Isovanhempien käyttäytyminen

[eräs äippä]

Onko kellään kokemusta, kun miehen isovanhempien ja omat kasvatusperiaatteet menee ristiin. Olen itse kotona kahden pienen lapsen kanssa, toinen 1 ja toinen eskari-ikäinen. Omat vanhempani asuu kaukana, joten jos tarvitaan tilapäistä hoitoapua, pitää kääntyä appi/anoppi apuun. Muuta hoitoapua ei saada mistään, paitsi kunnan hoitopaikasta jossa pienempi on pari pv viikossa jotka käytän opiskeluun. Me ei olla käyty isännän kanssa puoleentoista, varmaan kahteen vuoteen kahdestaan missään. On kyllästytty kysymään, kun aina on heillä jotain menoa, ja jos lapsen vie sinne, on minuuttiaikataulu, milloin pitää hakea. Monesti on lapsesta valittamista. Tällä viikolla saatiin hakemaan koulusta. Kun toi lapsen, ensimmäinen kommentti oli että ei osaa viikata vaatteita ja on halunnut toista jäätelöä mitä ostettiin, oli halunnut mäkkärille, ts. kielimistä ruinaamisesta tms. lapsen käytöksestä. Meidän lapsi on reipas ja kiltti, mutta vallaton ja unohtelee, mutta välitön luonteeltaan. Käytös on heidän puoleltaan armeijamaista.
Itse olen asunut vasta muutaman vuoden paikkakunnalla enkä tunne oikeinihmisiä. Itsellä on jo senverran ikää ja olen päivät lasten kanssa että leikki-ikäisten käyttäytymisen piirteissä ja ylipäätänsä lapsen touhuissa ei ole epäselvää. Minulla on iäkkäät vanhemmat, kasvoin maalla ja aina ehti pukea vaatteet, kukaan ei koskaan moittinut siitä. Sai leikkiä omia leikkejään vanhemmilla oli aina aikaa, eikä ollut kummempia aikataulutuksia. Nämä ovat aina menossa, lomilla, ulkomailla, pippaloissa, kissanristiäisissä ja sitten kun lapsenlapset saa mennä, se on iso asia ja erityisesti järjestetty, ja tuntuu,jos ei mene heidän mielestään käyttäytymiset nappiin, heti saa kuulla. Omassa kotonani lapsenlapsille (joita oli puolet enemmän) oli aina aikaa, koskaan ei kielletty meitäkään tulemasta. Aina oli sopiva aika tulla.
Äitinä minua ihan kurkusta kuristaa, kun tekstiä tulee kuin pyssyn suusta. Itse sanon lapselleni esim joka päivä kun tulee ulkoa, että laittaa vaatteet naulaan ja tuolin karmille, tuntuu ettei muuta teekkään. Eihän 6-vuotias lapsi voi vielä täydellisesti osata sellaisia asioita. Kun ei osaa 36 vuotias miehenikään!!
Tämä ristiriita tylsistyttää ja masentaa välillä täydellisesti äitinä olemiseni. Mies on tietenkin vanhempiensa puolella ja sanoo, että otan itseeni, ettei puhe ole kuulemma tarkoitettu minulle. Olen kotona lasten kanssa, ja lapsi tuodaan minulle ja puhe kohdistetaan minulle, niin kenelle sitten se on tarkoitettu? Tekisi mieleni välillä sanoa (ja sanonkin ) valittuja sanoja, tosin itsekseni ja miehelleni. Parisuhteeseen tämä vaikuttaa myös. Nytkin ollaan mykkäkoulussa, en voi sille mitään että pahoitan mieleni sanomisista.

 

[Eksotic Animals]

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ja miehesi kuuluisi olla sinun puolellasi, olet syystäkin loukkaantunut.

*Aih, piti sanoman, että ehkä isovanhemmat potevat huonoa omatuntoa omasta kasvatuksestaan, jos oma poikansa (siis miehesi), joka siis oli 36v (?) ei osaa vieläkään viedä takkiansa naulakkoon

 

[**]

usein anopin mielipiteet on erilaisia. sun on lapset ja sun tapojen mukaan eletään. kurja juttu, että se on ainut hoitopaikka (niin meilläkin). koeta olla pahoittamatta mieltäsi, anoppisi taitaa olla näitä tyyppejä, joilla on vain yksi oikea tapa toimia, omansa nimittäin.
naura sen ruikutuksille päin naamaa, hyväntahtoisesti ja sano jotain, että eihän noin pienen vielä tarvi osata tuollaista. pysy omassa tavassasi, äläkä ala mielistelemään moista hirmukäskyttäjää.

 

[Micosa]

Jos mieheni vastaisi tuolla tavalla saisi tuta.
Mutta itsesi pitää myös olla "kovapäisempi" ja vastata.

 

[eräs äippä]

meneeköhän nyt oikealla napilla ja oikeaan lokeroon tämä viesti... niin, se on kumma juttu että tuommoiset kokemukset tuppaa kertymään sisikuntaan pidemmän ajan kuluessa. luonteeni on 'kohtelias', en osaa sanoa päin naamaa, ja kun vastassa on kaksi kasvatusalan ammattilaista, on aika vaikeaa niin tehdäkään. lapsia, vaikka ovat jo neljääkymmentä kolkuttelevia, kohdellaan siinä huushollissa kuin lapsia vieläkin. omassa kotonani lapsilla oli omia ajatuksia vanhempien mielestä jo murrosiässä ja niitä kunnioitettiin.

 

[Valaja]

Juu jotkut isovanhemmat haluaa lapset tarvittaessa pestynä, puunattuna ja juhlatamineissa näytille. Kun alkaa nokan alus kastumaan, liike lisääntyä, äänet nousta tai sonta haista, on aika poistua. Mää sanon aina, että nää on lapsia, eikä mitään miniaikuisia.

 

[eräs äippä]

ja lisää vettä myllyyn, niin alkaa helpottaa ..!!! miten minusta kanssa tuntuu, että heitä hävettää, kun oma lapsenlapsi touhottaa ja viuhtoo menemään niinkuin meidän tekee. mutta todellakin ärsyttävintä on se, että näistä kasvatusasioista pitää mainita. kasvatus on minun ja mieheni yhteinen juttu, ei heidän, sitten vasta vaan, jos kysytään. minä en tietäkseni ole kysynyt.
vaan mitäpä näistä. yhden ainoan kerran olen suuttunut ja samalla itkenyt ja suuttunut. kohtelu oli samanlaista, eli yhä vaan lisää ohjeita ja neuvoja: ymmärrystä paljon vähemmän.
tein silloin päätöksen että koskaan en enää sano heille poikkinaista sanaa. en mistään. enkä ole sanonutkaan.
ja helpompaa on myös, kun ei vaan käytä näitä 'hoitopalveluja'. Ainahan puolikkaan viinilasin voi juoda tv:n ääressäkin.
Kiitoksia myötätunnostanne!