ISOmpaa pesuetta haaveilevat 35

  • Viestiketjun aloittaja ÄssÄ!
  • Ensimmäinen viesti
marjuli
Nyt pääsen vihdoinkin ehkä rauhassa tännekkin kirjoittamaan kuulumisia, en ala nyt tarkemmin lukemaan muuta kuin pikaisesti.
Ohdikselle suuren suuret onnittelut Voitosta ja tuohon synnytykseen taitaa päteä loppu hyvin kaikki hyvin !
Meille syntyi 20.1 ihanainen tyttö, painoa oli 4650g ja 53cm, menin äitipolille kontrolliin sokereiden takia jossa lääkäri totesi että taitaapi olla synnytys käynnissä, itse olin lievästi sanoen ihmeissäni sillä supistuksia ei ollut pariin viikkon tuntunut mutta kohdunsuu oli reilut 4cm auki ja kohdunkaulaa ei ollut yhtään jäljellä, tutkimuksen aikana alkoikin sitten supistella ja äkkiä soittamaan miestä sinne että ehtisi synnytykseen, sitten hulahtivatkin vedet ja alkoi ponnistuttamaan ja neiti sitten syntyi käsiposkella poliklinikan tutkimuspöydälle yhdellä ponnistuksella,napanuora oli kaksi kierrosta kaulan ympärillä ja kerran jalan ympärillä joten oli todella sininen kun syntyi mutta nopeasti tilanne korjaantui.Lääkäri ei ehtinyt edes ilmoittaa synnytysosastolle,elikkä tytön synnytyksessä oli vain minä ja lääkäri, kaikki sujui hyvin vaikkakin ihan järkyttävä kokemuksena oli kun ei pää ehtinyt tilanteeseen mukaan.
Nyt on sitten kotona ja tottakai isommat lapset ovat olleet ihastuneita tyttöön kuten myös äiti ja isä.Omalla tavalla on haikea olo kun kyllä tämä taitaa olla viimeinen kerta kun meillä vauva arkea eletään, vaikka mitään lopullista ei vielä ole tehty.

Toivottavasti ÄssÄn neidin vaiva selviää nopeasti, se on tosi vaikea olla jos tietää että jotain on vialla, muttei tiedä mikä.
Meillä jylläsi myöskin tuo oksutauti mutta ihmeenkaupalla minä ja vauva ei tuohon sairastuttu, kyllä meillä hinkattiinkin käsiä joka välissä ja pyyhittiin ovenkahvoja ja valokatkasijoita.Nyt oli naapurin lapset sairastuneet uudelleen oksutautiin ja jännätään että tuleeko meille uudelleen, toivon todella ettei!

Mutta nyt kuulu huutoa joten imettämään täytyy lähteä.
Marjuli ja neiti 6vko+5pvä
 
Joox`D
Voih, IHANAA , ONNEA Marjulin perheeseen <3 !
Olipas reippaankokoinen tytsä =o)

JA kyllä siis tavallaan upea juttu ettei ollu mikään vuorokauden synnytysmaratooni.

Tuo, ettei pää ehtinyt mukaan on tosi kurjaa ... ja tunne kestää pitkään.
Mul kävi noin Pinkkiksen synnytyksessä,
vaikkei mikään supernopea ollutkaan, synnärille menosta noin tunti
niin tyttö oli sylissä....mut silti siitä jäi outo tunne,
kun ei tosiaan ehtinyt pää ja muija rauhoittumaan siihen
tilanteeseen, kun oli aamusta asti kammo härdelli ollu muuten.

Ässälään paranemisia & jaksuhaleja !!
Toi on todella kurjaa katsoa kun lapsi kärsii jossain verikoehommissa
eikä syödäkään saa.Äärettömän stressaava tilanne aikuisellekin olla siinä.

Onkohan Tittilässä jo kaikki hyvin ?
Mites ne essure-hommat toimii ?
VAi ehtiikös edes omia vaivoja miettimään jos korvatulehdus jyllää...

Meillä meni taas viikonloppu hujahtamalla.
Lauantai ulkoiltiin ihanassa pakkassäässä kun aurinko paistoi,
siivottiin kok operheen voimin myös ja ilta vaan röhnättiin soffannurkassa
toistemma kainaloissa, lapset söi herkkuja telsua katellessa.
As-pojan kirjekaveri kävi sunnuntaina ja mä sain ihanasti vertaistukea,
kun heidän poika on As + Ad/Hd ...

