Isi ei saa tilaisuutta

[olla lapsensa kanssa =(]

Mieheni alkaa toden teolla kyllästyä varmaan minuun. Ongelmanani on etten voi antaa tyttömme olla hänellä vaan menen ottamaan melkein heti kun tyttö vähän kitisee isillä. Peruteluina että tissillä se rauhoittuu ja niin se tekeekin on (vielä kuusiviikkoinen).

Vaikka itse olenkin väsynyt ja haluaisin käydä jossain esim. lenkillä, en voi lähteä. Hoitajia kyllä olisi tarjolla, mutta en voi antaa lasta kenenkään hoitoon, kun ajattelen minun olevan paras lohduttaja ja tiedän että tyttö ei nukahda kuin minun tissille, maitoakin pitäisi pumpata niin paljon =( .

Väsyttää tämä äitinä oleminen etenkin kun en pysty antamaan hetkesikään tyttöä kenenkään muun vastuulle.

Miten te olette antaneet isien hoitaa pienokaistanne, onko hän saanut tilaisuuden koittaa lohduttaa.

Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä isi saa kylvettää ja syöttää tuttipullosta ja kannella tyttö, mutta sitten kun se itku kuuluu minä kiidän paikalle ottamaan tytön =(.

 

[kata]

Tuttua...=)
Pitää olla vaan kovana itsensä kanssa,jos on kotona ja mies haluaa yrittää rauhoittaa tms.koittaa olla vaan toisessa huoneessa.Katsoa vaikka kellosta että olen 3 minsaa pois ja sitten vasta menen.Tai tosiaan lähteä lenkille ja pakottaa itsensä olemaan edes puoli tuntia ensiksikin pois.Pikkuhiljaa tulee luotto että muutkin pärjää ja osaa,oma taakka kevenee kummasti.

Olet todella fiksu kun tiedostat noin hyvin tilanteen ja haet ratkaisuja siihen.Siitä onkin hyvä jatkaa.Ja se,että isällä on oikeus myös yhtälailla lapseensa,me äidit pilaamme usein orastavan suhteen jyräämällä miehet ja kun vauva kasvaa,ei mies enää kiinnostu samalla tavoin kuin jos olisi ihan pienestä alkaen saanut vastuuta ja hoivata lastaan.

Niskasta vaan kiinni ja yritystä!!!Tsemppiä sinnepäin,täällä ihan samojen juttujen kanssa painittu,tytteli 2 kk.Ja isukki saa jo vähän enemmän hoitaa!!!=)

 

[elli]

Et todellakaan ole ainut... Myös minä tunnistin itseni tuosta.

Toki vauvanne onkin vielä pieni. Ja olet jo aika selkeillä vesillä, kun tajuat itse tilanteen! sun pitää vaan tylysti lähteä pois vauvan ja isän/ muun hoitajan luota, jotta et kuule ensimmäisiä narahduksia ja puutu heti tilanteeseen.

Jonkun säännöllisen harrastuksen aloitus voisi olla hyvä näin syksyllä, kun kaikki jutut ovat juuri alkamassa. Tai miksi ei voisi ottaa tavakseen lähteä vaikka lenkille tiettyyn aikaan.

Myös minä olin hyvin väsynyt alkuun vaativan vauvan kanssa. Teimme niin päin että mies lähti ulos tai kylään vauva mukanaan ja minä jäin kotiin lepäämään.

Ja siitä lypsämisestä - ei se korvikekaan mitään myrkkyä ole, joten voit ihan hyvin ostaa pari purkkia hätävaroiksi kotiin. Tai sitten pumppailet pakkaseen pikkupusseihin hätäapuvaraston, jota käytetään kun tarve vaatii. Oikeasti oli aivan ihana käydä vaikka vain ruokakaupassa itsekseen ihan alkuun!!!

 

[minä-83]

Meillä taas tilanne toinen. Isi tekee matkatöitä, joten ilomielin annan hänen olla lapsensa kanssa niin paljon kuin haluaa. En todellankaan mene ottamaan lasta isältä pois. Annan kyllä neuvoja miten kannatta pidellä ja liikkua. Minähän häntä täällä 5 päivää viikossa hoitelen. Meidän tyttö on nyt 5 kuukautta vanha.

