja Voisi hoitaa yösyöttöjäkin. Voin kuvitella että välillä on varmasti rankkaa, jos lähes kaiken saa lastenhoidon suhteen tehdä yksin.
Eräällä tuttavallani oli vähän sama tilanne. Mies lupasi vaimolleen kuitenkin syntymäpäivälahjaksi "perhevapaan viikonlopun" Eli vaimo huiteli lähes koko viikonlopun omilla menoillaan ja mies hoiti vauvaa ja kuinka ollakaan mies ikään kuin "heräsi" näiden parin päivän aikana ja maanantaina soitti monta kertaa töistä ja kyseli vauvan kuulumisia, kun oli niin ikävä. Eli kun mies huomasi, miten lapsi on hänestä riippuvainen, kuinka hän pystyy tyydyttämään lapsensa tarpeet ja saa vastineeksi iloa, naurua ja luottamusta, niin hänen suhteensa lapseen muuttui täysin!! Kokeile, että otat sitä omaa aikaa vähän enemmän ja annat miehesi huolehtia koko päivärutiinin, niin jospa se suhtautuminen muuttuisi..

 

[vinkkejä tulossa]

Ensinnäkin voit jättää menemättä itse kun vauvalla on joku tarve, jolloin huuto varmaan herättää miehen ottamaan vauvan. Toiseksi voit käskyttää miestä ihan suoraan. Kaikki ihmiset eivät "näe" täyttä roskapussia, nurkissa kieriviä pölypalleroita ja märkää vaippaa ilman että siitä heille vihjataan. Kolmanneksi voit antaa vauvan myös leikkiä itsekseen lattialla tai muussa turvallisessa paikassa; hän ei tarvitse seuraa joka hetki. Hän ilmoittaa kyllä kun tylsistyy omaan puuhaansa ja kaipaa seuraa.

 

[jepsjuu]

Meillä isän rooli lisääntyi, kun vauva muuttui taaperoksi ja sen kanssa pystyy leikkimään ja touhuamaan enemmän. Nyt kun toinen vauva on tulossa, on mies jo raskaudesta ihan eri lailla ja enemmän innoissaan kuin ensimmäisestä. Harjoitus tekee mestarin...?

 

[Janae]

Täällä isän rooli on vahvistunut juuri vauvavaiheen jälkeen, pikkuvauvana ei juuri käskemättä hoidellut lasta, mutta nyt kun esikoinen on vuoden ja 9kk sujuu heillä jo yhteistoiminta hienosti. Nyt on kuopus 2kk ja mies hoitaa paljon esikoista, mutta vauvalle ei ole kertaakaan vaippaa vaihtanut. Minulle riittää tuo esikoisen hoito, enkä ole miestä painostanut vauvan hoitoon. Ehtii se side muodostua myöhemminkin, ei se isä kuitenkaan vauvallekkaan mikään muukalainen ole, vaan läsnä koko ajan.

 

[Ap vastailee..]

Kiitos vinkeistä! Tosi on että olen liikaakin ottanut vastuuta kotona, enkä ole edes "antanut" miehen tehdä mitään. Esim. menen vauvan luo heti, kun hän alkaa itkemään jne. Kokoajan myös neuvon miestä että mitä pitää tehdä. Pitää näköjään lopettaa tuo..

Mies kyllä myönsi että hän odottaa aikaa, kun vauva kasvaa. Suunnittelee jo innoissaan että mitä kaikkea voi tehdä ja mihin kaikkialle voi mennä. Eilen myös sanoi kun satoi, että tällaisina päivinä olisi kiva vaikka pelata korttia, jos xxx olisi vähän isompi.

Sen verran olen kyllä viisastunut, että toisen lapsen teko meni nyt jäihin. Odotan että esikoinen kasvaa vähän vanhemmaksi, että mies enemmän on halukas auttamaan/viettämään aikaa lapsen kanssa. =)

ap

 

[minra]

On oma-aloitteinen ja ei ole. Katsoo telkkua, lukee, nettailee, mutta vauva käsivarrellansa, kun vauvan siihen vien Ei ole ensimmäinen lapsemme, mutta esikoisen kanssa oli sama juttu, isälle jäi hyvin "tilaa" olla vauvan kanssa, kun ei vauva koko ajan ole rinnassa kiinni.

 

[eroavuuksia]

Luulen, että iso osa näistä jutuista on sellaisia, että naisella on tietty käsitys, miten vauvaa pitää hoitaa. Jos nainen on koko ajan neuvomassa, niin totta kai menee keneltä tahansa into, kun joku besserwisser on neuvomassa. Kuvitelkaapa vain itse, miltä tuntuisi, jos vaikkapa anoppi olisi ihan joka ikisestä asiasta kertomassa oman mielipiteensä!!!!

Olen itsekin kantapään kautta oppinut, että sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä, onko vauvalla potkuhousut väärinpäin jalassa tai paita eri sävyä kuin potkuhousut, jos vauva on kerran tyytyväinen. Mies on saattanut olla tyytyväinen, kun on saanut ihan itse laitettua sätkivän vauvan päälle potkuhousut ja sitten heti pian vaimo tulee niskan taakse arvostelemaan, että kun potkarit on väärin jalassa tai väärää sävyä jne.

Minusta on hienoa, että lapsi oppii erilaisiin ihmisiin. Meillä esim. mummoloissa isovanhemmat kohtelevat lapsiamme omalla erilaisella tavallaan, mikä on upeaa, koska lapsetkin tajuavat, että asioita voi tehdä eri tavoin. Se komentelija-äidin tapa ei olekaan ainoa tapa, vaan yksi tapa muiden joukossa.

En väitä, etteikö äiti ole lapsensa paras asiantuntija, koska äiti on normaalisti niin paljon lapsensa kanssa tekemisissä, mutta äiti voisi löysätä useinkin pipoa ja keskittyä välillä siihenkin, että vetää henkeä ja kerää voimia, jotta jaksaa taas uudella innolla vauvan kanssa.

Itse kävin lähellä uupumusta, kun olin "yliäiti", joka kaikessa ajatteli vauvan parasta. Vauva ei varmasti olisi saanut mitään traumoja, jos tämä superäiti olisi välillä hyvällä omalla tunnolla vienyt vaikka vauvan hoitoon ja lähtenyt vaikka lenkille tai laulamaan karaokea lähibaariin pariksi tunniksi.