Perjantaina mies toi mulle ihanan lahjan, pinkin digikameran jota olin joskus toivonut.
Oli pahoillaan kun oli unohtanut meidän 8-vuotis kimpassaolopäivän,
hän sen yleensä muistaa, en mä ikinä.
Kalseeta oli tossa taas jonku aikaa, ja se hiukan masensi mua.
Töistäkin sian kenkää, mut se oli jo odotettavissa tän sairasloman takia.
Mutta sitten tuo ukko musta alkoikin tykkäämään taas ja osoittaakin sen ihan kivasti.
Ei täs mitn hätää.

Mitähän Ohdikselle muuten kuuluu ??
Pullottaakohan se vauvantuoksua meille siellä ??
TAi siis ainakin mulle sitä sais pullottaa, kuumeilu taas nostaa päätään pahemman kerran kevään koittaessa... täällä näkyy laittoman paljon pallomahoja nyt muutenki.

Terveiset kaikille
&
Kivaa NAISTENPÄIVÄÄ jokaiselle ihanaiselle *=o} !!
 
Joox`D lisää
Huomaaks muuten kukaan, et meillä on haaveilijat loppuneet...
Kun joku päivittää ketjun tietoja,
ei sinne haaveksijoihin jä yhtään nimeä,
mutkin saa poistaa kun en sitä ikinä todeks sa muuttaa.

Ellei siis aloiteta uutta kierrosta ?
Anyone ?? Tehis ?
Haidi ? Kenen vuoro se nyt oiskaan ....
 
safiiri
Vau, Marjulille vauvautumisonnitteljua!!!!

Ny ei sitte muuta ehikään, täytyy sännätä hakeen kolmonen kerhosta ja kakkonen eskarista.

Määhän muuten periaatteessa oon haaveilija (ainaki välillä) vaan tädistä ei vieläkään mitään tietoa....... Imetys vielä menossa kiinteiden lisäksi joten en osaa sanoa yhtään, missä mennään. Ei kyllä oo tuntunu mitään hormonitoiminnan käynnistymsitä tms.
 
Tehis ejk
Hellout pitkästä aikaa täältäkin! On ollut kaikkea rumbaa, ettei ole ajatuksella ehtinyt istahtaa, eikä kyllä oikein nytkään..

Onnittelut Marjulille <3
Voin hyvin kyllä uskoa tuon, että pää ei ehdi mukaan.
On ollut dramatiikkaa tämän ketjun synnytyksissä viime aikoina. Ohdiksen tarinakin oli kyllä hurja! Onneksi kaikki meni hyvin.

Minä en uskalla uutta ketjua aloittaa ;-)

Täällä painetaan remppaa siellä ja remppaa täällä... Pikkusen karkaa käsistä nämä emännän suunnitelmat, mutta sehän ei ole uutta.
Ollaan kyllä tällä hetkellä niin onnellisia tuosta meidän "mökistä". Lyhyt matka (7km) aivan toiseen maailmaan. Sinne mennessä kiireet unohtuu. Päivän tavoitteet saada pirtti lämpimäksi ja tiet lingottua traktorilla (lempparipuuhaa iskällä ja pienillä!).. Toi on niin mun juttu!
Ikävä juttu on se, että isäni ei päässyt meidän puuhia seurailemaan... :-(

Nyt sapuskat pöytään. Son moro!
Tehis
 
Ohdis
Marjulille ONNEA tytön johdosta! :}

Pikana tulin kurkkimaan, mitä täällä tapahtuu..itellä jotenkin on niin vaikeaa nykyään saada ees tietokonetta auki, saatika että siinä jotain järkevää jaksas kirjotella :D
Voitto jakselee hyvin ja on aivan ihana, äitee vaan on vähän väsy :}
Kaikille kovasti terkkuja, kirjoittelen kunhan taas elämä voittaa.

<3: Ohdis & Voitto 13 vrk

(Peeäs..mä voisin ilmoittautua sinne haaveilijoiden listalle. Kyllähän sitä vielä yksi...menee vaan vuosi ennenkun saan uudelleen raskautua. Enkä kyllä tiedä mitä Oliokaan asiasta miettii ;} )
 
joox`D
Moikka !

