V
vierailija
Vieras
’Hyviä apuvälineitä häpeän käsittelyssä on kirjoittaminen ja puhuminen. Monille on helpointa ensin kirjoittaa omista tunteistaanesimerkiksi päiväkirjaan. Kirjoittamalla voi tunnustaa häpeän tunteet ensin itselleen. Senjälkeen ne voi tunnustaa jollekin toiselle, esim. läheiselle tai ammattiauttajalle. Kun kertoo häpeästään, se menettää valtaansa.
Häpeän kahleista irtautuminen on heikkouteen suostumista, itsen rakastamista ja hyväksymistä (linkki itsemyötätuntoon) sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen.’
Kirjoitin tällä palstalla aiemmin Häpeä-ketjussa.
Tänään on ollut mukava päivä enkä ole vielä tuntenut häpeää.
Kävin muutama vuosi sitten itsemyötätunnon luennolla.
Joten tästä aiheesta on hyvä alkaa uudella ja puhtaalla pöydällä.
En linkitä enempää aiheesta tietoa.
Heräsin aamulla uneen, jossa Jorma Uotinen piti tanssituntia. Hänellä oli iso lierihattu päässä ja yllään vaaleanvihreä pitkä takki.
Olen nöhnyt hänen esityksen kauan sitten Stockmannilla. Mistä lie mies taas tullut uniini.
Olen katsonut netistä Pilates-videoita ja muistellut liikuntaharrastuksiani.
Usein mietin miten hauskaa olisi tehdä Jorman kanssa musiikkivideoita mitä kummallisimmissa paikoissa.
Kirjastossa oli hyllyssä vuoden vanhoja runokortteja. Kaikissa korteissa oli aiheena metsä. Olen yrittänyt jättää metsäjutut menneisyyteen. Pitkä työura metsien parissa riittää.
Kirjaston isolla ruudulla oli mukava lukea lapsuuskunnan kuulumisia. Katsoin jopa kuolinilmoitukset. Koulukaverin äidille oli kirjoitettu kaunis muistokirjoitus.
Joku mies pakinoi lehdessä somekuplista.
Taksiyrittäjä oli saanut uudet toimitilat.
Toivottavasti taksien surkea tilanne helpottuu ja kyydin saanti ei takkuile.
Eeva-lehdessä seesteinen ikäiseni naisnöyttelijä iloitsi monesta asiasta.
Muistan, kun hän aikoinaan esitti japanilaista naistoimittajaa ja puijasi onnistuneesti haastattelijaa. Siihen aikaan minulla vielä oli toimiva tv-vastaanotin.
Voi olla, että muistan väärin ja katsoin ohjelman netistä.
Itsemyötätunnon perusoppi on, että en nyt ala ruoskimaan itseäni muistin huonontumiselta.
Tällä palstalla sitä herkkua saa kylliksi muissa ketjuissa.
Aika armahtaa ja ikävät muistot painuvat unholaan.
Iloitsen nykytekniikasta. Saan paljon videoita ja kuvia kotialbumiimme.
Netissä yksityiselämästään ei kannata kirjoittaa kovin avoimesti. Sekin kuuluu itsensä hyvään kohteluun.
Kun korona helpottaa, moni ihminen minä mukaan lukien pääsee vihreille laitumille.
Ei siihen asiaan tarvita lapsuusseutuni iskelmäfestivaalia. Voin luritella kotona omaksi iloksi.
Kännykkä kaipaa lisää virtaa.
Jatkan juttua joskus toiste.
Tähän ketjuun toivon vain myönteisiä kommentteja. Kehuja en kaipaa ja tarvitse.
Häpeän kahleista irtautuminen on heikkouteen suostumista, itsen rakastamista ja hyväksymistä (linkki itsemyötätuntoon) sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen.’
Kirjoitin tällä palstalla aiemmin Häpeä-ketjussa.
Tänään on ollut mukava päivä enkä ole vielä tuntenut häpeää.
Kävin muutama vuosi sitten itsemyötätunnon luennolla.
Joten tästä aiheesta on hyvä alkaa uudella ja puhtaalla pöydällä.
En linkitä enempää aiheesta tietoa.
Heräsin aamulla uneen, jossa Jorma Uotinen piti tanssituntia. Hänellä oli iso lierihattu päässä ja yllään vaaleanvihreä pitkä takki.
Olen nöhnyt hänen esityksen kauan sitten Stockmannilla. Mistä lie mies taas tullut uniini.
Olen katsonut netistä Pilates-videoita ja muistellut liikuntaharrastuksiani.
Usein mietin miten hauskaa olisi tehdä Jorman kanssa musiikkivideoita mitä kummallisimmissa paikoissa.
Kirjastossa oli hyllyssä vuoden vanhoja runokortteja. Kaikissa korteissa oli aiheena metsä. Olen yrittänyt jättää metsäjutut menneisyyteen. Pitkä työura metsien parissa riittää.
Kirjaston isolla ruudulla oli mukava lukea lapsuuskunnan kuulumisia. Katsoin jopa kuolinilmoitukset. Koulukaverin äidille oli kirjoitettu kaunis muistokirjoitus.
Joku mies pakinoi lehdessä somekuplista.
Taksiyrittäjä oli saanut uudet toimitilat.
Toivottavasti taksien surkea tilanne helpottuu ja kyydin saanti ei takkuile.
Eeva-lehdessä seesteinen ikäiseni naisnöyttelijä iloitsi monesta asiasta.
Muistan, kun hän aikoinaan esitti japanilaista naistoimittajaa ja puijasi onnistuneesti haastattelijaa. Siihen aikaan minulla vielä oli toimiva tv-vastaanotin.
Voi olla, että muistan väärin ja katsoin ohjelman netistä.
Itsemyötätunnon perusoppi on, että en nyt ala ruoskimaan itseäni muistin huonontumiselta.
Tällä palstalla sitä herkkua saa kylliksi muissa ketjuissa.
Aika armahtaa ja ikävät muistot painuvat unholaan.
Iloitsen nykytekniikasta. Saan paljon videoita ja kuvia kotialbumiimme.
Netissä yksityiselämästään ei kannata kirjoittaa kovin avoimesti. Sekin kuuluu itsensä hyvään kohteluun.
Kun korona helpottaa, moni ihminen minä mukaan lukien pääsee vihreille laitumille.
Ei siihen asiaan tarvita lapsuusseutuni iskelmäfestivaalia. Voin luritella kotona omaksi iloksi.
Kännykkä kaipaa lisää virtaa.
Jatkan juttua joskus toiste.
Tähän ketjuun toivon vain myönteisiä kommentteja. Kehuja en kaipaa ja tarvitse.
