Iso myooma

  • Viestiketjun aloittaja Niin väsynyt
  • Ensimmäinen viesti
Niin väsynyt
Kävin vatsakipujen vuoksi lääkärissä ja siellä todettiin sappikivet. Mutta se ei ollut valitettavasti ainoa löydös, minulta löytyi myös todella suuri myooma. Ja sen vuoksi joudutaan myös kohtu poistamaan. Myooma oli niin suuri, että se ei mahtunut edes ultrassa kokonaan näkyviin ja esti myös munasarjojen näkymisen. Ainut hyvä asia oli se, että vatsaontelossa ei ollut nestettä. Nyt on kuitenkin niin ikävästi, että olen haaveillut lapsesta avomieheni kanssa ja olen iältäni jo nelikymppinen.Nyt moni hämmästelee, että miksi en ole hankkinut lasta aiemmin, no sen vuoksi että en ole koskaan rakastanut ketään niin paljoa kuin nykyistä miestäni ja hänen kanssaan olemme olleet yhdessä vasta 2 vuotta. Joudun jännittämään vielä muutaman päivän, että onko munasarjoissa syöpä. Pelkään todella paljon sitä ja pelkään myös leikkausta, koska siinä on aina oma riskinsä. Onko kenelläkään muulla vastaavanlaista tapausta ja onko leikkauksessa voitu säilyttää kohtu? Onko mitään toivoa saada vielä oma lapsi? Nyt on todella pelottava olo ja itken koko ajan. "Ammattiauttajan" luokse en halua mennä,koska jo sairaalassa saamani kohtelu oli niin huonoa, että en kovin vähällä halua terveydenhuollon henkilöstöön ottaa yhteyttä.

Kertokaa muut kokemuksistanne ja neuvokaa mitä voisin tehdä?
 
Älä usko kaikkea
Kuulepas, menehän aivan ensimmäiseksi yksityislääkärin pakeille. Ettei vaan ole vastassa lekuri joka haluaa erikoistua ja tarvitsee tiettyjä operaatioita saadakseen paperit? Oliko hän nuori lääkäri ja piti sinua jo ikäloppuna jolle voi tehdä mitä vaan? Entäpä oletko pieneltä paikkakunnalta ja sinun onnesi tuottaa jollekulle lääkärille tai hänen tutulleen tuskaa/kateutta? Lääkärikin on vian ihminen muista se. Tuo syövällä pelottelu herätti minussa moiset epäilyt. Jos asenne on se, että nelikymppinen nainen ei ole haaveinen pelastamisen arvoinen vaan tehdään halvin ratkaisu eli kaikki pois vaan ja hormoonilääkitykselle (jota muuten syöpäsairaana et edes saisi vaan muuttuisi mummoksi ja ryppyiseksi). Vääriä diagnooseja tehdään kuten myös turhan suuria operaatioita potilaan tilanteeseen nähden.
 
Niin väsynyt
Kiitos vastauksesta. Toivon todella hartaasti, että minulla ei ole syöpää ja jos saan ns.puhtaat paperit otan heti yhteyttä yksityiseen lääkäriin. UÄ:n tehnyt lääkäri oli keski-ikäinen mies ja täysin välinpitämätön. Ei kysynyt minulta mitään muuta kuin sen, että miksi en ole hankkinut lapsia.Ei neuvotellut mistään, ainostaan sanoi, että eiköhän tässä ollut kaikki. Tulin poliklinikalle päivystyksenä ja hänellä tuntui olevan kova kiire kotiin. Hoitaja selitti sitten kaiken mitä tuleman pitää, mutta kukaan ei kysynyt mitä minä haluan tai toivon. Kohdun säilyttämisestä ei edes neuvoteltu. Olin kuin teuraslehmä, jolla ei ole mitään arvoa.
 
Flower82
Tuollainen kohtelu on kamalaa, ja alentavaa. Sitä ei tarvitse kestää, sinun ei tarvitse alistua. Olet maksava asiakas. Sinuna tekisin valituksen ylilääkärille. Ei ole sinun murheesi että olit päivystyksessä ja että lääkärillä oli kiire kotiin. Sinun ei tarvitse ymmärtää lääkäriä, vaan päin vastoin. Vaadi parempaa palvelua!
 
Flower82
Uskon ettei sinulla mitään vakavaa tautia ole. Minulta on leikattu yksi kysta, silloinkin lääkäri lipsautti että "ei tämä varmaan syöpää ole, kai", vaikka itsekin silloin jo näki sen kuvista. Olin 20 v.! Lääkärit lipsauttelee mitä sylki suuhun tuo, valitettavasti.
 
