V
Viherpiipertäjä
Vieras
Olen yrittänyt (ja kohtalaisesti jopa onnistunut) vähentämään kotitalousjätteen määrää ja hankkimaan esimerkiksi pahviin pakattuja elintarvikkeita, jotta niiden kierrättäminen olisi ongelmatonta.
Minulle on kuitenkin kertynyt pieni kasa muovikasseja, jotka ovat ihan uutuuttaan kiiltäviä, ehjiä ja täysin käyttökelpoisia. Haluaisin niistä kuitenkin eroon, sillä huolellisesti viikattuinakin ne vievät liikaa kaappitilaa, enkä parhaalla tahdollanikaan keksi niille mitään järkevää käyttöä. Asun ahtaasti ja haluan muutenkin minimoida kaiken rojun määrän.
Haluaisinkin kuulla, onko jossakin päin olemassa paikkaa, jonne muovijätettä voisi viedä kierrätettäväksi. Tiedän että muovi yleisesti ottaen on aika hankala kierrätettävä, koska sitä on olemassa niin monenlaisina seoksina. Kuitenkin sitä myös kierrätetään, ja muovikassit käsittääkseni valmistetaan pääsääntöisesti samasta seoksesta.
En nykyään enää halua kaupoista ostoksilleni muovikasseja, en edes vaikka ostaisin vaatteita tai muita tuotteita, joille semmoinen automaattisesti tarjotaan.
Mutta nyt kaipaisin vinkkejä muovin kierrättämiseen. En ehdi kehittää niille mitään uusiokäyttöä, vaikka se kivalta idealta tuntuisikin. Muovijätettä on maailma väärällään, joten tuskin kukaan ottaa riemumielin vastaan lahjoitustakaan muovikasseista, vaikka olisi kuinka innokas käsityöläinen.