isosiskon hyväksyntää hakenut lapsuuden ja nuoruuden, ei enää kiinnosta, nyt hän ihmettelee..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Turta. Läheinen kuoli ja tää isosisko asia alkaa painaa. Lapsuudessa jättänyt ulkopuolelle, ja räikeästi syrjinyt vielä aikuisena. Perus tilanne, ollaan koko poppoo lapsuuden kodissa käymässä. Sisko pyytää et kuka lähtee hänen kanssaan kauppaan, minä! Vastaus vihainen et sää tuu. Muut sallii tämän. Vähän isä pyörittelee ihmeissää silmiään.. tämä toistunut lukuisia kertoja. Mut mie vaan niiiin tyhhmä et halusin isosiskon kanssa olla. Onneks isä PYYSI mut mukaan reissuilleen yms se tuntu niin hyvälle et joku oikeasti halusi mun seuraa. Jos ite olin johonkon menossa pyysin siskon mukaan. Isosisko osti lapsuuden kodin mut minä en saanut mennä sinne vuoteen. Mitää syytä tähän en tiedä. sit jossain vaiheessa menin ja aina mulkoili ja mie vaan tyhmyyksissäni menin vaikka en selvästikkään tervetullut ollut. Isä ihmetteli ja äiti vaan totesi mulle et me ollaan siskoja ja mein pitäs tulla toimeen. No mitä mä täs oon yli 20vuotta yrittäny. Lopetin kyläilyt ja vaihdoin paikkakuntaa, no nyt siskoa kiinnostaa ja soittelee ja on kun ei oiskaan ja ihmettelee kun mua ei saa aina kiinni jne.. mut mä en vaan jaksa enää. Varsinkin ko läheinen kuoli ja tuntuu ettei mulla ole enää ko lapset. Lapsuus ja nuoruus painaa, koulussa sama ulkopuolelle jättäminen jatku koko peruskoulun. Ja kotona sisko. Äiti monesti mukana. Pystyykö tai en tiedä edes haluanko painaa enää villasella koko ikäni sitä tehnyt. Voiko edes unohtaa tota syrjimistä yms arvostelua. Pystyykö olemaan hyvää pataa siskon kanssa kaiken jälkeen. Mites muilla??
 
Keskity nyt seuraavat vuodet vain itseesi ja lapsiisi. Läheisriippuvuudesta on montakin hyvää kirjaa kirjoitettu, niitä kannattaa lukea. Jos terapia ei ole mahdollista, niin sitten vaan alat itse niitä tunnelukkoja purkamaan. Mutta pysyisin sen isosiskon lähettyviltä pois, että saat ihan rauhassa purkaa traumojasi.
 
Mulla oli sama isosiskon kanssa, hän tosin tunnusti, että oli minulle mustasukkainen. Olin kuulemma vienyt häneltä vanhemmat, kun satuin samaan perheeseen syntymään.

Ikäeroa meillä oli liki 10 v, kuvittelin, että olis aikuisena osannut tunteensa käsitellä, mutta ei. Piikittely ja juuri tuo ulkopuolelle jättäminen vaan jatkui.

Itsellä tuli mitta täyteen, kun itkin keskenmenoa ja toinen vain virnuili vieressä vahingoniloisena. Oli vielä sanonut aiemmin, ettei minun pitäisi hankkia kuin yksi lapsi. Perusteli tätä sisarkateudella.

Lakkasin pitämästä yhteyttä. Kai hän sitten vähän ihmetteli, miksen enää soittele ja tuli muutaman kerran käymäänkin, mutten enää lämmennyt koko ihmiselle.

Sisko kuoli tapaturmaisesti noin puoli vuotta tämän välirikon jälkeen. Siskon menetys itketti, mutta silti en jotenkin "sure" häntä samalla tavalla kuin muut, jotka muistavat hänet sosiaalisena ihanana ihmisenä. Itse muistan vain sen ilkeän ihmisen, joka oli iloinen vauvani menetyksestä.
 