Anna ihmeessä isän katsoa lasta ja lähde johonkun käymään, piristää kummasti!!

Aurinkoista päivänjatkoa!

 

[ajan kanssa]

meillä oli aika lailla samanlaista. luulen, että meillä joillakin on vaan niin isot äidinvaistot ja hormonimyrskyt käynnissä, että sitä vahtii lastansa (etenkin ensimmäistään) ihan haukkana. mullakin, vaikka tiesin lapsen olevan hyvässä hoidossa, oli aina hirvee kiire asioilta kotiin, en millään kestänyt, jos lapsi itki isällään jne. nyt kun vauva on 9 kk, niin on ollut iisimpää jo jonkin aikaa, kun tietää mikä itku tarkoittaa mitäkin, eikä olo vauvan kanssa ole enää niin symbioottista, vaikka vielä imetänkin. tilanne harmitti meillä isää tietysti, ja minua myös kun ymmärsin toisaalta olevani ihan höhlä. keskustelemalla ja ajan kanssa on kyllä sitten tilanteet tasaantuneet. kärsivällisyyttä niin sulle kuin miehelle!

 

[Suosittelenkin]

...että anna isin ajoissa hoitaa pikkuista, meillä oli vähän jo karata asia käsistä, eli vauva suostui vain syömään pulloa kun minä syötän ja nukahtaa minun sylinn. Nyt näyttää kyllä siltä, että vauva ""suostuu"" isinkin hoidettavaksi.

Vaikeaa mulle oli jollain tyhmällä tavalla se, että aattelin jotenki että kun olen aina hoitanut vauvan näin ja näin, hän on siihen tottunut, niin näin on paras. Meidän vauvalle muutenkin on muodostunut kunnon vuorokausirutiinit, jotka aikanaan auttoivat kovin itkuisen ja huonosti nukkavan vauvan hyvinvointiin ja vanhempienkin jaksamiseen.

Tsemppiä ja aloita ihan vähän kerrallaan!

 

[Peppi]

Mun mies on alusta lähtien ollut tosi aktiivisesti mukana vauvanhoidossa. Ekan kanssa vaihteli varmaan enemmän vaippoja ja vaatteita kuin minä, joka keskityin lähinnä imettämiseen. Mutta se olikin sitten hyvä alku läheiselle isä-lapsi -suhteelle. Kävin hyvillä mielin välillä omilla asioilla ja mies antoi vauvalle Nania pullosta. Toisen kanssa en ole vielä korvikelinjalle lähtenyt, mutta tää onkin tyytyväinen tapaus ja odottelee isin kanssa vaikka tutin kanssa, kunnes äiti tulee ruokkimaan. Isä ja äiti -kaudet vaihtelee ja luonnollisesti alussa äiti on lujemmin symbioosissa vauvan kanssa. Mutta totta on sekin, että mies saattaa menettää kiinnostuksensa läheisen kontaktin solmimiseen, jos ei saa ollenkaan osallistua. Sitten myöhemmissä vaiheissa isä ja lapsi saavat vielä parempia tilaisuuksia tehdä juttuja yhdessä, kun rajuin symbioosi- ja imettämisvaihe menee ohitse. On muuten hassua huomata, miten lapsi on välillä ihan äidissä kiinni ja välillä taas isässä.

 

[M]

Meillä isä hoitaa niin hymyilevää kuin itkevääkin lasta. En todellakaan mene ottamaan vauvaa pois isältä jos tämä hiukan itkee. Isän sylissä vauva rauhoittuu ihan samalla lailla kuin minunkin ja tuntuu että vauva pitää erityisen paljon isän matalasta rauhoittavasta äänestä. Olen myös jättänyt vauvan isälle hoitoon ilman mitään huolta ja murhetta.