Missäköhän kaikki luuraa nykyisin ??
Meikäläisen läppäri hajosi taas, ja nyt on käytössä lasten palikone,
ikivanha röpötin, ja meinaa hermo mennä kun koittaa edes laskuja maksaa tällä...
Koneen aukeeminenkin vie liki 5 minuuttia,
ja sitten heittää ulos kesken jonku homman täältä... joten älkää ihmetelkö,
kuulette musta useemmin sitte n.3 viikon päästä tai jotain...

Tuo kone ( eli HP = Hai**a P*ska )
hajos jo 2.kerran, koneella ikää peräti 1vuosi 3 kk !!
Ja korjattu jo kerran, takuuna syyskuulla vaihdettiin emolevy,
prosessorit ja uus ohjelmointi tehtiin... siis V*ddu !
Eikä edes mikään halpa kone ole, eli kyllä nyt on luotto lopullisesti menny HooPeen värkkeihin.

Meikä kärvistelee TAAS alkavien PeeäMäSsien kourissa,
turpoaminen ja vatsakivut ja pahaolo on sellasta taas, että ...
Koopee jotain 18/ 30....
Ja kaiken alleen murskaava vauvakuume nostaa päätään TAAS...Äh.
Tää ei me ikinä ohi !!!!
JA nyt on noista ex-työkavereista 3 kpl raskaana, pitihän mun käydä heitä onnittelemassa,
vaikka sydän tuntui hajoavan siihen paikkaan .

Mulle siis kuuluu ihan samaa, aina vaan.
Mitäs muille ??
JA kuka alottas uutta ketjua, kun frouvat heräilee uusiin haaveisiin ... =o}
 
Tehis ejk
Nyt istahdan kerrankin ja kirjoitan. Olen kotona, koska vaihteeksi pidämme tautitupaa täällä :-/ Alkuvuosi on mennyt paljon paremmin kuin tuo syyspuoli, mutta nyt on pari viikkoa ollut vuoronperään kipeitä muksuja ja vähän eri tautiakin tarjolla. Itsekin nyt sain flunssan, vaikka tähän asti olen aika hyvin välttynyt pöpöiltä.
Ei kyllä tällaista tauteilua ole ollut meillä ikinä! Kai se sitten vaikuttaa, kun yhdestä hoitopaikasta ja kolmesta koulusta noita pöpöjä kannetaan.
Iltapäivällä täytyy käydä päivystyksessä yhden kanssa, kun valittaa korvaansa. Eipä ole tuolla mr Kolmosella tainnut vielä yhtään ollakaan vai onkohan yksi ollut.. Nuorimmalla ei yhtään, vaikka muuten on monta kuumeista flunssaa potenut.

Mites tosiaan tuon uuden ketjun kanssa? Pitäisikö ensin päivitellä tuota vanhaa listaa kuntoon ja sitten vasta joku haaveilija pykäsee uuden pystyyn?
Vai kirjotellaanko vaan tähän vanhaan, kun aika harvakseltaan tänne tekstejä näyttää tulevan.
Tulee kauhean vähän tänne enää kirjoiteltua. Nettiaika menee facebookiin ja pariin blogiin sillointällöin. Kirjoitan sen "remppablogin" lisäksi anonyyminä yhtä aika arkaluontoista juttua. En kovin usein noita ehdi päivittelemään, eikä aina ole asiaakaan.
Ja toinen syy vauvahaavepalstavierailujen vähyyteen on tietysti se, että meillä on haaveet oikeasti kuopattu. Käyn kyllä aina kurkkaamassa, että jos joku olisi jotain kirjoitellut.

Mitenkäs meidän vauvautuneilla sujuu?
Toivottavasti menee mukavasti ja vauvat kasvelevat <3
Ja miten Mirkun raskaus?

Meilläkin syntyi sukuun viime viikolla yksi vauva. Miehen puolelta. Muksujen serkku sai esikoistyttären. Suloinen pakkaus <3

Viikot ja kuukaudet tuntuvat menevän sellaista vauhtia, ettei perässä pysy. Koulumaailmassa se menee vähän niin, että kun maaliskuu on lopussa, niin loppukevät menee sitten sellaista vauhtia, ettei tunnu enää ehtivän yhtään mitään.. Kauheasti kaiken maailman kissanristiäisiä, yökouluja, leirikouluja ym. Tarkoittaa sitä, että kesä on jo ihan ovella, vaikkei kelistä uskoisi :)
Ja huhti-toukokuussa on jo seuraava lukuvuosi vahvasti suunnitteilla. Sitä parhaillaan tässä jo valmistellaan..
Sanoin itseni irti tuolta entisestä työpaikasta maaliskuun alusta alkaen ja olen siis kesän työttämänä. Hulluja on monenlaisia! :) Syksyllä alkaa samassa koulussa täällä uusi pesti, koko seuraavan lukuvuoden näillä näkymin.. Se on huippujuttu, sillä tykkään kuin hullu puurosta! Ensi lukuvuodestakaan ei mikään helppo tule, mutta ilmeisesti pikkuisen "kevyempi" luokka.. Tämä onkin ollut melkoisen hurja vuosi ;-)

