Järkky mahakipu ja kuumekin nousi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mahakipuinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mahakipuinen

Vieras
Eilisestä saakka, hiljaa koventunut mahakipu.Eilen oli lähinnä epämukava olo.
Tänään, aamulla särki jo kovempaa ja ei ollut oikein missään asennossa hyvä olla, otin pari buranaa ja ja parin tunnin päästä oli aika mukiinmenevä olo.
Lähdettiin kauppa-/pikakyläreissulle, oltiin n. 4h, jonka aikana otin 2 panadoliakin.
Mutta särky alkoi pahentumaan, ja lopulta oli vaikea kävellä muuten kuin etukenossa kaupassa. Ja autolla kun ajoin mukulakivikatua niin sattui niin maan vietävästi.

Menkat alkoi keskiviikkona, kierukka on ollut kohta sen max. ajan eli 5 vuotta, ja nyt n. puolen vuoden aikana on ruvennut tulemaan vuotoja.
Maha on kosketusarka, pallomainen, vihloo, jomottaa, särkee, tuntuu epämukavalta ja navan ympäristö ja alavatsa tuntuvat erityisen kipeältä.
Esim. yskäsy tekee kipeää.
Ja nyt sitten nousi kuumeekin 38. asteeseen.

Ideoita, että mikä vois vaivata???
Ite meinaan tota kierukkaa!
 
Niin ja piti tietenkin kirjoittaa taustaksi, että mulla on umppari leikattu 10v sitten veke.
Kun en tiiä, niin voiko olla, että mulla olis vaan jotenki niin paljon ilmaa mahassa????
Kun ei pieretä, mutta aamulla kävin vessassa kyllä.
Mutta toi kuume!!
Ja siis kipu aaltoilee, on parempia hetkiä ja huonompia.
Ja reilu kk sitten oli yks aamu ihan samanlainen kipu, kesti n. 2h kovana kipuna.
Silloin pukkas ihan kylmän hien pintaan kivusta.
Maha jäi sen jälkeen moneksi päiväksi sellaseks araks.

Muuten sattuu mua tonne alapäähänkin kun pöntölle meen, mutta niin monesti aikanaan sattui kun oli menkat...
 
No täytyy katella jos yön selviäis ja aamulla soittelis sitten aikaa päivystykseen.
Jos se vaikka selviäis tosta.
Ja me onneks asutaan sairaalan naapurissa, että hilpasee äkkiä sinne jos olo pahenee.
Toivottavasti tämä tästä, täytyy yrittää lepäillä tässä puoli-istuvassa asennossa vaan!
 
Mulla oli tuollaset oireet, kun suolistossa oli tulehdus, ja epäiltiin myös munasarjatulehdusta. Kun kuume nousi, niin tila paheni siitä nopeasti, keskussairaalaan mennessä crp 19, ottivat kuitenkin kipujen ja kuumeen takia osastolle ab-tippaan, aamulla crp oli jo yli 100! Laittoivat yliopistosairaalaan, ja viimein kun sain siellä hoitoa (surkeasti toimiva yhteispäivystys) oli crp jo 235. Eikä ollut siis umppari, tarkka syy jäi epäselväksi lopen, mutta oireet oli samanlaiset kuin sullakin, tuo sairaalareissu kesti viikon, ja olin melko heikossa kunnossa. Ei kannata kyllä jäädä ootteleen!
 
Noilla oireilla heti päivystykseen. Tuo kuume viittaa pahevaan tulehdukseen. Itselläni oli erään tulehduksen johdosta crp yli sata ja jouduin heti antibioottitippaan, eikä ollut edes lämpöä vielä siinä vaiheessa...
 

Yhteistyössä