 

[Senna]

Oon määkin tainnut syyllistyä tuohon samaan.. Miehen matkatöiden takia olin aluksi niin paljon kaksin pojan kanssa, että tuntui et oon ainoa joka saa itkun loppumaan jne. Mutta mun pahin ""pesimisvaihe"" meni ohi 2-3 kk iässä ja sit alkoi oikeasti huvittaa lähteä yksin lenkille, lukea rauhassa kirjaa, ja ihan mielelläni annan poikien touhuta keskenään. Kyllä varmaan vielä 6 viikon iässä äiti onkin hormooneista ja vauvasta niin sekaisin, että ei halua päästää pientä silmistään.

Meillä nukuttaminen/nukahtaminen helpottui olennaisesti 2kk iässä, jolloin vauvat suunnilleen lakkaa vispaamasta käsiään holtittomasti ennen unta. Silloin voisit koittaa jättää pois tissille nukuttamisen ja antaa isälle vuoron tai antaa vauvan nukahtaa itsekseen jos onnistuu. Muuten kaikista hoitokerroista voi tulla painajaista sinulle ja hoitajalle.

Hoitoon jättämiseen voi totutella aluksi tosiaan ihan lyhyitä aikoja. Mekin miehen kanssa ekoilla kerroilla jätettiin vauva mummolle ja lähdettiin vaan kauppaan. Ruokailurytmi varmaan säännöllistyy teilläkin pikku hiljaa, joten sitten voit ajoittaa hoitokokeilut niin, ettei vauva tarvitse sinä aikana ruokaa. Jätä sitä kuitenkin vähän huonon hetken varalle. Myöhemmin sitten voit miettiä, kun ruoka-ajat on tiedossa, että kauanko voit olla pois.

Teidän vauva on nyt vielä niin pieni, että äidin onkin oltava lähes koko ajan läsnä. Mutta tosiaan 2-3 kk iässä vauva ei tarvitse enää jatkuvasti tissiä ja nukahtaakin sujuvammin, niin sitten varmaan on itsellesikin helpompaa lähteä vauvan luota. Mainittakoon muuten, että ekoilla tunnin-parin hoitokerroilla säntäsin aina kamalalla kiireellä vauvan luo varmana, että ""tilanne"" on päällä ja se ikävöi minua kurkku suorana. No, se nukkui siis joka kerta kun tulin..

 

[M]

Alkuperäiselle: En oikeastaan osaa antaa neuvoa, miten uskaltaisit lähteä välillä vauvasi luota. On vai uskallettava, jos mitenkään kykenee.

Varmasti tiedät ihan hyvin, että vauvasi pärjäisi hyvin ja rauhoittuisi kyllä ennen pitkää ilman rintaakin (tietenkin jos ei juuri ole kiljuvan nälkäinen). Itse saan moneen asiaan apua Anna Wahlgrenin ajatuksesta, että vauvan itku on aina kysymys. Kun vauvasi itkee isin sylissä, hänellä ei välttämättä siis ole nälkä, vaan hän kysyy, onko tässäkin sylissä turvallista olla. Jos otat hänet nopeasti pois, annat vastauksen ""ei, vain äidin sylissä on turvallista."" Mutta tämä on helppo sanoa ja vaikea toteuttaa, kun oman lapsen itku kuulostaa niin pahalta...

Miehesi kuulostaa ihannetapaukselta. Omani on puolestaan itse tuomassa lasta hetkessä takaisin syliini jos se alkaa itkeskellä ""Sillä taitaa olla nälkä"", vaikka juuri olisi rinnalta tullut

 

[Mari]

Jäin miettimään tuota käyttämääsi sanaa ""lohduttaa"". Vauvan itku toki särähtää aina äidin sydämeen ja sitä tulkitsee niin, että vauva olisi suruissaan. Mutta mutta. Itku on vauvan ainoa -tai ainakin selvin- kommunikointimuoto, jolla hän ilmoittaa tarpeistaan. Niinpä en oikein usko, että vauva itkiessään tarvitsee saati haluaa lohdutusta, vaan yleensä itku loppuu heti kun tarpeeseen vastataan (nälkä, märkä vaippa tms.).

Olin itse alussa vauvan kanssa aika vauhko ja yliherkkä. Mies onneksi suhtautui asiaan rauhallisemmin ja ilolla annan hänen hoitaa lastaan niin paljon kuin mahdollista. Saa itsekin välillä hengähtää.