Pakko kysellä teiltä tällaisesta ongelmasta...nimttäin minua on alkanut vaivata järjetön epävarmuus / epäilys miestäni kohtaan. Jostain syystä olen alkanut epäillä, että hän pitää jotain peliä selkäni takana ja nämä epäilykset eivät pohjaudu mihinkään faktaan vaan ovat mun oman mielikuvitukseni aikaan saamaa...
Mun mies on kaikilta osin unelmien aviomies. Hän huolehtii minusta ja tulevasta vauvasta ihan hirveästi, hän on aina kotona eli ei siis juokse baareissa eikä juuri käy kavereillakaan silloin kun vaihtoehtona on viettää aikaa minun kanssa. Hän on erittäin rakastava ja hellä eikä koskaan loukkaa minua.
Itse siis tiedän, kun järkevästi asiaa ajattelen, ettei minun mieheni varmasti pettäisi minua, mutta kun alitajunta epäilee koko ajan...epäilen hänen jokaista puhelua, jokaista netissä vietettyä hetkeä, jokaista salilla käyntia yms. Nämä epäilykset siis tulevat aina silloin tällöin ja saattaa mennä aikoja, etten ajattele tällaisia asioita. Mutta sitten kun ajattelen niin kaikki nämä epäilykset tulevat uniini ja pyörin yöt painajaisissa, jossa mieheni pettää minua minun silmieni edessä ja käyttäytyy tosi tylysti minua kohtaan! Tällainen yö on mm. nyt takana...
Voivatko tällaiset ajatukset johtua vaan raskauden tuomasta yleisestä epävarmuudesta ja hormonien jylläämisestä vai olenko tulossa pöljäksi? Voivatko nämä ajatukset johtua myös siitä, että vartaloni alkaa muuttua ja välillä tunnen itseni tosi norsuksi ja epäeroottiseksi ja mietin, että mitä mieheni minussa oikein näkee ja, että miksi se minua katselisi, kun maailma on pullollaan kauniita hoikkia naisia?
Joskus aiemmin olin kihloissa 6 vuotta erään miehen kanssa ja suhde päättyi siihen, että tämä mies petti minua. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän oli pettänyt minua lähes koko suhteen ajan. Ovatko nämä kokemukset jättäneet minuun niin suuren arven, että ne alkavat nyt nostaa päätään, kun olen onnellisessa suhteessa ja saamme paljon toivotun vauvan...
Olen yrittänyt jutella asiasta mieheni kanssa, mutta se on niin vaikeaa, koska tiedän itsekkin miten järjettömältä epäilykseni kuulostavat. Olen miettinyt myös, että auttaisiko jos kävisin puhumassa asiasta jollekkin psykologille...tää asia vaan tuntuu saavan liian isot mittasuhteet päässäni!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Mun mies on kaikilta osin unelmien aviomies. Hän huolehtii minusta ja tulevasta vauvasta ihan hirveästi, hän on aina kotona eli ei siis juokse baareissa eikä juuri käy kavereillakaan silloin kun vaihtoehtona on viettää aikaa minun kanssa. Hän on erittäin rakastava ja hellä eikä koskaan loukkaa minua.
Itse siis tiedän, kun järkevästi asiaa ajattelen, ettei minun mieheni varmasti pettäisi minua, mutta kun alitajunta epäilee koko ajan...epäilen hänen jokaista puhelua, jokaista netissä vietettyä hetkeä, jokaista salilla käyntia yms. Nämä epäilykset siis tulevat aina silloin tällöin ja saattaa mennä aikoja, etten ajattele tällaisia asioita. Mutta sitten kun ajattelen niin kaikki nämä epäilykset tulevat uniini ja pyörin yöt painajaisissa, jossa mieheni pettää minua minun silmieni edessä ja käyttäytyy tosi tylysti minua kohtaan! Tällainen yö on mm. nyt takana...
Voivatko tällaiset ajatukset johtua vaan raskauden tuomasta yleisestä epävarmuudesta ja hormonien jylläämisestä vai olenko tulossa pöljäksi? Voivatko nämä ajatukset johtua myös siitä, että vartaloni alkaa muuttua ja välillä tunnen itseni tosi norsuksi ja epäeroottiseksi ja mietin, että mitä mieheni minussa oikein näkee ja, että miksi se minua katselisi, kun maailma on pullollaan kauniita hoikkia naisia?
Joskus aiemmin olin kihloissa 6 vuotta erään miehen kanssa ja suhde päättyi siihen, että tämä mies petti minua. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän oli pettänyt minua lähes koko suhteen ajan. Ovatko nämä kokemukset jättäneet minuun niin suuren arven, että ne alkavat nyt nostaa päätään, kun olen onnellisessa suhteessa ja saamme paljon toivotun vauvan...
Olen yrittänyt jutella asiasta mieheni kanssa, mutta se on niin vaikeaa, koska tiedän itsekkin miten järjettömältä epäilykseni kuulostavat. Olen miettinyt myös, että auttaisiko jos kävisin puhumassa asiasta jollekkin psykologille...tää asia vaan tuntuu saavan liian isot mittasuhteet päässäni!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?