Jooxille tsemppiä vauvakuumeiluun! Ei siihen taida olla kuin yksi lääke..

Jaahas, pikkuneiti toi yhden koiran, jossa patterit lopussa. Nou hätä, hän toi myös uudet patterit. "Kyllä löytyi. Olin oikeassa, että on meillä pattereita." :)
Pattereita vaihtamaan siis..

Mukavaa kevättä, jos ei hetkeen "törmäillä"..

Tehis
 
Mirkku35
Tervehdys! Eipä olekaan tullut käytä hetkeen täällä, ja hiljaiseltahan täällä näyttää.
Onko niin ettei haaveita tällä hetkellä ole vai ollaanko niitä niin ahneesti täyttämässä ;)

(.) hih ;). No joo. Kyllä tää pikkuhiljaa tulee todeksi omiinkin ajatuksiin.
Pahoinvointi alkaa olla ohi, mutta jos unohdan syödä (oieasti, joku VOI UNOHTAA syödä) niin helposti silmissä pimenee :/.
Ruokavaliota olen pikkuhiljaa muokkaamassa vähä hiilariseen ja muutenkin rd-riskin vuoksi. Ensi viikolla eka lääkärin nla ja sieltä saanen sokerimittarin kotiin. Sitten alkaakin tiukka syynääminen syönnin kans. Tällä(kään) kertaa en ala piikittelemään itseäni, vaan ruualla on pakko saada elimistö kuriin. Nih! Itsekuriahan se vaatii, joskin kuri just tällä hetkellä on jossain muualla kuin meillä :).
Paino on oman vaakan mukaan pudonnut jonkun 2-3kg, riippuen punnitusajasta. Uusi nlan täti ei millään tajua tätä hommaa ja kovasti on huolissaan. Huoh. Vastavalmistunut ;)

Eipä siis omaan napaan mitään erityistä, entiseen malliin mennään tuttuun tapaan.

Mirkku35 12+2
 
Ohdis
Taisin potea turhaan huonoa omaatuntoa, kun en ole täällä käynyt. Ei ole näemmä käyneet muutkaan :D
Mun on pakko sanoa, että vauvapalstat ei hirveesti houkuttele kun sitä itseään on arki täynnä ;)

Mirkun odotusaika sujuu ilmeisesti hyvin, ruokavaliojuttuja lukuun ottamatta. Hyvähyvä :)

Meillä hajosi tietokone, se on nyt korjaamolla josko saisi Voiton ekat valokuvat vielä talteen =( Samassa meni iiiiso kasa työjuttuja sekä oman firman kirjanpito (ja tilinpäätös pitäs tehdä NYT). Voi elämä että pitää ihmisen olla laiska ettei saa kopsattua tiedostoja talteen...

Muuten elämä ihan mallillaan, Vode on ihana poika. Usein on massu kipeänä ja muutenkin seurankipeä kaveri. Itkua meillä siis kuuluu mutta näin "vanhemmiten" mun hermot ei näemmä petä niin millään :)

Nimiäiset vietetään toukokuun vikana viikonloppuna.
Saas katsoa vieläkö anoppi mulle joskus puhuu, kun se oli kuulema suuttunut ihan hirveästi kun kuuli ettei lasta kasteta (ja kyseessä on normaalisti todella suvaitsevainen immeinen) :/
Päätöksen teki kylläkin viimekädessä meidän Olio, mutta mua on hyvä osoitella kun minä olen se, joka ei kirkkoon kuulu.

Olen muuten Oliota hieman kiusannut että mitäs me tehdään pieniksi jääville vauvanvaatteille, myynkö ne vai pidetäänkö tallessa Voiton pikkusiskolle ;)
Ehkä siis meidän perheessä vielä yhdelle olisi tilaa, katsotaan nyt miltä tuntuu jonkun ajan päästä. Vuoden karenssihan meillä on joka tapauksessa, siinä ajassa ehtii pohtimaan.