Onko meillä sama sisko? Niin samoja itkuja olen itkenyt ja nyt puolen vuoden ajan olen yrittänyt erkaantua. Vanhemmat vetoavat koko ajan sisarussuhteeseen ja siihen kuinka meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Tapahtui mitä tahansa jännittävää niin jään oman perheeni kanssa ulkopuoliseksi ja kutsu ei koskaan tavoita meitä. Jälkikäteen kuulen muilta illanistujaisista ja mukavista yhteisistä retkistä muiden sisarusten perheiden kanssa. Olen lapsuudesta asti tuntenut itseni ulkopuoliseksi ja hyväksymistä olen hakenut kaikilla tavoilla. En riitä, en myöskään ole koskaan joutunut vanhempieni mukaan kokemaan samanlaista rankkaa elämää kuin muut. Olen saanut heidän mukaansa parhaimmat kortit ja mahdollisuudet hyvään elämään.

Nyt puoli vuotta olen tietoisesti erkaantunut sukulaisista ja se tekee kipeää, mutta muuta mahdollisuutta en enää näe. Kun olen poissa silmistä, olen poissa myös heidän mielestä. En pysty enää antamaan anteeksi loukkaavia sanoja ja tekoja joille aina löytyi hyvä syy. En kykene olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, jos sisko ottaisi yhteyttä.

Toivon sinullekin voimia tehdä päätöksiä jotka ovat omaksi sekä perheesi parhaaksi ja jotka vievät seesteisempään tulevaisuuteen. On niin raskasta vetää kivirekeä perässä, kun sen voisi vaihtaa pieneen palaan kultaa, hyppyselliseen onnea ja säkilliseen rakkautta.
 
Kaikki isosiskothan käyttäytyvät noin. Pikkusisaruksia voi pompottaa miten haluaa, ja siltikin ne ihailevat isosiskoaan. Samat roolit jatkuvat aikuisenakin, ellei jotain mullistava tapahdu. Meidän perheessämmekin tuo pompotus jatkuu edelleen, vaikka sisaruskatras on jo nelikymppisiä. Pikkusisarukset eivät vain osaa olla yhtä paskamaisia kuin esikoinen, vaan antavat kaiken aina anteeksi ja pompotus sen kuin jatkuu.
 
Miten tällaises tilantees pitäis edetä, et sais edes tasavertaisen kohtelun? Ite oon niin kyllästynyt elämään toisen mielivallan mukaan. Oma systeri 7 vuotta vanhempi ja käyttäytyy muiden kuvailemalla tavalla. Ei auta vaik suljen puhelimen tai jätän vastaamatta viesteihin. Faces ylistää ihanii ystävii ja lähettää julkisia, nöyryyttäviä viestejä ~ mikä systerii nyt riepoo~ :mad: En viitsi julkisesti alkaa tilittää mikä riepoo, mut kyll hermot piukeena ootan seuraavaa kohtaamista. Alennun silloin vaistomaisesti ja kerjään huomiota kuin pahanen rescue koira :(
Oon sit selkärangaton asias johon ei löydy fiksuu ratkaisua. Pitäiskö pistää välit poikki vai vetää joku kylmä asiallinen linja? jouluna ja sukukekkereis suu pinkees hymys ja silleen.
 
Myös sinun siskosi on ollut lapsi ja nuori kun nämä asiat ovat tapahtuneet. Yliarvoit rankasti siskosi kypsyyttä, jos kuvittelet että hän on osannut ja kyennyt analysoimaan käytöstään ollessaan vielä itsekin keskellä kasvuaan, ja vielä perheessä joka ei ohjannut ja tukenut häntä hyvän sisaruussuhteen rakentamisessa, vaan salli ilkeän käytöksen. Huomaatko, että tässä kuviossa sinä et ole valmis näkemään siskoasi tavallisena ihmisenä, vaan yhä alitajuisesti nostat häntä alustalle, kuvittelet hänen olevan jotenkin superihminen.

