Hae Anna.fi-sivustolta

Isis

Viestiketju osiossa 'Eläkkeellä' , käynnistäjänä Naakka, 10.07.2016.

  1. Naakka Vierailija

    Joskus vuosia (?) sitten sanoin miehelleni, että kyllä nyt pitäisi kaikkien maiden yhtyä ja alkaa hävittää tätä isiksen porukkaa, kohta on levinnyt koko maailmaan ja sitten ollaan kusessa.

    Näin sitten on käynyt! Eikö nämä maailman viisaat johtajat tuota tajunneet? Kukaan ei tehnyt mitään, ennenkuin nyt on alettu toimimaan, ja taitaa olla myöhäistä, ovat levittäytyneet joka puolelle.

    Mitä mieltä olette asiasta?
     
  2. tässä tulos Vierailija

    Kyllä päättäjät tajuavat, tottakai, mutta he juuri nettoavat eniten kaikella tällä. Katselin ja kuuntelin uusinta iskua , erityisesti piispan lässytystä, kuinka meidän tulee yhä enemmän auttaa ja tukea näitä, etteivät vaan koe pahaa oloa. Inhottaa jä ällöttää nämä maahan tunkijat vaatimuksineen, listikööt toinen toisensa omissa maissaan viimeiseen tappiin saakka.

    Oli pakko lähteä ulos, kun sade vähän lakkasi ja eikö vain pieni laiha nainen makaa maassa ja soittaa haitaria. Käytävän toisella puolella on lastenvaunut, joiden peittona kaunis nallekuvioinen puhdas lasten huopa.
    Ajattelin, että nyt annan rahat jotka varasin ostoksiin, tälle äidille. Poikani on kieltänyt moisen, että menee rikollisille, et anna senttiäkään.
    Kävelin eteenpäi ja mietin, että voi kauheaa. Siinä oli ikäiseni nainen myymässä tuotteita, ja kysyin että voiko olla totta, että äiti ja vauva.
    Nainen näytti paperinsa, että on joku kaupunginosa henkiö, että nyt kysyit oikealta ihmiseltä. Hän kertoi katsoneensa vaunuihin ja että vaunut ovat roinaa täynnä, ei niissä mitään vauvaa ole. Eivät ne tyhmiä ole, minä olen tyhmä kun meinasin antaa ruokarahani..
    Siis minä maksan EU- loiset ja meppien elostelun, Kirkon ulkomaan apua ja näiden turvapaikanhakijoiden ylöspidon ja sitten minua näin yritetään vedättää.
    En ikinä koskaan anna mihinkään senttiäkään.
     
  3. tässä tulos Vierailija

  4. tässä tulos Vierailija

  5. Naakka Vierailija

    Uskotaan, kun tuli niin moneen kertaan! En minäkään ole enää vuosiin antanut mihinkään keräykseen mitään, kun ei edes tiedä menevätkö perille tarvitsijoille. Eikä ole eläkeläisen tarvis antaa mihinkään pienistä tuloistaan, antakoon rikkaat jos haluavat.

    Kyllä se on niin, että vuosikymmenissä nämä ählämit sikiävät niin, että täyttävät koko eu:n ja listivät kaikki, jotka eivät usko allahiin, ehkä sadan vuoden kuluttua ei-muslimit ovat kuolleet sukupuuttoon, siis ovat tapettu.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti