isin hoito

[mietteliäs]

Vauvalla nyt ikää 3kk. Ollut kyllä ihan kiitettävästi iskänkin hoidettavana, joskin enemmän sillon 1-2kk iässä kun vielä masuvaivatkin kiusas enemmän. Nyt vauvalla on aika vakiintunut rytmi, ainakin äidin kanssa, ja itkee yleensä vaan väsymystään (jos ei ehdi laittamaan nukkumaan IHAN ajoissa) ja nälkäänsä (jos ehtii yltyä edes niin isoksi).

Jotenkin silti AINA kun jää isän kanssa, on kuulemma ollut tosi raskasta ja vauva on itkenyt paljon. (vaikka on sitten ollut kivaakin niillä) Aluksi syyllistin itseäni hirveästi jos lähdin vaikka käymään kaupassa ja jätin vauvan isän hoitoon, ja sitten oli kahta kauheampaa tulla takaisin ja kohdata vielä isänkin syyttävä asenne...
Lähteminen on koko ajan vaikeampaa.

Viime viikolla lähdin ensimmäistä kertaa käymään ulkona tapaamassa ystäviä, lähdin vasta kun vauva oli yöunilla. Yöllä ei ikinä ole ollut mitään ongelmia, vauva nukahtaa aina samantien syötyään. Nyt kävi kuitenkin niin, että minut hälytettiin kotiin, kun ensimmäisen yösyötön jälkeen alkoi semmonen itkukonsertti, että täällä itki isä sekä vauva molemmat hysteerisinä... kun tulin kotiin, vauva rauhoittui syliini ja nukahti alta aikayksikön.

Voiko 3kk vauva jo ""ikävöidä"" äitiään, vai miksi isän kanssa on niin vaikeaa...? Tottakai haluan olla vauvani kanssa niin paljon kuin mahdollista, mutta mietinkin, pitäisikö minun siis jättää häntä vaan enemmän isän hoiviin vaiko yksinkertaisesti olla enemmän hänen kanssaan? Onko muilla tällaista tilannetta?

 

[tunne]

ei kait vielä ihan 3 kk tule sitä ikävöintiä. Meilläkin oli jossain 2-3 kk tienoilla tuon kuuloinen vaiva (edelleen aina välillä) ja mielestäni se johtui vain siitä vauvan käsittelytavasta (vauva kun jo aistii enemmän ympäristöään). Itse alkoi olemaan jo aika tottunut käsittelemään vauvaa. Mieskin osasi kyllä hommat, mutta ehkä se tapa jolla hän kosketti tai teki asiat ei ollutkaan se mihin vauva oli tottunut ja monissa asioissa oli sellaista pientä haparointia tyyliin: ""mitenkäs se nyt olikaan, vaippa ennen vai jälkeen syötön"". Vauva varmaankin tunsi olonsa hiukan epävarmaksi isän otteissa...ei muuta kuin lisää harjoitusta vaan. Älä ainakaan huonoa omaatuntoa pode, vauva oli kyllä ihan hyvässä hoidossa et ollut sitä heitteille jättänyt.
Meillä mies päätti vastaavassa tilanteessa ettei itse luovuta ja vasta ihan viimeisessä hädässä soitti. Nyt sujuu jo huomattavasti paremmin ja molemmat nauttivat yhdessäolostaan enemmän. Hiljaa hyvä tulee. Mieskin on alkanut enemmän arvostamaan äidin roolia ja sitä ettei se aina ole niin helppoa se vauvan hoito (useimmiten hoitanut vain minun läsnäollessani).
Luultavasti vauva oli väsynyt ja kun isäkin rupesi itkemään ei se ainakaan helpottanut tilannetta. Itse muistan jo alkuajoilta kuinka itse en sanut vauvaa hiljaiseksi ja rupesin itkemään omaa ""osaamattomuuttani"". Mies tuli paikalle ja otti vauvan syliin ja samantien tuli taloon hiljaisuus.

 

[samoin]

Meilläkin on välillä ollut sellaista, että kun olen ollut esim. jumpassa ja isä yksin vauvan kanssa kotona niin vauva ei ole millään ruennut ottamaan iltatorkkujaan vaan on itkeskellyt lähes koko ajan.. Ja kun minä tulen kotiin ja otan vauvan syliini niin kohta hän jo nukkuu.
Minä luulen, että kyse on vaan tosiaan siitä, että vauva on tottunut minun hoitotapaani ja kun hieman erilailla häntä koitetaan saada nukkumaan niin se ei onnistukkaan. Minä olen nimittäin aina kotona ollessa hoitanut tuon nukuttamispuolen.
Mutta eipä siinä muu auta kuin antaa isän ja vauvan edelleen olla silloin tällöin kahdestaan. Kyllä se siitä pikkuhiljaa. Ja ei vauva siitä säry jos se sylissä joskus vähän enemmän itkeekin. Harjoituksen myötä isä kyllä löytää ne tavat kuinka parhaiten lapsen saa rauhoitettua.

 

[meillä]

on 3kk tyttö. Laatuaikaa on isän kanssa kun näkevät niin vähän ja kyllä tasan ikävöi. Jos isä antaa vaikka mun syliin leikin jälkeen ja lähtee niin tyttö kattoo perään ja huutaa täyttä kurkkua, kun annan takas niin hymyilee kuin naantalin aurinko.
Ja minä siis kotona päivät, isä mukana hoidossa illat.

 

[jepulis]

Niin kyllähän vauvakin tutun sylin tuntee ja äänet ja tuoksut. Tietyt rituaalit ja tavatkin vauva omaksuu yllättävän äkkiä. Ainakin meillä sairauden jälkeen aina muutama ilta vaikeampi nukahtaa omaan sänkyyn jos pipinä on saanut/jouduttu nukuttamaan syliin.

 

[?]

Onko vauva oikeasti jotenkin ""hankalampi"" isän hoidossa, vai onko kyse hoitajan asenteesta?

Meinaan vaan että vauvan/lapsen hoito ON raskasta, piste. Jos isällä on se käsitys että päivät pitkät löhöillään ja lueskellan lehtiä, niin todellisuus voi olla järkytys. Vaihtoehtona on sitten a) hyväksyä tilanne ja ihailla vaimoa joka jaksaa hoitaa päivästä toiseen tai b) valittaa että vauva oli niiiin hankala ettei vaimo voi enää jättää sitä.

 

[ap.]

No yleisesti ottaen oon sitä mieltä, että ehkä vähän asenteessakin vikaa...ja epävarmuus tietenkin ruokkii myös vauvan hermostuneisuutta. mutta kyllä nyt isällä on jo kai aika realistinen käsitys vauvan kanssa elämisestä. Osin pidän syynä myös sitä, että (mielestäni) isä joskus ylenkatsoo niitä rytmejä, joita ollaan vauvan kanssa luotu ja joita olen opastanut seuraamaan edes jotakuinkin. Mutta tuo yöllinen episodi oli jokseenkin hämäävä...tuli oikeesti semmonen olo, että oon tehnyt jotain väärää kun oon yöllä poissa kotoa. (ja oli siis itkenyt jo pari tuntia putkeen syönnin jälkeen ennen kuin isä soitteli mut kotiin...eihän tuo tietenkään esim. koliikkiperheissä oo ""mitään"", mutta meillä on totuttu rauhallisiin öihin)

Siitä siis pohdiskeluni, voiko tuon ikäinen vauva ikävöidä äitiään.. että ei kai se oikeesti voi olla sille mitenkään ""traumaattista"" tai mitään, että äippä ei oo kotona yöllä...