Jahas, kohtalo kutsuu joten lähden kaivelemaan tissejä esiin..

Ohdis & Voitto (6 viikkoa)
 
Joox ilmoittautuu
Tervehdys kaikille ja hyvää kevättä !

Meillä painitaan ISOJEN kysymysten keskellä,
olio hakee jo eroa....
jos / kun(?) täältä pohjamudista pääsen, ilmoittelen itsestäni taas...
 
Mirkku35
Viimeksi muokattu:
Titti*
Mitä ihmettä?!?!? Kylläpä nyt tosiaan huolestuttaa Jooxin tilanne, toivottavasti saatte asiat järjestymään!! Iso halaus sinne!!!

Mä kävin eilen siellä munatorvitutkimuksessa ja tukossahan se oikea torvi on! Hämmentävää... Sanoi kyllä että 100% varmuudella voidaan ainoastaan todeta sen aukiolo eli häviävän pieni mahku voi olla että se onkin ihan pienesti auki tai aukeaa ensi vuonna tjtn... Mä totesin sit vaan että se on herran hallussa nyt, en halua nukutusta ja klipsiä varmuuden vuoksi. Mies jo totesi silmät loistaen että onko meillä sittenkin mahku saada vielä yksi?!?!? Hullu äijä... = ) Mutta näillä nyt mennään ja toivotaan että tukossa pysyvät loppuun asti.

Nuorimmainen on 1 v 4 kk ja ikävä alkaa olla jo töihin lepäämään, aivan kauhea vilpertti on jätkä!! Kiipeää joka paikkaan, saa ovet jo auki, koko ajan on pahanteossa, mä oon jo aivan puhki... Onneksi menee jossain välissä ohi mut ei jaksais aina odottaa sitä aikaa.

Eipä sen kummempia tänne, taidan ruveta laittelemaan talvivaatteita varastoon kun kaappitila alkaa olla vähissä...

Terkkusia kaikille!!!
 
marjuli
Jooxille paljon halauksia ja voimia, koitahan jaksaa =(

Ohdiksen lailla meilläkin itkeskellään mutta omat hermot ei tunnu pettävän sitten millään, meillä tosin taitaa olla lapsiluku täynnä, vaikka se todella haikealta tuntuukin, mutta johonkin se raja on vedettävä ja viimeisimmän raskauden alku ei ollut mitenkään onnellinen niin siihen on päädytty että meidän perhe on nyt koossa.
Nyt kuuluu taas sellainen huuto että täytyy mennä neitiä syöttämään.
 
joox kirjautumati
Täällä ollaan, läppäri saatiin takaisin, mutta ei vaan meinaa pelittää oikein.

Kriisi on päällä vieläkin, jo neljättä viikkoa ja eropaperit pitäis postista noutaa...
ei vaan o voimia oikein.
Kevät pukkaa päälle, ja pihahommat ei huvita nyt yhtään.

Terkut teille ja KIITOKSET virtuaalihaleista ja voimalähetyksistä
- kuulolla ollaan.
 
Tehis ejk
Voi, näinköhän tämä ketju vähitellen kuihtuu pois. Kyllähän tällä ikää jo alkaa ollakin. Loppukesällä/alkusyksystä tulee neljä vuotta. Neljä värikästä vuotta :) Ja onhan niitä tuloksiakin saatu aikaiseksi.

Toivottavasti Jooxilassa asiat vielä voisivat korjaantua. Kaikki ulokkeet pystyssä nyt sille tällä kertaa!

Melkoista haipakkaa on tämä elämä. Viikonloppuna korkattiin taas tämän vuoden synttäritkin. Muksujen synttärit kun ajoittuvat huhti-lokakuulle. Puoli vuotta juhlitaan ja puoli vuotta huilitaan.
Kuusi viikkoa ja sitten alkaa loma! Tai siis työttömänähän olen tämän kesän, kun sanoin itseni vakkaripaikasta ja nykyinen sijaisuus päättyy 5.6. Näillä näkymin 1.8. jatkuu ja toivon mukaan nyt sitten 31.7. asti. En ole muualle edes hakenut, vaikka vakkarihommiakin tässä kohtuullisen matkan päässä olisi. Sisäänajo uuteen paikkaan ottaa aina oman aikansa ja haluan nyt nauttia siitä, ettei ole taas uusi paikka. Ei tuo mikään helpoimmasta päästä työpaikkana ole, mutta haasteet sopivat mulle :)

