Jaahas. Lapsi ainut kuka ei saanut kutsua eskarikaverin synttäreille.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pöh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minä soittaisin synttärisankarin äidille ja kysyisin, että onko poikani kutsuttu juhliin vai ei. Sanoisin, että sankari on itse suullisesti sanonut, että poikani on kutsuttu...
 
Kävimme esikoisen kanssa keskustelua taannoin tästä aiheesta.
Hän leikkii kaikkien tarhakavereiden kanssa käsittääkseni.
Kutsuimme synttäreille 8 kaveria päiväkodista. Puolet tuli kutsutuista.

En jättäisi yhtä kutsumatta. Tuntuisi todella ikävältä näin äitinä. Oli tuoleja sitten tai ei. Meille mahtuu pöydän ympärille lapsia kyllä. Tuoleja olisin "hätätilanteessa" käynyt kysymässä lainaan naapurista.
 
Viimeksi muokattu:
Aloittajan äidille terveiseni olisi, että älä suotta syytä pieniä poikia synttärisankarin äidin valinnasta. Selvästihän poika itse olisi ollut ottamassa sinunkin lastasi mukaan juhlaansa. Äidille olisit voinut soittaa ja luvata, että annat sallitut pöperöt lapsesi mukaan, jotta sankarin äidin ei tarvisi kantaa huolta erikoisruokavaliosta.

Itse muistan häpeillen, kuinka en kutsunut kaikkia. Jätin yhden tytön kutsumatta, koska se varasteli ja toisen, koska se ei osannut pidättää pissaa vielä koulussakaan. Noloa, mutta näin tein. Ilmeisesti kotona on tullut aiheesta palautetta, kun se on jäänyt näin selvästi omaan mieleeni.
 
Meillä pieni 4 vee kävi äsken nukkumaan pitkällisen pyörimisen jälkeen, kunnes lopulta tunnusti, että on paha mieli. Pahan mielen syyksi paljastui se, että pienessä 8 lapsen ryhmiksessä oli tänään jaettu synttärikutsuja ja vain meidän 4 vee oli jäänyt ilman. Hoitotäditkin olivat saaneet omat korttinsa ja hoitotäti oli lapsen mukaan todennut hänelle, että sinun pitää kotona askarrella oma kortti. En ymmärrä miksei noin pienessä ryhmässä voi kutsua kaikkia tai jättää sit useamman kutsumatta. Itsellekin tuli tippa linssiin, kun pieni nyyhkytti sylissä ja pohti, että eivätkö hoitokaverit pidä hänestä. Syvä huokaus.
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä