S
sekopaa akkka
Vieras
isa sai aivoverenvuodon kesalla ja halvaantui. on ollut koko ajan sairaalassa. taa on ollut mulle erittain vaikeeta aikaa. oon miettinyt paljon lapsuuttani ja yrittanyt ymmartaa miksi mulla on niin helvetin vaikeeta kayda katsomassa isaani. mulla on aina ollut hankala olla isani kanssa kahden. lapsuudesta asti. en tieda mita puhuisin. meilla on ollut aina etaisat valit. muistan etta isa kaski mua olemaan lapsena hiljaa jos jotain puhuin, se halusi mieluummin katsoa urheilua tai uutisia. johtuuko taa kaikki siita? jos kysyin jotain se ei valittanyt edes vastata. nyt aikuisena se kylla on vastannut,puhunut ja kysellyt kuulumisia mut se on tuntunut itsestani niin vaikealta ja olen ollut tosi vaivaantunut. lapsilleni han on ollut tosi ihana pappa koko ajan. en ole aikaisemmin naita edes ajatellut ja tajunnutkaan vaan vasta nyt kun isani oli kuolla. mita mun pitas tehda? varata aika psykiatrille vai?