T
Tyytymätön
Vieras
Kerron ensin taustaa asialleni. Synnytin esikoiseni viime heinäkuussa. Odotusaika meni hyvin, enkä jännittänyt synnytystäkään mitenkään hirveästi. Synnytys alkoi eräänä heinäkuun aamuna lapsivesien menolla klo 10.45. Sairaalaan saavuin klo 12. ( Meiltä on sinne matkaa n. 60 km.) Säännölliset supistukset alkoivat n. klo 13. Sain epiduraalin ja aukeamisvaihe meni mielestäni nopeasti, rauhallisesti. Poika syntyi 16.40, imukupin avustuksella. (Vauvan sydänäänet heikkenivät, siksi imukuppi.) Poika painoi 4160g ja oli 54 cm pitkä.
Istukka ei irronnut, joten ensin kätilöt yrittivät sitä irrotella, nyhtivät puolisen tuntia. Sitten jouduin istukan käsinirroitukseen eli minut nukutettiin ja tehtiin kaavinta.
Ensimmäisen kuukauden olin kuolemanväsynyt. Tuntui, että elämässä ei enää ollut muuta kuin vauva tarpeineen. Sittemmin olotilani on kyllä kohentunut.
Ongelmani on tämä: Koen olevani huono äiti. En ole huono äiti lapselleni, mutta muuten, kun en ole sellainen ""Elämä on ihanaa-äiti"".
Synnytys jäi vaivaamaan minua hirveästi. Ajattelen sitä varmasti päivittäin. Koin ponnistusvaiheen hirveänä tapahtumana. Pahempaa kipua en voi kuvitellakaan! Se sattui niin, että sen takia varmasti ""ponnistin huonosti"" ja lapsen sydänäänet heikkenivät. En siis halunnut ponnistaa. Olin helpottunut, kun jouduttiin käyttämään imukuppia, sainpahan lapsen nopeammin ulos!
Olin haaveillut kahdesta lapsesta. Ehkä poika ja tyttö, jos onni suo. Mutta nyt päällimmäisenä on pelko. Pelkään synnytystä, ja luoja paratkoon pelkään sitä ensimmäisen kuukauden masennusta. Olin niin väsynyt, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Mieheni auttoi minkä pystyi, mutta koin silti, etten jaksa, en kestä, en selviä. (Sukulaisia tai ystäviä, joilta olisi voinut pyytää apua, ei asu samalla paikkakunnalla.)
Vieläkin olen välillä väsynyt. Ja uskallanko kirjoittaa tätä... välillä olen niin kyllästynyt. Kun tuntuu, että elämä on ikäänkuin jotenkin ""jäissä"", paussilla, siihen saakka, että lapsi on sen verran iso, että hänet voi välillä viedä hoitoon.
Haluaisin nukkua edes yhden yön 12 tuntia putkeen. Haluaisin yhden vuorokauden olla ihan yksin. Haluaisin kahdenkeskisen hotelliviikonlopun mieheni kanssa. Minä minä minä!!! Siltähän se kuulostaa. Ja taas omatunto soimaa.
Tästä tulee romaani, ellen nyt lopeta. Kiitos, jos jaksoit lukea.
Istukka ei irronnut, joten ensin kätilöt yrittivät sitä irrotella, nyhtivät puolisen tuntia. Sitten jouduin istukan käsinirroitukseen eli minut nukutettiin ja tehtiin kaavinta.
Ensimmäisen kuukauden olin kuolemanväsynyt. Tuntui, että elämässä ei enää ollut muuta kuin vauva tarpeineen. Sittemmin olotilani on kyllä kohentunut.
Ongelmani on tämä: Koen olevani huono äiti. En ole huono äiti lapselleni, mutta muuten, kun en ole sellainen ""Elämä on ihanaa-äiti"".
Synnytys jäi vaivaamaan minua hirveästi. Ajattelen sitä varmasti päivittäin. Koin ponnistusvaiheen hirveänä tapahtumana. Pahempaa kipua en voi kuvitellakaan! Se sattui niin, että sen takia varmasti ""ponnistin huonosti"" ja lapsen sydänäänet heikkenivät. En siis halunnut ponnistaa. Olin helpottunut, kun jouduttiin käyttämään imukuppia, sainpahan lapsen nopeammin ulos!
Olin haaveillut kahdesta lapsesta. Ehkä poika ja tyttö, jos onni suo. Mutta nyt päällimmäisenä on pelko. Pelkään synnytystä, ja luoja paratkoon pelkään sitä ensimmäisen kuukauden masennusta. Olin niin väsynyt, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Mieheni auttoi minkä pystyi, mutta koin silti, etten jaksa, en kestä, en selviä. (Sukulaisia tai ystäviä, joilta olisi voinut pyytää apua, ei asu samalla paikkakunnalla.)
Vieläkin olen välillä väsynyt. Ja uskallanko kirjoittaa tätä... välillä olen niin kyllästynyt. Kun tuntuu, että elämä on ikäänkuin jotenkin ""jäissä"", paussilla, siihen saakka, että lapsi on sen verran iso, että hänet voi välillä viedä hoitoon.
Haluaisin nukkua edes yhden yön 12 tuntia putkeen. Haluaisin yhden vuorokauden olla ihan yksin. Haluaisin kahdenkeskisen hotelliviikonlopun mieheni kanssa. Minä minä minä!!! Siltähän se kuulostaa. Ja taas omatunto soimaa.
Tästä tulee romaani, ellen nyt lopeta. Kiitos, jos jaksoit lukea.