Remppailua tämä elämä nyt vähän on vaihteeksi ollut. Sinne kesäasunnolle ei vielä olla oikein edes päästy hommiin, kun puuhaa riittää täällä pääkodissa. Hiukan sitten rönsysi remppa, vaikkei ollut tarvetta tehdä mitään... :) Nyt on siis tapetoitu, vaihdettu uusia lattiapintoja ja laitettu uudet leveämmät listat osaan huoneista. Ja uusia ideoita pursuaa. Pian vaan pitäisi päästä pihahommien kimppuun, kun sielläkin on kaikkea uutta haaveissa.
Hirsitalosta nyt ajateltiinkin vähän niin, että se kyllä pärjää, kun se kattoremppa tehtiin. Ei oteta paineita, sillä muuten hommalista kasvaa liian pitkäksi jälleen kerran.
Kesällä olisi tarkoitus vähän reissatakin, kun esikoinen sitä pyysi. Jos 14-vuotias haluaa perheen kanssa reissuun, niin silloin on lähdettävä! ;-) Hiihtolomareissuakin kovasti tekisi jo mieli varailla, mutta täytyy nyt hiukan vielä malttaa muutamia asioita saada ratkaistuksi/selväksi ennen sitä..

LÄhdetäänkin tästä illaksi risuja keräämään pihamaalta. Isäntä on raivaillut risukoita oikein urakalla, kun on siistitty tämä ympäristöä. Eilen tuotiin rattori pihaan :) Oikea retronähtävyys pihamaalla! Esikoinen pääsi eilen traktoria ajelemaan ja on nyt sitä mieltä, että meidän pitäisi ostaa joku kunnollinen uudempi traktori. Sitä mieltä isäntäkin on ollut... Kääk, nuo kun lyövät päänsä yhteen, niin kohta on varmaan äipän pösö myynnissä :-D

Ihania kevätpäiviä kaikille ja Jooxille vielä kerran tsempit&halit <3
 
joox kirjautumati
Täältä kiitetään,
vaikka pohjamudissa edelleen ryömitään....
Ensimmäinen pariterapia keskiviikkoaamuna,
ja olio siihen muitta mutkitta suostui.... toivottavasti saa sanaisen arkkunsa auki siellä,
saatais nää umpisolmujen päät edes näkyviin ---- josko ne siitä aukeis vielä joskus.
Minä ainakin toivon niin.

En ole yhtään valmis elämään ilman tuota olio-kultaani,
ja jokaikinen solu mussa huutaa että
tämä parisuhde ja elämä pitää pelastaa....
 
Ohdis
Tämä ketju ei kuihdu, jos joku viitsii edes silloin tällöin kertoa kuulumisiaan :}
Ei oteta paineita, koko palsta on nykyään niin hiljanen ettei olla edes tiputtu kakkossivulle.

Joox on mielessä usein, hienoa että teiltä yritystä löytyy. Vaikea edes kuvitella, mikä teille iski ykskaks. Toivotaan, toivotaan...

Titin munatorvitutkimus kuulostaa erikoiselta tapaukselta, eikä ehkäisy sit olekkaan ihan luotettava teidän tapauksessa :D

Tehikselle näin jälkikäteen onnittelut :}
Remppa lähtenyt rönsyilemään? Niinhän ne yleensä :D Yksi nurkka kun saa jotain uutta niin muu näyttää sen rinnalla siltä, että kaipaa uusimista. Ja onhan se kiva toteuttaa itseään. Jokos ootte päättäneet minne kesäreissu suuntautuu?

Ketju kohta neljä vuotta?
Kauankohan mä oon ollu täällä....Haaveilu + Olion taivuttelu + yritys + hoito + tärppi + odotusaika + Voitto 2kk = 3 vuotta?

Voitolta (on meillä jo nimikin mutta nimiäiset vasta toukokuun lopulla) terkkuja kaikille teille tätsyköille:
Aijaa.com - 6136858.jpg

Meillä ollaan paranemassa flunssasta ja naamakin pikkuhiljaa puhdistumassa hormoninäppylöistä.
Eilen saatiin uudessa rokotusohjelmassa mukana oleva rota-rokote ja sen jälkeen ollaankin melkeen nukuttu. Äitikin.