Niin väsynyt
Toivon todella, että olette oikeassa ja että kyseessä ei ole syöpä. Kohtelu minkä sairaalassa sain, oli ala-arvoista. Viiden lääkärin vastaanotolla piti käydä kahden päivän aikana ja yksikään heistä ei kätellyt, eikä esitellyt itseään. Yhdenkään lääkärin nimeä en tullut tietämään. Menin maanantaina klo 16 aikoihin päivystykseen ja pääsin kotiin n. klo 21, lähtiessä sanottiin, että tule aamulla labraan ja ole syömättä. Menin heti klo 7 ja sieltä takaisin päivystykseen josta annettiin lappu, että uä on klo 13,00 ja pitää olla syömättä 6 tuntia ennen uä:tä. Joten olin koko päivän ilman ruokaa,vettä sain juoda 3 lasillista. Yläpaine oli illalla ollut yli 200, mutta sitä ei mitattu uudelleen eikä myöskään verensokeria koko aikana.

Mitään ei kunnolla selitetty eikä mistään neuvoteltu. Ketään ei kiinnostanut, mitä minä toivoisin ja kukaan ei vaivautunut edes kysymään, että oleko suunnitellut lapsen hankkimista vielä. UÄ:n tehnyt "kiireinen" mies lääkäri naureskeli vain, että kyllä meidän kirurgi on nyt onnellinen kun pääsee leikkaamaan noin ison myooman pois.

Minulla on aivan valtavat paineet tällä hetkellä ja pelkään pahinta. Tämä viikko on ollut niin pitkä ja raskas. Jos joillakin on samalaisia kokemuksia, niin voisitteko kertoa niistä lisää. Kuinka olette selvinneet ja onko isossa myooma (18 cm) tapauksessa aina pakko poistaa kohtu.
 
Älä usko kaikkea vielä kerran
Kirjoitit "UÄ:n tehnyt "kiireinen" mies lääkäri naureskeli vain, että kyllä meidän kirurgi on nyt onnellinen kun pääsee leikkaamaan noin ison myooman pois." Luepa rivien välistä, ehkäpä leikkausta ei tarvise tehdä vaan lääkärillä on aivan muita motiiveja. Myoomien ollessa oireettomia niitä ei välttämättä leikata vaan seurataan kasvavatko vai pienenevätkö. Mikäli et edes vuoda en voi ymmärtää miksi menisit leikkaukseen, ainakaan suurella hopulla. En itse ainakaan menisi ilman vaivoja. Kohtuleikkaus ei välttämättä ole paha juttu (jos ei haaveile lapsista) mutta munasarjojen leikkaus on kova juttu. Hormoonihoitoja ei kannata aloittaa noin nuorena, sillä ne lisäävät (rinta)syövän mahdollisuutta. Munasarjoissasi tuskin on mitään ja on kyllä kummallista että kohdun sisäinen kasvi voisi estää munasarjojen näkymisen, miten ihmeessä voisi? Ja miksi siis pitäisi epäilläkään että niissä on syöpä ja nyt tulee leikata kaikki pois? Lopeta kuolemanpelko (tästä narusta epäeettisesti toimivat lääkärit nimenomaan vallanhimossaan vetävät) ja elä onnellisesti sen kanssa mitä sinulla on, vaikket saisikaan lapsia saat pitää naiseutesi kun et alistu auktoriteetteihin. Käy yksityisellä lääkärillä ja kokeilepa luontaishoitajaa (ei siitä haittaakaan ole).



 
Flower82
Nimenomaan, älä alistu auktoritteetteihin, vaan vaadi oikeuksiasi ja arvokasta kohtelua. Tottakai sinulla on siihen oikeus. Suorastaan välillä ärsyttää kun ihmiset valittavat lääkäreiltään saamansa kohtelua, mutta eivät kuitenkaan anna suoraa palautetta tai tee asiasta valitusta. Miksi sellaista nyt pitäisi kenenkään sietää, sinun verorahoistasi se "kiireinen mieskin" palkkansa saa.

Usein tuollaiset isommat myoomat ymmärtääkseni kyllä leikataan pois. Itselläni leikattiin vaikka oli vain 5 cm. Oli hyvä ja asiansa osaava lääkäri, joka ei varmasti turhaan leikkaisi mitään. Jos niitä ei leikata, voivat myoomat juuri haitata lasten saantia kun tukkivat munasarjat. En tiedä, täytyykö tapauksessasi poistaa kohtu vai ei. Tee joka tapauksessa selväksi, että haluat sen säilyttää jos vain mahdollista. Vaikka oletkin saanut aivan törkeää kohtelua, olen varma että lääkärit silti yrittävät tehdä poiston mahdollisimman pienin vaurioin. Enkä usko, että julkisen puolen leikkausjonoon otetaan ketään jota ei oikeasti tarvitsisi leikata. Mutta se, että tarvitsee leikata, ei tietenkään tarkoita sitä että asia olisi vakava.
 