Kaikissa tavallisissa sisarussuhteissa tulee se hetki, että sisarussuhdetta on alettava rakentamaan uudelleen kahden aikuisen ihmisen väliseksi kunnioittavaksi ja ystävälliseksi suhteeksi. Toisilla se käy kivuttomammin, toisilla se vaatii enemmän työtä. Mutta yhtä kaikki useimpien on jätettävä taakseen ne lapsuuden ja nuoruuden kaunat ja riidat ja vaan pakotettava itsensä näkemään niiden yli sen mikä on tärkeää. On todettava että mennyt on mennyttä ja nyt aletaan rakentaa uusia käytösmalleja ja unohdetaan menneet.

Sinun siskosi on todennäköisesti nyt valmis rakentamaan sinuun uuden sisarussuhteen. Sinä olet kiinni menneessä. Menetät uuden mahdollisuuden siskosi kanssa, jos mietit vain menneitä. Voit itse valita, keskitytkö asioihin joihin et voi vaikuttaa (menneisiin) vai asioihin joihin voit vaikuttaa (nykyisyyteen). Kohtaa siskosi tasavertaisena ihmisenä. Älää lataa hänelle odotuksia siitä, miten hänen pitäisi huomioida sinut, pyydellä anteeksi tai lohduttaa tai huolehtia. Ota hänet sellaisena kuin hän on, äläkä itse ajaudu pikkusiskon rooliin hänen seurassaan. Muutaman vuoden se ottaa, mutta voi olla että löydätte toisenne uudelleen, saatte toisistanne ystäviä.
 
Nämäkin edellä mainitut tapahtuneet kun sisko 26v.. ei edes teini enää.. nyt en vaan siedä yhtään epäoikeudenmukaisuutta ja syrjintää. Mitta täys, pystyykö enää vai annanko tulla oikeen täyslaidallisen jos/kun tulee eteen sama tilanne.
 
Mahtavaa tietää, että tämä on oikein "ilmiö". Enää en tarvitse syyllisyyttä kantaa ja uskoa, että kaikki vika on minussa. En tarvitse miettiä, että olen kummallinen ja tehnyt asioita aivan väärin, koska en todellakaan ole tehnyt juuri mitään väärin, en ainakaan niin paljon väärin, että se voisi olla syy paskaan kohteluun. - Eivätkö isosiskot sitten koskaan tajua?...
 
Mahtavaa tietää, että tämä on oikein "ilmiö". Enää en tarvitse syyllisyyttä kantaa ja uskoa, että kaikki vika on minussa. En tarvitse miettiä, että olen kummallinen ja tehnyt asioita aivan väärin, koska en todellakaan ole tehnyt juuri mitään väärin, en ainakaan niin paljon väärin, että se voisi olla syy paskaan kohteluun. - Eivätkö isosiskot sitten koskaan tajua?...

Luin just läpi kuin "omaa elämää" ja oma mitta meni poikki joku aika sitten. Ei, ei isosiskot "kasva aikuisiksi". Kymmenen vuotta oottelin ja nyt siskon neljänkympin ylitys todistaa ettei kyse ole teini-iän epäkypsästä hormoonien riivaamasta ilkimyksestä :mad:. Satunnaisia mielenhäiriöitä saattaa isosiskolla olla, mutta yleensä häiriön takana on oma pieni lehmä ojassa. Niin ja tuo järjettömän hyvä taito kääntää asiat minun syyksi. Siis sisko osti jonkun humpuuki pesuaineen josta olin kertonut lukeneeni joskus vuosia sitten. Ei toiminut ja minun olisi pitänyt korvata hänelle aine ja ajan tuhlaus!!!!!!! :eek: pahempiakin löytyy, mutta en halua loukata siskoa, jos sattuu tunnistamaan :whistle:
Miten he pystyvät aiheuttamaan juuri mainitsemasi syyllisyyden tunteen? Yöt valvoen miettinyt samoja asioita, miksi saa paskaa niskaan vaikka ei ole mitään tehnyt. Arvoton olo ja itsetunto miinuksella, kun oma sisko piti huolen aikuisiälle asti.
Odotan vain, että voin aloittaa oman elämän ilman jatkuvaa vit...sta. Järjen vastaista on ollut tuhlata omaa kallista aikaa toisen palvomiseen. Sen ajan olisi voinut käyttää vaikka täälä
:LOL: sielun sympatiaa ja kohtalotovereita...
 

Yhteistyössä