Jälkitarkastuksessa käväisin ja ennen sitä käytiin Olion kanssa keskustelu. Ensin se tarjoutui laittamaan piuhat poikki ja mä olin jo aivan pettynyt...mut sit se sanoi että saahan ne piuhat sit korjattua jos uutta tenavaa yritetään ;)
Puhe oli parista vuodesta korkeintaan, sillä Olio ei tuosta enää nuorene. Minä tietysti pysyn aina yhtä hehkeänä..?
Mut juuei, ei piuhoja poikki ja minä kieltäydyin kierukasta. Päässä kai viiraa tai jotain.

<3: Ohdis & Vode 9vk
 
joox kirjautumati
Voih, suloinen pakkaus tuo Vode <3 !!!!!

Kiitos Ohdis - ja tietenkin kaikki muutkin,
jotka olette kriisissä henkisenä tukena. Olette tärkeitä !

Eihän meille oikein mikään muu iskenyt, kuin että olio suuttui kun riitä kärjistyi
siihen että mä epäilin häntä suhteesta jonkun muun kanssa.
Tämä kun oli jo 3:s kerta näiden vuosien aikana, niin hän päätti siksi eroa hakea...

Muutenhan meillä on sujunu kaikki hyvin,
mä vaan joskus kilahdan, kun en tiedä sen elämästä "mitään" ... siis kenen kans se chattailee,jne...
ja viettää netissä aikaansa.
Oikeesti mulla ei o mitään perusteita epäillä, ei mitään konkreettista,
mut nyt vaan muutaman viikon mykkäkoulu ( josta en tiennyt, mistä sekin johtuu )
ja sanasota päättyi tähän riitaan.
Minä lähdin ovesta ulos ja soitin sitte anteeksi pyydellen, mut ei auttanut.
Hänpä sitten laittoi paperit vetämään ja suunnitelmat tuntuu oelvan aika selvät.

Eilen ei päästy pariterapiassa juuri muuta puimaan kuin alkuasetelmat.
Aika loppui ihan kesken.
Pahoilal mielin tulin kotiin sieltä kuitenkin.

Meillä on vielä 6 puolentoista tunnin aikaa sinne - ainakin.
Seuraava 7.5 ja sitten mä lähdenkin terapioimaan tallinnaan 2:x vuorokaudeksi
ystävättären kanssa =o)
En ole ikinäkoskaan ollut yötä pois kotoa senjälkeen ku yhteen muutettiin,
että jänskää on nähdä, miten täällä pärjäävät lapset ja ukko.
Saapa rauhassa miettiä asioita hänkin.

Mulla on kova tahto saada asiat paremmin taas, hän rypee kaikessa negatiivisessa vaan.
JA kun oliolla ei o ketään jolel puhua,
niin asiat junnaa hänen päässään vain siinä samassa pisteessä,
tekis niin hyvää hällekin saada joku toinen näkökulma asioihin.

Ja tajuta, että sillä on maailman paras vaimo ( hehheheehhheee...)

Tässä nämä. Pohjalla ryvetään.
Ressi tekee kyllä sikäli hyvää, että vaaka sanoi tänäaamuna 57.
Muuten en kai näistä kiloista oiskaan ikinä päässy.

HYVÄÄ & HAUSKAA WAPPUA jokaiseen taloon *=o)
 
VieläköYksi(EiYhtääEnää)
Joox oon iha sanaton ja toivon et kaikki lopulta harkinnan ja muun kautta menis niiku pitää eli ei eroo *halii*

Meil o oikeestaa iha hyvä esmerkki et kaik voi mennä hyviki,loppuje lopuks...pakko abortti,miun text suhde (häpeen kovin) joka kyl liitty 10kk seksitaukoon miehen haluttomuudesta :/ ,paljastu sit et mies ollu reissutöis ns.alkoholisti 2v josta aika paljo mei ongelmat...vaiks en ite tajunnukkaa ku vast sitte ku ite asian kerto.
Nyt o sitte puhuttu...kaikista ja 6kk menny todella hyvin <3
Ite sairastin 4kk vaikeaa masennusta tuos loppu/alkuvuodesta joka sitte todettii kaksisuuntaseks mielialahäiriöks ja nyt opetellaa elää senki kans.

Vaippis kasvaa...enskuun lopus jo 2v! Mihi se aika meneee*??

Kaikille ihanaa kevättä! ...ootta olleet mielessä vaiks en oo jaksannu käydä teit moikkaamassa.
 

Yhteistyössä