Niin väsynyt
Siis on syöpä, jäi edellisest pois. Tuntuu pahalla kun laitoin "ystävälle" viestiä,että miten on asianlaita, niin hän vastasi,että nauti nyt viimeisistä päivistäsi. Kauniisti lohdutettu, eikö vain.
 
Flower82
Olen todella pahoillani. Ystäväsi käyttäytyi ihan idioottimaisesti. Ajattele vain, miten hyvät hoidot nykyään ovat! Toivut varmasti hyvin ja elämä jatkuu. :) Niin on käynyt tuhansilla ja tuhansilla muillakin, miksei sinullakin siis. Kovasti voimia sinulle!!
 
Niin väsynyt
Kiitos viesteistä. Haluaisin vielä kysyä, että onko kenelläkään tietoa kuinka pahat nuo minun arvot ovat? Ovatko ne aivan toivottomat? Olen todella henkisesti väsynyt.teeskentelen sukulaisille ja tuttaville,että kaikki on hyvin.En ole kertonut asiasta monellekaan, enkä kerro. Raskas taakka on kannettavana. Toivottavasti ei ole syöpää ja toivottavasti selviän, ainakin "ystäväni" joutuisi pettymään jos selviäisin.
 
jaksamista sinulle
Poliklinikka.fi osoitteessa on tietoa esim. kokeista, joilla voidaan munasarjasyöpä todentaa ja myös viitearvoista. Käy kurkkaamasaa, jos et ole vielä ehtinyt.
Sieltä olen itse saanut ihan asiallista perustietoa.

Olen pahoillani ystäväsi ajattelemattomasta viestistä.

Saitko lääkäriltäsi mitään sanallista selvitystä näistä tuloksista ja miten jatkossa toimitaan?
 
Niin väsynyt
Hoitaja sanoi, että lääkäri ei ole aivan varma onko kyseessä syöpä vai ei ja leikkaus on n. kolmen viikon kuluttua. Muuta selitystä ei annettu.

Kiitos vinkistä, käyn katsomassa arvot. Pahalta tuntuu koko asia ja todella pahalta tuntui "ystävän" viesti. Hän antoi minulle kuolemantuomion epäsuorasti ja on sentään terveydenhuollon ammattilainen.
 
&
Milloin olet viimeksi käynyt gynegologilla? Myooma ei kasva 18 cm:n kokoiseksi hetkessä. Siihen kuluu aikaa useita vuosia. Kun käy vuosittain gynegologilla ja vaatii ultran ei pääse tuollaisia ikäviä yllätyksiä syntymään. Oma myoomani löydettiin vuositarkastuksessa kun se oli 1,5 cm:n kokoinen. Myooman kasvua on seurattu ja sitä on hoidettu lääkkeellä. Suunnitelmat on selvät, mitä tehdään jos se vielä kasvaa. Voi sanoa, että on oma vika, jos päästää tilanteensa tuollaiseksi.
 
Niin väsynyt
Alkuperäinen kirjoittaja &:
Milloin olet viimeksi käynyt gynegologilla? Myooma ei kasva 18 cm:n kokoiseksi hetkessä. Siihen kuluu aikaa useita vuosia. Kun käy vuosittain gynegologilla ja vaatii ultran ei pääse tuollaisia ikäviä yllätyksiä syntymään. Oma myoomani löydettiin vuositarkastuksessa kun se oli 1,5 cm:n kokoinen. Myooman kasvua on seurattu ja sitä on hoidettu lääkkeellä. Suunnitelmat on selvät, mitä tehdään jos se vielä kasvaa. Voi sanoa, että on oma vika, jos päästää tilanteensa tuollaiseksi.
Toivottavasti olosi parani! Hienoa, että on sinulaisia ihmisiä olemassa, jaksat iskeä lisää. Minulla on aivan riittävästi murheita ja huolia, vaikka et olisi viestiäsi kirjoittanutkaan.
Jos sinulla joskus todetaan aivoikasvain, niin muista että se on sinun oma syysi kun et ole käynyt kuvauttamassa päätäsi.

Kasvaimet ja syöpä ei kysy aikaa eikä paikkaa, vaikka kävisi viikottain lääkärissäm ne tulee jos ne tulee. Pahanlaatuinen syöpä voi tulla aivan hetkessä, ei siinä lääkärissä käynnit sitä pysty estämään. Älä vastaa enää. Tai jos alat kirjoittelemaan viisauksiasi ja syytöksiäsi lisää, minun on otettava ylläpitoon yhteyttä, että poistavat ilkeät viestisi. Sanonta on, että "Älä lyö lyödyn mieltä,särje särjetyn sydäntä", mutta suurin osa ihmisistä tekee juuri päinvastoin. Suomalaisille kun se pahan mielen tuottaminen on kaikkein mukavinta.
 
Tolloja piisaa
joka junaan ja aina joku jää asemallekin. "&"-nimimerkki on yksi sellainen.

Noista pipipäistä ei pitäisi välittää, vaan jättää happanemaan omiin mehuihinsa. Satuttaa se kuitenkin herkässä ja raskaassa tilanteessa.

Toivon sinulle AP voimia ja paranemista niin fyysisistä kuin henkisistäkin kivuistasi. Että jaksoitkin vastata moiselle moukalle noin hienoin ja totuudellisin ajatuksin.
 
kyllä itsestään voi huolehtia!
Itselläni oli "ison kananmunan kokoinen" myooma eli noin 5-senttinen. Siksi minäkin ihmettelen suuresti 18 cm kokoista myoomaa. Vuosittaista tarkastusta ei kannata missään nimessä laiminlyödä.
 
Niin väsynyt
Lääkärit ihmettelivät kovasti myös sitä, että myooma ei ole aiheuttanut mitään vaivoja ja että se ei ole millään tavalla vaivannut. Olen käynyt lääkärissä ja aikoinaan lääkäri sanoi, että minulla on tyrä. Mitään tyrää ei todellakaan ole, vaan se on ollut jo vuosia sitten tämä myooma jonka lääkäri on löytänyt. Röntgenlääkärin mukaan se on kasvanut hyvin hitaasti.

Kyllä varmasti ihmiset voisi suurimmaksi osaksi elää eri tavalla ja tehdä monia asioita toisin. Mutta virheitä ja erheitähän ei tulisi tehtyä kenenkään jos olisi niin täydellisen viisas. On helppo sanoa, että miksi et tenyt niin ja niin. Aina ei asiat ole tai mene niin kuin niiden oletetaan menevän. Ihmisillä kun on niin monenelaisia asioita elämässä, myös vakavia sellaisia, että joku toinen asia voi jäädä huomaamatta. Olen tehnyt elämässä virheitä ja tulen tekemään niitä jatkossakin, jos elinpäiviä suodaan.

Tilanteeni ei ole todellakaan helppo. Olisin kiitollinen, jos joku jolla on ollut vastaavanlainen kokemus kertoisi siitä. Kiitos teille, jotka jaksatte tsempata. Sillä sitä tässä tilanteessa juuri kaipaa.

 
lisää
Tilanteesi on todella ikävä.
Vähän asian vierestä mutta eräs tuttavani kauhisteli kun edellinen gynellä käyntini maksoi 180 eur (Kela maksoi takaisin siitä 50 eur) Hän sanoi että hänellä ei ole varaa moiseen ja lähes samaan hengenvetoon kertoi tulevasta matkastaan. Mihin kukakin haluaa rahansa laittaa, se on jokaisen oma asia mutta itse en laiminlyö vuosittaista lääkärissäkäyntiä, koskee naistenlääkäriä ja hammaslääkäriä. Molemmat ovat sellaisia ruumiinosia joissa voi olla piileviä vaivoja ja ongelmia.
Pointtini oli se että itsestään huolehtimisen kanssa ei kannata tehdä virheitä, kyllä tietyt erehdykset voi välttää vaikka se inhimillistä onkin.
 
Niin väsynyt
Minun kohdalla ei ole kysymys rahasta, vaan aivan toisenlaiset asiat. Mutta minun syyttely, ei auta minua yhtään. Ei paranna minun tilannetta ainakaan. Tietysti jos se tuottaa mielihyvää syyttäjälle, niin siitä vaan. Onhan se hieno asia, että edes jotkut voivat nauttia elämästään. Kannattaa katsella sitä syyttävää sormeaan sitten pitkään, jos joskus itselleen sattuu jotain ikävää. Toivonkin, että nämä sormella osoittelijat eivät enempää lisäisi pahaa mieltäni.
Olisi mukavaa kuulla, jos joku on vaikka selviytynyt vastaavanlaisesta tilanteesta. Ymmärrän oman tilanteeni vakavuuden todella hyvin ja siksi kaipaisin edes hieman lohtua elämääni. Kiitos teille jotka ymmärrätte, ettekä tuomitse.
 
Flower82
Totta, ihmiset ovat inhimillisiä olentoja jotka tekevät erinäisistä syistä "virheitä" suuntaan jos toiseen, ihan jokainen. Kukaan tuskin on täydellinen, ja osaa aina ennakoida piilevätkin vaarat. On miljoona asiaa mitä ihmisen pitäisi tehdä, mutta loppujen lopuksi muuta ei voi tehdä kuin parhaansa, elämässä yleensäkin. Se mitä se parhaansa tekeminen eri ihmisille milloinkin käytännössä tarkoittaa ja on, vaihtelee paljon ja kausittain, riippuen ihan elämäntilanteestakin. Kukaan tuskin tietoisesti aiheuttaa itselleen haittaa. Missään tilanteessa tuomitseminen ei auta, koska sillä ei saavuteta mitään. Tapahtunut on tapahtunut, eikö sen jälkeen ole pääasia että tilanteesta noustaan ja päästään eteenpäin? Siinä ei syyttely auta mitään. Jokainen voi itse toki päässään miettiä ihan mitä haluaa, mutta ennen kuin kirjoittaa kannattaa suoda ajatus sille mikä oikeasti auttaa toista ikävässä tilanteessa.

Valitettavasti minulla ei ole kertoa Sinulle vastaavanlaista kertomusta, mutta pistä se nuoren 25 v. ikäni piikkiin. ;) Varmasti nimittäin samanlaisia tarinoita on muitakin, et ole yksin tai ainoa!! Toivon Sinulle kovasti jaksamista! Olen monelta kuullut että odottaminen ja epävarmuus on pahinta, kyllä se pian helpottaa! Ja ajattele että on hyvin mahdollista, että kyseessä ei lainkaan ole syöpä. Olen lukenut, että isot myoomat voivat ainakin joitakin arvoja heilautella paljonkin, vaikka olisivatkin hyvänlaatuisia. Ja jos kyseessä on syöpä, hoidot ovat nykyään todella hyvät ja sinut, kuten miljoonat muutkin, saadaan kuntoon! :) Eli siis 1. ei syöpää, myooma leikataan ja kaikki hyvin 2. syöpä, joka hoidetaan ja elämä jatkuu.
 
Niin väsynyt
Alkuperäinen kirjoittaja Flower82:
Totta, ihmiset ovat inhimillisiä olentoja jotka tekevät erinäisistä syistä "virheitä" suuntaan jos toiseen, ihan jokainen. Kukaan tuskin on täydellinen, ja osaa aina ennakoida piilevätkin vaarat. On miljoona asiaa mitä ihmisen pitäisi tehdä, mutta loppujen lopuksi muuta ei voi tehdä kuin parhaansa, elämässä yleensäkin. Se mitä se parhaansa tekeminen eri ihmisille milloinkin käytännössä tarkoittaa ja on, vaihtelee paljon ja kausittain, riippuen ihan elämäntilanteestakin. Kukaan tuskin tietoisesti aiheuttaa itselleen haittaa. Missään tilanteessa tuomitseminen ei auta, koska sillä ei saavuteta mitään. Tapahtunut on tapahtunut, eikö sen jälkeen ole pääasia että tilanteesta noustaan ja päästään eteenpäin? Siinä ei syyttely auta mitään. Jokainen voi itse toki päässään miettiä ihan mitä haluaa, mutta ennen kuin kirjoittaa kannattaa suoda ajatus sille mikä oikeasti auttaa toista ikävässä tilanteessa.

Valitettavasti minulla ei ole kertoa Sinulle vastaavanlaista kertomusta, mutta pistä se nuoren 25 v. ikäni piikkiin. ;) Varmasti nimittäin samanlaisia tarinoita on muitakin, et ole yksin tai ainoa!! Toivon Sinulle kovasti jaksamista! Olen monelta kuullut että odottaminen ja epävarmuus on pahinta, kyllä se pian helpottaa! Ja ajattele että on hyvin mahdollista, että kyseessä ei lainkaan ole syöpä. Olen lukenut, että isot myoomat voivat ainakin joitakin arvoja heilautella paljonkin, vaikka olisivatkin hyvänlaatuisia. Ja jos kyseessä on syöpä, hoidot ovat nykyään todella hyvät ja sinut, kuten miljoonat muutkin, saadaan kuntoon! :) Eli siis 1. ei syöpää, myooma leikataan ja kaikki hyvin 2. syöpä, joka hoidetaan ja elämä jatkuu.

Kiitos sinulle todella kannustavista viesteistä. Oli todella mukavaa ja kannustavaa saada sinulta viesti. Kiitos vielä kerran:)).
 

Yhteistyössä